Liika on liikaa

Stetson, Iivari ja minä. 

Tämän tekstin lopussa käsittelen aihetta sää ja sen vaikutus viljelyyn. Yhteispostauksessa olevat blogit löydät myös lopusta. 

Heinäkuu, jos voisin jollain tavalla kuvailla sitä vuosittaista tunnetta. Kun kaikki on niin läsnä, että onnellisuus muuttuu luopumisen tuskaksi. Kokemukset ovat niin täynnä väriä, valoa, lämpöä ja pysähtyneisyyttä, että niiden omistaminen tuntuu rikokselta. Muutun levottomaksi ja rauhoitun vasta, kun kaikki hiljenee illalla; lapset omissa sängyissään, mies vierellä, hevonen karsinassa ja hiljaisuus ympärillä. Hetki kirjojen kansien välissä. 

Heinäkuussa Keimo irtisanoutui pitkäaikaisesta työstään ja aloittelee nyt yrittäjän elämää pitäen sisällään entisenlaisia rakennusalan töitä, mutta sen lisäksi ainakin valokuvausta sekä veitsen taontaa. Olemme pystyneet viettämään pitkän loman yhdessä. Aiemmin Keimon työt ovat jatkuneet pitkälle kesään ja viime vuonna loma tuhraantui keittiön vaurioiden korjaamiseen. Tämä on vasta toinen kesä, kun Kepe on joka toinen viikko pois kotoa ja liikkuminen sen vuoksi hetkittäin vapaampaa.

Meidän kesäloma sisälsi paljon päiväreissuja ja kaksi yön yli reissua. 

* Tupen synttärilahjaa etsimässä (air track) Lahdessa ja Ankkurirannassa syömässä älyttömän hyvää kylmäsavulohipitsaa. 

* Kolikonheittotrip (tämä löytyy pätkinä instan kohokohdista). Päiväreissun bonuksena löysimme romulavalta kolme pyörää, joista saimme korjattuna Vehkosuolle erittäin käypäset pelit.

* Helsingin reissu. Käyskentelyä ympäri Helsinkiä. Pitsat Putte'sissa ja kalakeitto Kauppahallissa. Jalat aivan loppu. Reissun kruunasi Stetson-hattukaupat Swon Helsingissä. Ensimmäisiä kuumia päiviä. 

* Munkkipossot Karhulan torilta, kylässä 96-vuotta täyttävän isoisän luona Kotkassa sekä enoa vaimoineen ja serkun perhettä moikkaamassa. 

* Markkinat Olgan Farmilla. Keimo takomassa ja esittelemässä veitsiä, minä myin kuusenpihka- ja kehäkukkavarastoni. Tuttavien tapaamista. KUUMA. 

* Suppailemassa Iitin Supventuresin laudoilla mahtavissa Kymijoen maisemissa. 

* Haminan Pitkät hiekat -leirintäalueella Olgan ja lasten kanssa rantalomalla. Yö teltassa ja autossa. 

* Loviisassa rantamakasiineissa lounaalla ja Särkjärvellä uimassa. Ensimmäinen viileämpi päivä (en uinut).

* Mukana Keimon kuvauskeikalla Hiidenvuorella. Samalla piipahdus Vuolenkosken kahvilassa. Matka jatkui Heinolaan muun muassa hevostarvikekauppa Hevariin. Keimo osti sepän kaluja, minä ihmettelin tavaramäärää. 

* Pajulahden seikkailupuistossa reilu kolme tuntia roikkumista, liukumista, venymistä, kiipimistä, tasapainoilua. Todella jännää pinnistelyä. Voittaa mennen tullen huvipuistot.

* Lapset mummin luona mökillä, me Kouvolassa syömässä ja siskon kanssa kavereiden luona yömyöhään.  

Ensi viikolla paluumuutamme talvikotiin. Iivari muuttaa Sepon (Elinan) luokse ja lampaat kotiinsa. Olen luvannut ottaa neljä kesäkanaa ehtookodilta meille eloa jatkamaan. Kanat jäävät vielä Vehkikselle. Työn ja arjen alkaminen ei ole mielestäni mitenkään epämiellyttävää. Opettelen käyttämään kalenteria jälleen päivää pidemmälle. Kepe aloittaa päivätoiminnan ja syksyn aikana hän alkaa tutustua uuteen mahdollisesti tulevaan kotiinsa joka toinen hoitoviikko. Tuppe menee viidennelle, Kasse kasille. 

Tuppe 11 vuotta. Ukki, serkku, mummi ja me. 

Ippe ja kamut aamupalalla.

Isoisän. 96 synttäreitä juhlimass.

Työmiehen käteen sopiva kuppi Tuhannen tuskan kahvilassa Loviisassa. 

Välillä puhdetöitä puusta.

Kasse ja minä Hiidenvuorella.

Pajulahden seikkailupuistossa.

Saunakin edistyy.

Mitäpä sitten puutarhaan kuuluu? Tämä on seitsemäs vuosi, kun viljelen täällä Vehkosuolla syötäviä kasveja. Suurimmaksi osaksi olen kokenut onnistumisia. Työpanos on mielestäni kohtuullinen; keväällä esikasvatusta, maankääntöä, istutuksia ja kastelua. Kesällä kitkentää ja kastelua. Suurimmaksi ongelmaksi sään osalta olen todennut alkukesän kylmät sekä liian sateiset ilmat sekä pitkät sateettomat kaudet. Ongelmia syntyy nimenomaan liian pitkään jatkuvista samanlaisista säistä. Oli se sitten kylmä, kuuma, kuiva tai sateinen, aina kasvustot kärsivät jollain tavalla. Haavoittuvimmillaan ne ovat alun taimivaiheessa. Myöhemmässä vaiheessa kasvusto vain pysähtyy. Panostan kasvin suojeluun peittämällä harsolla tai katteella (kosteuden ja lämmön säilyttäminen) sekä tietenkin kantamalla vettä selkä vääränä. Veden puutteesta on tullut vuosittainen ongelma. Täällä satoi viimeksi kuukausi sitten. Sadevesitynnyrit alkavat nyt olla lopussa ja kaivossa veden pinta hyvin alhaalla. Pumppu raapii pohjaa. En ole kastellut viikkoihin muuta kuin kasvihuonetta. Sitäkin niukasti. Kasvimaalla kasvit ovat pysyneet hengissä, mutta ne ovat pysähtyneessä tilassa. Vähäinen kastelu vain pahentaisi nyt tilannetta. 

En oikeasti tiedä, jos kesät näyttäytyvät näin kuivina, kuinka parantaisimme kastelujärjestelmää. Olemme sen verran ylävällä maalla, että kaivon syventäminen voisi auttaa asiaa. Suuremmat sadeveden keruuastiat myös. Juomavettä on vielä niukin naukin lähdevesikaivosta kauhottavaksi, mutta pesuvedet saunaan ja tiskeille sekä eläinten juomavedet ovat nyt kaivon varassa. Yllätys on tosin, että vettä on riittänyt tähän päivään asti. 

Sääilmiöt näkyvät eläinten läsnäollessa myös lisääntyvinä ötököinä. Kuumalla on paarmoja, kostealla hyttysiä, polttiaisia ja mäkäräisiä ja sillä välillä pieniä kärpäsiä.  Jos ilma (ilmasto) lämpenee, meidän riesaksi tulee entistä enemmän hyönteisten levittämiä sairauksia. Kesien kirouksia.

On satoa kuitenkin saatu ja syöty. Ainakin kurkkua, porkkanaa, punajuurta, perunaa, tilliä, lehtikaalia, salaattia, sokerihernettä. Talvikodissa odottaa punaviinimarjat mehunkeittäjää. Tuntuu, että sadonkorjuun paras hetki on vielä edessä. Siksi muutto arkeen ja talvikotiin tässä vaiheessa tuntuu todella typerältä nyt. Mutta niinhän se aina tässä vaiheessa vuotta. Tuleehan noita viikonloppuja kuitenkin.

Mukavaa elokuuta!

P.S. Lepakko löysi ikkunaverkon yläreunasta raon ja kömpi makuuhuoneeseemme. Heräsin sen nahkaisten siipien ympäriinsä törmäilevään läpyttelyyn. "Lepakko huoneessa!", herätin Keimon ja pakenin peiton alle hyperventiloimaan. Yleensä en luontokappaleiden vuoksi panikoi, mutta poukkoileva nahkasiipi sai minut lievään pakokauhuun. Räpiköintiä seurannut hiljaisuus oli vielä pahempaa. Missä hel*** se on nyt! Lopulta paikannettiin se tuolin alta jököttämästä. Keimo päätti lähteä etsimään tallista haavia ("Lähden tästä haavia hakemaan..."). Tuijotin  kauhusta soikeana lepakkoa huoneen nurkassa valolla varovasti osoittaen ja toivoin, ettei se päättäisi lähteä uuteen lentoon ennen kuin haavimies palaisi. Minä ja lepakko. Miten voi haavin etsiminen kestää, ajattelin ja samalla vamppyyri lähti uuteen lentoon. Iiik, peiton alle sadan asteen lämpötilaan ja hapettomuuteen. Hikinen tilannearvio: juokse tai jähmety. Jähmetyin. Huone hiljeni. Nyt se ryömii saletisti tyynyllä. Ovi aukeni (vuosien päästä): "Missä se on?" "En tiedä, uikutin peiton raosta." Taskulampulla sohintaa ympäri huoneen. "Se varmasti lensi tuosta ikkunasta ulos, jatketaan unia." 

Minä nielaisen kuuluvasti. 

Kuivuus näkyy joka puolella. 

Kurpitsat kasvavat erittäin hidasta päivävauhtia.

Kuivaa on porkkanoillakin. 

Kasvustot ovat köyhät kuivuuden vuoksi. 

Onneksi on saatu nauttia myös sadosta.

Elokuun 2. päivä ja nyt vasta ensimmäisiä tomaatteja valmistumassa.

Sunnuntaina 44 vuotta. Ihan tosi jees.  

Laura eli Javis
Tsajut
Omavarainen.fi
Sarin puutarhat
Harmaa torppa
Caramellia
Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogi
Sorakukka
Riippumattomammaksi
Kohti laadukkaampaa elämää
Rakkautta ja maanantimia
Airot ulapalla
Korkeala
Iso-Orvokkiniitty
Wannabee Farmari

Kontrasteja

Avasin ikkunan lämmittääkseni huonetta. Vaati supervoimia saada ruho liikkeelle yön tunteina sängyn lämmenneestä pesästä. Pusikkopissa keskellä yötä on sen arvoista. Yön hiljaisuudessa on jotain älyttömän hienoa ja majesteetillista. Vähän uhkaavaa, mutta silti rauhoittavaa. Tuntee totaalisen yksinäisyyden ja samanaikaisesti tietää olevansa tarkkailun kohteena. Amy Winehouse -dilemma. Rakastan näitä kontrasteja. Koska TIEDÄN että ne ovat valinta. Koska kontrastit saavat minut tuntemaan, arvostamaan, tiedostamaan. Olenko kuitenkin jahtaamassa jotain reippaan mitalia. Mietin Hildaa, joka on täällä vuodet ympäri asunut. Ja mietin kodittomia kaduilla. Olisiko Hilda laittanut instaan hengityksen huuruisen kuvan itsestään aamiaispöydässä #freezing #vehkosuo. Vaikka kaupunkikotimme on kaukana luksuksesta, elämme keskinkertaisessa elintasossa, saamme hanasta lämmintä vettä ja valot napista napsaisemalla. Karuilla olosuhteilla tunnelmointi tuntuu väärältä, todellisuuden vääristämistä. Mietin, onko munkeilla tai muilla yksinkertaista elämäntyyliä noudattavilla ihmisillä jatkuva zen-tila. Onnellisuuden tasapaino. Maallisista asioista piittaamaton tyytyväisyys, jatkuva kiitollisuus elämää kohtaan. Ja jos on, niin miten he osaavat nauttia onnestaan, jos elämä ei vedä välillä diippiin shittiin? Toisin sanoen anna kontrasteja. Mutta sehän se täytyy kengättä kävelemisellä tai kovilla penkeillä tuntikausia takapuolen puuduttavilla rukoilusessioilla olla ideana. Kontrastien haku. Mutta mistä munkit vastapainonsa saavat, lepäilevat iltaisin pehmeillä divaaneilla viinirypäleitä nautiskellen? Tuskin. Minä muistan kyllä huokaista ihastuksesta, kun astahdan esteettömästi sisäklosettiin jäädytettyäni takapuolen huuruisissa pusikossa. Tai hämmästellä hulppeita sähkövaloja haparoituani katkokävelevän epävarmuudella yön pimeydessä. (Munkkien vetäminen tähän tarinaan alkaa tuntua tässä vaiheessa omituiselta, joten lopetan.)
Kävimme perjantaina naapurissa synttäribileissä (he eivät tiedä, että menimme myös lämmittelemään). Naapuri-isännän bändi veti ensikeikkansa, isäntä rummuissa. Setti oli lyhyt, mutta vaikuttava. Bändi, punaiset valot, maaseutu, kotibileet. Sanon vaan, että kontrastit. Lauantaina kävimme Porvoon nepalilaisessa (Khukur) syömässä Vehkosuon YouTube-kanavan 200 tilaajan kunniaksi. Pieni perhe juhli suuria asioita. Eikun suuri perhe... 

Nyin kaikki juurekset maasta kellariin. Satoa tuli kohtalaisesti. Tomaatit jäätyivät yhdessä yössä. En ehtinyt niitä pelastaa sisälle punastumaan.

Seuraavana viikonloppuna takaisin Vehkosuolle. Sato oli korjattu ja saunan runko sateelta paketoitu. Lomaa siis. Kepekin oli vaihteeksi mukana. Kasse lähti lauantaina ystävän luokse yökylään. Tuppe sanoi, että nyt on hiljaista ja täytti höpötyksellään koko tilan. Hän viihtyi kuitenkin pitkiä aikoja yksin. Maalaili huurteisiin ikkunoihin kuvia ja väkersi omia pieniä maailmojaan. Kun pyysin häntä kattamaan pöydän ja valmistamaan kalalle kastikkeen, hän lähti iloisena ja innostuneena työhön. Puolen tunnin kuluttua saavuimme savustetun kalan ja keitettyjen perunoiden kanssa sisälle. Hän oli levittänyt lautaset ja tehnyt kastikkeen, aterimet, juomat, voi ja leivät puuttuivat. Hän oli tehnyt kuitenkin kaksi arvoitusta. Toinen arvoitus oli kirjoitettu paperilautaselle ja se kuului: Arvaa mikä kuvio paperilautasen toisella puolella on. Ja viereen oli piirretty vihje > . Innoissaan hän odotti meidän vastaavan jotain. Minä vastasin silmä ja Keimo vastasi sydän. Oikea vastaus oli kolmio. Toisessa arvoituksessa pöydälle oli pinottu kolme juomalasia ja meidän piti arvata, minkä lasin alla pallo oli. Minä arvasin oikein, alimman, joten sain luvan aloittaa aterian.

Sairaan kaunis maailma

Sunnuntai oli lämmin. Ennätyksiä ympäri maan. Kylmyydestä ei tietoakaan. Iloitsin, enkä edes potenut ilmastonmuutostuskaa. En pode sitä koskaan. Teen valintoja ja katson mitä tapahtuu.

Lisää sadonkorjuuta Vehkosuon YouTube-kanavalla.

KLINKKI

Tynnyri (kun en muutakaan keksinyt)

Enpä ole sitten toukokuun harmitellut sitä, että sisällä on kylmempi, kuin ulkona. Enkä harmitellut nytkään. Tai harmittelin, että sisällä oli kylmä, mutta astuessani ulos, tuntui aiemmin viileähkö ulkoilma mukavan lämpöiseltä. Vanha kunnon "lyö vasaralla varpaaseen" -metodi. 

Tynnyrit olivat täynnä vettä. Vettä tulee oikeastaan yli äyräiden. Harvemmin tulee käytettyä sanaa äyräs. "Laitapa se kuuppa roikkumaan siihen tynnyrin äyrääseen!" Saunavetenä käytämme tynnyrivettä. Kaivon vettä saa odottaa kevääseen.

Avasin ulkovessassa istuessani puhelimesta vahingossa etukameran. Miten voi alakulmasta kurkistava kaksoisleukainen minäkuva nolottaa yksinäistä itseä niin paljon, että silmät muualle suunnattuna yrittää poistua sovelluksesta. 

Vessapaperi oli muuttunut kosteuspyyhkeeksi. Se olisi ollut miellyttävää käyttää, jos siinä olisi lukenut kosteuspyyhe, mutta nyt se vain oli kosteaa vessapaperia. Pyyhin ristiriitaisin mielin. 

Lounaan ainekset.

Kahdella lapsellamme kolmesta on erityisiä synnynnäisiä ominaisuuksia ehkä voisi sanoa jopa häiriöitä. Olemme kuitenkin oppineet näiden kanssa elämään kutakuinkin normaalia elämää. Onneksi kolmannen kanssa asiat ovat lutviutuneet kutakuinkin vaivattomasti. Muutta mutta, miten ihmeessä suhtaudun siihen, ettei hän syö sieniä? Kammottava epäkohta. Toiveekkaana aloin lukea Vauva.fi:stä löytämän otsikon "8-vuotias tyttäreni ei suostu syömään sieniä" alla olevia vastauksia, mutta pian sain järkytyksekseni todeta, kuinka vihamielisesti toiset äidit suhtautuivat "8-vuotias tyttäreni ei suostu syömään sieniä" -kirjoittajaan. "Älä pakota, relaa, aiheutat syömishäiriön, älä tee numeroa, itsekään et syö varmasti kaikkea, tyrkyttäminen aiheuttaa syömishäiriöitä, kammo tulee varmasti." 

Voi voi, sääliksi käy aloittajaa. 

Olin varma, että parsa kuoli kuivuuteen. Nyt se pistää kuitenkin pikkuista parsaa tulemaan.

Leikki sikseen. 

En löytänyt oikeasti kuin viisikymmentä puolukkaa. Varmasta puolukkapaikasta en yhtään. Mihnä ne meni? Nyt ei ole puolukkaa eikä mustikkaa. Mutta sieniä on ja tulee olemaan. Kasvimaalla odottavat puna- ja keltajuuret sekä porkkanat, että saisin kellarin siivottua entisistä. Teen kaikkea muuta, jotta ei tarvitsisi alkaa siivota. Odotan sopivaa hetkeä kiristää lapsia tekemään työn puolestani. 

 

Sovitaan, että sä syöt mun sienet. 

Hyvää viikon jatkoa!

🖤

Hirsiä ja koiria

Melkein kuin katselisi ruohon kasvamista. Kasvilapset kasvaa kituuttavat. Päivittäin syömme salaattia, mutta pitikin mennä laittamaan ufokurpitsaa tavallisen sijaan. Foliohattu päähän, jos ne sitten alkaisivat kasvaa. Kun muistaisi edes ostaa niitä normikurpitsan siemeniä siemenkauppojen suunnalla liikkuessa. Mutta kohta me syömme kurkkuja kasvihuoneesta. Tomaattia ehkä jouluna. 

Ote kirjasta Kuinka aika pysäytetään, Matt Haig (2018)

Sain kirjan loppuun ennätysajassa. Usein lukemiseen ei riitä vain yksi kesä. Tässä kirjassa oli ajatuksia, joista olen samaa mieltä. Ihmiskunta, ihmisen elinikä, aika, mennyt, tuleva, pelot, valinnat, pakko, elämän tarkoitus. Filosofia ujuttautuu tarinaan. Tiedostan ehkä enemmän niitä salamannopeita hetkiä, kun tajuan kirkaasti menneen, tulevan ja tämän hetken. 

Se hetki on tässä. 

Keimo rakentaa saunaa. En saa puuttua siihen. Puutun kuitenkin ja pilaan kaiken. "Miten sä oot aatellu tehä ton..." "Just joo, fiilikset meni, mä teen näistä hirsistä polttopuita. "On myös sitten niitä vitsikkäitä hetkiä: "Sauna on valmis!" Eli se vanha sauna siinä vieressä on lämmitetty. 

Sen lisäksi, että Keimo muokkaa ja siirtelee hirsiä illat pitkät, hän myös tuijottelee niitä ja kehikon alkua. Näin esimerkiksi eilen, kun hän seisoi pitkään kehikon vieressä tuijottamassa. Aikansa tuijotettuaan, hän pääsi tuijottamisen loppuun, koska kääntyi lähteäkseen, ottikin jo pari askelta poistumissuuntaan sitten yhtäkkiä kääntyi palaten tuijottamaan takaisin. Ja minä tuijotin tätä toimintoa ikkunan takana jörähdellen. Olen myös nähnyt hänen istuvan hirsien päällä tuijotellen, paijaillen ja silittellen puun pintaa. Kilpaile siinä nyt sitten. 

Hän.

Sitten koirarintamalle, jossa olen epäonnistunut ja nyt kun olen tarpeeksi asiaa pureskellut ja tutkinut eri kanteilta, voin todeta, että joskus menee pieleen ja virheistä on otettava opiksi.

Tilanne on siis sellainen, että Pöpin (bordercollie) ja Kikan (Viipurin Koira) yhteiselo ei enää laumassamme onnistu. Yritetty on, ajan kanssa. Ongelma on päässyt syntymään pikkuhiljaa vuoden sisällä, mutta viitteitä tulevasta oli jo ennen Soosoon (Balkanin Koira) tuloa. Olisimme tietenkin sille voineet tehdä silloin jo jotain, jos olisimme tajunneet. 

Tapahtuman kulku meni lyhyesti näin: Pöpillä oli tapana komennella Kikka sivuun porukasta tai antaa paimenkoiramaista silmää eri tyyppisissä tilanteissa. Emme tähän yleensä puuttuneet, koska Kikka väistyi ja tilanne raukesi. Ajattelimme myös, että tällä käytöksellä on merkitystä Pöpin oman aseman säilyttämisen kannalta. Sitten eräänä päivänä hampaiden naksuttelu ja hyökkäävä tuijottelu meni Kikan mielestä liian pitkälle ja syntyi tappelu. Saimme koirat nopeasti erilleen ja tilanne rauhoittui. Kuitenkin tämä yhteenotto laukaisi kierteen ja puolen vuoden sisällä se paheni niin, että tilanteita tuli useammin. Pöpi ei enää osannut rentoutua (pelkäsi) ja jäykistely lisääntyi, joka lopulta eskaloitui yhteenotoksi, jossa Pöpi jäi välittömästi alakynteen. Kikka kyllä pääsi näistä yli, se ei halunnut ottaa lauman johtajan roolia, se oli rento oma itsensä, antoi Pöpin olla ja vältteli hankalia tilanteita, mutta Pöpi jatkoi vainoamista. Katsoimme, että lauma ei toimi enää näin, eikä jatkuva tappelun uhka aiheuta kuin stressiä ja lisää tappeluita, joten päädyimme siihen ratkaisuun, että Pöpi on yksin tai Soosoon kanssa ja Kikka vain Soosoon kanssa. Tästä erottelusta huolimatta arkemme sujuu hyvin. Kotona meillä on verkkoaita jakamassa taloa ja vuorottelemme koiria niin että kaikki saa olla yhtä paljon kaikissa tiloissa ja ulkoilla yhdessä ja erikseen. Täällä Vehkosuolla pidämme koiria kahden-kolmen tunnin jaksoissa ulkona juoksemassa ja mukana meidän touhuissa ja vuoroin sisällä lepäämässä. Pöpi nauttii lampaiden ja hevosen vahtimisesta ja saa myös spesiaaliaikaa nukkumalla lasten kanssa aitassa (tai kotona heidän huoneessaan).

  Tiesin otteneeni riskin, kun hankin kolme narttua, mutta kokemuksesta tiedän myös, että pelkästään sukupuolijako ei takaa onnistunutta laumadynamiikka vaan se on usean asian summa. Tarkkailin kyllä jo lähtötilanteessa Pöpiä ja mietin sen käytöksen syitä, mutta omaa osaamattomuuttani en puuttunut siihen silloin (tai jo aikoinaan Eva-lagoton aikana). Jälkikäteen ajateltuna Pöpin viestit olivat epämääräisiä ja sen pelokas ja epävarma käytös ilmeni Kikan kiusaamisena. Jos jotain hyvää voin sanoa, olen tässä ohessa saanut seurata kahden tarhoilta tulleen koiran taitavaa kommunikointia ja oppinut jälleen valtavasti asioita. Jonkun aikaa tilanne harmitti, mutta koska arkemme sujuu kuitenkin ihan hyvin, tämä ei ole mikään katastrofi. Tekisin kaiken kyllä uudestaan, mutta ehkä paremmin.

Aiomme siis pitää koirista edelleen hyvää huolta parhaamme mukaan. 

Hyvä kirjoitus (Koiramme-lehti 5/2005.

Teksti: Salme Mujunen) koiran laumakäyttäytymisestä ja kiusaajakoirista löytyy täältä.

Tilinpäätös

Himmeästä (ei niinku sillee himmee) kuvasta alla voinen vetää jonkinlaisen satokauden ynnäyksen ja tehdä päätelmiä kunkin maahan upotetun siemenen menestyksestä ja menetyksestä. Himmeähköstä kuvasta voinen päätellä myös sen, että myöhemmät kylvöt ovat jääneet merkitsemättä. Liekö vajaavaiseksi jääneet merkinnät huolimattomuutta, saamattomuutta vai ajan puutetta, jäänee arvoitukseksi asianomaisen puutteellisen itsekritiikin ja ulkopuolisen painostuksen puutteen vuoksi. Määrät olen arvioinut hatariin muistikuviin perustaen 10 litran ämpärimitoissa. 

Avomaa:

Punajuuri: Laatu ok, mutta kokovaihtelua paljon. Kylvin lisää myöhemmin itämättömäksi jääneen palsternakan ja pinaatin tilalle. Kellariin 2 ämpärillistä (osa maassa vielä).

Lanttu: Laatu hyvä, mutta juuressa kaalikärpäsen toukkia. Leikkasin huonot osat radikaalisti pois kuten viime vuonna sopivaksi menetelmäksi totesin. Kellariin 3 ämpärillistä.

Juuripersilja: Pitkin kesää syömme lehtiosia ruuassa ja leivän päällä, pilkon juuret pieniksi ja kuivaan maustesuolan sekaan, sekä säilön keittojuurekseksi. 1/2 ämpärillistä.

Palsternakka: Ei itänyt.

Porkkana: Hyviä ja isoja keltaisia porkkanoita, säilyvyys niissä hyvä. Osa porkkanoista kuitenkin monihaaroittunut "sumppuja" tai lyhyeksi jääneitä. Kellariin 4 ämpäriä (osa maassa vielä).

Kyssäkaali: Hyvä sato, syöty kuitenkin vähänlaisesti raakana (saamattomuutta). Kellariin 3 ämpärillistä (osa maassa vielä).

Parsasalaatti: Satoa koko kesän. Kun muutettiin pois, aloin ottaa nippuja juurineen ruukkuun viikolla syötäväksi. Lehdet pysyivät hyvänä ja mieli hyvänä, kun saimme omaa salaattia pidemmälle.

Sokeriherne: Luotettava sato, mutta laiskat syöjät. Sato on niin aikaisin, etten säilö mitenkään.

Kesäkurpitsa: Vähensin kylvettäviä siemeniä puoleen, mutta satoa oli vieläkin liikaa. Suorakylvö maahan toimi jälleen hyvin, kun vaan malttaa odottaa maan lämpenemistä. Säilötty vain muutama raastepussi pakastimeen.

Sipuli: Ostin alekorista istukkaat ja sain kiitettävästi satoa. 1 1/2 ämpärillistä.

Leikkopapu: Valmistui aika myöhään. Käytin arviolta noin 3 litraa ja säilöin siemeniksi desin papuja.

Salkopapu: Täysin hoitamatta jääneenä sain litran syötäväksi.

Härkäpapu, jätti: Jokin kärpänen riivasi näitä. Ei hyvä. Vain muutama onnistunut palko.

Jättikurpitsa: Liian myöhään. Viimeksi kun näin, niin kurpitsa oli tennispallon kokoinen. 

Herne: Suoraan syötäväksi 2 – 3 litraa.

Peruna: ämpäritolkulla. Myös säilötty kaksi ämpärillistä kellariin. 

Kasvihuone:

Tomaatti:  Eri lajeja n. 12 – 15 tainta, omia kasvatteja ja saatuja taimia. 4 ämpärillistä. Vihreistä pimeäkypsytettynä loput 1/2 ämpärillistä.

Kasvihuonekurkku: 1 1/2 ämpärillistä.

Basilika: Nypittäväksi 

Kurpitsa: Joku laji, jonka luulin olevan kasvihuoneeseen kasvoikin jalkapallon kokoiseksi pyöreäksi. Koristeena pihalla.

Munakoiso: Jotain uupui tai oli liikaa, koska kukista kehittyneet alut mätänivät pois.

Metsä:

Kanttarelleja: 3 – 4 ämpärillistä. Syöty, pari litraa pakastettu.

Suppilovahveroita ja mustatorvisieniä: Kuivattuna 5 litraa.

Mustikoita: 1 1/2 ämpärillistä pakastettuna.

 Villivadelmia: 5 litraa pakastettuna.

Kotipiha:

Punaviinimarjamehu: 15 litraa pakastettuna/kellarissa.

Kriikunamehu: 4 litraa kellarissa.

Omenahillo: 4 litraa lasipurkeissa kellarissa.

Tähän meidän omalla painollaan etenevään TuValliseen elämäntapaan eli tuottavaan- ja varastoivaan elämäntapaan (Harmaan torpan emännän blogista pihistämäni termi) voidaan liittää myös kesäkuun lopusta elokuun puoleen väliin pellolta niitetty tuore ja kuiva heinä hevoselle, ruuan valmistukseen ja sittemmin myös lämmitykseen käytetyt polttopuut, lähdevesi juotuna ja kaivovesi pesuun sekä aurinkoenergia jääkaappiin ja pikkuelektroniikkaan (poikkeuksena kesän aikana pyykin pesu kerran viikossa koneellisen verran).

 

 

Homman nimi on se

Että:

Loppui loma

tuli kova

arki.

Kauhea hoppu

ihan loppu

järki.

Väärässä valossa

juoksee talossa 

vesi.

Kaikki tässä

langanpäässä

heti.

Sykkii rytmi

siihen pyri

sekaan.

Riistetty vapaus

tulevasta lupaus

mukaan.

  

Onneksi oli viime viikonloppuna Flow-festivaalit. Sai siirtää ajatusta ja jättää miettimiset muille. 

Nyt tuli mieleen kuitenkin yksi kesän kohokohdista; retki autolla kolikkoa heitellen. 

Kolikonheittoretki:

1. Tarvikkeet: auto (tai muu menopeli), kuski (mies tai vaimo tai ystävä), repsikka eli kolikonheittäjä (vaimo tai mies tai ystävä), matkustajat (lapsia tai muita äänekkäitä), kolikko (kaikki valuutat käy). 

2. Säännöt: Heitä kolikkoa joka risteyksessä. Kuvapuoli – vasen, numeropuoli – oikea.

3. Lisäohjeet: Liittymät tai muut vastaavat; kuvalla suoraan ja numerolla liittymään. Liikenneympyrä: kolikolla selvitetään, jos ehditään, ENNEN ympyrää vastaavasti kuin liittymissä; kuva jatkaa, numero poistuu, kunnes saadaan poistumahaara selville. Jo aiemmin käytyyn paikkakuntaan ei palata vaan otetaan uusintaheitto tai ohitetaan risteys/liittymä.

4. Pysähtymiset (omat tavoitteet): Jäätelökioski, uimaranta, nähtävyydet (saa poiketa kohtuudella reitistä, mutta reitille palataan poikkeamisen jälkeen) sekä ravintola.

5. Päättyminen: Sovitaan kellonaika tai kilometrit, esim. etäisyys kotoa. 

Kartassa punaisella menomatka, jossa ei näy kaikki pienimmät käännökset. Vihreällä merkitty paluumatka tultiin suorinta tietä. Kotimatkalla päätettiin lähteä vielä Nastola Cruisingia katsomaan. 

Kaiken kaikkiaan on sanottava, että suunnan valitseminen kolikolla on hauskaa, kun siihen avoimin mielin heittäytyy. Jokainen risteys on uusi seikkailu. Aluksi omat ennakko-odotukset meinaavat painaa päälle ja vastakkaiset valinnat tuottavat pettymyksiä. Loppujen lopuksi tulee tehdyksi valintoja, joihin ei päätyisi kuin sattumalta. Loviisassa tulisi käytyä muutenkin. 

Kouvola, Käyrälampi   

Verla, vanha tehdasalue.

Jaala, Kelopirtti.

Nastola, Nastola Cruising

Vehkosuolla me vain olimme. Keimo vaihtoi yläkerran ulko-oven toiseen vanhempaan. Kettu vei yhden kanan, Tamaran. Kävi pihasta nappaamassa, senkin. Edellisenä päivänä ihan neniemme edessä näyttäytyi ja seuraavana päivänä palasi poissaollessamme. Se hinta vapaudesta oli kai maksettava. 

Sitten oli syntymäpäivät. Keimo teki lahjaksi wokkia vieraille. Oli kivaa, paitsi että vieraat lähtivät liian aikaisin, kuin lastensynttäreiltä. Suhtauduin siihen, kuin lapsi (nyyh). Kävi sukuakin. Pelasimme krokettia ja purkkista. Ei tullut kuin kaksi haavaa ja yksi epäselvä nyrjähdys. Sen se tekee. 

Sitten oli Helsingin reissu. Yksi yö ja paljon kävelyä. Hietsun kautta K-kauppaan ja hotellin suihkuun. Nenä meni tukkoon ilmastoinnista, mutta en valita. Maanantaina museoiden aukioloajat tarkoittivat suljettua. Kerrankin kun olisi ollut Kiasma-tunne. Ostin kuitenkin täydelliset äiti-farkut Levikseltä. Ratsastan muodin harjalla hetken ja kun ne lakkaavat olemasta, ratsastan ne muuten vaan loppuun. Kun köyhä käyttää rahansa kalliiseen, ne loppuu. (Vehkosuolainen sananlasku.)

Sitten kasvimaalta ja -huoneesta kaikkea. Kurkkuu, tomaattii, punajuurta, perunaa, salaattii, yrttei, kesäkurpisaa, persiljaa, herneit, sipulii. Kasse tienasi mustikoilla kesärahaa. Kahdeksan ämpärillistä  putsattua marjaa ja palkka puhtaana käteen. Kyllä olin vähän ymmyrkäisenä. 

Iivarista tuli kesän aikana pihahevosmaskotti. Tuli aamiaispöytään niin, että piti vähän ojentaa. Ja vähän nauraa. Sen kanssa oli myös paljon maastolenkkejä. Nyt Iivari on Usvalaaksossa, jossa tunnelma on vallan luksus. Maneesissa saa peilailla. 

Kesätöissä.

Se vanha ovi.

Jollain "muullakin" on jano.

Aamuheinät ja asuvalinta.

Hietsu

Kiasma, kiinni

Vuosaari, Aurinkolahden uimaranta

 

Täytin (itseäni).

Tiimipeli

Uudet puitteet

Tämänkin kuvan otti Keimo.

Lähdettävä pois

jotta palata vois

koskaan.

Runo on mun.