21.10.2013

Syyslomalla



Terkkuja Vehkosuolta, syysloman voi katsoa alkaneeksi. Elämme taas kuin mitkäkin metsäläiset paitsi että on nettitikkua älypuhelinta digijärkkäriä ladattavaa radiota ja autoa, jotenka moderni maailma ei ole meitä täysin hylännyt. Keimo käy töissä täältä ja Kepe on kaksi päivää hoitokodissa (lämmittelemässä). 

Ulkoilma käy yöllä pakkasen puolella ja viipyilee miinus yhden paikkeilla pitkälle päivään, kunnes lauhtuu hetkeksi ennen yötä. Paahdamme huoneet siedettävän lämpimiksi kahdella kakluunilla, Porin-Matilla, kamiinalla ja liedellä. Kolmantena päivänä alkaa tuntua, että talo antaa lämmölle periksi ja kylmä pysyy seinien takana. Silti on jo puettava päälle paljon kaikenlaista. Mutta kivitalo ei anna armoa, lämmitys työllistää tähän aikaa vuodesta puolipäiväisesti yhden ihmisen. 
Kepellä ja minulla on sängyissä lampaantaljat. Ne olisivat muillekin tarpeelliset (hätätilanteessa vedä happinaamari ensin itsellesi, sitten vasta lapselle...). Lähdevesikaivo pysyy auki koko talven antaen meille vettä ja pihakaivosta saamme pumpattua saunaan pesuvedet ja eläimille juotavaa. Talon kulmalla olevista savevesisaaveista saa vielä tiskivedet, kun rikkoo pinnalta jään.

Lauantain sää vaelteli tunnelmasta toiseen. Pyöräily illalla Horse Shown jälkeen maitolaiturilta kilometrin pätkän V-suolle kuutamossa oli samalla karmivaa ja upeaa. Tien pinta oli valoisa jäästä, lumesta ja kuun valosta. Poljin mukarauhallisesti, mutta henkeni edestä etenin. Sitten näin kotitien varrella olevassa talossa poikkeuksellisesti valoa ja ajattelin, että huh, ihmisiä, kunnes vasta talon kohdalla huomasin, että talo oli tyhjä – vain kuun kalmea valaistus ympärillään. Ja sitten minä taas poljin sarvet vinossa ja ketjut kitisten. Kotipihan häämöttäessä uskalsin jo jäädä viivyttelemään ja katselemaan Keimon sytyttämiä lyhtyjä ja saunan piipusta tupruavaa savua. 

Täällä on  tullut vainoharhaisuuttaan vitsikkääksi. Hiljaisuus tekee tehtävänsä: 

 Joku: Hei, hiljaa!
Kaikki jähmettyvät kuuntelemaan.
Joku toinen: Ei kuulu mitään, mikä se oli?
Joku: Sellainen joku vinkuva ääni.
Aletaan taas tehdä asoita, joita ennen kuuntelua tehtiin.
Joku: Hei, nyt taas, hys!
Jähmetytään.
Uskalletaan alkaa taas hengittää.
Joku toinen: Tarkoitatko sä tätä (vetää henkeä nenän kautta).
Joku: Tee vielä.
Joku toinen toistaa sisäänvedon nenä kautta. Nenä vinkuu lievästi.
Joku: Tais olla se. 
Jatketaan enempiä kyselemättä. 

Ja näitä samanlaisia on muitakin. 

Joku: Hei, tukeeks auto...?
(Lentokone.)

Joku: Vieläkö ne ajaa sitä paskaa tähän aikaan illasta.
(Tuuli suhisee metsässä.)

Lapsi: Tuolla metsässä haukkuu ihan niinku koira. Onkohan se kettu?
(Koira haukku 3 kilometrin päässä.)

Joku: Onks radio vielä päällä alakerrassa?
(Tinnitus.)

Lapsi: Äiti, onks sulla karkkia siellä.
(Karkkipaperi)

Lauantain tunnelmia. Kuvat yllä: Keimo
Sunnuntain tunnelmia.

Etsin edelleen sitä pesupalloa. Hävisin Huutonetissä yhden pesupallon jollekin erittäin sinnikkäälle huutajalle. Olin huudon sulkeutumishetkellä Helsinki International Horse Show:n katsomossa ja huusin minkä kykenin, mutta raja tuli vastaan ja myönsin tappioni. Hieno Show kuitenkin, vaikuttava, kuten aina ja joka kerta tulee tunne, että pitäisi päästä oman hevosen luokse. 



20 kommenttia:

  1. Hauskoja nuo hiljaisuus-jutut. On se kumma, että hiljaisuudessa kaikki kuulevat kaikenlaista, vaikka muuten perusmölyssä mikään ei häiritse...

    Meillä muuten lämmiteltiin hirsitaloa ja saatiin jopa eka yöksi hiki. Taitaa olla tähän aikaan aika vaikea lämmittää kivitalon rakenteita. Meinaatteko käydä vielä talvemmallakin vai joko kausi loppui? Meillä jo laitettiin paikat talveksi kuntoon... Yritän olla reippaana ja odotella jo kevättä...:) Kyllä se siitä!
    ps. Olin syyslomalla hevosen selässä!

    VastaaPoista
  2. On se varmasti kivitalon ongelma tuo hitaasti lämpeneminen. Ja se, että ikkunat vuotaa seulana. Teippailut on vähän jäänyt (ja kotonakin sama ongelma).

    Luulen, että käydään sellaisella säävarauksella, että -5 on yläraja, kun vain viikonlopuiksi tullaan. Silloin ei meinaa saada lämpöä viikonlopun aikana ja sillä välin jäähtyy koti (jossa myös osittain puulämmitys). Ja tietty sitten jos tulee paljon lunta, tie umpeutuu, kun ei omisteta vielä traktoriin mitään aurausvälineistöä.

    Sunnuntaina viedään kanatkin täältä laajennettuun kotikanalaan. Kai se pikkuhiljaa pitää alkaa luopua tästä, mutta olen avoimin mielin. Vesikelit voi jatkua vielä pitkään.

    Jee, hyvä sinä. Kohta se heppailu lähtee käsistä ja sitten ei ole paluuta. Hyvä niin!

    VastaaPoista
  3. Mietinkin, että olitko Horse Showssa. Kiva että pääsit sinne!

    Vähänkö hymyilin tolle sun henkesi edestä -pyöräilykertomukselle, vaikkei se siinä vaiheessa varmaan huvittavaa ollutkaan. Ja hyvät oli myös noi dialogit. Haha!

    Onhan siellä huutonetissä vielä se toinen pallo. Vielä ei ole yhtään huutajaa. Kannattaa ainakin kokeilla! Näyttää hyväkuntoiseltakin:
    http://www.huuto.net/kohteet/pesupallo/285626880

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos! Muut pesupallokohteet on tarkkailun alla. Luulen, että vielä ennen ensi kesää hyvä löytyy.

      Teilläkin oli ollut kiva mökkiviikonloppu.

      Poista
  5. Sinä se osaat kyllä kirjoittaa kivasti.

    Jouduin tänään poistamaan paristot seinäkellosta, johon Sulo oli juuri laittanut ne. En vaan kestä sitä tikitystä hiljaisuuttani pilaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna, kirjoittamisesta saatu palaute on minulle erittäin tärkeää ja arvokasta.

      Heti aloin kuulla kellon tikityksen päässä. Tosin kellosepän tyttärenä olen tottunut kuuntelemaan kahden kaappikellonkin lyöntejä peräjälkeen. :)

      Poista
  6. Mahtava blogi, ihana perhe, uskomaton elämä, mikä sitkeys.... Wou, ihailen teitä!
    Ihan sattumalta löysin tämän blogin, jäi hirveä halu lukea lisää. :)

    Ja kirjoitat todella hyvin, pidempiäkin tekstejä jaksaa ahmien lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos anonyymi :) Tosi kiva kuulla ja tervetuloa!

      Poista
  7. Tuo hiljaisuudessa äänien kuuleminen on varmasti asia, johon turtuu vuosien saatossa. Itse kaipaan edes kellon tikitystä, etten pimahda. Ennen tätä asuntoa asuimme 1800-luvun alussa rakennetussa kartanossa. Siellä kuulimme VAIKKA MITÄ! Nukuimme yläkerrassa ja alhaalta kuului välillä askelia, tanssimista ja pihalla vanhan auton käyntiääni. Talon historiaa tutkittuani sain selville, että siellä oli pidetty käräjiä 1900-luvun vaihteessa.

    Lampaantaljat sängyssä on hyvä konsti lämmittää petiä. Itsekin melkoisena vilukissana olen nukkunut talvella teltassa niin, että makuupussissa oli porontalja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydessä hiljaisuudessa kuulee tosiaan jo oman veren kohinankin. Siksi laitan radion välillä päälle. Ja lapsethan nyt ei ole hetkeäkään hiljaa, mutta sellainen häiritsevä taustahälunä on täältä poissa. Onneksi.

      Taljat onkin lämpimiä. Olen jo vuosia käyttänyt ja keräillyt niitä.

      Poista
  8. HEH, radiotinnitus kirvoitti täältä raikuvat naurut! :D (kateellisina kaupungin suhinassa, se tuntuu niin absurdilta täällä) Tosin tuo nenän vinkuminen on vähintään yhtä hauska juttu :D :D :D Kiitos päivän nauruista. Myös minä luotan vesikelien vielä jatkuvan kauan, mun pelargoninikin on vasta alkanut kukoistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan, onneksi jutut naurattaa eikä itketä (huonouttaan).

      Toi pelargonia on ihan sekaisin, mut toisaalta mun salkoruuusukin pisti oikein tuplakukinnon päälle syksyksi vaikka pitäisi säilöä voimia talveksi. Varmaan kuukahtaa siitä hyvästä.

      Poista
  9. Kuullostipa tutulta tuo pyöräilyjuttu...:)
    Ihanaa elämää lapsenne saavat elää....harvinaista nykyaikana! Mukavaa lomanjatkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja mukavaa syyseloa, jos ei sitten lomaa, sinulle myös.
      Toivon tosissaan, että lapsille jää hyvät muistot täältä ja että he viihtyisivät mahdollisimman pitkään meidän kanssa täällä.

      Poista
  10. Satukirjakuvitusta nuo lapset ja koirat lumisateessa. äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten totta, ihan kuin jostain satukuvituksesta. Sellaista satumaailmaa täällä.

      Poista
  11. Hah, hauskoja nuo teidän äänimaisemat! Karkkipaperin äänen piilottelemisessa onkin oma taitonsa...Ja ihania kuvia! Mä käytin myös mummin vanhaa pulsaattoria opiskeluaikoina Turussa, ihan kelpo vehje - yhden ihmisen pyykeille ainakin. Ja ilo nähdä puna-nulkku puuhissa! (näin taas moneen postaukseen siis samalla kommentoiden...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsilla on kyllä uskomattoman hyvä kuulo, kun on karkeista kyse.
      Puna-Nulkku ulkoilee säännöllisesti pikkuhommissa Keimon kanssa. Molemmat näyttää yhdessä aina kovin tyytyväisiltä. :)

      Poista
  12. Joulupukille rustaamaan kirjettä villavista taljoista.

    VastaaPoista