Hiljainen hetki lyö

 

Vietimme koko viikonlopun kaksin. Kun Mari tallilla kysyi, että mitäs aiotte tehdä, vastasin, että perjantaina ainakin lämmitellään. Yritämme kuunnella kerrankin toisiamme, sillä meistä, minusta Keimosta ja Vehkosuosta yksi on hitaasti syttyvä, yksi kuumentuu nopeasti ja yksi kytee kunnes leimahtaa liekkiin.

Lauantaina ajoimme Lahteen ravintolaan. Santa Fe oli olotilaan sopiva ja rento vaihtoehto kasvisruokailijoille, sillä hampurilaisannoksiin saa kaikkiin vaihtaa pihviksi vuohenjuuston tai kickhernepihvin. Kikchernepihvi oli erilaisen hyvä, ohut ja rapea (ei vetelähkö pakastehernemaissisekoitus). 

Me melkein olimme riitelemättä, kun pienellä kinastelulla selvisimme läpi kaksi vuorokautta. Tietenkin kävin välillä tallilla ja Keimo lepuutti hermoja kävelemällä useita tunteja metsässä kirves kädessä.

Tällaistakin hermojen hallintaa on harjoiteltava, että omaa päätä kykenee hermostumatta kuuntelemaan. Saattaa yllättyä, kuinka pitkälle ajatukset menevät katkeamatta. Eikä ketään voi syyttää, jos mieli harhautuu. Ajatuselämän loppumiseenkin pitää varautua. Mutta monet pohjalla käyneet kertovat, että oman ajatuksen jälleenkuuleminen on harvinaislaatuinen kokemus.

Aitasuora kahta metriä vaille tavoitteeseen sunnuntaina. Saunan kautta lasten hakuun.

Aidan rakentamisessa melkein jo hiljaisuus saapui. Mutta levottomuudesta kielii päässä jyskyttävä random musiikki. Kun se hiljaisuus jo melkein on siinä, toinen vahingossa ääneen: timatit on ikuisiaa-a-aa, ja kaikki on aloitettava alusta.

Aidan rakentamisen lisäksi laitoin kasvimaata talvikuntoon. Nostin viimeisiä porkkanoita, muutaman onnistuneen mustajuuren, maa-artisokat ja purjot (kovin laihat). Maahan jäi vielä kaalia, persiljaa ja varsiselleriä. Kaavailin laajennusta ja siirsin yrtit ja monivuotiset sipulit seinänvieruslaatikkoon, maa-artisokat sekä raparperin uuteen paikkaan. Uutta maata kääntelen innostuksen mukaan, mutta muu maa saa nyt levätä kevääseen.

Ensi viikonloppuna aloitamme syyslomaviikon Vehkosuolla.