Syyslomalla

Terkkuja Vehkosuolta, syysloman voi katsoa alkaneeksi. Elämme taas kuin mitkäkin metsäläiset paitsi että on nettitikkua älypuhelinta digijärkkäriä ladattavaa radiota ja autoa, jotenka moderni maailma ei ole meitä täysin hylännyt. Keimo käy töissä täältä ja Kepe on kaksi päivää hoitokodissa (lämmittelemässä). 

Ulkoilma käy yöllä pakkasen puolella ja viipyilee miinus yhden paikkeilla pitkälle päivään, kunnes lauhtuu hetkeksi ennen yötä. Paahdamme huoneet siedettävän lämpimiksi kahdella kakluunilla, Porin-Matilla, kamiinalla ja liedellä. Kolmantena päivänä alkaa tuntua, että talo antaa lämmölle periksi ja kylmä pysyy seinien takana. Silti on jo puettava päälle paljon kaikenlaista. Mutta kivitalo ei anna armoa, lämmitys työllistää tähän aikaa vuodesta puolipäiväisesti yhden ihmisen. 

Kepellä ja minulla on sängyissä lampaantaljat. Ne olisivat muillekin tarpeelliset (hätätilanteessa vedä happinaamari ensin itsellesi, sitten vasta lapselle...). Lähdevesikaivo pysyy auki koko talven antaen meille vettä ja pihakaivosta saamme pumpattua saunaan pesuvedet ja eläimille juotavaa. Talon kulmalla olevista savevesisaaveista saa vielä tiskivedet, kun rikkoo pinnalta jään.

Lauantain sää vaelteli tunnelmasta toiseen. Pyöräily illalla Horse Shown jälkeen maitolaiturilta kilometrin pätkän V-suolle kuutamossa oli samalla karmivaa ja upeaa. Tien pinta oli valoisa jäästä, lumesta ja kuun valosta. Poljin mukarauhallisesti, mutta henkeni edestä etenin. Sitten näin kotitien varrella olevassa talossa poikkeuksellisesti valoa ja ajattelin, että huh, ihmisiä, kunnes vasta talon kohdalla huomasin, että talo oli tyhjä – vain kuun kalmea valaistus ympärillään. Ja sitten minä taas poljin sarvet vinossa ja ketjut kitisten. Kotipihan häämöttäessä uskalsin jo jäädä viivyttelemään ja katselemaan Keimon sytyttämiä lyhtyjä ja saunan piipusta tupruavaa savua. 

Täällä on  tullut vainoharhaisuuttaan vitsikkääksi. Hiljaisuus tekee tehtävänsä: 

 Joku: Hei, hiljaa!

Kaikki jähmettyvät kuuntelemaan.

Joku toinen: Ei kuulu mitään, mikä se oli?

Joku: Sellainen joku vinkuva ääni.

Aletaan taas tehdä asoita, joita ennen kuuntelua tehtiin.

Joku: Hei, nyt taas, hys!

Jähmetytään.

Uskalletaan alkaa taas hengittää.

Joku toinen: Tarkoitatko sä tätä (vetää henkeä nenän kautta).

Joku: Tee vielä.

Joku toinen toistaa sisäänvedon nenä kautta. Nenä vinkuu lievästi.

Joku: Tais olla se. 

Jatketaan enempiä kyselemättä. 

Ja näitä samanlaisia on muitakin. 

Joku: Hei, tukeeks auto...?

(Lentokone.)

Joku: Vieläkö ne ajaa sitä paskaa tähän aikaan illasta.

(Tuuli suhisee metsässä.)

Lapsi: Tuolla metsässä haukkuu ihan niinku koira. Onkohan se kettu?

(Koira haukku 3 kilometrin päässä.)

Joku: Onks radio vielä päällä alakerrassa?

(Tinnitus.)

Lapsi: Äiti, onks sulla karkkia siellä.

(Karkkipaperi)

Lauantain tunnelmia. Kuvat yllä: Keimo

Sunnuntain tunnelmia.

Etsin edelleen sitä pesupalloa. Hävisin Huutonetissä yhden pesupallon jollekin erittäin sinnikkäälle huutajalle. Olin huudon sulkeutumishetkellä Helsinki International Horse Show:n katsomossa ja huusin minkä kykenin, mutta raja tuli vastaan ja myönsin tappioni. Hieno Show kuitenkin, vaikuttava, kuten aina ja joka kerta tulee tunne, että pitäisi päästä oman hevosen luokse.