22.12.2014

Joujou-lua!


"Tänään on vuoden pimein päivä", huusin ilosta raivoten sen huomattuani. Optimistisuudella ei ole joinakin hetkinä mitään rajaa. Huomisen valolisä on vain lumetta, mutta tiedämme miten mieli voi parantaa. Aina parempi mennä valoa kohti kuin pois (tunnelin päästä en tiedä). 

En lähettänyt tänäkään vuonna kortteja. Ei periaatetta vastaan tai puolesta. Podin vähemmän huonoa omaatuntoa kuin viime vuonna, saattaa tulla paha tapa. Toivon sydämeni pohjasta, että mahdollisimman moni sukulainen ja tuttu lukee meidän kuulumisiamme täältä blogista ja pysyy tätä kautta meidän elämässämme mukana ja saa lukemisesta yhtä paljon iloa, kuin minä saamistani korteista. Kannustan edelleen tuttuja ja tuntemattomia jättämään viestiä kommenttilaatikkoon. Olen niistä jokaisesta kauhean onnellinen. Viestin jättäminen ei ole siltikään mikään velvoite, kirjoitan puhtaasti omasta halusta eikä blogin lukemisesta tarvitse antaa vastapalveluksia. 

Vietämme tämänkin joulun kotona. Jouluvalmisteluihin kuuluu tavallinen siivous, lakanoiden, pyyhkeiden ja tyynynpäällisten vaihto, ruokakaupassa käynti, joulukuusen koristelu ja laatikoiden valmistus aaton aattona sekä saunan pesu. Aattona katsomme perinteisesti Lumiukon televisiosta, syömme riisipuuron ja juomme kahvit vanhempieni ja siskon perheen seurassa meillä kotona, käymme saunassa oman perheen voimin hämärässä, saunatontun kolinoita kuunnellen, valmistamme ruuan (pöytään kuuluu erityisesti kaloja, lanttu ja perunalaatikko, rosolli ja lämmin brie-juusto), odottelemme joulupukkia joululauluja laulellen, jaamme lahjat ja availemme niitä kaikessa rauhassa ja muutamana vuonna olemme vielä myöhään illalla saaneet Olgan ja Tuukan kylään yökahville jolloin olemme vaihtaneet keskenämme lahjat.

Vehkosuolta haimme kuusen, jota olemme katselleet läpi kesän sillä silmällä kellarin kupeessa. Riistakamerassa ei ollut viestiä, mutta kaikki kivet oli siirtyneet peiton alle. Jälkien paljastamiseen jätetty jauho oli syöty melkein kokonaan, kuten arvelimme ja jälkeen oli jätetty kasa papanoita. Olen sitä mieltä, että tämä keissi suljetaan nyt ja todetaan ainoiden todisteiden perusteella hiirten tekosiksi. Nostan hattua mokomille pienille kärsivällisille olennoille. Ihmisiin mittasuhteutettuna he aloittivat Kiinan muurin ensimmäisen kilometrin rakentamisen viisi kertaa alusta alkaen eikä siihen mennyt lähellekään kolmeasataa vuotta eikä miljoonaakaan hiirtä.

Vaikka kuinka toivon, kaikilla ei ole hyvä joulu eikä onnellinen uusivuosi. Se on väärin, mutta sanotaan, että toivossa on hyvä elää.



20 kommenttia:

  1. Minäkään en ole lähettänyt joulukortteja pariin vuoteen. Se on vaan jotenkin jäänyt. Eipä tuota ole kukaan pahakseen pistänyt tai ainakaan tunnustanut pistäneensä. Ja vaikka se kortti jää lähettämättä niin toki toivon kaikille sitä hyvää.

    Ihan soppeli järjestely tämä, että pimeimpään kohtaan vuotta on tällätty tämmöinen mukava joulujuhla. Ankeaa olisi ilman sitä!

    Mukavaa joulua! (hiirille myös)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, ettei parempaan aikaan voisi joulu olla. Jouluvalotkin näyttää kokoaikapimeässä hienommilta. Aiemmin mietin, että joulukortteja vastustavat ovat vaan saamattomia, mutta aikansa kutakin. Saatan hyvinkin joinakin vuosina lähttää kortit.

      Hyvää joulua. Hiiret saa tehdä rauhassa nyt rakennelmiaan.

      Poista
  2. Kortit jäi täälläkin lähettämättä. Panostetaan hyvään ruokaan mielummin. Aattona mennään retkelle laavulle, jossa syödään nuotiolla ruoka. Ihanaa vihdoinkin alkaa rakentamaan omannäköistä joulua, eikä vaan loisia toisten nurkissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos saatte oman tyylisen joulun. Kelpaisi mullekin oikein mieluusti.

      Hyvää joulua teille, toivotaan hyviä retki-ilmoja.

      Poista
  3. terkkuja yhdeltä vakkari lukijalta..olen joka kerta yhtä riemastunut kun luen hauskasti kerrottuja juttujasi :) meillä joulua rakennetaan joka vuosi kuin Iisakin kirkkoa..pitkään ja hartaasti..kunnes aaton tullessa olenkin jo ihan valmis siirtymään suoraan uuteen vuoteen :) mutta joo sitähän nämä meidän 6lainalasta ja omat päälle eivät missään nimessä hyväksy..joten aatto mennään myös saman kaavan mukaan kuin joka joulu..poiketa ei saa, siitä seuraa heti huomauttamista ;)
    Toivon teille sinne Ihanaa Joulun aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun muistutit olemassaolostasi, kiva lukea teidän arjesta, joka ei varmasti ole mitään seesteisintä, mutta niin rikasta. Teillä näyttää ihan samalta, kuin vanhemmillani jouluna eli tosi kotoiselta ja oikein megajouluiselta. Lapset osaavat varsinkin arvostaa sitä kaikkea. Toivottavasti lapsitäyteiset joulut jatkuu vielä pitkään!

      Poista
    2. kaunis kiitos :) ja pahoin pelkään ;) että jatkuvat vielä pitkään...itselle tulee ikää lisää, mutta silti meillä eletään edelleen ruuhkavuosia :) ja omat ns. normi ystävät elävät jo lähes tyhjän pesän elämää...mutta on tämä kaikella tapaa niin rikasta kun on paljon lapsia ja saa olla osana heidän elämäänsä..nyt ja tulevaisuudessa...

      Poista
  4. Ihana postaus taas. Ja jouluperinteet, ne on niin tärkeitä! Ihanaa nähdä kohta yhden sellaisen merkeissä. Vitsi tietäisitpä mitä saat lahjaksi... :D Ylihuomiseen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla onkin pää ihan kipee, kun olen sitä lahjaa miettinyt... Ehkä en jaksa odottaa enää. ;)

      Poista
  5. Voi hitto Tessa! Lanttulaatikot kärvähti uuniin, kun luin postaukset marraskuulta saakka :) Elämä ollut yhtä kiitoa viimeiset 2 kuukautta, enkä muka ole ehtinyt tänne lukemaan...nyt aion hengähtää ja viettää RAUHALLISEN Joulun - saunoen, suklaata ja vihreitäkuulia syöden ja hyasintteja haistellen. Ja JEE meillä ei ole joulukuusta tänävuonna, se on mun jouluinhokki ja kaikille perheenjäsenille kävi kuuseton joulu. Vain minipieni pöydällä, se riittää. Oikeen ihanaa Joulua koko familylle! Halauksia! ps.ihan hirvee se teidän tyttöjen halloweenkuva!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi tulla hyvin paistunutta lanttulaatikkoa :) Elämä ON yhtä kiitoa kokoajan, se on kivaa ja tyhmää. Kaikki vaan vilahtaa ohi. Vihreitä kuulia!?! Mä ihmettelen niiden syöjiä (kuten Keimo), pelkkää sokeria. Mutta olkoon, saatte pitää kuulanne. Ja onnea kuusettomaan jouluun. Mitään ei pidä olla vaan sen takia, että se kuuluu olla.
      Minulla kutsuu nyt laatikot, joten HYVÄÄ JOULUA!

      Poista
  6. Rauhaisaa joulua teidän poppoolle!

    VastaaPoista
  7. Hyvää joulua teille ja uutterille, pienille kiinanmuurinrakentajille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samaa! Onhan niissä jotain sympaattista, vaikka sängyssä juoksevatkin. Antaa toisten nyt rakentaa sitten.

      Poista
  8. Tuo kuva sinusta, miten ihana! Leppoisaa joulua T: J

    Ps. epäilinkin niitä hiiriä kivien siirtelijäksi, meillä kun tuppaavat myös tuomaan kiviä laatikkoon ja tekevät pesää ruuan päälle, joka kuitenkin vie niiltä hengen (342)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ryppyinen kuin mikä, mutta kesä, se on ihanaa.

      Hiirulaisila on outoja tapoja. Jotain pesäähän nuokin varmaan rakentaa. Aiemmin ei ole missään ollut vain papanan papanaa, ainoastaan nyt jauhon syönnin seurauksena. Ahneus käy hädän edellä vai miten se menikään.

      Poista
  9. Ihanaa Joulun jatkoa teille!

    Blogissasi tulee kyllä käytyä edelleen, vaikka niin kovin harvoin olen viestiä jättänyt viime aikoina. Oman blogin kirjoittaminen on ollut myös kovin vaikeaa, mutta ehkäpä uusi vuosi tuo uutta intoa ja tuulia.

    VastaaPoista
  10. Mukavaa joulun jatkoa myös täältä! :) Voi optimistit kiinanmuurinsa kera - siitä asennetta ensi vuodelle? :)

    VastaaPoista
  11. Niinkuin muistat ehkä, mulla on musofobia. Luinkin siis mielenkiinnolla/kauhulla, mitä teette noille pesänrakentajille. Kääk... (Mun suurin kauhu olis varmaan jos heräisin että hiiri vilistää sängyssä...) Mutta ihanaa, että joku antaa mahdollisuuden ja kodin noille siimaisille...
    ps. ihku kuva tuo sinä kesässä... Mulla samanlainen hame kesäkodissa ja jos ottaisin tatskan, se olis jotain tollaista...

    Leppoisaa vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista