Olgan pullakirjan kohotettuja kohtia

Ystävänpäivä on mielestäni ollut aina melkoisen turha päivä. Saatan olla välinpitämätön moukka, mutta mieluummin sitten sitä, kuin teeskentelijä. Arvostan suuresti niitä ihmisiä, jotka ahkerasti antavat erityiskohtelua lähimmäisilleen kaiken muun huomioinnin lisäksi ystävänpäivänäkin. Minulta se ei suju luontevasti. 

Sain kuitenkin ystävänpäivään liittyvän idean. Koska aikomuksenani on ollut kirjoittaa Olgan uudesta pullakirjasta jotenkin muuten, kuin markkinointimielessä, kerron pullataikinaa vaivaavasta Olgasta ystävän näkökulmasta. 

Kuulin idean pullakirjasta jokseenkin vuosi sitten. Kävelimme yhdessä hakemaan hevosia tarhasta ja siinä yhteydessä tuli puheeksi ihan ohimennen, että uudelle kirjalle olisi tilaus. "Mä olen ajatellut pullakirjaa." Ja kuten kaikki vastaavat isommatkin uutiset, ne tulevat siinä työn lomassa sivuhuomautuksina (suurin osa tässä vuoden sisällä pullataikinaa vaivatessa). Esimerkiksi talikon varressa: "Mä epäilen että mä olen raskaana" (=Torsti). Puiden kantohommissa: "Soitti Yle Puheelta, että ne haluais mut sinne sellaista keskusteluohjelmaa vetämään". Aamutallia tehdessä ja silmälaseja putsatessa ja puhelimeen vastatessa: "Soitti postimies portilta, että siellä odottais paketti, yks mekko sinne Jussi-gaalaan, on kuulemma kova Salkkarifani". Joten tulevaa pullakirjaa tai muuta vastaavaa tapahtumaa yhtään väheksymättä jatkoimme suvereenisti muihin "tärkeimpiin aiheisiin" kuten miten mikäkin hevonen oli toiminut ratsastaessa.

Sitten huumori. Sitä on ja sitä revitään, jos ei sitä ole. Tähän välihuomautus, että tämä pullakirja on mielestäni tervetullut vastapallo vähähiilarisille ja vehnättömille suuntauksille. Vehnäpullien syönti toki paisuttaa vatsaa, se on tehnyt sitä aina, mutta kaasusta pääsee eroon piereskelemällä. Ennenmuinoin se oli vaan paljon helpompaa pellolla tai metsässä kuin nykyisissä avotoimistoissa istuma-asennossa. Siksi välipala pitää olla ruuansulatusta edistävä. 

En ole muuten kuullut Olgan piereskelevän, joku kohtuus ystävyyden rajoissakin, mutta olen kuullut hänen lähiomaisensa kertomana, että sitä tapahtuu. Säännöllisesti. Mitä kirjan nimeen ja huumoriin tulee,  i-, u- ja y-kirjainten vierekkäinen sijainti QWERTY-järjestelmässä, on antanut kuulemma tekstiviestittelijöille monta herkullista, enemmän ja vähemmän aiheeseen liittyvää huumorin siivittämää työnimeä  p*ll*kirjasta. 

Itsehän en ole auttanut kyseisen kirjan työstämistä millään tavalla enkä koe ansainneeni kirjan lopputeksiten kiitoksia. Aiemman kirjan (Emäntänä Olga) keitoksista osasin edes esittää koostumukseen liittyviä huomioita, mutta pullien kanssa on ollut toisin. Voin kuitenkin ylpeästi todeta, että olen syönyt paljon erilaisia versioita ja hyvällä ruokahalulla. Tosin useamman erän söin tallihommista nääntyneenä pelkästään nälkääni, joten luotettavaa makuarviota minulta ei ole voinut odottaa. Tarkemmin ajateltuna olen ollut se, joka on luonut uskoa tulevaan nielemällä huononakin pullapäivänä uretaanille maistuvan erän hymyssä suin. Nyt siis tiedämme, mistä kirjan kiitokset "avusta ja rohkaisusta" johtuu. 

Kirjasta ja kaikesta muustakin Olgan tekemisistä saa sellaisen kuvan, että mikään ei ole vaikeaa. Hän sanoo, että "pullapäivä voi olla joka päivä". Miten jollain voi olla taikina AINA nousemassa? Missä välissä? Helppohan se on sanoa, kun on tehnyt taikinan jotain miljoona kertaa käsillä, jotka muistuttavat taikinakonetta (paitsi on isommat ja enemmän vääntövoimaa). Olga jatkaa edelleen, että "hauskaa ja terapeuttista". Monelle ennemminkin tuskaa ja traumatisoivaa tai pullatermein: vaivaannuttavaa ja tunteita nostattavaa. On pakko silti tunnustaa, että hypätessäni epämukavuusalueelle lupauduttuani avustamaan kirjajulkkareiden leivontatalkoissa, onnistumisen kautta kiinnostuin vähän salaa pullasta. Okei, Olga teki sen taikinan. Mutta uskokaa pois, ei niiden Olgankaan taikinoiden tie ole aina niin kuopaton, kuten ei tämänkään. Se valmistui aamutunteina hevosten hoidon ohessa, matkusti Iitistä Helsinkiin paisuen auton takapenkillä kulhossa, muokkaantui ja paistui Itä-Helsingissä, matkusti jälleen autossa Tammen tiloihin päästäkseen viimein ihmisten makunystyröitä ilahduttamaan. 

Tiedättekö miksi Olgan tekemisistä saa niin pystyvän kuvan? Hän osaa oikoa oikeissa kohdissa, pysyy jatkuvasti liikkeellä, luottaa muihin tielläliikkujiin ja tajuaa tarvittaessa pyytää hinausapua. Niin sillä tiellä pysyy ja määränpäässä odottaa valmis pulla ja pullakirja.  

Tämä oli parasta mihin pystyin. Hyvää ystävänpäivää Olga.

Ja hankkikaa kirja, sen sisältö on pelkkää pullaa.

Huono kuvalaatu, koska hermostutti se pullan leipominen (tärisi käsi).