Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit

1.4.2019

Sääjärki ja jää särki

Kas varjo! Long time no seen. 


Mielestä toisiksi mielekkäintä elämässä on kevätjäiden hakkaaminen pihakiveyksiltä. Melkein ykköspallille meinasin nyt tämän toiminnon korottaa, koska jouduin jonkun perheenjäsenen hajamielisyyden vuoksi etsimään kadonnutta rautalapiota pitkään. Päiviä. Viikkoja. Löysin sen kompostorin takaa. Ja voitte vaan kuvitella, miltä tuntuu yhdistää pitkään kadoksissa olleen esineen löytämisen riemu toiseen iloa tuottavaan hommaan, mikä tässä yhteydessä on siis jäiden hakkaaminen. Olin niin euforiassa, että melkein unohdin olla närkästynyt lapion piilottajalle. 

Eilen perjantaina 29. maaliskuuta tunsin kevätpuoliskon ensimmäisen lämmittävän auringonsäteen. Ei meinannut kevään tekemiselle tulla loppua. Hartiat hapoilla. Vähän tuosta vielä ja tuosta. Myöhemmin kävin ikkunasta kurkkimassa, jotta olisiko jäät reunoista sulaneet. 

Nyt on lauantai 30. päivä. Käskin itseni nyt tätä juttua kirjoittamaan. Kun en meinannut malttaa, lupasin palkinnoksi jään hakkaamista. Jos olen hidas, ne (jäät) sulaa itsekseen. Kello on jo 10:55. En etene yhtään. 

Tämä kirjoitus kuuluu "Omavaraisuuteen pyrkivien bloggareiden" yhteispostaussarjaan, jossa samanhenkiset bloggarit kirjoittavat ennalta sovitusta aiheesta. Blogit julkaistaan samanaikaisesti joka kuun ensimmäisenä maanataina klo 9. Linkit muiden kirjoittajien blogeihin löytyy tämän tekstin lopusta. Tämän postauksen aiheena on kevään suunnitelmien eteneminen sekä omat aiheeseen liittyvät suosikkikirjat, lehdet, YouTube -kanavat ja ohjelmat. 


Suunnitelmien eteneminen

Hitaasti. Olen istuttanut suunnitellusti nyt tomaatit ja persiljan ja ei-suunnitellusti öljykurpitsat, parsakaalia ja purjoa. Paprikaa en laittanut. Kunpa nyt viitsisin tuon purjon kanssa touhuta. Olen taipuvainen jättämään ne heitteille. Ilman lannoitusta tulokset ovat olleet laihahkoja. Jos ohjaisin itseäni paremmin tänä vuonna. 

Mutta kuten mainitsin, etenee hitaasti. Syynä kylmyys (ja laiskuus). Koska on "jollain" vähän jäänyt kodin lämmittäminen vähiin. Kontrolli ja jaksu pettänyt, kun kuvittelee olevan jo kevätlämmin sisällä. Vaikka ei tod ole. Palelee sohvalla, palelee sänkyyn mennessä, palelee vaatteita vaihtaessa ja palelee aamupalapöydässä. Päätellen tästä; taimet kituuttavat. Meinasin jo viikon odotettuani, ettei sieltä mitään tulekaan. Nyt muutama ujosti kurkkaa. Mutta, älkäätten peljästykö. Näin on käynyt ennenkin. Se kyllä siitä. 

Huhtikuun alkupuoliskolla istutan sisälle kasvihuonekurkun ja lehtikaalin. Loppukuusta, jos säät sallii, lavalle pinaattia ja salaattia. 

Tuota pikaa aloitamme Vehkosuo-kauden. Sanomattakin selvää, ettei meinaa malttaa odottaa. Tahdon jo luonnon keskelle. Jään hakkaaminen taitaa sittenkin olla sijaistoimintaa. 


Vasemmalla purjo, persilja ja tankoparsa. Oikealla tomaatit ja alhaalla öljykurpitsa. Suurennuslasilla näkee, että melkein kaikki on lähteneet kasvuun.  

Kirjat: 

Nämä kirjat ovat minulle innoituksen lähteenä. Vaikka lukemiseen ei meinaa aina löytyä aikaa, minulle riittää, että näistä kirjoista joku on yöpöydällä. Se merkitsee pysyvyyttä. Pitkäjaksoinen lukeminen on muutenkin vaikeaa, koska ajatukset lähtevät välittömästi harhailemaan. 


1. Hyvä tapa elää, Scott ja Helen Nearing. 
Tämä kirja muutti kaiken. Kirjoitin siitä ensi kertaa täällä.
2. Elämää metsässä, Henry D. Walden
Ihmiskunta toistaa itseään. Jo vuonna 1845 H. Walden tajusi metsässä ollessaan saman, mitä Kaarina Davisin kirjasta voimme lukea nyt (ks. 4. kirja). Kuluttajakansalaisvelvoite ja jatkuvan kasvun talous on ekologisesti kestämätöntä.
3. Unelma paremmasta maailmasta, Pentti Linkola
Linkolan ajatusten myötä olen muuttanut ajatusmaailmaani ihmisen egosentrisyydestä suhteessa maapallon olemassaoloon. Pitkälti samoja teemoja, kuin Waldenin kirjassa.




4. Irti oravanpyörästä, Kaarina Davis 
En ole vastaavanlaista elämäntapamuutosta ja heräämistä kokenut, mutta sivusta luettuna viihdyttävää luettavaa. Myös hyvä kirja muistuttamaan elämän perusasioista. Toivon monen Kaarinan tavoin eläneen ispiroituvan tästä uudelleen ja uudelleen. 
5. Omasta maasta – Omavaraisen kotipuutarhurin käsikirja, Bella Linde & Lena Granefelt.
Selkeästi etenevä asiakirja perustuen kirjoittajan omiin kokemuksiin.
6. Self sufficiency, John Seymour. 
Omavaraisuudesta kiinnostuneen The Kirja. Käytännön oppeja, jotka eivät ole ihan enää modernia omavaraisuutta. Periaatteessa vastaavanlaista tietoa löytyy monesta suomalaisesta perinteikkäästä maanviljelijän kirjasta.
7. Unelma omavaraisuudesta – Käytännön opas, Maria Österåker.
Edellisen kirjan modernisoitu versio. Innostavia kuvia, kaunis ja käytännönläheinen kirja. 


Ohjelmat:

1. Tanskalainen maajussi.
Ei ole Frankin voittanutta. 
2. Kekseliäs nikkari
Norjalainen Erik perheineen unelmoi omavaraisuudesta. Erik on taitava ja ennenkaikkea ennakkoluuloton puuseppä. 
3. Yksineläjä Severin
Kolmikymppinen norjalainen Severin elää yksin tiettömän taipaleen takana Rønesetissä, suvun idyllisessä talossa Storfjorden-vuonon rannalla. Päivät täyttyvät metsästyksestä, kalastuksesta ja tilan hoidosta. 
4. Talvitunnelmia 
(En ole vielä katsonut, mutta luulen pitäväni)
31-vuotias taloustieteilijä Jens päättää jättää yhteiskunnan taakseen ja lähteä yksin vuorille Norjan ja Ruotsin rajamaille. Sylanin tuntureilla talvi on ankara ja panee Jensin koetukselle.
5. Elämän makuiset dokumentit
Kuten Ulkosaariston uskomaton Dora, Peter Gerdehagin dokumenttielokuvat (Hästmannen, Kokvinnorna)


YouTube-kanavat:

Vaihtoehtoisten asumismuotojen esittelyä
Ruotsissa paimentolaistyylisessä mökissä ja kylässä asuva pariskunta. Omavaraisuuteen pyrkivää off grid asumista. 
Uusiseelantilainen kahden lapsen äiti asuu jurtassa ja vloggaa kotikoulusta ja puhuu kestävän kehityksen puolesta. 
Oma on tietty paras.




Tämän viikon lauantaina juhlimme Kepen rippijuhlia pienellä porukalla. Havahdun usein miettimään ystävien lapsia, että kuinka niistä on tullut jo niin isoja unohtaen, että esikoiseni täyttää ensi vuonna kahdeksantoista. Ajan kuluminen kuuluu ihmisen elämään. Tässä tytössä aika kuitenkin pysyy eri tavalla kiinni ja muuttumattomana. Välillä se melkein pelästyttää, mutta sillä on myös turvallisen pysäyttävä vaikutus. Muuttumattomuus tuntuu välillä loukulta, mutta sillä on myös rauhoittava vaikutus. 



Tätä yhteispostausta olivat mukana tekemässä: 





18.2.2019

Ininää ruohonjuuritasolla




Tämä on minun ensimmäinen yhteispostaus omavaraisuuteen pyrkivien samanhenkisten bloggaajien kanssa. Julkaisemme samanaikaisesti joka kuun ensimmäisenä maanantaina ennalta sovitusta aiheesta kukin oman näköisen postauksen. Linkit muiden blogeihin löydät tekstin lopusta.

Tämä ei ole kuukausittainen yhteispostaus, mutta joskus eteen tulee kuitenkin tärkeä aihe, josta on syytä tehdä "välipostaus". Nyt aiheeksi ponnahti medioissakin pyörähdellyt uutinen hyönteisten radikaalista vähenemisestä ja jopa uhasta hävitä kokonaan maapallolta. Tätäpä minäkin pohtimaan.

Valikoivasta, mutta hyvin intohimoisesta tieteisjulkaisusukelluksesta pintaan päästyäni tein omat, ruohonjuuritasoiset päätelmät aiheesta. Laajensin aiheen omavaltaisesti koskemaan kaikkia Suomessa asuvia pieneliötä. Vaikkei täysin tiedetä, mitä merkitsee pieneliölajin häviäminen täältä maapallolta (ja Suomesta), tiedetään, että ekosysteemissämme mikroskooppisen pienen kaverin läsnäolo voi olla paljon merkittävämpi, kuin kaikkien suojelukohteiden symbolin, söpön ja sympaattisen jääkarhun. 


Lukuja

Suomen maassa on 45 000 lajia. Kovalla urakalla näistä on pystytty arvioimaan kuitenkin vasta 45% ja näistä uhanalaiseksi on julistettu 2 247 lajia. Lajeista ja erityisesti pieneliöistä ja niiden merkityksestä tiedetään siis yllättävän vähän. Onneksi kuitenkin puutteellisesti tunnistettujen lajien kartoituksen parissa työskennellään jatkuvasti. Lajien tunnistamisen myötä löytyy sekä uusia elinvoimaisia että uhanalaisia lajeja ja tähän astisten tietojen valossa uhanalaisten lajien esiintymisprosentti säilynee noin 10% kaikista tunnistetuista. Uhanalaisuuden lisääntyminen tai lajien katoaminen on tietenkin huolestuttavaa. Uhanalaisten lajien lista, niin sanottu Punainen kirja, julkistetaan kymmenen vuoden välein ja uusi, sarjassa viides lista, julkaistaan maaliskuussa (perjantaina 8.3.2019 kello 9.15-15.00 Helsingin Säätytalolla). 
 Jännittää sekä hyvässä että pahassa, mitä meille vielä selvinnee eri lajien olemassaolon merkityksestä. Viime viikkoina olemme saaneet lukea uutisia tutkimuksista, joissa povataan hyönteisten vähenevän ja jopa katoavan yllättävän nopealla tempolla.

Seppo Leinosen sarjakuvakuvitus kirjasta Metsän salainen elämä (linkki tekstin lopussa).



Pitääkö hyttysten tappaminen lopettaa?

Tuskin hyttysiä lätkimällä kuitenkaan sukupuuttoon tapetaan. Asiaan voi silti vaikuttaa. Sinäkin urbaanissa ymäristössä asuva. Osallistuminen on helppoa. Ohjeet tulee tässä: 

1.  Muuttakaamme kulutustottumuksiamme. 

Päästöt, metsäkato ja merien köyhtyminen vaikuttaa ympäristön ja eläinten hyvinvointiin. Muutos pitää aloittaa viimeistään nyt, sillä pelissä on myös SINUN ja MINUN hyvinvointi.  Hyönteiset ovat jokaisen ruokaketjun ytimessä. Elämän elinehto maapallollamme.

Suosi luomua. Tehotuotettu ruoka tarvitsee hyönteismyrkkyjä, joiden vaikutukset ovat nähtävissä. Myrkyt imeytyvät maaperään ja leviävät laajemmille alueille. Tehostunut maatalous tappaa ekosysteemin ja vie myös hyönteisiltä elintilaa. Ilmaston lämpenemisellä on myös yhteys hyönteisten vähenemiseen. Siispä back to the hiilijalanjälki business.

2. Jos omistat palan maata, suosi kukkia. Niittykukista plussaa. Laiskalle puutarhurille hyvä omatunto voikukista, ötökät tykkää.

3. Unohda salaojaputket. Ojat, lätäköt ja lutakot kelpaa kukkien ja mehiläisten hommiin.




Jos satut olemaan metsänomistaja, voit tehdä paljonkin.
4. Liity mukaan suojeluohjelmaan ja lakkaa tuhoamasta eliölajeja ja niiden elinympäristöä. Olet ehkä sanonut tai kuullut muiden sanovan, että metsää meillä Suomalaisilla on vaikka muille jakaa ja sitä kasvaa jatkuvasti lisää. Ajatellaanpa asiaa kuitenkin näin: Suurin osa uhanalaisista eläimistä asuu eteläisen Suomen metsissä. Eläimet (tai kasvit) voidaan luokitella uhanalaiseksi eri syistä. Yksi syy on se, että jotain lajia esiintyy vain pienellä alueella (5km2 alueella). Jonkun metsän kaataminen ja raivaaminen kantoineen päivineen tarkoittaa jollekin sillä alueella asuvalle lajille sitä, että siltä viedään koti, työpaikka, perhe, ravinto, kommunikointi ja liikkumisen mahdollisuudet.  Kaiken lisäksi vielä sen yhden eliön olemassaololla on saattanut olla merkitystä ympäröivälle ekosysteemille. Ekosysteemi tarkoittaa siis sitä, että tavara kiertää ja hommat toimii tasapainoisesti. Maitoo ja bissee jääkaappiin.

Metsän omistajana sinulla (ja minulla) on siis mahdollisuus suojella metsiä. Metso-ohjelman myötä mukaan on saatu jo 55 000 hehtaaria suojeltua metsää eli vapaaehtoisia metsänomistajia. Hyvä te! Tavoitteena on metsien palauttaminen lähemmäksi luonnontilaa, kerätä tietoa lajeista, selvittää mikä on kunkin eliön rooli ja suojella eläinlajeja ja niiden ympäristöä. Metso-ohjelmassa mukana on ollut vuodesta 2003 hyörimässä PUTTE-ohjelma eli Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelma. 

5. Asu ahtaammin tai jo olemassaolevassa rakennuksessa
Älä valtaa uutta tilaa asumiseen hyönteisiltä ja muilta lajeilta. Älä tuhoa pellon pientareita kasveista (ellei kyseessä ole vieraslaji).





Vehkosuo, pieni luonnonsuojelualue

Ympäriltä kaatuu metsää ja pellon kasvustoja suojellaan (myrkytetään), lannoitetaan, peltoja salaojitetaan ja niiden ympäristöä karsitaan puista. Lohtuna kaiken keskelle jää kuitenkin pieni pläntti omaa luonnonsuojelualuettamme, jossa hyönteiset saavat lisääntyä peltojen avo-ojissa ja soisilta alueita, hakea mettä valtoimenaan rehottavilta niityiltä ja pihan voikukista. Puita kaadetaan harkiten, uusia istutetaan tilalle. Käävät ja muut metsien verkostoitujat saavat lahopuuta syödäkseen.
 Vehkosuolla vietettyjen vuosien aikana olen kokenut iloisia jälleennäkemisiä muun muassa sudenkorentojen, heinäsirkkojen, hepokattien, sarvijaakkojen, useiden perhoslajien, sammakoiden, lehtopöllön, sisiliskojen, lepakoiden, ukkoetanoiden ja monien lintulajien kanssa. Niityllä kukkii vanha kunnon maitohorsma. Olen valtavan iloinen, että nämä kaikki ja tuhannet muut tunnistamattomat ja näkymättömissä pysyvät lajit asuvat kanssani samalla tontilla.






Hyönteiset eivät kuitenkaan ole häviämässä totaalisesti maapallolta. Aiheeseen liittyvien uutisten aiheuttama häly on kuitenkin paikallaan, koska hyönteismäärissä on tapahtunut kato. Koska syyt ovat tiedossa, voimme toimia nyt eikä sit.


 Linkit (aloita näistä):



Yhteistyöblogit:

Riippumattomammaksi

Urban Farming kaupunkiviljely

Tsajut

Jovelan talopäiväkirja

Luomulaakso

Rakkautta ja maan antimia 

Caramellia 

Korkeala 

Sarin puutarhat

Farmer to Bee  
https://farmertobee.blogspot.com/2019/02/miten-voin-auttaa-hyonteisia.html

Iso-Orvokkiniitty
http://iso-orvokkiniitty.fi/blog/elamaa-otokoiden-kanssa/








31.10.2018

Syksyn suosikit




1. Kirjoneule. Huomaan, että vuoden neulomistahti on tätä nykyä kaksi neuletta. Monesti kesäksi jää yksi neule roikkumaan ja se valmistuu vasta syysloman korvilla, kun illat alkavat olla pimeitä. Kirjoneulevillatakista puuttuu vielä osa hihaa ja lieppeet. Koska tässä vaiheessa olen jo hieman kyllästynyt puikoilla olevaan neuleeseen, motivoin itseäni ajattelemalla seuraavaa työtä.  




2. Keraamiset astiat kirpparilöytöinä. Raahasin Tallinnan kirppikseltä kahvimukin ja kulhoja olen löytänyt oman kylän kirppikseltä. Kahvimukista meni jo kahva rikki, mutta se on silti tällä hetkellä paras.

3. Välipalamurot banaanilla ja homogenoimattomalla täysluomumaidolla.  


Ruusu ja rosmariini hius- ja vartalosaippuat

4. Saippuat hiusten pesuun. En ole käyttänyt "kaupan" sampoita sitten helmikuun. Olen kokeillut muutamia eri saippuavalmistajia, mutta onneksi pääsin kokeilemaan Keimon sukulaisen tekemiä saippuoita. Näillä on tullut paras "nitinä" hiuksiin ja puhdas tuntuma säilyy monta päivää siksipä olen  tilannut niitä lisää. 




5. Almanakka. Pitkästä aikaa ajattelin perheen jääkaappikalenterin lisäksi kirjata ihan omia asioita kalenteriin. Vertailin kalentereita erilaisissa nettikaupoissa ja ihan fyysisesti kirjakaupassa ja päädyin tilaamaan Etsystä kalenterin, jossa on erikseen kuukausisuunnitelma ja viikkosuunnitelma sekä paljon tilaa pelkille muistiinpanoille. Paljon vaihtoehtoja löytyy hakusanalla planner.

Kalenterista puheen ollen, kaveri laittoi kuvan löytämästään Teinarista vuodelta -89–90 ja siitä huvittuneena kaivoin omani samaisilta vuosilta. Sivuilta löytyi paljon hevosmenoja ja muutamia vihjailuja poikiin, mutta sitten sieltä löytyi myös tämä: 


Kasiluokkalaisen haaveet...

6. Jooga. Yritän järjestää aikaa iltaisin ennen kuin lösähdän sohvalle. Olen kesästä lähtien käyttänyt Down Dog-appia ja annan vahvan suosituksen kaikille, jotka vääntelehtii kotioloissa. Sovellusta voi kokeilla kuukauden ilmaiseksi, sen jälkeen on mahdollista jatkaa suppealla versiolla edelleen ilmaisiksi tai maksaa vuosimaksu, joka löytyi ainakin kesällä noin 25$ hintaan. Ei paha. 




7. Elämänkertadokkarit. Vaikuttavia ovat olleet Amy Winehouse, Whitney Houston, Lady Gaga, Jane Fonda ja tietysti Avicii. Nämä löytyivät Netflixistä, HBO:lta ja Areenasta. Lisäksi olen Patti Smitihin live-keikasta vaikuttuneena lukenut viivytellen hänen kirjansa, M-juna ja juuri lukemassa toista kirjaa, Ihan kakaroita. Kirjoissa on ajan henkeä, paikkoja, ihmisiä ja tunnelmia, joista tulee kirjan lomassa tsekkailtua netistä lisää tietoa.


8. Musiikki. Kuuntelen aamulla, päivällä ja kuuntelen työmatkallakin musiikkia. Tykkään selailla Spotifyta ja bongata omalle listalle uusia biisejä. Olen yrittänyt soittaa pianoa ja rämpytellä ukulelea ja välillä viritämme Kassen kanssa mikit ja laulamme karaokea. Musiikki liittyy vahvasti tietysti tanssiharrastukseen, jossa olen onnistuneen varvasluudutuksen jälkeen taas voinut käydä. Opetan edelleen 5-13 vuotiaille kahdessa eri ryhmässä hiphopia ja käyn itse nykärissä ja rimpuilemassa breikissä. 




9. Iivari ja ratsastus. On ja pysyy harrastuksena ja rytmittää viikkoja ja päiviä. Koska viikonloput Vehkosuolla vähenevät nyt, voin jälleen osallistua valmennuksiin ja se tuo taas uutta pontta omiin treeneihin.





 10. Olen tehnyt Vehkosuon voiteita pieniä määriä säännöllisesti lisää. Kehäkukkavoidetta on nyt myös myynnissä kuusenpihkavoiteen rinnalla. 

11. Olen yrittänyt etsiä epätoivoisesti kirppikseltä uutta hupparia. Olen hupparin tarpeessa. 


Mitähän kivaa muilla on juuri nyt menossa?










4.6.2018

Kesäloma alkaa

 


En ihan heti keksi, koska on ollut näin kuiva kausi touko-kesäkuussa. Vehkosuon pihamaa alkaa muistuttaa aavikkoa kellertävine ruohoineen. Ulkogrillin käyttö on täysin poissuljettu maastopalon riskin vuoksi. Kasveille on käytetty sadevesitynnyrien sisältö jo aikoja sitten ja kaivoveden riittoisuus mietityttää. Lähdevesikaivolla vedenpinta on myös alhaalla. 

Kaikki peltokukat ovat täydessä kukassaan jo. Viime kesänä kukkiminen jäi sateiden vuoksi vähäiseksi. Näin ne vuodet vaihtelevat. Tuppe kerää kesäläksynä kasvioon 20 kasvia. Yleisimmät peltokasvit pitää napsia nyt, jos haluaa ne kukassa saada talteen. Meillä on vanha kasviprässi, jolle on nyt käyttöä.  

Keimo jäi meidän kanssa samaan aikaan talvilomalle. On se vaan hyvä aika pitää nyt. Hän yrittää panostaa saunan edistymiseen, joten saamme kuulla taustalla jatkuvaa moottorisahan pörinää. Sivusta seurattuna se edistyy aika vaivattoman oloisesti. Haha.


Uimakoppipäivystäjänä


Lapset kinusivat tietenkin uimaan heti ensitöikseen. Lähin järvi on kahdeksan kilometrin päässä ja vielä tässä vaiheessa kesää levätön. Valitettavasti nämä lähijärvet ovat, syystä tai toisesta (viljelystä), rehvöityneet ja aina jossain vaiheessa kesää uimakelvottomat. Sääli. Sain työkaverilta Matt Haigin kirjoittaman kirjan Kuinka aika pysäytetään ja luulen, että tässä on vihdoinkin kirja, joka pitää mielenkiintoni yllä. Se on samaan aikaan tieteellinen, filosofistinen ja mielikuvituksekas. Kiitos!

Kepe meni koulun loputtua hoitokotiin viikoksi. Kepen (ja vähän minunkin) ajatuksia on luettavissa Kepen Facebuuk-sivulta Mä en oo mikään tavis




Harri-kissa pääsi vihdoin lauantaina mukaamme ja Pöpin odotus palkittiin sunnuntaina, kun haimme lampaat. Päkäpäät ovat viime kesältä samat, joten laskeutuminen laitumelle sujui rauhallisissa merkeissä. Iivari-heppa tulee ensi lauantaina ja sitten on meidän porukka jälleen koossa. 


Tuppe suunnitteli ja toteutti oman nuken talon.


Täällä Vehkosuolla ei mene kauaakaan, kun aivot alkavat tuottaa luovia ajatuksia ja ne muuttuvat teoiksi. Tai sitten jäävät toteutumatta. Tärkeintä on mahdollisuus.
Laitoin Keimolle viestinä alla olevan toteemipaalusuunnitelman saatetekstillä:

– Sitten kun sulla on luppoaikaa 😅
– Pala kakkua
– Mä ajattelin ennemminkin palaa puuta 😀




Olemme ajatelleen vaihtaa vlogin puhekielen englanniksi, jotta voisimme välittää suomalaisia tapoja ja perinteitä ulkomaillekin. Melko korkealentoiset ovat suunnitelmat, sillä varsinkaan minun sanavarastolla ei paljon maalailla mielikuvia saati teorisoida tapahtumia. Puhuminen kameralle on jo muutenkin toivottoman hankalaa. Voi olla, että videoilla jo vallinnut komiikka muuttuu tragikomiikaksi ja katsojat tulevat pyörimään myötähäpeän kourissa.  

Noh anyway (alkaa olla jo verissä), edellinen vlogi aurinkopaneeleista on katsottavissa täällä. Kyseessä ei ole mikää opetusvideo, ennemminkin "näin meillä" -video. "Entäs teillä?" -kommentit ovat todella tervetulleita. 

Mukavaa viikko till alla (oho, nyt pukkaa ruotsia)!





12.5.2017

Kauheasti on ihmisellä kaikkea

 Näistä olen viimeaikoina parhaani ja ajan salliessa innoittunut: 

* Ohjelma tanskalaisesta Fødegordin perheestä – Omavaraista maalaiselämää viettävä perhe (Jaksot 1-2/4 löytyvät Yle Areenasta). Miten kiehtovaa ja hypnotisoivaa. Tässä on vaan jotain, mikä pitää otteessaan. Vähän kadehdinkin tähän elämäntyyliin liittyvää vapautta. Pitää vaan pitää varansa ettei oma aate muodostu rasitteeksi eikä siitä muodostu vankila.

Ensimmäinen jakso löytyy nimellä: Isä, äiti ja lapset.

* Netflixistä Mustageista kertova dokumentti Unbranded. Tämän katsomisen jälkeen olen löytänyt aivan uuden näkökulman hankalissa maasto-olosuhteissa rämpimiseen. Olen suorastaan innoissani, mitä hankalammista paikoista selviän yhdessä luottomustagin kanssa (eli suomenhevosen).

* Toinen Netflix-dokkari Harry and the Snowman. Kertoo Harry De Leyerin hevosmiesurasta ja hevosesta, jonka hän osti 80 dollarilla teurasautosta ja voitti tällä sittemmin Amerikassa isoja estekilpailuja. Snowman osoittautui Harrylle erittäin uskolliseksi ja myös toimi luotettavana perhehevosena vuosia. Tämän dokumentin katsottuaan haluaa vain mennä talliin omaa hevosta rapsuttamaan.

* Kirja: Walden – Elämää metsässä, Henry David Thoreau. Tätä kulttikirjaa olen lukenut ja alleviivaillut. Siis alleviivaillut kyllä. Ihan pimeätä. Mutta kokolailla hämmästyttää, että 1800-luvulla eläneen tyypin ajatukset osuvat niin hyvin tähän päivään. Tämän valossa ihmiset alkavat vaikuttaa melko typeriltä.




Vehkosuolla aloitin istutukset avomaalle, ehkä hätäilin, kun tätä takatalven menoa katselee. Laitoin maahan jo porkkanaa, lanttua, punajuurta, juuripersiljaa ja palsternakkaa. Kotona tomaatit ja kurkut ovat sillä tavalla hyvällä mallilla, etteivät ole vielä liian isoja. Korjasin myös perinneaidan alkupätkää. Tolppien alaosat savimaan rajasta, maan pinnalta, on mädäntyneet. Veistin huonot pois ja iskin uudestaan maahan pareittain, niin, että osa vittaksista pysyi paikallaan.





Keimo on kaatanut uutta saunaa varten puita ja pääsi viime viikonloppuna pääsi kokeilemaan itse rakentamaansa sahalaitosta, jossa hirsiä ja lankkuja on tarkoitus sahata moottorisahallla Logosol-ohjurin avulla (olisipa joku ehtinyt purkaa paremmat kuvat koneelle, alla vain instasta kaapattu).





Lähdevesikaivo on jo kerran tyhjennetty, silti siihen sekottuu pintavettä ja se on harmaata. Olemme hakeneet vettä toisesta lähteestä läheltä.

Viikko sitten perjantaina siirsimme kanat ja kukon Vehkosuolle. Kukko oli mennyt edellisenä iltana huonoksi ja nuokkui todella sairaana. Siirsimme sen kuitenkin kanojen mukana, mutta seuraavana aamuna se löytyi kuolleena. Jää epäselväksi miksi. Ikää sillä oli nelisen vuotta. Nyt meillä on onneksi ystävältä saatu Terho-kukko, joka on satukirjan kukkotyyppiä ja vaikuttaa todella herrasmieheltä. Onko kukaan muuten nähnyt näin pitkiä kannuskynsiä ja onko kukaan tehnyt niille mitään, kun tuntuu hankaloittavan kukon liikkumista?
Sunnuntaina lähdön hetkellä kävi tyhmä juttu. Koirat olivat tiirikoineet itsensä kanalaan ruuan tähteiden perässä ja Soosoo, vielä tietämätön, miten kanojen seurassa sopii meillä käyttäytyä, iski hanpaansa vanhaan symppikseen Nahka-Anneliin. Tämä siis tapahtui meidän selän takana ja tulimme paikalle liian myöhään. Kauhean surullista ja ihan mälsää. Nyt alkaa kanoihin tutustumisprosessi miinusnumerosta.




Mitäs vielä. Uusi ja isompi invertteri oli pakko hankkia, kun edellinen kyykähti. Olisi pitänyt ostaa jo alunperin isompi. Tyhmästä päästä kärsii lompakko.


P.S. Euroviisut ovat tietenkin olleet taas katselun alla. NormaJohnille erittäin paha takaisku, ettei päässyt jatkoon. Pidin kyllä. Nyt suosikkejani ovat Belgia ja Portugali (myös mm. Norja, Bulgaria). Italiahan nämä kisat tulee varmasti voittamaan.


30.5.2016

Hiiriä ja ihmisiä

Orpo hiirulaispentu, laatikkoon loukuttunut (pääsi vapauteen).

Mennään niinkin kauas, kuin kahden viikon taakse. Perjantaina vieraana Keimon mummo ja täti kaiken maailman tuliaisineen. Voiko emäntää helpommalla päästääkään, jos tarjoilut tulevat vieraiden puolesta kuppeja ja lautasia myöten. Ei meille aina ole näin tultava kylään, mutta kiitollisna antimista olimme tietenkin. Mummokin jaksaa vuodesta toiseen niin reippaana kuunnella ja osallistua. Saimme lasten toimesta sirkusesitystä seurata ja pelata tuliais pihajazzia. Piti Kikalta kieltää, kun säännöt olivat liian vaikeaselkoiset (noppia ei muun muassa viedä pelialueelta pois ja ne tulee suosiolla luovuttaa seuraavalle pelaajalle).

Maahanmenovuorossa oli härkäpavut, jättikurpitsa, kyssäkaali, pinaatti ja parssasalaatti. Merkitsen niitä sitä mukaan ylös muistikirjaan, jotta vuodet erottuisivat toisistaan. Muistikirjatessani, olenhan muistikirjaihmisiä, minulle selvisi, että toteutan vahingossa "uutta" ilmiötä nimeltä Bullet Journal (#bujo). Voin aivan siis omin käsin tehdä omanlaiseni kalenterin tai muun sellaisen, värittää, koristella  ja merkitä kynällä asioita, kuten tässä tapauksessa kasvimaan istutuksia. Uusi analoginen muistikirja, kuten värityskirjakin, poikkeavat vanhoista sillä tavalla, että niiden sivuista otetaan kuva instaan. Vähemmästäkin innostuu. 

Breakfast at Vehkosuo's

Sunnuntai ja kuumoittava ilma kirvoitti Keimon rakentelemaan kasvihuoneen kastelujärjestelmää. Kyseiseen itsetehtyyn järjestelmään sisältyy rei'itettyä letkua, vettä astiassa, ajastin ja pumppu (200 – 800l/h ja nostokorkeus max. 160cm). Ajastin osoittautui systeemin heikoksi lenkiksi eli risaksi, muuten homma vaikutti oikein käyttikseltä. Ihmettelimme sitä tovin yhdessä.
 


Taimet sinnittelivät kovissa helteissä kolme päivää, selvisivät onneksi. Perjantaina ostin viisi säkkiä á 40 l multaa ja istutin tomaatin, kurkun ja persiljan taimet. Multakerroksia pitää lisätä pikkuhiljaa vuosittain, säästölinja nääs. Josko multa jossain vaiheessa yltäisi laatikon reunaan asti, nyt sitä on lannoitteet mukaan lukien hädin tuskin 40cm. Hyttyset, ne verenpainetta nostavat imijät, meinasivat syödä meidät hengiltä, oli tehtävä ja liikuttava nopeasti.



Ilma oli harmaa ja yksi lapsista menneestä vatsataudista vedoton. Minun voimajuoma, johon kuuluu intiaanisokeria ja ruususuolaa, tuotti voimakkaat takapakit ja pari perääntymisaskelta muilta perheenjäseniltä lautalattialle roiskahtaneesta palautteesta. Mites nyt noin, uloskin olisi voinut mennä, iso tyttö. Äkkiä paperia tänne! Oho, unohtui ostaa. Juoskaa vessasta hakemaan sitten. Tää on sitten ainoa.
 Ensikertaa varten mietintään, josko suolan osuutta (1tl) olisi pienennettävä. 





Lauantai aukesi sateettomana, joskin pilvisenä. Edessä avoimet ovet Usvalaakson tallilla, työporukassa olemista ja valmennus Iivarilla. Parantunut (ehkä voimajuomasta) lapsi kirkkain ilmein groomina mukana.  Illalla tyttöjen ilta kaupungissa. Kiva päivä. 

Iivari Usvalaaksossa kylässä.

Sunnuntai vierähti puutarhahommissa. Leikkasin luumupuiden versoja ja revin vadelmaa vääristä paikoista (oikeista paikoista revin vääriin paikkoihin kasvanutta). Jokavuotinen piina. Mahonia pensas näyttää versovan uutta, se taitaa selvitä kadostaan. 




Edessä on enää viisi päivää kotikotia. Sitten koittaa muutto jee. Ja vähän haikeutta.





16.3.2016

E niin kuin uutta elämää



Nyt on aika kirjoittaa vaihteeksi jotain elämästä.  

Tarkoitus oli tehdä hieno viljelykaavio, mutta sen ehdin vielä myöhemmin. 

Sen sijaan mainitsen tässä yhteydessä ne kasvit, jotka jo kylvin. Tänä keväänä kylvölaatikkona toimii käytetyt karkkilaatikot, joita sai ilmaisiksi kaupasta ottaa. Muovi ei ole lempimateriaalini, mutta kierrätettynä paremmin perusteltua ja onhan se melko käytännöllinenkin. Yhteen laatikkoon mahtuu neljä maitotölkkiä tai viisi jugurttipurkkia. Kansi saa olla alkutaimivaiheen kevyesti päällä. Valoisin paikka on keittiön ikkunan edessä, mutta lämpötila on melko viileä vielä, joten laatikot ajavat minikasvihuoneen viran oivasti.

Maaliskuun 11. päivä kylvettiin:

* neljä eri tomaattilajiketta
* kasvihuonekurkku
* amppelimansikka (lasten projekti)
* ruusukaali (taas, vaikka lupasin itselleni, että pidän taukoa)
* chilipaprika
* kesäpäivänhattu 
* basilika

Toinen asia:
Ylläolevassa kuvassa oleva kirja Minun yrttini, Historia, viljely ruokaohjeet – Annemarta Borgen (Otava, 2016. Norjankielinen alkuteos Urtehagen på Knatten, 1977). Yrteistä on jos minkälaista kirjaa, mutta suurin osa on tietokirjamaisesti koottuja, joskin hyvin kattavia teoksia ja hyödyllisiä siinä mielessä. Tässä kirjassa sen sijaan on sympaattisesti sekaisin tarinoita Annemartan itseopitusta viljelystä, yrttien jatkokäsittelystä, niihin liittyvistä muistoista, käytännön ohjeista, historiasta, kansanperinteestä ja jokaista yrttiä hyödyntävistä, hyviksi koetuista resepteistä. Sellainen kirja, jota tekee mieli alleviivata ja lisätä merkintöjä sivuun. Kiitos siskolle tästä kevätlahjasta.

Vastaavanlaisia innostusta herättäviä kirjoja ovat minulle olleet:
 Scott ja Helen Nearing: Hyvä tapa elää, WSOY, 1974
Asunta-Johnston, Maija: Punapukuisen naisen talo, WSOY, 2000
  
Jos tiedät vastaavista kirjoista, jossa kirjailijan omakohtaisten kokemusten pohjalta on kuvailtu maalla asumista, eläinten hoitoa, talon remontointia, puutarhan hoitoa, alkeellisia oloja, naapurustoa ja paikallista kulttuuria ja käytännön keksintöjä, olisin iloinen vinkeistä. Tiedän, että Asunta-Johnston on kirjoittanut kolme muutakin lukemisen arvoista kirjaa, jotka toivon saavani käsiini.   




Pöpille on kovasti mietitty jo uutta kaveria. Toivottavasti asiat edistyvät sillä saralla piakkoin.