Yhdestostas

Kummi tekee kampauksia. Tarjolla myös sinisiä väriraitoja.

Yhdestostas, kuten edesmennyt anoppini tapasi luetella, on se vuosinumero, jota juhlimme lauantaina. Tulevana keskiviikkona on virallisesti sitten Kassen yhdestoista syntymäpäivä.

Siellä se teini-ikä jo kolkuttelee ovella välillä rankasti mielialaan vaikuttaen. Yritän ymmärtää, mutta outoahan se olisi, jos aina vaan ymmärtäisi. Sukupolven välisellä kuilulla on pakosti merkitys. Usein se tarkoittaa sitä, että turha kiukku on lapselle mahdollistettava ja omalta kohdalta hillittävä. Ei auta äidin itku ja marttyyriasenne tilanteissa, jossa lapsi ei osaa päättää. Kun hän haluaisi toisaalta lähteä mukaan perheen rientoihin, on toisaalta liian väsynyt ja toisaalta tympääntynyt kun ei "mitään häntä kiinnostavaa" kuitenkaan tapahdu. Sellaisessa tilanteessa pitäisi pysyä itse suoraselkäisenä ja loogisena, mutta mitä tapahtuu: "Lähe nyt vaan... (maanittelu)" "Ai mikset sä sitte halua lähteä (aito kiinnostus)?" "No jos sä oot väsyny niin mene nukkumaan (epäily)." "Eiksua sitte enää kiinnosta lähteä meidän kanssa? Ennen kyllä kiinnosti (syyllistäminen)." "Et kyllä lähe, jos olet sitten tollanen naama nurinpäin ja pilaat kaikkien muitten ilon (uhkailu)." "Kerrankin kun päästään vapaasti liikkumaan ilman Kepeä (syyllistäminen)." "Jos nyt jäät kotiin, niin se on luettava kokeisiin koko ajan (kiristys)." "JÄÄ SITTEN! (oven paiskaus)" Ja kolmen minuutin päästä: "Ootko nyt ihan varma ettet tuu?"

Tuloksena itkuinen ja hämmentynyt lapsi ja uskottavuutensa menettänyt aikuinen.

Katselimme synttäreiden jälkeen sunnuntaina Kassen vauvakirjaa ja naureskelimme kaikille hassuille jutuille. Isi oli pitkään ätn ja pari vuotiaana kaikkiin kysymyksiin vastaus "EI". Puolitoista vuotiaasta eteenpäin ei saanut missään nimessä syöttää ja kolmevuotiaana oli kahvin ja puuron keitto jo hallinnassa. Vauva-ajan muistelu on kyllä molempien mielestä kivaa. Kysyin myöhemmin illalla, että kun olo on kiukkuinen, itkuinen ja outo, auttaisiko vaan, jos halaisi. Vastaus oli selkeä joo. Sillä mennään.

Minä sain valmistella kutsut yksikseni, kun Keimo otti lapset mukaansa omiin menoihin iltapäivään asti. Synttäreiden jälkeen Kasse tuli halaamaan. Synttärit oli kuulemma tosi kivat. Ilahduin kovasti, mutta samalla tunsin pientä surumielisyyttä. Että niin pienet asiat tekivät hänet onnelliseksi; ilmapallokoristeet, yllätysvieras, herkkutarjoilut ja kampauspiste. 

P.S. Yleensä en ole kakkujen kanssa menestynyt. Kun minulla on tapana säätää ja vetää aineksia hatusta, mikä ei yleensä ole leivonnaisissa onnistumisen resepti. Mutta nyt oli. Resepti sensaatiomaisesta kakusta alla, olkaa hyvä. 

Snickers-kakku ála Vehkosuo

Snickers-kakku á la Vehkosuo

(20 palaa)

Kakkupohja:

3 kananmunaa
2 1/4 dl sokeria
110 g sulaa voita
1 1/2 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
2 1/4 tl leivinjauhetta

Kinuskitäyte / -kuorrute:

6 kpl snickers-patukoita (myydään paketeissa, halvempi versio löytyy Lidl:stä)*

1 1/2 dl kuohukermaa

Kermavaahtotäyte:

1 dl kuohukermaa

sokeria 

1.  Pohja: Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet. Sekoita muna-sokerivaahdon joukkoon vuoroin jauhoseosta, maitoa ja sulaa voita. Sekoita varoen tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan tai kuten minä, uuninpellille leivinpaperin päälle.  Paista 160 asteessa 25 minuuttia. Jäähdytä pohja ja halkaise se sitten kahteen osaan.

2. Täyte ja kuorrutus: Pilko snickersit kattilaan ja lisää kerma. Kuumenna hämmentäen notkeaksi seokseksi. Levitä puolet seoksesta kakkupohjan alemman kerroksen päälle ja toinen kuorrutukseksi päällimmäisen kerroksen päälle. Anna jäähtyä. 

3. Vatkaa kerma ja levitä se kinuskihässäkän päälle alempaan kerrokseen. Nosta päällyskerros kinuskeineen alemman päälle ja koristele halutessasi kermavaahdolla, karkeilla tai muulla sellaisella. Meillä toimi lontoonrae -tyyliset karkit hyvin. 

*nerokasta ja helppoa!

Jospa lumisade kohta loppuisi. Mukavaa lumessa tarpomista siihen asti!