Alussa oli vehkosuo : Mitäs Pirkko?

Täällä keskellä ei mitään huomaan, että naapurit esiintyvät ihan eri merkityksessä, kuin raja- tai seinänaapurit. Usein kyseessä on jokin konkreettinen tarve; kysellään mistä saa hiekkaa tai olisiko kellään jäänyt nurkkiin pyörimään kyselijälle tarpeellisia, mutta omistajalleen tarpeettomia työkaluja, rakennusmateriaalia tai traktorin osia. Joskus ilmoitellaan karanneista koirista, lehmistä, lampaista tai ollaan nostoapua vailla. Kysely käynnistää ketjun, joka etenee suusta suuhun, tuvasta tupaan ja tuottaa yleensä avun tarvitsevalle. Systeemin tehokkuudesta ja ehkä vähän kömpelyydestäkin kertoo se, ettei ketju suinkaan katkea siihen, kun tarvittava hyödyke on löydetty ja toimitettu asianosaiselle. Ei, koska viestin perumis- ja katkaisumenetelmät ovat manuaalisessa mallissa puutteelliset, sen kulku etenee haarautuen ja viskoen valmisteita ytimeen, jossa osinkoihin tyytyväinen osapuoli alkaa saada tarvikkeita enemmän kuin tilasi. Ovista ja ikkunoista -tyyliin. Paitsi, jos kyseessä on traktorin perälana eli levy. Niitä ei tule edes takaoven kautta.

Jutut eli juorut kulkevat kätevästi myös. Mehän emme ole vielä tutustuneet, kuin kolmen kilometrin säteellä asuviin naapureihin, eli kolmeen viiva neljään taloon, mutta itseäni vaivaavan nimien unohteluoireyhtymän vuoksi, nämä huutoetäisyydellä asuvat muuttuvat pian esittelyn jälkeen jälleen anonyymeiksi. Joskus nimet taltioituvat perheen arkistoon, jos ehdin kotiin ajoissa kertomaan. Usein nimi on unohtunut ja siksipä uutiset menettävät osan hohtoa tai ainakin joudun nolona tarkentamaan kesken tarinankerronnan, että kuka siis. Tämän virheen minussa tajuttuaan ja toisteluun kyllästyttyään, kertojat alkavat käyttää suvereenisti minun luomia tunnisteita, kuten koirasuoran talo, rojupiha, värrinjaska (ai, se taitaa olla nimi), iso lehmätila, välipiha ja niin edelleen.
Liikun kyläteillä usein ratsain. Ratsun selästä on helppo aloittaa keskustelu, kun on välikappale eli hevoin, johon viitata. Koirat, miehet ja lapset toimisivat yhtälailla, mutta niiden kanssa en yleensä liiku kyläteillä tai muutenkaan päivänvalossa. Ja mikäs sen mukavampaa, kun tuoda kotiintullessaan tuliaisiksi muhevia uutisia, jotka alkavat näin: Arvatkaas kenet näin. No? Pirkon (nimi muutettu tai unohdettu). Mitäs Pirkko? Ei oikein mitään (nostatetaan kuulijan mielenkiintoa). Sanoi, että isolla hiekkatiellä oli meinannut jäädä kissa auton alle. Missä? Siinä nurkassa olevan talon kohdalla. Eli luultavasti sen talon (jonka nimeä en muista) kissa (jonka nimeä en muista). Joo, mä taidan tietää, meinannut jäädä aikaisemminkin.

Ja sen tietää lapsetkin, että kulkuvälineestä viis, lapa pystyyn kylätiellä kohdatessa, tunsit tai et.

Maalla naapureiden kanssa kuuluu vaihtaa sananen, jos kohdatessa toinen tai molemmat ovat jalkaisin, pyörällä tai ratsain. Oikein merkittävissä tapauksissa voi kohtaaminen tapahtua autosta autoon niin sanotusti veivatuin ikkunoin, joka puolestaan aiheuttaa kylätielle pullonkaulan tai täyden tukoksen. Keskustelu aloitetaan yleensä säästä ja jatkuu luontevasti polttaviin uutisiin. Säähän tai muihin luonnonilmiöihin, kuten paarmoihin tai hyttysiin vedoten, on myös mahdollista jatkaa nopeasti matkaa, jos sattuu olemaan epäsosiaalisesti varautunut tunne tai ihan oikea kiire.

Ei olisi kiva tietää, mitä ne minusta kotona sanovat. Varmaan, että näin sen, joka ei ikinä muista kenenkään nimeä ja joka puhuu niin paljon, ettei siitä pääse millään ilveellä eroon.

Juhannus vietettiin osittain vanhempieni mökillä ja loput Vehkosuolla. Naapurin ansiosta eläimet tulivat hoidetuksi poissaollessamme. Se vaan on hienoa. Kikka-koira tutustui järveen, mutta suureksi yllätykseksi ei mennytkään uimaan vaan ainoastaan tyytyi ryömimään rantavedessä.

Lanko pommina.

Kotimatkan iskukohde.

Kasvihuoneen tomaatit venyvät silmissä ja munakoiso kukkii. Keimo tekee päivittäin tomaattilaskelman. Luku taitaa mennä jossain 40-50 välillä. Avomaalla on venähtänyt nyt kesäkurpitsa ja kyssäkaali, pikkuisen porkkanatkin. Lanttu näyttää tosi isolta, pohdin sen nostamista, jottei madot pääsisi taas jylläämään. Vettä tulee taivaalta säännöllisesti ja lämmintä on riittänyt. Naapuri kyllä sanoi, että tulevan viikonlopun lämmöt on sitten tämän kesän viimeisiä. Timo-perunaa on nostettu syötäväksi jo juhannuksesta asti. Ärsyttävää muuten, että mustikat ovat jo kypsiä. Enhän minä vielä saa niitä pakastimeen, kun vasta elokuussa.

Keittiön hellasta ja sen uunin toiminnasta piti vielä kirjoittaa. Olemme valmistaneet onnistuneesti pitsaa. Kysymyshän oli, saammeko uunin tarpeeksi kuumaksi. Vastaus on, saamme. Pesässä poltetaan ensin pesällinen "kovia tulia" jonka jälkeen aletaan pitää tulta yllä lisäämällä maltillisemmin puita. Lieden päällä olemme pitäneet vesikattilan tai kaksi ehkäisemässä levyn halkeamista. Kotiliesi 30:ssä ainakin meidän käytössä lämpiää ylempi uuni paremmaksi kovaa paistoa varten. Uunissa on kiva säilyttää normaalilla keittopoltollakin ruokia lämpimänä pidempään, jos ei heti ehdi syömään. Eilen valmistin puuroa hauduttamalla uunissa puolellatoista pesällisellä. Harmia on aiheuttanut ennemminkin seisova ilma, jonka vuoksi alkuvedon aikaansaaminen on tuottanut ongelmia ja keittiö savustunut muutamaan otteeseen. Täytyy sanoa, että itse hellakin on jokseenkin oikukas. Olisiko se sukupuoleltaan Pertti vai sittenkin Pirkko?

Meinasi unohtua, että satsasimme toiseen isoon akkuun, jotta saimme vedettyä yläkertaan sähköpiuhat ja ihkaoikean pistorasian, jota kautta aurinko jakaa meille nyt tietsikkaan sähköä ja interwebbi-yhteyksiä. Loppui se akkujen edestakas roudaaminen. Niin sitä ihminen laiskistuu teknologian edessä.