11.1.2013

Laitostumista


Kotona jälleen.
Palasimme viiden päivän mittaiselta sopeutumisvalmennuskurssilta, johon Kepen harvinainen kromosomipoikkeama avaa ovet perheellemme. Tämä oli meille kolmas vastaava kurssi, jollaiselle parhaimmillaan voi päästä hyvin perusteluin joka toinen vuosi (järjestäjänä Rinnekoti-Säätiön Norio-keskus).

Viisi päivää ja neljä yötä. Aamupala, päivällinen, välipala ja lounas noutopöydästä ja iltapala jääkaapista. Asuntolan ilmassa leijuu desinfiointiaineen ja höyrystyvän lihaliemen haju, joka takertuu hiuksiin ja vaatteisiin. Joku pyhkii pöydät jäljestäsi ja sauna lämpenee, kun laitat nimen listaan. Aamulla hoitaja hakee lapset päivätoimintaan, jotta me vanhemmat voimme keskittyä eri asiantuntijoiden vetämiin keskusteluhetkiin. Huolehdimme toinen toistemme menoista ja tuloista, kenenkään ei tarvitse huolehtia omista.
 Kuinka helposti sitä ihminen laitostuukaan. 

Kurssilla oli meidän lisäksi seitsemän perhettä. Kaikki perheet olivat jo kokeneita kurssilaisina ja erityislapsen vanhempina. Ehkä juuri siksi asioista päästiin puhumaan oikeilla nimillä jo kättelyssä. Kun pojan "munakarvat kasvaa" ja häntä "vituttaa", mutta on muuten kuusivuotiaan oloinen, äitiä ei aina naurata. Tai kun kesken shoppailun on riisuttava 13-vuotiaan tytön housut ja tuikattava epilepsialääke takapuoleen töllistelevien katseiden edessä, on oltava rautahermoinen. Mutta kyllä näille voi nauraa. 
Me voimme. 



Yhteinen retki Sealifeen
Kepe hämmästelee
Vatsalaukku sopeutui tarjontaan venyen, aineenvaihdunta lamaantui, reaktiokyky hidastui, mieli taantui ja ruumis laiskistui, mutta laitosmainen huolenpito antoi mahdollisuuden keskittyä johonkin muuhun, kuin arkeen. 
Sitä voi lomaksikin kutsua.


8 kommenttia:

  1. Vertaistuki on kyllä tärkeää ja nimenomaan tuo, että asioista voi puhua niinku ne on joskus hurtilla huumorilla höystettynä. Toinen ymmärtää huumorin alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta. Vaikka aina ei jaksa puida asioita, sillä sekin tekee pidemmän päälle olon raskaaksi. Nyt oli kyllä onnistunut porukka. Ei tarvinut kilpailla siitä, että kenellä menee huonoiten.

      Poista
  2. Minulla on sinulle haaste:

    http://tapahtuitarkoituksella.blogspot.fi/2013/01/haaste-3x11.html

    VastaaPoista
  3. Moi Tessa! Mielenkiintoista luettavaa. Muutenkin blogissasi kivoja kuvia ja hyvin kirjoitat (jonka olet kuullut jo miljoona kertaa) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun jaksoit lukea. Terkkuja teille.

      Poista
  4. Luulenpa, että huumori on elämän vastoinkäymisissä usein yksi parhaista lääkkeistä. Varmaan tulee tilanteita, joissa miettii, että itkeäkö vai nauraa. Ja ehkä se on parempi vaan nauraa, toki itkullekin pitää jättää tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Välillä kyllä tässä lajissa huumorin ja hulluuden raja on häilyvä. Ulkopuolisten mielestä jo seinähullua, mutta samassa veneessä olevien mielestä normaalia (kyllä hullu hullun tuntee...).

      Poista