Huraa, kävimme Vehkosuolla. Auto oli hyytyä tiellä pakkaslumen alla olevaan nuoskaan, mutta perille päästiin. Navetan katon lumet olivat parkissa ovien edessa, talon oven rappusetkin lumen alle hävinneet.
Peltikatossa on puolensa – ja puolensa.
Pitkän tauon jälkeen, sisäilman savu pistää nenään, mutta pian sen tuntee omakseen. Sipistelin sisällä tavaroita paikoilleen ja tuikkasin keittiön uunin tuleen kahveja varten. Sisäilma saattoi kääntyä plussalle.
Kasse sai vihdoin kaverin mukaan. Tytöt juoksivat pihalla pimeään asti ja piirtelivät sitten yläkerrassa taskulampun valossa. Minä tarjosin kuivahtaneita korvapuusteja ja vettä. Unohdin kahvimaidonkin kotiin.
Näitä sitten muistellaan.
Huomenna pakkaamme ja maanantaina lähdemme koko perhe viideksi päiväksi kurssille vetämään henkeä ja oppimaan lisää Kepen jutuista.
Keltaisen talon Sara on löytö ja meidän pelastus, kun kurssille ei mahdu koirat, kissa ja kanat.
Kiitos Sara.
Mahtavaa alkanutta vuotta ja kiva et pääsitte Vehkikselle :)
VastaaPoistaKiitos ihkusta lahjasta, meille syntyi juuri pikkuserkkutyttö Norjaan joten kirjahan osui nappiin! Voin lukea sitä pikkuserkuille kun tulevat kesällä Suomeen :)
Täällä alkoi taas arki ja aherrus ja mennään tukka putkella harrastuksesta ja paikasta toiseen.
Voikaa hyvin!
ps.ympyrä sulkeutuu, meilläkin kuivia korvapuusteja ;)
Niin se joulu meni ja uusi vuosi lähti liikkeelle kohinalla. Kiitos samoin lahjoista. Ne on aina niin ihania jo päälekinpäin.
PoistaKummasti ne kuivatkin puustit uppoaa, kun ei ole parempaa tarjolla ;)
Voikaa hyvin!
Heippa!
VastaaPoistaLukaisin suurella intohimolla koko blogin läpi ja oli mahtavaa luettavaa! Hyvät jatkot Vehkosuolle (ja sen kanssa :)).
Voi kun kivaa, kun kävit! Ja kiitos jatkotoivotuksista.
PoistaApua nuo katolta liukuvat lumimassat. Varovaisuutta siellä! t:äiti
VastaaPoistaNiinpä. Onneksi ne olikin viimeksi jo kaikki kuuluneet maahan.
Poista