19.3.2013

Korkkikierre


Keräilijöissä on jotain epäilyttävän hämärää. 
Kerätä nyt vaikkapa kuulakärkikyniä. Oikeastiko? Vakavaksi muuttunut harrastus voi ohjata uhrin elämää: "Me muutettiin Pertin kanssa isompaan omakotitaloon, kun mun Kinder-yllätykset tarvitsivat oman huoneen." Tai: "Ajattelimme avata ensi kesänä aittaamme näyttelyn, jossa on esillä 678 842 erilaista muovipussia." Jotkut keräilijät taas ovat jo nimestä päätellen toisia keräilijöitä ylempänä: bibliofiilit, numismaatikot ja filatelistit. Anteeksi vaan, mutta jos en tietäisi, päättelisin ihan jotain muuta, kun Pertti kertoo veljestään: "Hän on numismaatikko."

Kyllä minä metsästäjä-keräilijöitä ymmärrän. Vaikka metsästäjä-keräilijät hävisivät melkein sukupuuttoon, ryhmä on selvässä nousussa. Kuvauksen luettuani, olen valmis kirjautumaan sisälle yhteisön jäseneksi: 

"Metsästäjä-keräilijöillä on usein huomattavan paljon vapaa-aikaa. He käyttävät suhteellisen pienen osan elämästään ruoan hankintaan. Vapaa aikaa käytetään esimerkiksi nukkumiseen, vierailuihin, koruompeleiden tekemiseen ja tanssimiseen. Useilla alueilla ravinnonsaanti perustuu enemmän keräilyyn, joka on usein naisten työtä, kuin metsästykseen, jonka tuotto on sattumanvaraista."

Se joka toista haukkuu, itse on. Otin keräilijät esille tietenkin, koska olen itsekin vähän sellainen. Yksi keräilystäni alkoi vahingossa (niinhän ne kaikki...), kun ostin itselleni punaviiniä. Tähän väliin huomautus, että omaan harhaisen käsityksen punaviinin nauttijoista. He ovat mielestäni aikuisia, jollainen haluaisin itsekin olla. Ja aikuisuus on rutiineja, vapautta, itsekontrollia, nautintoa, palkitsemista, itsehoitoa sekä itsemääräämisoikeutta. Ja vastuuta, mutta sitä en liittäisi punaviiniin.
 
 Keräilen siis viinipullon kierrekorkkeja ja sepäs se vasta onkin epäilyttävää, sillä nyt motiivi on hukassa; 
ostanko viinin ja saan korkin vai päinvastoin? 

Keräilyn alkuun pääsee pienelläkin, mutta verkostoituminen on vakavalle keräilijälle tärkeää.
Paikallisen alkossa minua on lähestytty jo kahdesti näin: "Olisinko voinut olla avuksi, etsitkö johonkin tiettyyn ruokalajiin sopivaa viiniä?" "Ei kiitos, tai siis, joo. Mä etsin kuvakorkkeja." Tässä vaiheessa asiakaspalvelijan tunteet heilahtelevat ilmeestä päätellen laidasta laitaan ja hän ajattelee: Tämänkö vuoksi olen kouluttautunut? Sivistymätön moukka. Olisinpa jättänyt kysymättä. Mutta koska selvänä asiakas on Alkossakin oikeassa, hän nöyrtyy korkinmetsästykseen kanssani. Hetken kuluttua olen tyytyväinen, kun uusi korkki on löytynyt ja poistun kassalle. Mutta myyjä ei poistu hyllyltä. Hän katsoo pulloja uusin silmin. Hänen elämä on muuttunut ja hänkin on koukussa. 
Kassalla miesmyyjä huomauttaa lakonisesti: "Uusi korkki kokoelmaan vai." Hyllyllä minua palvellut nainen kävelee perääni ja lupaa toimittaa minulle erilaisia omistaan. 


Since August, 2012
En ole vielä päättänyt, otanko vastaan ulkopuolisia korkkeja, sillä niistä puuttuu tunnearvo. Ja olisiko kolmenkymmenen vuoden päästä hienoa katsoa korkkiseinää ja kertoa jälkikasvulle, että mummi on ne kaikki ihan omin käsin "kerännyt". 


14 kommenttia:

  1. Viimeisen lauseen kohdalla minä repesin... Ihana harrastus! Tosin tiedän jo, että seuraavan kerran katselen Alkossa pulloja eri kriteereillä kuin tähän asti. =)

    ps. Tuohon edelliseen juttuun kommentoisin vielä, että ei kai se autiotöllien katselu ja haaveilu koskaan mene ohitse, vaikka sen oman töllin on saanutkin, vai mitä luulet???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua vähän epäilytti kertoa tästä vinoudesta, kun alkoholilla on tekemistä asian kanssa. Mutta näinhän sitä parantuu. Hei, olen Tessa ja keräilen korkkeja...

      Ei todellakaan lopu vanhojen talojen katselu ei. Sekin taitaa olla parantumatonta. :)

      Poista
  2. Hahaa! Mun mielestä mitä hämärämpi keräyskohde, sen parempi. Ihminen on ihana kun se hurahtaa johonkin sellaiseen, jonka se vaan itse ymmärtää. Hmm. Jos et (ehkä) halua ottaa vastaan ulkopuolisen "keräämää" korkkia, lasketko omaksi keräämäksi sen että joku vihjaa sulle viinistä, jossa on kuvakorkki? Että sun pitää sitten vaan mennä se ostamaan?
    Miksi et liittäisi punaviiniä vastuuseen? Minä nimenomaan liittäisin.

    Nimim. "minikokoisten tuolien kerääjä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä nyt olet hiukka jäävi vastaamaan sukulaisena. Vaikea nähdä mitään poikkeavaa, kun itse on samanlainen. Vihjeethän ovat ihan tervetulleita, vaikka minun tahdilla ei omasta pikkualkostakaan korkit lopu heti kesken. Aina tulee myös lisää kausikorkkeja.
      Jos laittais tuohon sivuun aina päivitetyn korkkikokoelman, niin siitä voisi silmä kovana seurata mun viinin kulutusta.

      Totta, onhan se vastuukin siinä.

      Poista
  3. Hih meillä oli joskus kaljapullon korkkien keräilijämies - mut oishan tää vähän sivistyneempää ;)?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, onneksi joku toinenkin. Isoisäni on kyllä keräillyt vähän kaikkea, lasinalustoja, tulitikkuaskin kansia, pullonavaajia jne. ja niiden kokoelmien katselemien oli kyllä pienenä jännää. Mistähän peroytynyt?

      Poista
  4. Juuri tätä mä tällä blogirintamalla kaipaan, että jonkun jutuille saa nauraa, kiitos! T: taas jo väsynyt mutta kiitollinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve taas väsynyt Kardemumma. Kiva, että nauratti. Vuoroin vieraissa...

      Poista
  5. Ooooo!! Mun viinipullon osto sai nyt ihan uuden näkökulman. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, jos sain tartutettua! Kohta perustetaan keräilykerho!

      Poista
  6. Hauska keräilykohde :) Minä olen aina helposti innostunut kaikesta keräämisestä. Mutta yhtä helposti on intoni myös on aina lopahtunut. Lapsena keräsin mm. jogurttipurkin kansia... Nyt juuri en taida erityisesti mitään kerätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla keräily alkaa aika pienin perustein. Jostain syystä tällaiseen minulla on taipumusta ja mitä pitkäjänteisempää hommaa, sitä palkitsevampaa. Olen sellainen sukanvarteen säästelijä muutenkin (pula-ajan jäänne). :)

      Poista
  7. Ihan normaalia! Mä aloitin kaljapullonkorkkien keräilyn kun ostetttiin tää mökkitontti ( 30 v sitten!). Olin ihan varma, että niistä tulee joku ulkotakan arina tms joskus... No ei tullut. Mutta tuli jarrut pölkkyportaisiin (kruunupuoli ylöspäin naulattuna). No niin, nyt nekin portaat ovat museoituneet uusien tieltä. Jonain hurjana hetkenä sitten kaadoin kaikki loput metallikeräykseen. Nyt kaapin nurkassa odottaa muovikassillinen aitoja korkkikorkkeja. Olen ihan varma (taas), että jonain kauniina päivänä ne on arvossa arvaamattomassa. Tai sit hyötykäytössä. Tai sit edelleen sillä kaapin perukoilla. Valoa kohti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä (eli ihan kieroon kasvanut sielläkin yks). Ne korkkikorkit onkin kohta jo museotavaraa. Olisko siinä se kesämuseon paikka sitten?

      Poista