Korkkikierre

Keräilijöissä on jotain epäilyttävän hämärää. 

Kerätä nyt vaikkapa kuulakärkikyniä. Oikeastiko? Vakavaksi muuttunut harrastus voi ohjata uhrin elämää: "Me muutettiin Pertin kanssa isompaan omakotitaloon, kun mun Kinder-yllätykset tarvitsivat oman huoneen." Tai: "Ajattelimme avata ensi kesänä aittaamme näyttelyn, jossa on esillä 678 842 erilaista muovipussia." Jotkut keräilijät taas ovat jo nimestä päätellen toisia keräilijöitä ylempänä: bibliofiilit, numismaatikot ja filatelistit. Anteeksi vaan, mutta jos en tietäisi, päättelisin ihan jotain muuta, kun Pertti kertoo veljestään: "Hän on numismaatikko."

Kyllä minä metsästäjä-keräilijöitä ymmärrän. Vaikka metsästäjä-keräilijät hävisivät melkein sukupuuttoon, ryhmä on selvässä nousussa. Kuvauksen luettuani, olen valmis kirjautumaan sisälle yhteisön jäseneksi: 

"Metsästäjä-keräilijöillä on usein huomattavan paljon vapaa-aikaa. He käyttävät suhteellisen pienen osan elämästään ruoan hankintaan. Vapaa aikaa käytetään esimerkiksi nukkumiseen, vierailuihin, koruompeleiden tekemiseen ja tanssimiseen. Useilla alueilla ravinnonsaanti perustuu enemmän keräilyyn, joka on usein naisten työtä, kuin metsästykseen, jonka tuotto on sattumanvaraista."

Se joka toista haukkuu, itse on. Otin keräilijät esille tietenkin, koska olen itsekin vähän sellainen. Yksi keräilystäni alkoi vahingossa (niinhän ne kaikki...), kun ostin itselleni punaviiniä. Tähän väliin huomautus, että omaan harhaisen käsityksen punaviinin nauttijoista. He ovat mielestäni aikuisia, jollainen haluaisin itsekin olla. Ja aikuisuus on rutiineja, vapautta, itsekontrollia, nautintoa, palkitsemista, itsehoitoa sekä itsemääräämisoikeutta. Ja vastuuta, mutta sitä en liittäisi punaviiniin.

 

 Keräilen siis viinipullon kierrekorkkeja ja sepäs se vasta onkin epäilyttävää, sillä nyt motiivi on hukassa; 

ostanko viinin ja saan korkin vai päinvastoin? 

Keräilyn alkuun pääsee pienelläkin, mutta verkostoituminen on vakavalle keräilijälle tärkeää.

Paikallisen alkossa minua on lähestytty jo kahdesti näin: "Olisinko voinut olla avuksi, etsitkö johonkin tiettyyn ruokalajiin sopivaa viiniä?" "Ei kiitos, tai siis, joo. Mä etsin kuvakorkkeja." Tässä vaiheessa asiakaspalvelijan tunteet heilahtelevat ilmeestä päätellen laidasta laitaan ja hän ajattelee: Tämänkö vuoksi olen kouluttautunut? Sivistymätön moukka. Olisinpa jättänyt kysymättä. Mutta koska selvänä asiakas on Alkossakin oikeassa, hän nöyrtyy korkinmetsästykseen kanssani. Hetken kuluttua olen tyytyväinen, kun uusi korkki on löytynyt ja poistun kassalle. Mutta myyjä ei poistu hyllyltä. Hän katsoo pulloja uusin silmin. Hänen elämä on muuttunut ja hänkin on koukussa. 

Kassalla miesmyyjä huomauttaa lakonisesti: "Uusi korkki kokoelmaan vai." Hyllyllä minua palvellut nainen kävelee perääni ja lupaa toimittaa minulle erilaisia omistaan. 

Since August, 2012

En ole vielä päättänyt, otanko vastaan ulkopuolisia korkkeja, sillä niistä puuttuu tunnearvo. Ja olisiko kolmenkymmenen vuoden päästä hienoa katsoa korkkiseinää ja kertoa jälkikasvulle, että mummi on ne kaikki ihan omin käsin "kerännyt".