Kikka

Meillä on ollut viikon verran uusi koira, tarhanimeltään Sara, joka tuli meille Viipurin Koirat ry:n kautta. Yhteyshenkilönä Viipurin Koiriin toimi Stella, joka oli tullut "tutuksi" jo aiemmin Kummitustalon Kuvakirja -blogin kautta. Otin Stellaan yhteyttä Maaliskuun alkupuolella ja viimein 20.4. koira saapui Suomeen. Normaalisti koiran ja omistajan yhdistämisprosessi etenee hiukan nopeammin, mutta nyt Kikan tarhalla epäiltiin olevan sieni, minkä vuoksi minimoitiin riskit pistämällä koirien tuonti tauolle tutkimusten ajaksi. Tämän pitkältä tuntuvan odotuksen aikana koirakuumeinen perheemme steppaili tulisilla hiilillä. Ehdimme selata satoja kertoja Viipurin Koirien sivuja, vaipua epätoivoon, vaihtaa koiraehdokasta, palata takaisin edelliseen, empiä, katsella asioita uusin silmin ja keksiä pitkän listan nimiä. On muuten kumma, että kun koko maailman kivoimmat ja nasevimmat nimet ovat käytettävissä ja mahdollisuudet ovat rajattomat, nimeksi tulee kuitenkin valittua joku tyhmä. Tätä kun Elinalle ääneen pohdin, hän lohdutti, että mikäs siinä: Pöpi ja Tyhmä.  

Nimeksi tuli kuitenkin Kikka. Sitä kun monta kertaa sanoo peräkkäin, Kikkakikkakikkakikka... että on kiva. Ja hauskaa on myös: Kikka kakille, kakille Kikka! Joidenkin mielestä siis. Kikkaa voi kutsua Kikeksi tai Kirsiksi. Ja sitten on kestosuosikit Kikkare ja Pökäle. 

Kikkaa (Saraa) oli kuvailtu Viipurin Koirien sivuille näin:

Kun ovaa oven perimmäiseen sisätarhaan, ei ehdi edes kunnolla astua sisälle, kun syli on täynnä tätä hurmaavaa tyttöä. Sara vie huomion heti pusuilla ja iloisella vastaanotolla. Saran mielestä jokainen ihminen on ihana! Useamman ihmisen ollessa tarhassa samaan aikaan, ei Sara tiedä miten päin olisi – tai kenen luona olisi. Sen ratkaisu tähän pulmaan on juosta vuorotellen pusuttelemaan jokainen tarhassa oleva ihminen.

Saran tarina on surullinen: ennen tarhalle tuloa se sidottiin päivisin kiinni patteriin vilkkaan luonteensa vuoksi. Saran omistaja ei ymmärtänyt vilkkaan ja iloisen pennun aktivoinnin tarvetta, joten se hylättiin loppujen lopuksi Irinan tarhalle. Muistona entisestä elämästä on Saralla myös töpöhäntä. Emme tiedä, mitä sille on tapahtunut, mutta jotenkin on Saran häntä entisen elämän aikana katkennut, tai kenties se on syntynyt töpöhäntäisenä. Hännän töpö ei onneksi tätä neitiä hidasta – jos jotakin, toimii töpö ennemminkin moottorina!

Koko tarinan voi lukea täältä.

Nyt, kun viikko yhteistä elämäämme on takana, voimakkain vieraskoreus on karissut, luottamus lisääntynyt ja päivärutiinit alkaneet muodostua. Osaan ehkä jo kertoa tästä koirasta jotain. 

Jo ensivaikutelma oli lempeä ja iloinen. Vauhtia ja sähellystä oli luovutushetkellä vaikka muille jakaa, mutta heti autoon päästyään se asettui häkkiin hiljaisena. Katsoi pää kallellaan, kun tirkistysluukusta sitä seurasimme. Kotona oikaisimme suorinta tietä pesulle, joka sekin meni mallikkaasti. Siinä pesijän ja pestävän luottamus heti punnitaan, kun joudutaan pieneen tilaan, toinen ilman päällysvaatteita ja toinen uitettuna koirana. Seuraavaksi tervehdittiin Pöpi-koira asiallisesti nöyristellen. Tylsä tiukkapipoinen bordercollie toivottikin uuden perheenjäsenen kauniilla hammasrivillä ja naksuvilla hampailla tervetulleeksi ja kertoi kangistuneilla jaloilla kävellen olevansa erittäin vähän kiinnostunut a) leikkimisestä ja b) seurustelusta. Mutta kun kaveri oli kolme päivää jankuttanut: ala nyt, jooko, alkoi paatuneenkin työkoiran silmäkulmassa vilkkua pilke. Ihmisenä kadehdin, kun venäläinen ja suomalainen heti puhuivat samaa kieltä.

Sisäsiistiksi Kikka alkoi heti, kiitos ehkä sen edellisen elämän. Ensimmäisen yön aikana emme kuulleet siitä pihaustakaan, eikä tämä ole muuttunut. Se tapasi tuloiltansa seuraavana päivänä Harri-kissan ilahtuen ihan yli ja niin he, Pöpi, Harri ja Kikka, viettivät ilman ihmisiä keskenään heti ensimmäisenä päivänä neljä tuntia. This is so called tiimisitouttaminen. Seuraavana päivänä ehdittiin jo kurkata kanat, tervehtiä perhetuttuja, lasten tuttuja ja jopa pientä lammasta. Ensimmäinen hihnalenkkikään ei ollut mahdoton, jopa tolppien kiertämisestä on jostain jäänyttä tajua. 

Luoksetulo- ja nimen tunnistamisharjoitukset aloitettiin välittömästi. Ulkoilut suoritettiin ensin monin hihnoin varustettuna aidatulla pihamaalla. Tulopäivästä neljäntenä päivänä, kun aidatulla pihalla oltiin jo kerran oltu vapaana, luottamuksen vaatimustasoa lisättiin Vehkosuoretkellä. Nopea edistyminen voi olla joskus silmänlumetta ja siksi olisi ollut typerää vain luottaa siteen muodostuneen. Siksipä hankimme Yepzon GPS-paikantimen (Motonet 69€ plus 9,90€ suojalaukku), jonka kiinnitimme pantaan.  Paikannin antaa sijaintitiedon puhelimeen parhaimmillaan muutamien metrien tarkkuudella lähes reaaliajassa. 

Ei ollut Kikalla kuitenkaan tarvetta poistua näkökentästämme. Ojanpohjakahluun ja Pöpin kanssa riehumisen välissä se paikansi jatkuvasti meidän sijantia pistäytyen lähikontaktissa ja pysymällä metsässäkin tiiviisti kimpassa. Yepzon ei kuitenkaan ole vielä turhaksi julistettu sillä itsevarmuuden lisääntyessä irtaantumista voi olla odotettavissa (Ja kun ei tarvitse koiraa enää seurata, jäljelle jää teini) 

Se, miksi tämä koira on sitten kytketty joskus patteriin, on tullut jo useasti selväksi. Mutta patteriin kytkemisen sijasta ottaisin mieluusti sen (patterin) siitä (koirasta) aika ajoin irti.  Onneksi meillä on rauhoittavana apuna nipottava koira, joka vaatii kanssakumppaneiltaan kirjastokäyttäytymistä, on meillä myös huumorintajua ja kodinhoitotilat (vrt. rundi eli eristysselli). 

Vapaus- ja sivilisaatiossa eläminen -kurssin päivittäiset istunnot käsittelevät teemoja: 

1. Tavarat ja luut – luopuminen (omiminen ja vankilatavoista poisoppiminen)

2. Ovesta ryntääminen – Aina ei o pakko olla eka (opetellaan tiedostamaan vapaus ja elämään sivilisaatiossa) 

3. Vapaa ei pakene (ovien ja porttien taakse jääminen)

4. Mitä tuli syötyä? (kyseenalaiset salakuljetustavat ja nautittujen hanskojen kivuton poistumistie) 

5. Mitä on sivistynyt juominen ja syöminen (hamstraamisesta luopuminen) 

6. Selliympäristöstä kotiympäristöön (pöydät, sängyt, tuolit –  huonekalujen käyttötarkoitukset ja -rajoitukset)

7. Kuinka innostua oikein (hyppimisestä ja puremisesta kokovartalohännänheilutukseen) 

8. Liikunta ja vapaa-aika (energian mielekäs kulutus ja säännöstely)

9. Löytäjä ei saa pitää (omat ja muiden tavarat) 

Kivaa on muuten, että sekarotuisenpiskin mukana tulee monta rotua: 

Sileäkarvainen noutaja

Belgianpaimenkoira groenendael

Newfoundland

Venäjänvinttikoira

Bordercollie

Baskervillen koira

Tämän lisäksi havaittu myös karjalankarhukoira ja saksanpaimenkoira. 

Kiitos vielä Stella toimituksesta ja oli kiva tavata.

Veivattavat uutiset

Suosittelen lahjaostoksiin Ekokiva-nettikauppaa. Sieltäpä voit ostaa varsinkin lapsille leluja ja muita tarvikkeita. Ekokiva vaikuttaa olevan idearikkautta viljelevä perheyritys, jonka ideologiaan kuuluu välttää massatuotantoa ja suosia luomua, kestävyyttä, kierrätystä, lähituotantoa, reilua kauppaa, vähäenergisyyttä, biohajoavuutta ja keskittyä lelujen pedakogisiin ominaisuuksiin. Tämän totesin jo ennen kuin...

Nopeat nappaavat tästä 10% alennuskoodin ekokiva ja suuntaavat ostoksille Ekokivaan.

Alennus on blogin lukijoille voimassa 7.12. asti. 

...saimme Ekokivasta testattavaksi käsikäyttöisen paristottoman radion, jonka mukana tulee sovittimia, joilla on mahdollista ladata vaikkapa puhelin. Veivaamalla radioon saatiin ääntä ja yksinkertaisella hakunapilla pystyi hakemaan yhden radioaseman kerrallaan kuunneltavaksi. Lumiaan ei löytynyt sopivaa latauspäätä, joten sitä emme päässeet testaamaan. Noin sadan kierroksen voimalla radio jaksoi toimia muutaman minuutin. Minuutin veivaamisella saisi jo varmasti kuunnella vartin verran. Toimii varmasti vaikkapa retkitilanteessa ja veivaaminen käy vaikkapa pienestä käsitreenistä.

Toisena testattavanamme oli urheilujuomapullo. Ja hei, minunlaiselle leväisten ja homeisten vanhojen limupullojen käyttäjälle ihan oikea juomapullo on suunnatonta luksusta ja sataketainen parannus edelliseen. Pullo on ruostumatonta terästä ja mikä mahtavaa, astianpesukonekestävä. Totisesti omin pullon omiin tarkoituksiin. 

Mukavaa viikon loppupuolta. 

P.S. Kivimysteerin selvitystä jatkamme uusin eväin. 

Mansikkapipomaan matkaajat

Tallinna on meille suomalaisille luultavasti tutuin ja kotoisin ulkomaankaupunki. Meillä ei ole mannereurooppalaisten tavoin mahdollisuutta piipahtaa rajanaapureiden kaupungeissa, mutta meren hidastavasta vaikutuksestakin huolimatta, Tallinnan lähentelee vastaavia apajia. 

Jo vuonna 1996, kun kävin erikoismaalariopiskelijana Tallinnassa opintomatkalla, oli restaurointi hyvässä vauhdissa. Olen ihmetellyt miten muut tekevän aina kaiken paljon paremmin, kuin me? Siis tyylillä. Meissä suomalaisissakin on visuaalisen silmän ihmisiä, mutta harvassapa kaupungissa se näkyy samanlaisena harmonisena kokonaisuutena, kuin Tallinnassa. Erityisesti tarkoitan rakennuksia. Että vanhat säilytetään, rinnalle rakennetaan uutta vanhojen ehdoilla, kokonaisuus mielessä. Harmittaa meidän suomalaisten puolesta. Virkattuine mansikkapiponemme. Vaikka miksei, jos senkin tyylillä tekisi...

Kävimme Tallinnassa yhden yön reissulla, meidän perhe (Kerttua lukuunottamatta), siskon perhe ja minun vanhemmat. Juhlimme siinä sivussa vanhempieni 40-vuotis hääpäivää. Aloitimme juhlavasti astellen siskon kanssa hotellin käytävää pitkin häämarssia laulaen, ojentaen äidille ja iskälle uudet mökin saunaan tarkoitetut kuoharilasit (heidän hassu tapa) ja kultaisen kuoharipullon.

 Iskän varaama hotelli Baron oli kiva, siisti ja keskeisellä paikalla. Äiti puolestaan oli nähnyt vaivaa, tutkiskellut ravintoloita ja varannut meille pöydän Kohvik Moon (unikko) -ravintolasta. Paikallisten suosima ravintola sijaitsee vanhan kaupungin ulkopuolella, yllättävänkin rähjäisessä ympäristössä, Kalasataman tuntumassa. Ilmapiiri on kodikas ja ruoka hyvistä perusraaka-aineista valmistettua venäläisvaikutteista gourme-ruokaa, joka tavoittelee samalla tavallisuutta ja maanläheisyyttä. Pidin siitä, miten tarjoilija antaa arvokkaan "isäntämäisen" vaikutelman, kuten olisimme hänen kodissaan vieraina, huolehtii meistä rennoin ja varmoin ottein sekä tarjoili ylpein, ei anteeksiantavin elkein. Viihdyin.  

Onnea 40 vuotiaalle liitolle.

Annaa ai lav juu daaling, lav foo juu änd lav foo mii, lav juu dan, lav juu man, hu ha tsatsatsaa… ap tyketö, daun tyketö, lav foo mii.

Ukki otti mäkijuoksuhaasteen vastaan.

Paras Cremé Prulée ikinä. 

Tom of Tallinn

Tallinn marathon 

Parhaat tuliaiset löytyvät aina sataman Norde Cetrumin ruokamarketista. Mustaa leipää, juustoa, viini, bulguria, halvaa ja uusi iso kahvimuki.

Siskon blogissa samasta reissusta. 

Tiedän mitä teit viime kesänä

Laitoin kuvia pelkästään juuripersiljasta, koska punajuuret ja porkkanat ovat niin isoja,

 että saattaa alkaa naapuri kadehtia. 

Nyt on jo pitkään riittänyt joka aterialle jotain omaa. Omavaraisuusgurut ovat asia erikseen, valovuosien  päässä meistä eikä tarkoituksemme ole tuolle pallille edes pyrkiä. Mutta on se vaan erinomaista rouskutella "tiedän mitä teit viime kesänä" -porkkanoita. Oma viljelty ruoka maistuu pienen mielen huiputuksen läpikäytyään täydelliseltä. 

Äidin oma rakkaudenhedelmä. 

Tässäkin asiassa on siisteintä, kun saa painaa nenä pystyssä vihannes- ja hedelmäosaston läpi ja melkein haistaa rahan homehtuvan lompakkoon. Penni venyy ja tarkan markan taloutemme kukoistaa. Voi olla jopa niin, että kun meidän perhe lakkaan kysymästä, markkinatalous luistelee jääkaudelle. Meidän takia taantuu ja lamaantuu. Nyt meni tästä ajatuksesta yöunet (oikeasti minä ja Pauli Hanhiniemi valehtelisimme, jos väittäisimme, öisin heräävämme murehtimaan maailmaa). 

Mutta ettei se kiinnostaisi minua ollenkaan, valehtelisin silloinkin.

Tuosta juuripersiljasta vielä. Sepä on osoittautunut tähän mennessä mainioksi kasviksi. Harvennuksen yhteydessä saimme lehtinaateista jo aikaisin kesällä persiljat ja vähän myöhemmin pikku juurista oli jo ruokiin makua antamaan. Ennen tulevaa lopullista korjuuta harvensin vielä kertaalleen, pistin lehtivartta pakastimeen ja kokeeksi pilkoin juuret kuivattavaksi. Toivon tuloksen olevan niin kuivaa, että saan jatkoa yrttisuolamyllyyn, muuten sitten vaikkapa suoraan ruokaan liemikuution tapaan. 

Porkkanat, palsternakat ja punajuuret ja myöhemmin vielä mustajuuret säilön turpeeseen kellariin. Keltainen porkkana säilyi viime vuonna kevääseen asti, punajuuri loppui jo varhain, joten sen säilyminen pidempään jää nähtäväksi. Ruusukaalista uskallan sanoa tulevan muutaman aterian verran pikkukaaleja. Kokeilu kannattaa. Haluaisin ensi vuonna kokeilla sipulin kasvatusta siemenestä asti. Onko kellään kokemusta?

Marjatilanne on surkea, kaikki vähäkin kuivui metsään. Punaherukkamehua ja karviaismehua olen keittänyt arviolta 19 litraa. Odotan vielä kriikunoiden kypsymistä, joista sitten mehua. Papuja ja sieniä on syöty tuoreeltaan, yli menevät pavut pakastan (kun nyt tilaa marjoilta näemmä jää) ja suppikset sitten kuivatan. 

Uunin ylle ritilän päälle kuivumaan.

Viikonloppu meni pitkälti oleskellessa, hevoshommissa ja tallitalkoissa. Sunnuntaina saimme käydä penkomassa tuttavan vahasta riihestä aarteita. Niihin palaan ajan kanssa. 

Iivari köhii flunssassa ja viettää toipilasaikaa. Mutta olenpa saanut olla lähellä seuraamassa ystävän hevosenostosuunnitelmia.