 |
| Varjobileet. |
Keimo oli vieraissa (mökeissä) äijäporukalla viikonloppuna ja minä tyttöjen kanssa tutussa turvallisessa.
Vei Ketku kameran mukanaan siksipä tätä postausta saa lukea kuin seitsemää päivää (sisältöineen päivineen).
Perjantaina, ennen Vehkosuolle siirtymistä, keitin hikihatussa mehuja ja säilöin mustikkaa – ystävän anoppi minulle niitä kiikutti. Aivan mahtavaa. Ehdin jo murehtia rastaiden tuhoista kotipihalla, mutta nyt onkin jo 12-15 litraa mehua kellarissa ja mustikkaa kaiken kaikkiaan 30 litraa säilöttynä.
Vehkosuolla kaikki ennallaan. Zombi-prinsessa on hautonut nyt 21 päivää, mutta tuo urpå kana on löytynyt välillä väärästä pesästä hautomasta, joten toiveet ovat pienet. Siirsimme sen kuitenkin häkkiin omaan rauhaansa ja odotamme vielä tämän viikon.
Perjantain illalliseksi valmistin meille hampurilaiset ja tytöt kattoivat pöydän nimilappuineen servetteineen.
Sitten me söimme hämärtyvässä illassa.
Kuutamo oli hieno, kun hiippailimme nukkumaan. Pimeässä pelotti vain vähän. Mistähän se johtuu, että lasten kanssa pimeä pelottaa vähemmän, kuin yksin? Jos tulisi tosipaikka, joutuisin puolustamaan itseni lisäksi lapsia, piiloutuminen olisi hankalaa enkä edes pääsisi pakoon helposti. Se ei ole sitä, että minussa herää urhea suojeluvietti. Ei, vaan minua ainoastaan lohduttaa ajatus, että meitä (uhreja) on monta.
Kauheaa, olen eläimellinen ja julma.
Mutta selvisimme ensimmäisestä yöstä ja puuhailimme kellarin siivouksen parissa; tein pikahyllyn, lakaisimme lattian ja kaivoimme ilma-aukon putken esille ja oioimme sen suoraksi. Asettelimme muutaman kiven kellarin eteen "setäpuuroon" eli sementtiin.
Sain vihdoin tehtyä suureen mäntyyn rengaskeinun, sitä on odotettu kuulemma koko kesän.
Tuppe sanoi että äiti on ikimuistoinen – ei ikinä muista mitään.
Yöllä heräsin, kun kaksi armeijan helikopteria päristeli matalalta talon yli. Syke nousi ja laski.
Sunnuntaina mummi (äiti) tuli kylään. Katkoin kolmannen kerran luumupuun versot "kukkakummusta".
Olen aivan pulassa niiden kanssa.
 |
| Kirja, viiniä ja irtsareita. |
Hienoja kuviahan tässä oli...:)
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaMinulle myös riittää koirakin antamaan pimeyteen turvaa. Ihminen on outo olento.
VastaaPoistaKoira onkin hyvä juttu. Ne kyllä auttaa kummasti, vaikka välillä päin vastoin, kun vanhempi koira räksyttää mielikuvitusäänille, toinen haukkuu perässä ja sitten olen varma, että nyt siellä on joku. Taitaa olla niin, että ihminen on ihmisen pahin uhka.
PoistaMua nauratti tuo uhrijuttu... Tosin itsellä ihan sama fiilis, eli lapsetkin antavat turvaa. Olisiko sitten niin, että ne pelättävät möröt ovat jotain henkimaailman juttuja, eikä niinkään mitään konkreettista?
VastaaPoistaHienosti olet saanut keinun viritettyä. Mulla olis kyllä jäänyt kiinnittämättä!
Mä menin itseeni ja tunnustin. Kai sitä jälkeläisiään viimeiseen asti puolustais oikeesti. Kai. Kyllä mun mielikuvituksella niitä pelättäviä keksii ihan joka maailman olennoista, kun sille päälle sattuu. Realisti kun olen...
PoistaMulla oli sellainen sankari olo, kun sain keinun viritettyä (oikealla hirttosolmullakin vielä). Leijailin lasten ihailun kohteena sumeilematta.
Täällä on ollut pari niin inhottavaa juttua kun on tunkeuduttu yöllä taloihin, että oon alkanu jännittää yksinäisiä öitä, ennen en siis oo ollut moksiskaan.
VastaaPoistaMulla onkin suunnitelma: laitan yläkerran rappusten oven lukkoon, otan yläkertaan päällystakin, puhelimen ja kengät ja pääsen pakenemaan palotikkaita pitkin jos kuulen alakerrasta epäilyttäviä ääniä! Viime yönä kuulin niitä hyvin paljon, vaikken ollut edes yksin.... huoh. Niin ja haluan pihatielle lukittavan portin! Jospa näillä saisin mielenrauhan vähäksi aikaa!
No toi on just se, miltä haluan ummistaa silmäni. Ajattelen, että ollaan niin pöpelikössä, ettei sinne huvikseen kukaan eksy. Mutta sitten jos eksyy...
PoistaSuunitelmasi on selvästi loppuun mietitty ja aukoton. Jäljelle jää enää se päätös, koska on tarpeeksi vakava ääni, jotta pitää reagoida. Portti olisi myös hyvä ja kolmen metrin sähköverkkoaita, ylhäällä piikkilangat tai vallihauta, muuri, vartijatornit + vartijat. Ainakin aluksi.
Tuo on niin totta, että ei pelkää kun on joku muu läsnä, lapsikin. Ehkä pelkomoduuli ei aivoissa aktivoidu, kun pitää olla turvallinen aikuinen?
VastaaPoistaTäällä Jovelassa illat ovat jo pimeitä. Kunnolla ei näe mitään. Puskat ja puut tuntuvat hieman uhkaavilta ja jokainen rasahdus saa melkein lirauksen pöksyihin. Ehkä siihen tottuu? ;D
Pimeätä on juu. Varsinkin kun ei ole sähköä, pimeä korostuu, vaikka onhan noita vaihtoehtoja. Kotona meille hohtaa aina joku lamppu jostain suunnasta ulkoa, ikinä ei tule säkkipimeää. Olen tottunut kyllä liikkumaan pimeässä, kun olen pienestä asti hevosia harrastanut ja niiden kanssa römynnyt pimeässäkin, mutta onhan se aina jännää varsinkin metsässä. Tottuu siihen tavallaan, mutta aistit herkistyvät kyllä varmasti.
PoistaJotenkin kolahti tuo uhrijuttu. Mä oon aika usein täällä keskellä metsää lasten kanssa keskenään kun isännällä on vuorotyö. Mun pienen vainoharhaisuuden paljastaa se, että mä en koskaan vahingossakaan mainitse blogissa tai fb:ssä mitään siitä, että millon me ollaan keskenään ja milloin ei. Oikeesti, ketä kiinnostaa, mutta pimeässä metsässä myös mielikuvitus laukkaa kovemmin. Kerran oikeasti vähän pelästyin kun syksyisessä hämärässä tuossa meidän tien varressa istui ukkoja pyssyjen kanssa retkituoleissa! En uskaltanut edes mennä kysymään millä asialla ovat. Ne oli karhua kyttäämässä. Kuulin jälkeenpäin kyliltä. Karhupelko onkin sitten jo oma tarinansa :D
VastaaPoistaSama juttu tuon ilmoittelun kanssa. Olen niin vanhanaikainen ja varovainen, etten mielelläni etukäteen huutele, että "ollaan matkoilla". On se varmasti ihan järkevää, jos omakotitalossa asustelee.
PoistaPyssymiehistä kannattaa aina pysyä kaukana ;)
Ja karhut...todella oma tarinansa. Olen samoillut jonkin verran metsissä, joissa on tehty karhuhavaintoja (tosin usein vain läpikulkumatkalaisia) ja aina yritän skarpata sen karhunkohtaamissäännön kanssa. Todellisuudessa toivon koirien herättävän niin paljon huomioita, että itse ehdin karkuun. Hevosten kanssa liikkumisessa on vähän sama juttu. Hevoset ovat vielä saaliseläimiä ja pakenevat paikalta taatusti karhun tai hirvenkin nähdessään. Olen miettinyt, että mitä, jos en pysy kyydissä, kun jossain ryteikössä mennään hallitsemattomasti. Onneksi jännittävin kohtaamani eläin on tähän mennessä ollut kettu.
Mun jännittävin eläin on kyllä kyy. Tänä kesänä kahdesti tavannut alle metrin päässä. Aiemmin en ole oikeastaan nähnyt. Mä pelkään niitä...
PoistaMeillä pörrää tässä pihan läheisyydessä haukkoja, supia ja kettuja. Vähän pelkään noitten pupujen ja kanojen puolesta niitä, muuten en.