23.3.2015

Viikonloppu A-puoli (ei sisällä hittiä)



Lauantaina oli Kassella koulupäivä siksi menimme Vehkosuolle vain la-su yöksi. Aurinkoisen viikon ansioista sisälle oli varastoitunut 10 asteen aloituslämpötila mikä oli viime kertaiseen kuuteen asteeseen tuntuva korotus. Eli takki pois. Toinen myönteinen seikka sijaitsi roskiskaapissa a.k.a huoneilmassa, joka ei ollut ummehtunutta hometta tulvillaan, vaikka Keimo unohtikin ottaa roskikset mukaan plus tyhjentää bioastian kaksi viikkoa sitten lähtiessään. Vateihin rasvakerrostaan keräämään jääneet astianpesuvedetkään eivät saaneet silmiäni kirvelemään kuin korkeintaan siitä ilosta, että jätekään ei pilaannu tähän vuodenaikaan. Ei mieheltä voi kaikkea vaatia. Ei hänkään vaadi naiselta aina (tähän esimerkki, jos sellaisen keksii).
Pakko lisätä samaan sotkuun, että yläkerran kärpäsongelma on lämpenemisen myötä palannut. En tykkää. Onneksi surisijat vaipuvat viilenevää yötä kohti horrokseen, jotta yöllä saa olla laiskan pulskealta tokkuraiselta pörinältä rauhassa. Sängyssä vain vähän hiiren kakkaa. 

Nyt elämme sellaisia hetkiä minun tekemisien kannalta, että varsinaiset työt, kuten maalaus- ja viljelyhommat, ovat vielä kirjaimellisesti jäissä. Sen sijaan on parahin aika tehdä pieniä sipistelyjä, kuten saunan pukutilojen ehostusta. Tuo murheenkryyni, pieni kevythirsinen saunamme, toimittaa kohtuullisesti virkaansa, muttei jaksa motivoida enempiin mukavuutta lisääviin toimenpiteisiin. Koska a) pidän sitä väliaikasena ja b) ei innosta mennä sinne. Saati että pitäisi riisua vaatteet ja astua paljain jaloin. Hyyyyyy. Kylmyys, kosteus ja valoisuus ovat pahasta. Tilannetta ei ole paljonkaan helpottanut periaatteeni jonka mukaan sisustutamiset tehdään mahdollisimman pitkään jo olemassa olevilla materiaaleilla, kun ei olé. Mutta viime syksynä kävimme tyhjentämässä ystävän riihiaittaa, josta tarttui muun muassa pari puulaatikkoa mukaan. Eikö olekin sympaattista, että saimme Aunen pihkalaatikon (<– Huom! Margariini).


Ennen.
Jälkeen.


Ei ollut mikään yllätys, että Vehkosuon pelloilla (paitsi sillä auratulla perunapellolla) oli lunta, koska sinne on satanut kaikki Suomen lumet. Mukavaa se kuitenkin, että hankikanto mahdollisti vaivattoman kuljeskelun ympäriinsä tai vaikka pyöräilyn.




B-puoli tuonnempana tällä viikolla! 













12 kommenttia:

  1. Ihana laatikko, mutta miksi jäi sellainen olo, että ne "hitit " on siellä b-puolella.... Jännityksellä jään odottamaan :)

    VastaaPoista
  2. Heh, voin kertoo, et meillä on vielä 40 senttii pihalla lunta täällä pohjois-karjalassa ;-P Mut onneks ne häviää parissa viikossa kun tulee se lämmin aalto jossain vaiheessa ensi kuuta (siis todella vahvasti tähän uskon ;) ) ja sitten pääsee puutarhahommiin!
    Tosi kiva tuli noilla laatikoilla pukutilasta, ihanan rouheeta :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä lohdutti. 40 senttiä on vielä aika paljon, jotta onnea sinne vaan. Toisaalta, kuten Harmaan torpan emäntä sanoo tuossa alempana, vaihtoehtona savinen ja kurainen maa ei välttämättä ole ainakaan eläinten kanssa paras mahdollinen. On ne lumet kuitenkin jossain vaiheessa kesää viimeistään lähteneet ja sitten puutarha kutsuu.

      Saunominen oli kyllä ihan eri planeetalta tuolla uudella asetuksella. Joskus se ei paljoa vaadi. Kiitos.

      Poista
  3. Täällä ei lunta enää oikein ole, mutta sen sijaan kuraa löytyisi muille jakaa.. On se vaan niin hienoa kun hommaa valkoisen hepan niin samaan kauppaan saa harmaan ja ruskean. Eilen tulin kotiin ja löysin mudassa piehtaroineen entisen valkoisen hevosen tarhastaan.. menepä siinä suoraan vaatteita vaihtamatta hakemaan se sisään ja kas tietenkin karsinaan päästyään se alkaa ravistelemaan mutaa päälleni. kiva, tosi kiva. (Eli ihan vähän kaipaan valkoista lunta tai vielä enemmän vihreitä niittyjä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten mainitsin Tuitiinalle, lumessa on hyvät puolensa. Varsinkin tuollainen parin sentin kova hanki on mitä parhain. Meillä on niin hienosti hevosilla hiekkaa tarhoissa ja salaojat, että paikoitellen on jo ihan kuivaa hiekkaakin. No joo, räntää tuli eilen, mutta se ei kauaa viihtynyt. Olen varautunut takatalveen, ei tämä näin helpolla voi mennä.

      Poista
  4. Oikein eilen odotin, että joko kohta tulee päivitystä Vehkosuolta. Ja tulihan sieltä! (Nyt vasta ehdin kommentoimaan, koska oikeasti teen välillä muutakin kuin kyttään netissä kaikenlaista). No nyt jään odottamaan sitä b-puolta ;) Sen lisäksi kyttään facebookista alati, että jokos yhden tuttuni vuohi on saanut kaksosensa :D Vaikka välillä manaan tietokoneet ja sosiaalisen median jonnekin syvälle, niin on niistä vaan kummasti erakkomaisiin työpäiviin iloakin :)

    Hassua katsella kuvia joissa on lunta. Täällä on maa sulana ja eilisen räntäsateen jäljiltä leikkipaikat täynnä kuravelliä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei oikein voi huijata blogin kanssa kun tulee instaan laitettua raaliajassa kuvia (se on kuin lupaus blogista :)). Mullekin tulee usein tekniikkaähky ja somepakkomielteestä ahdistus, mutta sitten taas esimerkiksi insta on jotenkin hyvän mielen tuoja. Fb alkaa olla niin täynnä informaatiota, että sen tietosisältöä pitää vähän suodattaa. Se toimii kuitenkin hyvin ryhmien tiedottamisvälineenä. Näitä pitää vaan yrittää sulattaa elämään niin, ettei ne vie pois muualta aikaa.

      Vuohien seuraaminen vasta onkin jännää. Luin Jovelan blogia tässä taannoin ja jäin joksikin aikaa seuraamaan kotkakameraa ja mm. metsäkameraa. Jännää, vaikkei paljon tapahdukaan.

      Poista
  5. Meillä oli saunan pukuhuoneessa vanha puinen kaljakori seinällä hyllynä 60-luvulla! Oltiinko edellä aikaamme!

    VastaaPoista
  6. Olisi ajatus noihin kärpäsiin liittyen jos kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tässä tulee kauhutarina... Viime kesänä kunnostin vanhan 1.5krs hirsitalon ikkunat, eli ihan otin karmeineen pois paikoiltaan kaikki, että sain käytyä läpi kunnostaen ja maalaten uudenveroiseksi.

      Yllätys oli hirmuinen kun irrottelin karmeja. Aikanaan 40- luvulla karmit oli kiiloilla kiinnitetty paikoilleen ja hirren ja karmin väliin tiukattu kaikenlaisia rättejä ja lumppuja. Kaikki lumput joissa oli villaa oli koiperhosen toukat syöneet täyteen reikiä ja käytäviä, samoin kaikki hiukankin kostuneet puuvillalumput olivat menneet sepäntoukkien suihin, eli aikanaan tiivisteeksi laitettu materiaali olikin muuttunut kärpästen, toukkien ja koiperhosten paratiisiksi, en ollut uskoa kuinka monta sataa kärpästä tuolta eristeistä tursusi häirittynä kun karmeja irrottelin.

      Eli jos haluat kärpäsistä eroon ehdottaisin että poistat ikkunankarmien eristeet tyystin, ja laitat tilalle tervarivettä (kevyesti tervattu pellavakuitu) tai muuta sellaista materiaalia joka ei kiehdo kärpäsiä ja toukkia.

      Ennen kuin tuon remontin tein niin ihmettelin mistä ihmeestä kärpäsiä tulee lasiin pörräämään kun tupaa lämmitettiin, mutta nyt tiedän että ne ryömivät noista eristeenä käytetyistä vanhoista lumpuista karmin ja seinän välistä, verholautojen raoista pitämään surinaa ja pörinää.

      Poista