Tiu tau tiu tau tilitali tittan

Ensimmäinen viikonloppu loman jälkeen vietetty Vehkosuolla. Oli rentouttavaa. Ruoho oli kasvanut parissa viikossa paljon ja paikka näytti vähän koskemattomalta. Kasvihuone ja -maa suoranaisesti tursusi vastaan. Keräilin tovin itseäni, jotta uskalsin sinne inventoimaan. Mitään en haluaisi jäävän hukkaan, mutta säilömiselle ei meinaa jäädä aikaa sadonkorjuulta. Pitäisi ehtiä elää muutakin elämää sen ympärillä. Kiire on kirosana.

Lapsille tuli outo kuumetauti, hourailua peräkkäisinä öinä vaikkei kuume korkealta vaikuttanut. Tuppe näki pelottavia papereita ja isot "jutut" veivät kaiken tilan. Kassen mielestä rappuset alakertaan olivat kilometrin pitkät ja ovi kaukaisuudessa. Yö on se aika, kun realistiminä on vahvimmillaan. Myrkkymarjoja, sieniä, pölyäviä maamunia, hulluruohoa...

Hengissä kuitenkin vielä. Utuiset aamut ja lämpimät päivät sopivat maleksivaan tunnelmaan. Metsässä on niin paljon sieniä, että vähän harmittaa. Askeleen päässä metsässä kasa mustatorvisieniä. Pidän niitä henkilökohtaisesti sienimaailman kuninkaina. Keimo keräsi mustikkaa ja puolukkaa. Hirvikärpäset leikkivät päässä vaikeastitavoiteltavaa. Niitä ei edes saunominen haittaa. Satoi välillä ja sitten taas paistoi aurinko teepaitakeliksi asti. 

Vehkosuon trendsetterit.

 

Elsa kysyi edellisen postauksen kommenteissa Kepestä näin:

Mutta haluaisin kysyä, mitä teidän esikoiselle, erityiselle kuuluu? Hänen vuokseen aloin alunperin blogia lukea. Mutta hän on viime aikoina ollut vähän teksteissä ja kuvissa. Saanko kysyä, asuuko hän kotona? 

Itsellänikin kun on erityinen esikoinen, niin siksi luen mielelläni blogia, joissa on vertaisia. :) 

Ja minä vastasin näin: 

Moikka Elsa! Kiitos, kun olet jaksanut seurata löpinöitäni. On totta, että Kepe on ollut vähemmin kuvissa ja jutuissa. Mietin itsekin, miksi näin on. Kepe on kyllä kotihoidossa ja kesällä varsinkin olen tai olemme lomien takia vielä enemmän "kiinni" toisissamme. Tuo Helsingin reissu tehtiin silloin, kun Kepe oli hoidossa, niitä omaishoidon vapaita, mitä minulla on. Yritetään aina hoitolomien aikana tehdä tavislasten kanssa jotain sellaista, jota muutoin ei Kepen vuoksi pääse tekemään. Ehkä osasyy siihen, että Kepe on jäänyt ulos kirjoituksista on, että yritän elää mahdollisimman tavallista elämää. Ei siis niin että haluan peitellä tai kieltää mitään, mutta kun arki on mitä on, ei sitä itsestäänselvyytenä enää oikein jaksa kirjoittaa blogiin. Ihmisten myötätunto voi kääntyä myös joskus tarkoitustaan vastaan, jolloin tulee tunne, että onhan tämä välillä aika paskaa. Ehkä hiukan vaakakupissa painaa sekin, etten voi saada Kepeltä mitään omaa mielipidettä tai kommenttia kirjoituksiini toisin kuin kahdelta muulta tytöltä. Mutta pidän kuitenkin kommenttisi mielessä eikä se turha ollut, kun se pisti miettimään asiaa. Kepe siis on ja pysyy meidän perheen arjessa. Mihin näistä pääsisi ;) 

Niin se on, mutta Kepe voi ihan mukavasti. Omissa maailmoissaan suurimman osan päivää, mutta mukana siinä sivussa. Pallo ei ole enää pitkään aikaan ollut elämän keskiö, mutta hihat ja niiden vetäminen pitkiksi, kädet peittäväksi tuubeiksi on. Ne nyhrääntyvät jo kertakäytöstä rei'itetyksi pitsiksi. Hiusten repiminen on ollut tauolla ja tilalle kasvaneisiin on tullut voimakas kihara. Päivämme rytmittyy Kepen hoitamisten rytmiin; pukemiset, ruokailut ja vaipanvaihdot sekä siirtymät ja seurustelut. Kepen oma jutteluääni kuuluu aina taustalla, usein öisinkin. Jokainen aina vuorollaan antaa huomiota jollain tavalla koskettamalla tai höpisemällä. Kepe itse sitä harvoin vaatii.  

Noin, kirjoitinpa, ei tämä nyt niin vaikeaa ollut. 

Syksyn tullen sieniä kasvaa Vehkosu-o-olla,

:,:Mörri-Möykky se sateessa istuu kärpässienen alla.:,:

Tiu tau tiu tau...