Homman nimi on se

Että:

Loppui loma

tuli kova

arki.

Kauhea hoppu

ihan loppu

järki.

Väärässä valossa

juoksee talossa 

vesi.

Kaikki tässä

langanpäässä

heti.

Sykkii rytmi

siihen pyri

sekaan.

Riistetty vapaus

tulevasta lupaus

mukaan.

  

Onneksi oli viime viikonloppuna Flow-festivaalit. Sai siirtää ajatusta ja jättää miettimiset muille. 

Nyt tuli mieleen kuitenkin yksi kesän kohokohdista; retki autolla kolikkoa heitellen. 

Kolikonheittoretki:

1. Tarvikkeet: auto (tai muu menopeli), kuski (mies tai vaimo tai ystävä), repsikka eli kolikonheittäjä (vaimo tai mies tai ystävä), matkustajat (lapsia tai muita äänekkäitä), kolikko (kaikki valuutat käy). 

2. Säännöt: Heitä kolikkoa joka risteyksessä. Kuvapuoli – vasen, numeropuoli – oikea.

3. Lisäohjeet: Liittymät tai muut vastaavat; kuvalla suoraan ja numerolla liittymään. Liikenneympyrä: kolikolla selvitetään, jos ehditään, ENNEN ympyrää vastaavasti kuin liittymissä; kuva jatkaa, numero poistuu, kunnes saadaan poistumahaara selville. Jo aiemmin käytyyn paikkakuntaan ei palata vaan otetaan uusintaheitto tai ohitetaan risteys/liittymä.

4. Pysähtymiset (omat tavoitteet): Jäätelökioski, uimaranta, nähtävyydet (saa poiketa kohtuudella reitistä, mutta reitille palataan poikkeamisen jälkeen) sekä ravintola.

5. Päättyminen: Sovitaan kellonaika tai kilometrit, esim. etäisyys kotoa. 

Kartassa punaisella menomatka, jossa ei näy kaikki pienimmät käännökset. Vihreällä merkitty paluumatka tultiin suorinta tietä. Kotimatkalla päätettiin lähteä vielä Nastola Cruisingia katsomaan. 

Kaiken kaikkiaan on sanottava, että suunnan valitseminen kolikolla on hauskaa, kun siihen avoimin mielin heittäytyy. Jokainen risteys on uusi seikkailu. Aluksi omat ennakko-odotukset meinaavat painaa päälle ja vastakkaiset valinnat tuottavat pettymyksiä. Loppujen lopuksi tulee tehdyksi valintoja, joihin ei päätyisi kuin sattumalta. Loviisassa tulisi käytyä muutenkin. 

Kouvola, Käyrälampi   

Verla, vanha tehdasalue.

Jaala, Kelopirtti.

Nastola, Nastola Cruising

Vehkosuolla me vain olimme. Keimo vaihtoi yläkerran ulko-oven toiseen vanhempaan. Kettu vei yhden kanan, Tamaran. Kävi pihasta nappaamassa, senkin. Edellisenä päivänä ihan neniemme edessä näyttäytyi ja seuraavana päivänä palasi poissaollessamme. Se hinta vapaudesta oli kai maksettava. 

Sitten oli syntymäpäivät. Keimo teki lahjaksi wokkia vieraille. Oli kivaa, paitsi että vieraat lähtivät liian aikaisin, kuin lastensynttäreiltä. Suhtauduin siihen, kuin lapsi (nyyh). Kävi sukuakin. Pelasimme krokettia ja purkkista. Ei tullut kuin kaksi haavaa ja yksi epäselvä nyrjähdys. Sen se tekee. 

Sitten oli Helsingin reissu. Yksi yö ja paljon kävelyä. Hietsun kautta K-kauppaan ja hotellin suihkuun. Nenä meni tukkoon ilmastoinnista, mutta en valita. Maanantaina museoiden aukioloajat tarkoittivat suljettua. Kerrankin kun olisi ollut Kiasma-tunne. Ostin kuitenkin täydelliset äiti-farkut Levikseltä. Ratsastan muodin harjalla hetken ja kun ne lakkaavat olemasta, ratsastan ne muuten vaan loppuun. Kun köyhä käyttää rahansa kalliiseen, ne loppuu. (Vehkosuolainen sananlasku.)

Sitten kasvimaalta ja -huoneesta kaikkea. Kurkkuu, tomaattii, punajuurta, perunaa, salaattii, yrttei, kesäkurpisaa, persiljaa, herneit, sipulii. Kasse tienasi mustikoilla kesärahaa. Kahdeksan ämpärillistä  putsattua marjaa ja palkka puhtaana käteen. Kyllä olin vähän ymmyrkäisenä. 

Iivarista tuli kesän aikana pihahevosmaskotti. Tuli aamiaispöytään niin, että piti vähän ojentaa. Ja vähän nauraa. Sen kanssa oli myös paljon maastolenkkejä. Nyt Iivari on Usvalaaksossa, jossa tunnelma on vallan luksus. Maneesissa saa peilailla. 

Kesätöissä.

Se vanha ovi.

Jollain "muullakin" on jano.

Aamuheinät ja asuvalinta.

Hietsu

Kiasma, kiinni

Vuosaari, Aurinkolahden uimaranta

 

Täytin (itseäni).

Tiimipeli

Uudet puitteet

Tämänkin kuvan otti Keimo.

Lähdettävä pois

jotta palata vois

koskaan.

Runo on mun.