2.5.2018

Vapusta vappuun

 Kirppislöytö. 

Helou helou helou.
Kauhea paniikki, kun emme ole vielä ehtineet katsoa kaikkia Euroviisukappaleita ja vajaan viikon päästä pitäisi olla kipaleet hallinnassa. En jostain syystä löytänyt katselmuksia, mutta my dier old friend Olga sanoi, että on ne siellä. No on ne siellä ja eilen on hiki otsalla katsottu 2/5 Euroviisaita. Lista on jaoteltu "hyvät" ja "ehkät", mutta en voi vielä kertoa kesken katselmusten. Tänä vuonna kannusta kyllä Suomea, kuten aina, mutta lippu ei ihan hirveän korkealla ole.

Mutta vappua vietimme Vehkosuolla aivan kuin mitään tällaista tietämättömyyden uhkaa ei olisikaan.  Kepe oli sunnuntaihin asti mukana touhuissa ja pääsi sitten lämmittelemään tuttuun hoitokotiin loppulomaksi. Kylmä oli muutoin, paitsi saunassa ja kaksi minuuttia lauantaina ennen kuin alkoi taas sataa. Vieraita kävi oikein kahtena päivänä ja me yhtenä toisaalla. Oikein kivaa.

Nautin, vaikka väkisin.
Jugurtit jäässä aamupalalla.

 Keimo investoi akkukäyttöiseen kulmahiomakoneeseen ja rakensi saunaan uuden alaporrasjakkaran, joka on varmasti englanniksi an understepstool. Tuppe sai myös testattavaksi vetosahan, joka toimi vallan mainiosti pikkunikkaroijan ja vähän isommankin kädessä. Onneksi kouluihin ei tajuta hankkia tuollaisia sahoja, oppisivat oppilaat vielä, että sahaaminen voi olla helppoa ja kivaakin. 


Puuhommat on kovvoo hommoo. 


Se tilaamani vedensuodatin tuli jo! Tosi nopsaa oli toimitus Hollannista. Suodatin oli käytössä nyt Vapun ajan ja toimi moitteettomasti. Lähdevesi oli kirkastunut sitten viime näkemän, mutta kuten aiemmin mainitsin, emme ole sitä testanneet missään ja vedessä voi hyvinkin olla jotain epäsuotuisaa. Suodattaminen kesti aluksi kauemmin, mutta prosessi nopeutui, kun suodattimet täyttyivät vedellä. Suodattaminen loppui, läsäiliössä oli jäljellä enää litra ja jatkui vasta, kun lisäsi uutta vettä. Eli tulkitsin sen niin, että vain yhden litran suodattaminen ei onnistu. Vesi maistui suodatuksen jälkeen yhtä hyvältä kuin aiemminkin eli hyvältä tai ei miltään. Vaikka kyseinen suodatin on muihin painovoimalla toimiviin "kannusuodatinjärjestelmiin" verrattuna tehokkaimmaksi todettu, se ei listan mukaan poista esimerkiksi nitraattia tai nitriittiä. Tuli tarkistettua tämä, koska törmäsin julkaisuun, jossa kerrottiin avohakkuiden aiheuttavan useiksi vuosiksi nitraattikuormituksia lähipohjavesiin. No tietenkin. Ei auta, kun sulkea silmät ja lopettaa liika ajattelu. Voisi muuten ajatella, että kalliin merkkiämpäritornin voisi korvata askartelemalla itse kahdesta ruostumattomasta teräspönikästä ja hanasta vastaavan ja ostaa settiin reilun satasen maksavan suodatinparin. 

Kävin keräämässä (ontuen) kuusenpihkaa. Olenhan tämän saanut aikaisemmin ulkoistettua Keimolle, mutta nyt hän vain puita kantoi ja pilkkoi, eikä muka ehtinyt. Itse piti. Sehän on kivaa se metsässä samoilu, kuten aina, mutta ensimmäisten ahnaiden löytöjen jälkeen aloin kuulla, kun ne puhui. Puut. Whaat! Keskustelin niiden (puiden) kanssa niiden kokemista kolhuista ja se niiden älytön hyvyys ja pyytettömyys alkoi rasittaa omaatuntoa. Jonka vuoksi jouduin tietenkin ottamaan pihkaa paljon hellävaraisemmin. Ne puut väläytti minulle sellaista Men In Black unohdustikkua, koska tarinoden sisältöä en enää muistanut metsästä poistuttuani. Purkitettuja salaisuuksia on siis luvassa kohta lisää Vehkosuon kuusenpihkvoiteen muodossa.


Siellä se suodatin komeilee.

Saunajakkarasta tuli muuten hieno (vaikka en tietysti tekijälle ääneen sitä sanonut, hyvänen aika).  Uusi V-logitus eli Vehkosuon Tubetus (Tuhkosuon Vebetus) TÄÄLLÄ, josta voi omin silmin todeta sen jakkaran hienous ja miten minä selvisin vedensuodattimen kasaamisesta. Bonusraidalla  arkistojen pölyistä löytynyt olkkarin remppa, jossa saattaa olla hieman vääristeltyä totuutta. 

Hei sitten!


6 kommenttia:

  1. Kivaa kun täällä on taas elämää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, kun se on sinun mielestä kivaa. Ja kivaa kun täällä kommenteissa on elämää :)

      Poista
  2. Katselin juuri norjalaista Kekseliäs Nikkari ohjelmaa Yle Areenasta,ja mietin,että teistä pitäisi tehdä vastaava sarja vähän laajemmalle yleisölle kuin nyt.Katsojia kyllä riittäisi tällaiselle life style-sarjalle.Tanskalainen Maajussikin jäisi kakkoseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se norjalainen kekseliäs nikkari on myös niin kiva ohjelma. En tiedä jaksaisko meitä niin moni katsoa, että isompaa tuotantoa alettaisiin väsäämään, mutta nyt voi ainakin ne katsoa vapaaehtoisesti, jotka haluaa tällaista pienimuotoisempaa tuotantoa. Kiitos Ansku tästä, mukava tehdä, kun tietää, että joku tykkää.

      Poista
  3. Hei! Kuusenpihkavoiteenne paransi minulta aftat suusta. Kiitos siitä, ja siitä että blogi on herännyt unilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavaa! Kiitos sinulle myös, että kokeilit tuohon vaivaan. Kivaa kevättä ja kesän odotusta.

      Poista