Levoton

Haisen hirvensarviöjylle, sitronellalle, pikiöljylle, tervalle ja ... hevoselle.

Pihassa on nyt hevonen ja tunne on vähän onnellinen ja levoton, sillä Iivarikin on levoton. Se vaeltelee ympäri laidunta, haukkaa heinää suuhunsa liikkessä, tallaa polkuja ympyrän muotoon, pysähtyy kauimmaiseen kulmaan, hirnuu ja tuijottaa kotiin. Tämä ei ole Iivarille vielä koti enkä osaa itsekään siksi täysin riemuita sen läsnäolosta.

Ratsastin matkan perjantai-iltapäivällä. Matkaan kului puolitoista tuntia ja se sujui vain pienin hankaluuksin. Heti oudoille teille päästyämme, Iivari alkoi ilmaista haluttomuuttaan liikkua väärään suuntaan. Etenimme kaikilla askellajeilla, mutta kiemurrellen. Matkalla ihmettelimme asuntovaunua ja sen sivutelttaa, mölkkypeliä, tädin valkoista liehuvaa mekkoa, lastenrattaita, apilamätästä, lammikkoa, tiilikasaa, salaojaputkea, kilpapyöräilijää, varista, moottoripyörää, kottikärryä työntävää ihmistä, matkailuautoa ja perinneaitaa.

Perille päästyämme päivä kului levotonta hevosta seuraillen. Välillä Keimo kävi laitumella leikkimässä Monty Robertsia; käveli, pysähtyi, vaihtoi suuntaa ja juoksi Iivari perässä ja välillä Pöpi kierteli räksyttämässä ja paimentamassa, kuin mikäkin babe urhea.

Söimme juhannuspäivällistä ulkona tuijotellen laitumelle. Totesin, etten ole ikinä tuijottanut hevostani niin pitkään yhtäjaksoisesti kuin tänään. Olisi tietenkin ollut mukavampaa katsella rauhallisin mielin, kuin kauhistellen, että millä kierroksella se rysäyttää aidasta läpi.

Illalla kesken saunomisen päätin, että vien Iivarin sisälle talliin, koska en voi muuten nukkua rauhassa. Koska en halunnut temmeltää saunan raikkaana Porsivetille haisevan hevosen kanssa, taluttelin sen samantien talliin. Nakuna. 

 Ihminen voi täällä metsässä hippiytyä vaarallisesti.

 

 

 

 

 

Nyt on juhannuspäivä. Istun Vehkosuon yläkerrassa ja kirjoitan tätä blogia. Tuuli heiluttelee ikkunaa hakasta vasten ja kauempaa kuuluu vasaran mäiskettä, Keimo rakentaa kanalaa. Täältä näkee koko laitumen. Iivari on ollut pitkään samassa paikassa syömässä ruohoa, se huiskii kärpäsiä hännällään ja vaikuttaa rauhalliselta. Voihan se olla, että minulle tulee ensimmäisenä ikävä tuttua talliympäristöä ja ihmisiä siellä. Onneksi voin viedä Iivarin takaisin omaan laumaan, jos meidän olomme täällä Vehkosuolla käy yksinäiseksi.

Kuvat: Keimo