Trooppisen metsän onsilla

Kädet aivan nihkeinä, otsa hiessä, jalat turvonneina ja paarman puremista hellinä, päässä huimaa ja kaukana siintää kangastus... 

Vehkosuo on siirtynyt trooppisen ilmaston piiriin. Kasvien viljelijänä tietysti innostun, sillä tämä ilmasto mahdollistaa Suomen olosuhteissa ennennäkemättömien kasvien viljelyn. Mutta nyt on nuolaistava heti, sillä kun tipahtaa, on jo myöhäistä. Nimittäin sato saattaa ensin parantuakin, mutta pidemmälle kehittynyttä trooppista ilmastoa alkaa vaivata kuivuus, kuumuus, tulvat, äärimmäiset sääilmiöt, eroosio ja aavikoituminen, merenpinnan nousu, maaperän suolaantuminen ja kasteluveden saatavuuden vaikeutuminen. Myös tuholaiset ja kasvitaudit lisääntyvät.

Iivarin voi sanoa kotiutuneen. Tai uskon sen pikemminkin alistuneen kohtaloon. Se laiduntaa rauhallisena, mitä paarmoilta kykenee ja rauhottuu illalla heti talliin. Huomaan silti sitä käsitellessäni, että se on vihainen, katkera ja väsynyt. Sanotaan, että suikkulaista ei pidä suututtaa ja sen saan kokea jälleen nahoissani. Nämä tunneherkät hevoset reagoivat herkästi, eivätkä helpolla unohda. Sen luonne saa minustakin esille piirteitä, joita jälkikäteen kadun. Pitkät uuvuttavat ja aluksi johdonmukaiset taistelut päättyvät puolipakkokeinoihin, jotka jäävät varmasti sen muistiin ikävinä tapahtumina, vaikka lopputulos olisikin miellyttävä. Sen vuoksi olen päättänyt ratsastaa tänään takaisin Olgan tallille (ja myös sen voksi, että huomiseksi on luvattu kovia ukkosia). Tämä vajaan viikon yhteiselo oli minulle jo iso asia ja ensi kesänä tiedän, että Iivari tulee vain hevoskaverin kanssa. Me ihmiset emme yksistään riitä.

Kun Iivari on ollut keskipisteenä, en ole ehtinyt kertoa, että myös Harri-kissa muutti juhannuksena Vehkosuolle. Metsä- ja peltohiirten kesä muuttui helvetiksi, kun nopeisiin ja älykkäisiin kaupunkilaishiiriin tottunut Harri, The Predator, niittää niitä vasemmalla tassullaan. Se tuo saaliinsa meidän ruokapöydän viereen nähtäväksi, jolloin totean sille että, Harri, olemme kovin erilaisia luontokappaleita.

Myös kanat tulivat. Ne ovat kyllä ihmeellisiä. Kun niillä on perusasiat kunnossa, ne toimivat kuin koneet. 

Vielä lopuksi eläinhavainto, jonka Kasse teki toissa-aamuna. Se oli Evan kokoinen, mustat korvat ja raidallinen. Meni nenän edestä pitkin ojaa pois päin metsään minkä jaloistaan pääsi taakseen katsomatta. Kasse kirkaisi ja juoksi pakoon. Arvelin sen olevan supikoira. Katsoimme kuvaa - ei ollut. Googletin raidallinen supikoira, 

tuli supikoirakarvahattu ja auton alle jäänyt supikoira - ei kumpikaan näistä. 

Pitkällisen pohdinnan ja kuvien katselun tuloksena päädyimme seuraavaan eläinlajiin:

 Vehkosuon tiikerikissa.