I ♥ Tanska

Nyt ei seuraa Vehkosuotarinoita vaan matkaläppää. Olimme Keimon kanssa Kööpenhaminassa jonne matkustamisen tekosyynä oli 15 vuotinen liittoutumisemme ja pyöreiden vuosien lähestyminen. 

Kolme yötä ja neljä päivää kävelyä, kahvia, kävelyä, katselua, kävelyä, ihmettelyä, ruokaa, kävelyä, välikuolemia hotellilla, kävelyä, ruokaa, kävelyä ja unta. Katusoittajia, hauskoja ja rentoja ihmiskohtaamisia, tuoksuja, hajuja, yllättäviä sattumia, kolottavia jalkoja, elämyksiä, ilahtumisia ja PALJON törkeän hyvän näköisiä tanskalaisia miehiä (yhdessä tämän havainnon teimme).

Tanskalaiset ovat kivoja. Välittömiä, avoimia ja ystävällisiä. Meiltä kyseltiin ja meille kerrottiin kysymättä. Useammin kysymykseen vastattiin myönteisesti "tottakai" tai "se sopii" kuin kielteisesti. Ihmiset ottavat kontaktia ja puhuvat, antavat ihan ilmaiseksi hymyjä.

Reilun tunnin kestävä lento vie nopeasti perille, samoin juna lentoasemalta kaupunkiin (lippu noin 4€). Hotellimme (Copenhagen Star Hotel) sijaitsi parinsadan metrin päässä asemalta Vesterbron kaupunginosassa. Vesterbrossa on hotelleja kuin sillejä suolassa ja alueella on selvästi kahden luokan tallaajaa; mattimeikäläisiä ja laitapuolen kulkijaa. Vesterbrossa on vierekkäin trendikkäitä ravintoloita ja seksivälinekauppoja, tatuointimestoja ja keittiötarvikeliikkeitä, kodittomien narkkien yömaja ja poliisilaitos, opiskelijoita ja huoria. Kaikki erikoisesti limittäin ja esillä. 

Yhtä ajatuksia herättävän tunteen antoi vierailu Christianian vapaakaupungissa. Vaikka tuon vapaakaupungin alkuperäinen elämänvoima ja kulttuuri on kuollutta, alueella kukkii vieläkin kaikenkarvaista kukkaa. Penkeillä maleksii lähinnä ikäloppuja, elähtäneitä, parhaat hippivuotensa nähneitä, hampaattomia pössyttelijöitä, mutta "kioskien" jonossa näkee seisoskelemassa myös ihan tavallista kansalaista. Huumekauppa on laitonta, mutta poliisin kiinnostus lain ylläpitoon vähäistä. Alueella pyörii kantaporukan seassa turisteja; perheitä lapsineen, tätejä, setiä, vanhuksia ja meidän kaltaisia hengailijoita. Tunnelma oli kuin eläintarhan avointen ovien päivänä – toisille huvia toisille vankilaa. Sisääntuloportilla viulunsoittaja kolikkohattu edessä soittaen enemmän itselleen kuin ohikulkijoille. 

Matkalla Christianshavnin kaupunginosaan ja Christianian vapaakaupunkiin törmäsimme kirkkoon nimeltä Vor Frelsers Kirke eli Church Of Our Savior, jonka erikoisuutena on ylös kärkeen asti kulkevat portaat. Alhaalla lippuja myyvä poika nauroi partaansa myydessään lippua toisensa perään ja ohjatessaan ihmisiä ylös torniin (sadaskuudeskymmenes, sadaskuudeskymmenes kjieh kjieh). Luonnollisesti tila ylöspäin mennessä vähenee, rappuset tulevat jyrkemmiksi, ahtaammiksi ja vanhemmiksi. Osa pyrkimässä ylös, osa alas, vailla minkäänmoista järjestelmällisyyttä. Mutta kyllä me ihmiset tiukan paikan tullen alamme toisiamme ymmärtää ja löydämme etenemiseen rytmin. Kiire ei voi olla kellään. Ulkona kattotasanne viistää jalkojen alla huimasti ulospäin, loppumatkan kohti kärkeä sai edetä kierreportaita pitkin. Näki pitkälle. Legendan mukaan kierreportaat suunnitellut arkkitehti hyppäsi tornista alas tajuttuaan, että tuli suunnitelleeksi portaat, toisin kuin piti, vastapäivään kiertäväksi. Omituista kyllä, suurin osa, mekin lähti hakemaan portaita kiertäen katolla myötäpäivään. Laurids de Thurah oli oikeassa – kamala virhe.

Hengailimme perjantaina Christiansborgin linnan liepeillä ja koska olin lähtenyt tälle matkalle tietopohjan kannalta ihan soitellen sotaan, olin kovin yllättynyt yleensäkin jo linnasta, mutta eritoten siitä, että pihalla oleskelee hevosia. Siinä juuri yksi valjakko oli lähdössä kaupungille täysissä juhlavermeissä ja toinen verrytteli kentällä. Vahingossa löytyi myös kuninkaallisten tallien ovet ja ovella norkoiluni huomannut tallityöntekijä patisti minut sisälle asti. Ja voi vau miten hieno. Rakennukset eivät minussa yleensä herätä kovin suuria tunteita, mutta talli on kuitenkin rakennus jossa on hevosia. Kaksi ratsukkoa tuli hetken päästä talliin ja pääsin hieman kyselemään hevosista. Rotu on tsekkiläinen kladruber, yksi maailman vanhimpia rotuja. Tanskan kuninkaallisessa tallissa on ollut 90-luvulta tuota rotua (vanhin vielä elossa oleva hevonen oli parikymppinen). Se on helppo kouluttaa, monikäyttöinen ja halpa. (Edullisuus onkin tuon tason tallissa tärkeä ostoperuste.) Kladruber syntyy mustana ja muuttuu valkoiseksi 6-7 vuotiaana. 

Jos en olisi suomenhevosihminen, olisin kladruberihminen.

Perjantaina oli myös sattumalta onneksemme Kööpenhaminan Kulturnatten, kulttuuriohjelmaa ympäri kaupunkia. Aivan käsittämätöntä, että yksi näistä tapahtumista johti siihen, että pääsin kättelemään Frank Erichseniä (aka Tanskalainen maajussi). Aivan absurdia, lähden Tanskaan Kööpenhaminaan ja näen Tanskalaisen maajussin. Henkilön, jota olen vuosia jo ihaillut omavaraisuuteen ja yksinkertaiseen sekä luonnonmukaiseen elämäntapaan liittyvän omistautumisen ja mielenkiinnon osoittamisesta. Kyseessä oli By, Bolig och Landdistrikter Ministerietissä järjestetty keskustelutilaisuus, jossa käytiin aiheeseen liittyviä keskusteluja. Näistä yksi oli Carsten Hansenin (kaupunki-, asumis- ja maaseutuministeri) ja Frank Erichsenin sekä kolmannen osapuolen välillä käyty keskustelu omavaraisuuden kannattavuudesta. Keskustelu oli eittämättä mielenkiintoinen, mutta välillämme oli tanskalainen kielimuuri. Neljäkymmentäviisi minuuttia pinnistelyä ja saaliiksi jäi tämä: Frank sanoi, että jokaisen ei tarvitse olla yhtä fanaattisia kuin hän, pienikin läntti omaa viljeltyä maata riittä lisäämään lähiruoan määrää. Tuontiruoka on järjetöntä, mieluummin syö omia omenia, vaikka ne onkin ihan paskan makuisia, mutta ainakin ne on omia. Ministeri vaikutti nyökyttelevän vieressä. 

Mutta keskustelua edeltävinä minuutteina ehdimme käydä moikkaamassa Frankia, Keimo etunenässä esittäytymässä ja kertomassa että olemme Suomesta ja pidämme hänen stailistaan. Nappasi kuvan ja minä siihen väliin myös kättelemään ja esittäytymään. Pöljänä, kuin mikäkin nolo fani "sattumalta" paikalla. 

(Sattumasta saan kiittää Frankin vaimon Teresan instagramitiliä (@Sortillustration), jota olen hänen kivojen piirrosten vuoksi seurannut ja jossa perjantaina oli päivityskuva, jonka yhteydessä hän kertoi heidän olevan matkalla Kööpenhaminaan kulturnatteniin Frankin keskustelutapahtumaan jne.) 

Neljän päivän vaeltelu Kööpenhaminassa aiheutti monta pientä kohtaamista, joista varmasti riittää pitkäksi aikaa muistoja ja saunakeskusteluja pimeisiin iltoihin Vehkosuolla. 

P.S. Se pitää vielä sanoa, että kauppahallien (Torvehallerne) kupeessa oli elämäni paras julkisen vessan kokemus. Vessa oli ilmainen ja siellä oli henkilökuntaa opastamassa koppiin, siivoamassa ja toivottamassa hyvää päivänjatkoa. 

I ♥ Tanska

 

 

Kuvat © Keimo