21.4.2015

Innoitukset

Tällä hetkellä minua innoittaa:

Ratsastus ja Iivari

Iivari on mennyt vihdoin askeleen kehityksessä eteenpäin. Lihaksisto, tasapaino ja mielenhallinta on sekä minulla, että hevosella kehittynyt ja olen alkanut nauttia vihdoin laukkaharjoitteista tämän hevosen kanssa. Ratsastin I-tason kilpailussa Iivarilla ensimmäisen helppo-C ohjelman ja tunsin, että se pystyy tarvittaessa antamaan parastaan. Hyvä valmentaja on kannustanut eteenpäin ja lisännyt motivaatiota itsenäiseen harjoitteluun. Lisäksi ratsastus ja valmennus muilla osaavimmilla hevosilla on antanut perspektiiviä ja kannustaa jatkamaan samalla reseptillä. 




Kotka

Jovelan talopäiväkirja -blogissa suositellun linkin kautta löytynyt virolaisen Juras Erglisin eli pesivän merikotkan web-kameran seuraaminen on samaan aikaan tylsää ja äärettömän jännittävää. Kuukauden jaksoimme Keimon kanssa vahtia kotkapariskunnan vuorottaista haudontaa. Sitten pesään alkoi ilmestyä haukia ja eräänä päivänä siipien alta paljastui kuoriutunut poikanen (pesässä oli alunperin kaksi munaa, mutta toisen pääsi tuhoamaan joku ulkopuolinen lintu pariskunnan poissa ollessa). Olen saanut ystäviäkin mukaan vahtimaan kotkateeveetä ja huvittuneena laitamme viestejä tapahtumista, kuten "kolmas hauki". Kaiken jännityksen lisäksi kameran kautta saa kuunnella keväisen metsän ääniä.




Puutarhan ideointi

Nimenomaan ideointi. Vaikka tämän kevään hyötypuutarhan aion tehdä pitkälti edellisvuotta toistaen, tekeminen vaatii välillä potkua persuksille ja potkua haen pienistä pätkistä ohjelmia, selaamalla vanhoja lehtiä (Lantliv) tai vaikkapa pinterest-kuvia, jotka voivat olla kaukana todellisuudesta, mutta fiilistelytarkoitukseen sopivia. Tanskalaisen maajussin jäätyä tauolle, voi Yle Areenasta  napata ohjelmia, kuten Trädgårds måndag (Puutarhamaanantai) tai katsella ja vain katsella Bønderövenin uusia jaksoja tanskan telkkarista. 




Miehen harrastus

Kävin katsomassa cross country-kisoja ja oli aika jännää. Mutta parasta miehen harrastuksessa on sen lisäksi että on kiva nähdä toisen olevan niin kiinnostunut jostain, se,  että voi saunan lauteilla kuunnella kiinnostuneena toisen yksityiskohtaista selitystä ja sitten kohta hyvällä omallatunnolla jaaritella omasta harrastuksesta nauttien joka hetkestä.


Kuva: Pauli Keisanen


Pipot

Pipojen tekemisessä ei ole mitään järkeä. Teen niitä silti aina vain lisää ja laitan kauppaan ja säilön varastoon. Liikenne on hiljaista, mutta saan kaupan ylläpitämisestä kiksejä pelkän mielikuvituksen avulla.





Tanssi

Nivelrikkoinen varvas kivistäen, mutta niin pitkään kun itkemättä voin. Päätin osallistua Studio Dance Pitin kevtnäytökseen nykärin jatkoryhmään. Vaikka se vie yhden tärkeän viikonlopun, pitää muistaa, ettei näitä näytöksiä kuitenkaan lopun ikää tanssita.


Tietenkin innoittaa Vehkosuo.

11 kommenttia:

  1. Ihania pipoja! Sun täytyy ehdottomasti tulla mukaan Maker's Marketiin. Meitsi löytyy sieltä myös printteineni (https://www.makersmarket.fi/sarandia). Oman nettipuodin pitäminen innoittaa vielä lisää, kun kauppakin käy! Sinun ihanille pipoille on varmasti menekkiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan unohdin kommentoida ratsastusasiaa, että todella tiedän miten mahtavat fiilikset edistysaskeleista voi saada. Meillä on rakennettu pohjakuntoa ja täsmällisyyttä sekä erityisesti henkistä yhteyttä. Tänään saatiin todella siistit laukannostot ja tasapainoista rullaavaa laukkaa. Jes! Kaiken kruunasi se, kun kävin vielä sanomassa heipat hevoselle tarhaan ennen kotiinlähtöä ja sain ensimmäistä kertaa kunnon hörinät, kun portille saavuin. Sydän on reunojaan myöten täynnä iloa tänään tuon karvaturvan vuoksi. Paljon iloisia hevosteluhetkiä sinnekin! :)

      Poista
    2. Moikka, laitan postia tuonne Maker's Marketiin. Kiitos vinkistä. Minulla on ollut aikoinani myös Etsyssä, mutta se vaatii aika paljon markkinoinnilta ja siihen minulla ei ole aikaa.

      Toinen hevosen kanssa tahkonnut voi tietää miltä se tuntuu, kun viimein onnistuu. Iivari on ollut minulla viisi vuotta ja kehitys on ollut hidasta, koska hevosen rennoksi saaminen on ollut niin vaikeaa ja silloinhan ei mikään oppi mene perille, korkeintaan vahvistaa niitä ei toivottuja. Minä olen silti oppinut jotain, kärsivällisyyttä.

      Poista
  2. Ihanat innoituksen lähteet sulla! Mä luin myös noi vinkit lintujen nettikameroista, ja se olis ihan meidän perheen juttu, mutta vielä en ole saanut avattua linkkiä... hieman tarkoituksellakin, koska tiedän, että jään koukkuun.

    Toi pariskuntien omista harrastuksista juttelu on hauskaa. Tunnistan tuon... Heh!

    Mukavaa viikkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kotka on ihan kiva taustallakin, Ihan kuin yksi perheenjäsen lisää. :) Rohkeasti vain auki.

      Omalle puolisolle voi harrastuksistaan kertoa vielä vähän liioitellen ja pikkusen itseään ylistäen turvallisesti, niin, ettei kukaan kuvittele, että tuo luulee olevansa joku.

      Poista
  3. Minulla kanssa lehtien ja Pinterestin selailu toimii innoittajana - siivoamiseen. Kun katselen kivoja siistejä koteja, saan kummasti virtaa hommaan, josta en muuten oikein tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava tapa saada asiaan miellyttävämpää sävyä.

      Poista
  4. En ole viime aikoina juuri ehtinyt lukemaan blogeja, mutta yhtenä iltana kaappasin lehtipinosta vanhan ja lukematta jääneen naistenlehden sänkyyn. Siinä oli juttu teistä :) Oli jotenkin hauska tunne, kun tuli "korviketta" nettihiljaisuuteen. Jostain syystä sun jutut ja se lehtijuttukin jotenkin herkistävät. Joku teillä on semmonen asenne ja lapsikatras, että ajautuu aina ajattelemaan syvällisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten tätä sinun kommenttia lukiessa tulikin hyvä mieli. Kiitos. Tiedät varmasti itsekin, kuinka blogin pitämistä ja muuta esilläoloa välillä kyseenalaistaa, mutta kun yhdenkin hyvän mielen saan jollekin sitä kautta, voin nähdä kaikella olevan merkitystä. Tänä kesänä pitäisi ilmestyä Kodin kuvalehden vastaava juttu meistä. Toivottavasti sekin olisi meidän näköinen juttu. Terkkuja Omppulaan.

      Poista