30.5.2015

Vähemmän epäilyä enemmän uskoa

Euroviisukatsomo
Katon harjaan tuttavilta saatuja tiiliä.
Olisiko perunasato tänä vuonna satoisampi.


Toukokuun 22.–24. päivät.
Kun aurinko ymmärsi antaa vihdoin lämpöä ja takki jäi naulaan. Kun vihre väri ylitti ymmärrettävän kylläisyyden rajan. Kun valoisuus kumosi pimeyden. Kun metsästä kuului hiljainen myrsky. Kun multa tuntui lämpimältä käsiin ja maahan saattoi istahtaa. Kun tiesi, että aikatauluista voi kohta hellittää. 




Olin perjantaina Juho Norilon estevalmennuksessa saamassa uskoa Iivarin suorituskykyyn. Oma asenne on jäänyt ehkä hiukan jälkeen edistyksen ja pessimistisyys painaa edelleen päälle ja aiheuttaa turhia jännitteitä omaan kehoon ja sitä kautta hevoseen. Molemmille, hevoselle ja minulle, epäilyjen vähentyminen on oikein tervetullutta.

Tupen eskarin kevätjuhla oli liian viatonta katseltavaa tulevaisuudesta tietävälle aikuiselle. Kolmasluokkalaisen Kassen koulua ja todistusta oli rauhallista seurata. Kepen koulurepun mukana tullut posti ilahdutti koko perhettä. Tunnustuksessa mainitut saavutukset ovat isoja ja stipendin saaminen ehkä ainutkertaista. 

Huomenna, toukokuun 31. päivänä, sunnuntaina sanomalehti siirtyy Vehkosuolle. Riemulla ei ole rajaa.



6 kommenttia:

  1. Vauhdikasta menoa! Minkälaisella laitteella lataatte kannettavaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Helena. Meillä on pieni aurinkopaneeli jonka voimin lataamme akkuja joista sitten siirrämme invertterin kautta koneelle sähköä.

      Poista
  2. Kesä <3 Jo pelkkä sana pitää niin paljon ihanaa sisällään...
    Mun mielestä koulujen loma saisi olla vielä koko elokuun,talvessa on puurtamista kyllikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta että elokuu voisi olla vielä lomaa. Toisaalta, kevätkin on parasta aikaa. Siis jos sais kummastakin päästä lisää.

      Poista
  3. Mahtava fiilis sun ja Iivarin kuvassa!
    Täälläkin todistuksia ihmetelty ja ihasteltu. Ja Onnea Kertulle!, Tänään lähtivät pojat kesälaitumille, toinen yhteysaluksella saaristoon mummin ja vaarin luo, toinen junalla Helsinkiin (yksin koko viikoksi!! pelaamaan käsipalloa, U yksin isossa kaupungissa...kyllä äitiä jännittää).
    Komppaan Anua, kesäloma saisi vaikka alkaa vähän myöhemmin, mutta jatkua syyskuulle saakka. Tosin tässä 11 viikossa on yrittäjälle jo aikapaljon säätämistä kun lomaa ei voi itse pitää kuin muutaman viikon. Onneksi on paljon kivoja leirejä ja auttavia sukulaisia.
    Hauskaa kesää Vehkosuolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä aikamoista säätämistä tuo kesä lasten ja töissä käyvien vanhempien välillä. Hyvä jos kaikille yhteistä lomaa saa ylipäätään sovittua. Mutta kiva, kun lapset on jo isoja ja ne pystyy tekemään jo paljon itsenäisestikin.

      Muksuu lomaa teillekin!

      Poista