Oli tosi kiva, ihan jättekivaa viikonloppu ihan meidän kesken kahdestaan. Juhlisteltiin vähän niin kuin hääpäivää, kuudettatoista vuotta. Ihan rauhassa omaan ja toistemme napaan tuijotellen saunoimme, analysoimme maailman menoa pitkään ja hartaasti, joimme kuohujuomaa ja mussutimme karkkia peiton alla, katsoimme elokuvaa tietokoneelta nuokkuen sen äärellä ja kysellen juonen kulkua vuoroin. Meillä oli aikaa kuunnella ja kertoa omia ajatuksia. Sain esimerkiksi kuulla käyttäneeni suvereeni -sanaa väärin eikä ilmekään rävähtänyt kun minua oikaistiin sen olevan värähtänyt. Monta väärinkäsitystä oikaistui.
Keimo duunaili hakmoon ittetehdyn äeksen, joka toimi niinkuin itsetehty toimii. Peltopläntistä tuli oikein monikakkupäältäkaunis, sisälle kakkaa ja päälle kalkkia.
Minä otin loput kasvimaalta ylös. Se käsitti porkkanat, palsternakat, juuripersiljat, lehtikaalit, sipulit ja ruusukaalit.
Jollain tavalla lasten poissaolo tuntuu. Huomaa, että on saattanut olla vähän kireä, tahtomattaan, ja kaiken rentoudenkin taustalla melko hapero perustus. Huomaa myös, että Kepen läsnäolo muodostaa ison palan arkea ja vasta poissaollessaan herättää siitä epänormaaliuden kuplasta.
 |
| Vuosi 1999 |
Maanantaiterkuin,
Tessa
Cay. Se on just noin.
VastaaPoistaMahtavaa että joskus mahdollista olla ihan vaan aikuisten kesken. Erityisen poissaolo on niin kakspiippuinen juttu. Pääsee kurkistamaan tavisten eloon ja sieltä on välillä vaikeeta palata takas normisäätämiseen. Mut nopsasti se siitä tasaantuu, ainakin vielä on tasaantunut. 😆. Syksyn jatkoja
VastaaPoistaTerveisin Minna Malja
Tämän kokonaisuuden jälkeen olen hieman sanaton. Mutta tuollaisia viikonloppuja tarttee kyllä jokainen pariskunta...
VastaaPoistaEi tähän voi mitään lisätä. Mutta yhden tahdon. Älkää tunteko huonoa omaatuntoa lapsen laitoksessa olemisesta tai sinne lopullisesti pääsemisestä. Myös terveet ovat pois kotoa ja joskus (toivottavasti) myös lopullisesti pois kotoa. Toiset vain asuvat itsenäisesti (lukuunottamatta äidin kultapoikia) ja toiset ei.
VastaaPoistaSe, että saa tuossa tilanteessa välillä itselle aikaa ja jos vielä onnistuu olemaan kivaakin, se ei ole taatusti lapselta pois. Voitte ehkä ajatella, että näin on helppo ulkopuolisena sanoa, ja ymmärrän kyllä, että mieleen hiipii syyllisyys mukavasta ajasta ilman lapsia/lasta. Mutta kuka sanoo, että hänellä olisi mitenkään päin kurjaa siellä laitoksessa. Voihan olla yhtälailla ihan kivaakin hetkittäinen maisemanvaihdos. Mutta silti, vanhemman huoli vaan on niin totaalista. Oma pieni breikki voi kuitenkin tulla moninkertaisena takaisin piirun verran parempana jaksamisena taas arjessa. Voin kuvitella tuon totaalisuuden… eikä sitä pääse ikinä pakoon... pakko vaan on jaksaa. Paljon tsemppiä teille.
VastaaPoistaSanaton tosiaan. Mutta luettu on ja koskettanut on.
VastaaPoistaT. Tanja
Rehellinen, suora ja omalla tavallaan kauniskin kirjoitus. Ei ne jaxuhalit mihinkään kanna, vaan se elämä jota eletään. Jokaisella on oma polkunsa ja harva pääsee kaatumatta perille.
VastaaPoistaItselläni on myös helvetin kivikkoinen polku ollut ja allekirjoitankin täysin tuon :"totta vitussa jaksan kun ei muutakaan vaihtoehtoa ei ole". Näin se on ja sillä mennään. Hienoa että joku sen suoraan sanoo
-Sari
Toi kirjoitus vois olla meidän kirjoittama. Allekirjoitan asian täysin. Ihan samoja ajatuksia käyty täällä viimeksi tämän viikon aikana läpi. Ja kun poitsu kotiutuu niin jo taas arki jatkuu... Jaksaa jaksaa seuraavaan hengähdystaukoon asti.
VastaaPoistaPaljon se erityinen antaa mutta paljon se myös ottaa. Tilanteeseen havahtuu joka kerta, kun voi hetken kokeilla ns. Tavis arkea.
Samaa sanoisin kuin Katja yllä, älkää poteko huonoa omaatuntoa. Tavislapsetkin jossain kohtaa itsenäistyvät ja muuttavat lapsuudenkodista pois (toivottavasti) - se nyt vaan ei Kepen kohdalla ole mahdollista, mutta onneksi on olemassa vaihtoehto, kuten laitoshoito. Omien voimavarojen mukaan Kepeähän on mahdollista ottaa kotiin vaikka sitten kuinka usein. Hengähdystaukoa tarvitsee niin erityislapsen vanhemmat, kuin yhtälailla erityisen sisaruksetkin.
VastaaPoistaRakastan tätä Blogia! Hyvää hääpäivää!!
VastaaPoistaItse asiassa kyllä voi lakata jaksamasta, vaikka vaihtoehtoa ei ole. Mulle on käynyt niin. Aina kun kysyttiin, kuinka mä kestän, sanoin kevyesti ettei ole vaihtoehtoa. Sitten sairastuin ilmeisesti krooniseen väsymysoireyhtymään, nyt en jaksa mitään. Eikä mulla ole edes lapsia!
VastaaPoistaPidä huolta itsestäs. Pitäkää huolta toisistanne.