18.5.2016

Vaikka ja mitä



Vehkosuon menneellä viikolla julkaistu musavideo poistettiin YouTubesta Trad.Attack! Jaan'kene biisiin liittyvistä tekijänoikeudellisista syistä. Oma vikahan se oli, kun emme tarkistaneet kappaletta koskevaa tekijänoikeuskäytäntöä. Eipä siinä mitään, mutta kun uuden, tempoltaan ja tunnelmaltaan oikeanlaisen kappaleen löytyminen, saati istuttaminen videoon on sika älyn kinkkistä. Lisäksi Jaan'kene -kappaleen tempo (135bpm) ei ole mitä tavallisin, joten pelissä on vähemmän vaihtoehtoja. En luovuta vielä.    

Selailin kuvia, joita Keimo on ottanut parilta viikolta ja yritän muistaa, mitä on tapahtunut. Oli helatorstai-viikko ja se äitienpäivä ja seuraavalla viikolla oli Euroviisut ja sunnuntaina olin tanssinäytöksissä. Ja kaikkea. 

Sen muistan ainakin, kun äitienpäivän aattoiltana lämmitin kiviuunia, mitä sitä nyt lämmitetään, useita tunteja. Tein kaksi pellillistä pitsaa valmiiksi, jotta ne saunan jälkeen voisi tuikata uuniin. Tulin saunasta ja totesin uunin hippasen liian kuumaksi vielä. Poistuin pihamaalle, millä välin lapsukaiset käväisivät sisällä ja menivät saunalle vielä pesulle. Siinä meni vartti, kunnes palasin takaisin sisälle... ja poistuin samantien ulos. Hieroin silmiä, vedin happea ja keräsin rohkeutta ja palasin takaisin toteamaan, että pöydällä ei todellakaan ole kuin yksi perkuleen sadasosa niistä pitsoista. Ai samperi, että teki mieli palauttaa yksi rakki Viipuriin ja ne kaksi kakaraa muniksi ja siittiöiksi. Nälkä oli kaikilla osapuolilla hallitsematon, mutta ainoastaan minulla niin kova, että käyttäytyminen otti askeleen kohti imeiväisikää. Tilanteen laannuttua söimme pussillisen pähkinöitä ja hyvin lämmitetyssä uunissa paistetun riivityn pitsapohjajämän. 

Kikka nukkui hyvin, hyvin täydellä vatsalla.

Kikka harjoittelee kanojen kanssa olemista virallisena valvojana minä.

Yksi kolmosista eli hybridikanoista kuoli viime perjantaina. Saappaat jalassa tippui orrelta sinne alas siivet levällään selälleen. Parka. Jäljellä heistä enää vain Liina. Se on jo monta vuotta hybridiksi. Onneksi Pikku-Nahka hautoi meille uuden kanan (tämä ei tarkoita, että uusi korvaa vanhan, vaikka sitähän se tarkoittaa). Tipu on mitä luultavammin kana, araukanan risteymä, joten odotettavissa on vihertäviä munia. Kiitos Sanna kanasta (suklaalevy on the way). 

Tipu vierihoidossa. 

Sannasta aasinsilta Kausalan rautatieasemalle. Asema- ja makasiinirakennukset tulivat taannoin myyntiin ja kaupat tehtiin. Olen rakennusten uuden omistajan puolesta onnellinen ja siitä, että se on nyt hyvissä käsissä. Ja asemarakennuksen tulevaisuutta rakentavista Aseman naisista olen ylpeä myös. Luvassa on toivottavasti jotain, mitä olen vuosikymmeniä tuossa rakennuksessa haaveillut näkeväni. Ja olihan siellä jo äitienpäivänä esituntumaa tulevasta; kahvia, muffinseja, ihmisä, vilinää ja Ukko-Pekka höyryveturi! Kausalan aseman tapahtumia voi seurata myös blogista. Vitsin kivaa, kun omalla kylällä tapahtuu jotain asiallista. 

Äitienpäivän aamu
Tuosta äitienpäivästä tuli mieleen, kun olimme me ja siskon perhe vanhempieni luona, että siskoni muutta perheinensä tulevana kesänä Helsinkivuosien jälkeen takaisin kotiseudulle kotitaloomme. Ihan käsittämättömän kreisiä. Kohta me olemme kivenheiton päässä toisistamme.

Mun äiti mun siskon ja sen perheen tulevassa kodissa.
Serkut ja yhteensä tarvittava hammasmäärä.

Takaisin Vehkosuolle. Tilkittiin vähän kasvihuonetta ja kärrättiin lantaa kasvihuoneeseen tyttöin kanssa. Istutin avomaalle porkkanaa, lanttua, punajuurta, juuripersiljaa ja palsternakkaa. Sitten Keimo kulotti perunamaata ja rouhi sen auki koneella. Perunatkin menivät maahan ei yhtään liian aikaisin. Minä bongasin nimittäin naapurin perunamaalta juuri tarvitsemaamme möhennintä käyttelemästä. Auto seis ja kättelyn kautta vuokrasopimusta tekemään. Toinen naapuri oikaisi iltalenkiltä ihmisliikennettä nähtyään maillemme ja kaikenmaailman hilavitkuttimista jauhettuamme tuli puheeksi, että hänellä on monen vuoden ylimennyttä kauraa roppakaupalla (sana roppa, on onomatopoettinen eli ääntä jäljittelevä, on sannottu esim. että roppasade). Me heti halukkaana käsi pystyssä, että kanat tahtoo. Eipä aikaakaan, kun pihassamme oli pikkuperäkärryllinen kauraa. Maalla on niin mukavaa.

Hyvä naapurin Tico.
Sitten me olemme myös tehneet ei mitään. Vähän harrastettu uutta nollabudjettilajia eli nuoralla(liinalla)kävelyä, saunottu, syöty pitkään aamiaista, käyty katsomassa naapurin lehmiä ja katsottu Euroviisuja (Ukraina voitti ja oli miten nyt oli, mutta biisi oli vaikuttava ja vahva suosikkini).

 
 
 
Aurinkoenergialla toimiva Euroviisukatsomo. Jokavuotinen must.



Kohta koittaa muutto Vehkosuolle. Muutto on samalla myös Iivari-hepalle lopullinen poismuutto Olgan tallilta. Yhden pitkään jatkuneen mukavan jakson loppu. 
Mutta Olgan pihalla toiminta jatkuu Olgan farmin merkeissä. Käykää ihmeessä katsomassa mitä kaikkea kivaa!


11 kommenttia:

  1. ikävä kuulla ettette olleetkaan pyytäneet lupaa kappaleen käyttöön, toivottavasti jatkossa niin teette.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Anonyymi. Kuten kerroin, asian tarkastamisessa oli meidän puolelta aukkoja. Ja jos totta puhutaan, artistien tekemän musiikin lupakulttuuri on niin mahdoton, että marginaalisella musiikilla on vaara tämän päivän nettilatauskulttuurissa jäädä kuulematta, jos sen leviäminen jää laillisten kanavien (Teosto) varaan. Oikeuksien rajoittaminen ei välttämättä tuo artistille mitään (ainakaan yleisöä ja rahaa), päinvastoin. Uskoisin, että Trad.Attack! bändi olisi huomiosta ennemminkin hötynyt.

      Mutta kiitos, jatkossa käytämme todennäköisesti "free download" -musiikkia, mikä on sopivasti väritöntä, hajutonta ja mautonta. Tai ehkä pitäisi muuttaa ulkomaille, jossa ei ole tekijänoikeuksia valvovaa valtaa pitävää tahoa ja ladata videot siellä. ;)

      Poista
  2. Olipa hauska postaus taas!! Sellaista mukavaa kertoilua, jota voisi lukea ja lukea! Ja jee, kohta ollaan siellä! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva, jos oli hauska! Tervetuloo kymenlaaksoo. Tai tiiä vaikka koht oltais päijät-hämäläisii ja työ kymenlaaksolaisii, mut silti lähel.

      Poista
  3. Kommenttisade:
    - Niin hienoa, että Tiian porukka muuttaa lähelle. Siellä on edelleen ihan hyvä asustella :-).
    - voi kanaraasua
    - olen yllättynyt että euroviisu iski
    - hyviä kuvia
    - ☀️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaussade:
      -Niin on!
      -Kanalla oli kuitenkin hyvä ja tuottoisa elämä :)
      -Ai yllättynyt, että Ukrainan biisi iski? Minuun? Minuun iskee monenlainen.
      -Kiitos kuvista Keimolle.
      - Hitsi mulla ei ole tässä nyt kuvia, mutta :D

      Poista
  4. Kiitos ja kumarrus näistä iloisista kuvista ja sanoista. Kohta myöhästyn töistä, kun juutun tähän koneelle...
    Innostuisikohan meidänkin apinalauma tuosta liinahommasta, luulenpa että esittelen asian! Apinamies sellaisen sitten tietty rakentaa.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle myös, hyvä ja luotettava kommentoija.

      Liinat vaan kehiin, yllättävän rankkaa puuhaa se on.

      Hyvät viikonloput teille myös!

      Poista
  5. Tosi hienotunnelmaisia kuvia taas! Täällä on aina ilo käydä :)

    VastaaPoista
  6. Haha! Vai meni pizzat parempiin suihin :D :D :D Tuli siitä ainakin hauska tarina ja mulle hyvät naurut :D
    Mainio hammaskuva myös, less is more :D Pisteet nuorallakävelijälle /-jöille.

    VastaaPoista