15.2.2013

Hiiriä ja ihmisiä




Kanoilla on kevättä rinnassa. Tamara, Nahka-Anneli, Prinsessa-Zombie ja Pip ovat alkaneet taas munia. Saamme munia kahdesta neljään päivässä. Emme ole joutuneet ostamaan, kuin kaksi pakettia koko talven aikana, 
vaikka hetken oli nollatilanne ja pitkään vain yksi muna päivässä.

Kasse on meidän kananhoitajahenkilö numero yksi. Hän hoitaa melkeinpä yksin koirien ja kissankin ruokinnan ja osaa hakea isosiskon taksilta. 

Kun tekemisen intoa riittä, vastuun määrää on liiankin helppo lisätä ja lisätä. Äkkiä toinen lapsi kasvattaa liikaa taakkaa, kun toiselle ei jää kontolle mitään. Sanoo ainostaan, että ei lasten pidä vaan ihmisten.

Mutta kuten sanotaan: 
Ei hiiri heinäkuorman alle kuole.


7 kommenttia:

  1. Hih, mitkä nimet kanoilla :D
    ja ihana kananhoitajahenkilö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvatenkin kaikki kynnelle kykenevät ovat antaneet omillensa nimet. Minun on tietysti se konservatiivisin, Tamara. Kananhoitaja on usein liian isoissa saappaissa - siis ei omasta mielestään.:)

      Poista
  2. Kaarna on ihan kuin sinä niin monessa asiassa. Itsenäinen, fiksu ja aktiivinen. <3

    VastaaPoista
  3. Ihana mekko kanojenhoitajattarella =) Haluasin myös.. siis sen mekon... T: mehiläishoitajatar..
    Ps. kaikki mistä tykkää, on kiva tehdä ilolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mekon kangas on tuliaisiksi saatu afrikasta. Piti tehdä itselle tunikamekko, mutta sen saikin Kasse. Tuo pidempi malli olisikin kivempi, mutta nyt ei ole enää kangasta niin paljon jäljellä. :))

      Poista
  4. Nahka-Anneli!!! :D Kenenkäs keksintö se on? (Muistuttaa mua siitä kun ystäväni hommasi tyttökissan ja nimesi sen Iitaksi. Pian paljastui että kissa olikin poika, ja kissa kantoi lopun ikäänsä nimeä P*lli-Iita :D) P.S. Ne syömätreffit..oiskohan jo aika? :) Tuikkaa meiliin pääsisitkö joku la tai su tanssinopen ja mun kaa? t. N

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nahka-Anneli on tietysti Keimon. Ihan mieltsin ruma kana. Se oli kalju, kun se meille tuli, siitä nimi.

      Mikä toi Iita oli? Pilli-Iita, Pelli-Iita, Pölli-Iita vai Pälli-Iita? Nyt jää häiritsemään :)

      Toi syöminen on kokoajan mulla ollut mielessä (koskapa ei syöminen olis), mutku musta tuntuu, että tuo päivämääräehdotus voisi tulla sinulta, kun olet pitkänmatkalainen. Palataan joo jtuolla sähköpostissa.

      Poista