Hengessä mukana

Kausalassa on joka kuun ensimmäisenä tiistaina markkinapäivä. Kun mammat ja mummot jonottavat  (mauttomat) rinkelit, ja vain Viipurin rinkelit, loppuun, minä pyyhkäisen tutun (aavistuksen äreän) ukon kojulle paistettujen muikkujen ostoksille. 

Ukko ei liikoja haastele. Olen tottunut siihen, joten en sitten minäkään. Odottelen siinä tiskin reunalla ajatuksissani, kun tapahtuu käänne; äijä kauhoo kaloja pannulta ja tokaisee:

–Katoin, että tuoltahan se nyt tulee.

– Aahaa? 

–No ei vaiskaa, ei taija emäntä ihan noin nuori olla.

Minä vilkaisen olan yli, enkä näe kuin rollaattorilla etenevän mummon, mutta koska yritän olla juonessa mukana (enkä ole aivan varma kuulinko alkuunkaan oikein), sanon:

–Eihän sitä koskaan tiedä.

Kalat ja rahat vaihtavat omistajaa hiljaisuudessa jälleen, eroamme kiitoksin. 

Selkeästi korkeamman huumorin miehiä. 

Lähdevesi pulppuaa pakkasesta huolimatta.

Me teimme tänään Tupen ja koirien kanssa retken Vehkosuolle. Auraamatonta matkaa on tarvottava melkein kilometri. Minä vedin pulkassa koppuraksi jäätyvää lasta ja hikoilin. Tasan ei käy onnen lahjat.

Tupen mielestä hangessa oli jännä kulkea, kun se ihan randomina kantoi ja oli kantamatta. Minä olen jännempiäkin asioita kokenut, mutta olin hengessa ja hangessa mukana.

Paljon vierailevia jälkiä. Mikä tästä meni?

Lopuksi söimme eväät ja joimme kaakaot sisällä tuulensuojassa. Sisällä oli vielä tammikuun pakkaset ja ilma oli taatusti kylmempi kuin ulkona (-5). 

Kesä tulee, kun sen aika on.