14.9.2015

Hissan kirjoissa



Onni ettei ollut sakset, sanoi mummo, kun puukko silmään putosi.
Tämä sananlasku ei kosketa minua tai tätä tekstiä juuri tällä hetkellä, mutta kuulin sen äskettäin ensimmäistä kertaa ja halusin kirjoittaa muistiin. Tykkään noista sananlaskun mummoista ja akoista.

Tuli mieleen, että tulen tuskin jättämään mitään suurta jälkeä (hiilijalanjen lisäksi) maapallolle. En usko olevani Nobel-palkittu tai -ehdokas, en pääseväni tai edes pyrkiväni minkään maan päämieheksi, luovani mullistavia teoksia millään taiteen alalla, voittavani saati osallistuvani Olympialaisiin tai muuhun maailman luokan urheilukilpailuun, rakentavani tai suunnitelevani rakennuksia tai muita merkittäviä rakennelmia, keksimällä jotain hehkulampun tai googlen veroista, tekeväni tieteen alalla mullistavia tutkimuksia ja löydöksiä, olevani persoonaltani jotain ikimuistettavan erilaista tai löytäväni maapallolta uusia paikkoja tai astumaan ensimmäisenä uudelle planeetalle. Tuskin tulen luotsaamaan mitään yritystä menestykseen, olemaan muodin edelläkävijä tai ikoni, tekeväni itseäni tunnetuksi hyväntekijänä tai edustavani ihmisten toimitatapoja muuttavaa elämäntapaa taikka aatemaailmaa, saavuttavani ammatillisilla erikoisosaamisellani historiaan painuvaa mestarin arvoa, pääseväni valaistumisessa gurun tasolle tai jääväni ihmisten mieleen ulkoisilla tai sisäisillä avuillani. En myöskään ole suunnitellut pääseväni historian kirjoihin tekemällä vuosisadan pankkiryöstöä, murhaamalla jonkun suurvallan presidenttiä tai ketään pienemmässäkään asemassa olevaa ihmistä saati kokonaista kansaa. Junailemalla mittavia petoksia, paljastamalla valtion salaisuuksia, sytyttämällä sotaa, polttamalla jonkun merkittäväksi jääneen ihmisen rakennuttamaa historiallisesti merkittäväksi luokiteltavaa rakennusta, tuhoamalla taideteosta tai ainakaan tarkoituksella sabotoivani kenenkään henkisiä tuotoksia.  

Voi tietenkin olla, että jään historiaan jonkun merkittävän ihmisen vaimona tai äitinä. Mieluummin hyvänä, jos saan valita. 

Tunsin tästä, mieleni hetkittäin raskaaksi tekevästä, jo ennustettavasti unholaan painuvasta osastani huolimatta, kovasti mielihyvää huomatessani, että minä olen perheeni ja eläinteni avustamana jättänyt jälkeeni painaumia eli jälkiä. Jälkiä, jotka painavat minut historiaan ja joita tarkastelemalla tulevaisuuden ihminen voi lukea liikkeitäni, toimintatapojani ja käyttäytymistäni. Jälkiä, jotka nähdessäni muistuttavat minua eletystä elämästäni ja pienien liikkeiden voimasta. 


On pumpattu.
Availtu ja suljettu.
Huilailtu.
Astahdeltu.
Kompasteltu.
Tepasteltu.
Rullailtu.
Laidunnettu.
Märehditty.
Ulostettu.
Ja oiottu.

Keimo aloitti ikkunoiden kittaamisen. Nuhassa (kuuluvassa). Reipas. Kitti loppui kylläkin yhteen pokaan. Lapset narisivat tekemättömyyttä, keksin heille maalaamista taiteiluhenkeen, joka päättyi kriisiin eli hyvin sisäistetty taiteilijan elämän TET-jakso. Narisin Keimolle kasvihuoneen keskeneräisyyttä. Meni sitten metsään tekemään sitä varten lankkuja moottorisahalla. Ihan järjetöntä (tarkoitan, että nuhaisena). Menin itse puolukkaan, mutta keräsin piruuttani kuusi litraa mustikoita. Soitin metsästä Keimolle saman metsän itäisempään osaan, että tulee "vuorille" katsomaan auringonlaskua ja juomaan punkkulasilliset kanssani. Mukavan hetken jakoivat kanssamme hirvikärpäset ja lapset. Molemmat tiiviisti iholla jo vuodesta 2003.

Sunnuntaina oli vaikea aloittaa mitään, siksi päätin kaivaa hevospuomiksi taivutetun sähköpylvään juurineen maasta. Haluan siirtää sen parempaan paikkaan. Pitkän ja hikisen urakan seurauksena tulin siihen johtopäätelmään, että jos haluan jatkaa, joudun hakemaan työ- ja oleskelulupaa sekä viisumia Kiinaan ja lisäksi uusimaan passini. Ja halutessani koko tolpan itselleni, anomaan Kiinan tie- ja sähköverkostolaitokselta lupaa yhden maanpäällisen puhelintolpan poistamiseen Caotanxiang ja  Baicaoyuanxiang kylien väliltä. Katkaseminen saattaa siis tulla helpompana ja halvempana vaihtoehtona kyseeseen.


Kiinalaista keramiikkaa. 

Olen taltioinut lantun kellariin. Jouduin silpomaan kaalikärpäsentoukan tuhoja pois. Voiettä, lanttulaatikko uhattuna. Tällä viikolla korjuuvuorossa punajuuri ja osa porkkanoista. Kyssäkaalia on rouskuteltu huvin vuoksi.

12 kommenttia:

  1. Huh, luin ihan alusta loppuun! Sulla on runosuoni sykkinyt! :)
    ps. Unohdin aiemmin mainita, että tuo kesävideo on aivan mahtava! Terkut kaikille asianosaisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä lähtee käsistä. Usein siis.

      Ja kiitos, terkut takaisin!

      Poista
  2. Erittäin viihdyttävä postaus! =)

    VastaaPoista
  3. Mä ajattelin säilöä lanttuni tuhoinen päivineen.. mutta olisikohan sittenkin parempi silpoa lanttu ennen kellariin viemistä. Millaisella "pedillä" sun lanttu makaa? Mulla kun on useampi neliö tilaa varattuna.. lantulle ja mahdollisesti sen kaverille nauriille, niin voisi rakennella niille kunnon pedit, vähän niinkuin kruunuillakin on linnoissa. Mietin vaan että tykkääkö ne turpeesta kuten purjo ja porkkana..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ilmeisesti olisi parempi vaihtoehto kun ei vaurioittaisi pintakuorta lisää. Olen käsittänyt että lanttu tarvitsee kosteutta. Ehjä kuori auttaisi asiaa. Mä ajattelin kokeilla ilman turvetta, meillä on tosi kostea kellari.

      Poista
  4. Oon varma, että joku joskus alkaa tutkia tätä meidän blogiheimomme jälkeä. Tätä, joka on hieman sivummalla kaikesta kauhean suositusta, kalliista ja muodikkaasta. Sitten joskus, kun kiikut kiikkustuolissa ja puheen tilalla on pelkkiä sananlaskuja, ne tutkijat tulevat haastattelemaan, että "mitenkäs sinä Tessa koit blogimaailman silloin vuonna 2015?" "Teidän aikaannehan oli vielä lukutaitoa, kaunokirjoitusta ja näppäimistö tietokoneessa?".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitetun blogin historiaa. Se tosiaan tulee joskus olemaan muinaishistoriaa. Nykykehityksessä voipi olla nopeasti tämä ovella. On tietysti kiva olla yksi alan edustajista. Antaa äänensä rivijäsenenä.

      On se kyllä hienoa, että on oppinut kaunoa koulussa kirjoittamaan. Ja silti osaa vähän tietokoneellakin naputella.

      Poista
  5. Tämän kommentin olen aloittanut ainakin... no monta kertaa (meinasin liioitella ja sanoa tuhat, mutta ihan niin kauaa en ole koneella viettänyt aikaa (tänään)). Tuntuu jotenkin nololta ja ujolta, ihan kuin salaa olisin vahingossa ajautunut tuijottelemaan teidän elämää ikkunan taakse ja jäänyt kiinni, siksipä mietin useamman kerran kehtaanko... Mutta pakko sanoa, että olen vähän fani. Teidän perheen, Vehkosuon, koko teidän härdellin...

    Luin muutamassa yössä (yövuorossa) koko blogin läpi, se ei ikään kuin päästänyt irti... Pakko oli jatkaa ja lukea seuraava ja seuraava ja seuraava ja ja... Kunnes kävi niinkuin hyville kirjoille, tuli viimeisin luku ja sen myötä pakottava tarve kertoa (ihan vähän vaan ja tälleen suomalaisen anteeksipyytävästi) että kävin täällä. Harvassa blogissa jaksan lukea tekstejä kovin tarkasti, lähinnä selailen kuvat (jeps, semmoinen lapsekas tapa selata Aku Ankkaa), mutta näissä teksteissä on SE joku juttu... Mitä mä tässä selittelen, nolottaa vaan enemmän (kehtaankohan edes painaa julkaise...).

    Poistun takavasemmalle hiljaa ja tyytyväisenä hyristen odotan seuraavaa vierailua Vehkosuolle! Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka vaan ja kiitos yleisesti kaikesta kirjoittamastasi. Olen enemmän kuin otettu siitä, että kirjoittamani teksti on jaksanut sinut pitää otteessaan. Kirjoittaminen on minulle tärkeää, mutta usein siihen liittyy luomisen tuskaa ja pitkää tuottamisen prosessia. Ja usko tai älä, pidän kaikkia minun tekstin lukeneita ja aiheesta kommenttia jättänyttä arvossaan. Nöyrästi kumarran, että viitsitte. Ja usko pois; vaikka positiivinen palaute tulisikin vain pieneltä marginaalilta, sen sokaistamana paahdan menemään.

      Te yksittäiset lukijat, kuten sinä, joita en usko lahjoneeni tai ketkä eivät ole lojaaliudessaan minulle velkaa, olette minun generaattori yleisesti ottaen melko merkityksettömissä jorinoissani.

      Poista
  6. Minusta taas tuntuu, että oot jättäny merkkis maailmaan ja toivottavasti jatkat vielä pitkään. Ihailen suuresti teidän perheestä huokuvaa rakkautta ja perinteisyyttä, tulee oma lapsuus sukumökillä mieleen ja se on hyvä. Sulla on myös hauskoja tekstejä, joille tulee naurettua ääneen, sitä en tee enää elämässäni liikaa, joten se on hyvin tervetullutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suski. Ilahdutti ihan kauheasti tämä sinun kirjoitus sen kummemmin selittelemättä. Lisää naurua elämään kaikesta huolimatta!

      Poista