Työ tekijäänsä kiittää

*Kurkkaa blogin lopussa linkkeihin yhteispostausaiheesta: Omavaraisuus, mitä opimme tästä vuodesta, mitä teen talvella. 

Pössis on ollut nyt kuukausitolkulla sellainen, että oksat pois. Kuormittava työ, eikä muuta lisättävää. Kehon ja pään nollaamiseen (kirjoitin ensin, että mollaamiseen - mutta sitä ei) minulla olleet hyväksi todetut keinot eivät ole riittäneet. Keho jää stressitilaan ja unet katoaa. Epämiellyttävää. Mikä sitten on kun ei keinot riitä? (Äh, sain "Mikä on kun ei taidot riitä" renkutuksen korviini ). Korvien välissä on ruuhkaa. Seuraavaksi vuorossa sananlaskuja: Keinot on kullakin, sanoi mummo kun kissalla pöytää pyyhki. Kyllä hätä keinot keksii. Vanha keino on parempi, kuin pussillinen uusia. Keinoja kaihtamatta. Kainoja keihtamatta.

Arki on kuitenkin edelleen mukavaa. Kaikenlaista töiden ja kotitöiden ja perhe-elämän lisäksi: Maanantai – kaksi tuntia hiphop-tanssin opetusta, tiistai – tallille ratsastamaan, keskiviikko – tallille/ratsastus, torstai – kaksi tuntia omia tanssitreenejä (nykäri ja streetjazz), perjantai – ratsastus, lauantai – ratsastus ja sunnuntai – ratsastus. Tallipäivistä nipistän muut menot ja joogaan kotona ennen jotain ja jonkin jälkeen tai siinä välissä. Että aika mukiinmenevää. Olen saanut myös kutsuja paikkoihin ja juhlinut mukavissa niissä mukavassa seurassa. Synttäreitä, halloweenia ja saunailtaa pitkin syksyä.

Keimon yritys Keimon Ky on ollu toiminnassa elokuusta lähtien. Veitsen taontaa, valokuvausta ja raksahommia. Mutta mikä tärkeintä, pystymme jakamaan nyt jotain ”minun hommia" kuten Kepen saattamisen taksiin ja taksista. Olen vienyt hänet taksille ja vastaanottanut 13 vuoden aikana öbaut 4940 kertaa. Olen suunnattoman iloinen, etten tee sitä enää yksin.

Iivarilla menee hyvin Sepon kanssa. Kesän ja syksyn yskä on hellittänyt ja ihottumaloimi on viikko sitten laitettu kesäteloille. Iivari täyttää ensi vuonna 16 ja meillä on luvassa 10. vuosi yhdessä. 

Siitä puheenollen, vietimme Keimon kanssa 20. hääpäivää. Käväisimme Tukholmassa haistelemassa länsituulia. Siellä näytti menevän hyvin ja ”Kanelbullens dag”. Vällkommen kaikki som älskar kanelipullia. Grattis till kanelbullensdag! Ja ei tässä vielä kaikki: 2019 är ett riktigt Jubileumsår för oss – Kanelbullens dag fyller 20 år! Joten mikäs siinä oli viettää kanelipullan tuoksuisen Tukholman varjossa hääpäivää. 

Sunnuntaitraditio on käyntimaasto Elpan kanssa. 

Kanssani naimisissa 20-vuotta oleva mies Tukholmassa.

Kävin lasten kanssa ajelemassa Baltian tietä. Ajoimme kolme päivää Virosta Liettuan Kaunasiin ja takaisin yhteensä 1600km. Näimme paljon tasaista maata, merta, hiekkarantoja, yksinäisiä lehmiä, 50:n 70:n ja 90:n tuntinopeuksia, Ristikukkulan, matalalta tuntuvaa taivasta, rekan periä ja keuloja, kirkkoja, riskaabeleja ohituksia ja haikaran pesiä. Makumuistoksi jäi Essentuky-terveysvesi ja hajumuistoksi homeinen Air Bnb:n rappukäytävä. Tytöt olivat kivaa matkaseuraa.

Pärnun rannalla.

Pärnu.

Ristikukkula oli mykistävä.

Tasankoa.

Kaunas.

Mitä kuuluu Vehkosuolle? 

Sadonkorjuu oli tänä vuonna laimeampi. Kaikkea tuli, mutta vähemmän. Viimeisimmäksi työksi käänsin perunamaan, mutta aarreperunoita löytyi tänä vuonna paljon vähemmän kuin viime vuonna. Tai siihen verrattuna lähes ei ollenkaan. Punajuuria mukiinmenevästi sekä porkkanoita. Tomaatteja riitti jälkikypsytyksessä syyslomaa asti. Sipuleita nada. On niistä kituliaista syöty pitkin kesää, mutta en vaivautunut loppuja edes nostamaan. Kehäkukkaa voidetta varten keräsin paljon. Härkäpavut, kuten aiemmin kerroin, näivettyivät lähes kaikki. Tämä on toistunut minulla jo useasti. Yrttejä keräsin kuivattavaksi, kurpitsaa tuli paljon, jokunen raastettuna pakastimessa, kasvihuonekurkkuja söimme muutamia kesällä. Lehtikaalia tuli kivasti ja salaattia sekä persiljaa koko kesän. Syksyllä on kerätty suppiksia ja muita oheissieniä.

Yhteenveto: Satovuosi oli kohtalainen ja kuivuus vaivasi suurimmaksi osaksi viljelyä.

Kanat haettiin talvikotiin syyslomaviikolla. Munia ei ole näkynyt vähään aikaan.

Sitä virallista viimeistä käyntiä ennen talven tuloa ei ole vielä käyty. Se pitäisi käydä. Paikkoja on syytä katsella sillä silmällä, että keväällä on kiva palata.

Mitä opin tästä vuodesta?

Että vesisäiliöitä sadeveden keruuseen pitää olla ensi kesää varten lisää. Kuutio olisi hyvä. Tomaatit on laitettava vähän miedompaan multaan.

Mitä teen talvella?

En aio tehdä mitään erityisesti toisella tavalla. Esikasvatus oli hallinnassa. Olisin ehdottomasti halunnut istuttaa tänä vuonna valkosipulia, mutta se jäi jälleen. Kevättalvella aion taas perehtyä erilaisiin teoksiin, ohjelmiin ja Youtube-materiaaliin innostuksen mukaan, kun alkaa Vehkosuo-kauden haikailu.

Harmaa torppa

Puutarhahetki

Sarin puutarhat

Palokankaan pientila

Metsäläisten elämää

Torpan tyttö

Sorakukka

Suuntana omavaraisuus

Rakkautta ja maanantimia

Caramellia

Korkeala

Riippumattomammaksi
Pienenpieni farmi
Laura eli Javis
Jovelan talopäiväkirja
Tsajut

Sääjärki ja jää särki

Kas varjo! Long time no seen. 

Mielestä toisiksi mielekkäintä elämässä on kevätjäiden hakkaaminen pihakiveyksiltä. Melkein ykköspallille meinasin nyt tämän toiminnon korottaa, koska jouduin jonkun perheenjäsenen hajamielisyyden vuoksi etsimään kadonnutta rautalapiota pitkään. Päiviä. Viikkoja. Löysin sen kompostorin takaa. Ja voitte vaan kuvitella, miltä tuntuu yhdistää pitkään kadoksissa olleen esineen löytämisen riemu toiseen iloa tuottavaan hommaan, mikä tässä yhteydessä on siis jäiden hakkaaminen. Olin niin euforiassa, että melkein unohdin olla närkästynyt lapion piilottajalle. 

Eilen perjantaina 29. maaliskuuta tunsin kevätpuoliskon ensimmäisen lämmittävän auringonsäteen. Ei meinannut kevään tekemiselle tulla loppua. Hartiat hapoilla. Vähän tuosta vielä ja tuosta. Myöhemmin kävin ikkunasta kurkkimassa, jotta olisiko jäät reunoista sulaneet. 

Nyt on lauantai 30. päivä. Käskin itseni nyt tätä juttua kirjoittamaan. Kun en meinannut malttaa, lupasin palkinnoksi jään hakkaamista. Jos olen hidas, ne (jäät) sulaa itsekseen. Kello on jo 10:55. En etene yhtään. 

Tämä kirjoitus kuuluu "Omavaraisuuteen pyrkivien bloggareiden" yhteispostaussarjaan, jossa samanhenkiset bloggarit kirjoittavat ennalta sovitusta aiheesta. Blogit julkaistaan samanaikaisesti joka kuun ensimmäisenä maanataina klo 9. Linkit muiden kirjoittajien blogeihin löytyy tämän tekstin lopusta. Tämän postauksen aiheena on kevään suunnitelmien eteneminen sekä omat aiheeseen liittyvät suosikkikirjat, lehdet, YouTube -kanavat ja ohjelmat. 

Suunnitelmien eteneminen

Hitaasti. Olen istuttanut suunnitellusti nyt tomaatit ja persiljan ja ei-suunnitellusti öljykurpitsat, parsakaalia ja purjoa. Paprikaa en laittanut. Kunpa nyt viitsisin tuon purjon kanssa touhuta. Olen taipuvainen jättämään ne heitteille. Ilman lannoitusta tulokset ovat olleet laihahkoja. Jos ohjaisin itseäni paremmin tänä vuonna. 

Mutta kuten mainitsin, etenee hitaasti. Syynä kylmyys (ja laiskuus). Koska on "jollain" vähän jäänyt kodin lämmittäminen vähiin. Kontrolli ja jaksu pettänyt, kun kuvittelee olevan jo kevätlämmin sisällä. Vaikka ei tod ole. Palelee sohvalla, palelee sänkyyn mennessä, palelee vaatteita vaihtaessa ja palelee aamupalapöydässä. Päätellen tästä; taimet kituuttavat. Meinasin jo viikon odotettuani, ettei sieltä mitään tulekaan. Nyt muutama ujosti kurkkaa. Mutta, älkäätten peljästykö. Näin on käynyt ennenkin. Se kyllä siitä. 

Huhtikuun alkupuoliskolla istutan sisälle kasvihuonekurkun ja lehtikaalin. Loppukuusta, jos säät sallii, lavalle pinaattia ja salaattia. 

Tuota pikaa aloitamme Vehkosuo-kauden. Sanomattakin selvää, ettei meinaa malttaa odottaa. Tahdon jo luonnon keskelle. Jään hakkaaminen taitaa sittenkin olla sijaistoimintaa. 

Vasemmalla purjo, persilja ja tankoparsa. Oikealla tomaatit ja alhaalla öljykurpitsa. Suurennuslasilla näkee, että melkein kaikki on lähteneet kasvuun.  

Kirjat: 

Nämä kirjat ovat minulle innoituksen lähteenä. Vaikka lukemiseen ei meinaa aina löytyä aikaa, minulle riittää, että näistä kirjoista joku on yöpöydällä. Se merkitsee pysyvyyttä. Pitkäjaksoinen lukeminen on muutenkin vaikeaa, koska ajatukset lähtevät välittömästi harhailemaan. 

1. Hyvä tapa elää, Scott ja Helen Nearing. 

Tämä kirja muutti kaiken. Kirjoitin siitä ensi kertaa täällä.

2. Elämää metsässä, Henry D. Walden. 

Ihmiskunta toistaa itseään. Jo vuonna 1845 H. Walden tajusi metsässä ollessaan saman, mitä Kaarina Davisin kirjasta voimme lukea nyt (ks. 4. kirja). Kuluttajakansalaisvelvoite ja jatkuvan kasvun talous on ekologisesti kestämätöntä.

3. Unelma paremmasta maailmasta, Pentti Linkola

Linkolan ajatusten myötä olen muuttanut ajatusmaailmaani ihmisen egosentrisyydestä suhteessa maapallon olemassaoloon. Pitkälti samoja teemoja, kuin Waldenin kirjassa.

4. Irti oravanpyörästä, Kaarina Davis 

En ole vastaavanlaista elämäntapamuutosta ja heräämistä kokenut, mutta sivusta luettuna viihdyttävää luettavaa. Myös hyvä kirja muistuttamaan elämän perusasioista. Toivon monen Kaarinan tavoin eläneen ispiroituvan tästä uudelleen ja uudelleen. 

5. Omasta maasta – Omavaraisen kotipuutarhurin käsikirja, Bella Linde & Lena Granefelt.

Selkeästi etenevä asiakirja perustuen kirjoittajan omiin kokemuksiin.

6. Self sufficiency, John Seymour. 

Omavaraisuudesta kiinnostuneen The Kirja. Käytännön oppeja, jotka eivät ole ihan enää modernia omavaraisuutta. Periaatteessa vastaavanlaista tietoa löytyy monesta suomalaisesta perinteikkäästä maanviljelijän kirjasta.

7. Unelma omavaraisuudesta – Käytännön opas, Maria Österåker.

Edellisen kirjan modernisoitu versio. Innostavia kuvia, kaunis ja käytännönläheinen kirja. 

Ohjelmat:

1. Tanskalainen maajussi.

Ei ole Frankin voittanutta. 

2. Kekseliäs nikkari

Norjalainen Erik perheineen unelmoi omavaraisuudesta. Erik on taitava ja ennenkaikkea ennakkoluuloton puuseppä. 

3. Yksineläjä Severin

Kolmikymppinen norjalainen Severin elää yksin tiettömän taipaleen takana Rønesetissä, suvun idyllisessä talossa Storfjorden-vuonon rannalla. Päivät täyttyvät metsästyksestä, kalastuksesta ja tilan hoidosta. 

4. Talvitunnelmia 

(En ole vielä katsonut, mutta luulen pitäväni)

31-vuotias taloustieteilijä Jens päättää jättää yhteiskunnan taakseen ja lähteä yksin vuorille Norjan ja Ruotsin rajamaille. Sylanin tuntureilla talvi on ankara ja panee Jensin koetukselle.

5. Elämän makuiset dokumentit

Kuten Ulkosaariston uskomaton Dora, Peter Gerdehagin dokumenttielokuvat (Hästmannen, Kokvinnorna)

YouTube-kanavat:

1. Exploring Alternatives

Vaihtoehtoisten asumismuotojen esittelyä

2. Talasbuan

Ruotsissa paimentolaistyylisessä mökissä ja kylässä asuva pariskunta. Omavaraisuuteen pyrkivää off grid asumista. 

3. Lulastic Hippyshake

Uusiseelantilainen kahden lapsen äiti asuu jurtassa ja vloggaa kotikoulusta ja puhuu kestävän kehityksen puolesta. 

4. Vehkosuo

Oma on tietty paras.

Tämän viikon lauantaina juhlimme Kepen rippijuhlia pienellä porukalla. Havahdun usein miettimään ystävien lapsia, että kuinka niistä on tullut jo niin isoja unohtaen, että esikoiseni täyttää ensi vuonna kahdeksantoista. Ajan kuluminen kuuluu ihmisen elämään. Tässä tytössä aika kuitenkin pysyy eri tavalla kiinni ja muuttumattomana. Välillä se melkein pelästyttää, mutta sillä on myös turvallisen pysäyttävä vaikutus. Muuttumattomuus tuntuu välillä loukulta, mutta sillä on myös rauhoittava vaikutus. 

♡

Tätä yhteispostausta olivat mukana tekemässä: 

1. Urban Farming  

2. Harmaa torppa

3. Tsajut

4. Sarin puutarhat

5. Korkeala

6. Jovelan talopäiväkirja

7. Maalaiskaupungin piha

8. Riippumattomammaksi

9. Kohti laadukkaampaa elämää

10. Metsäläisten elämää

11. Sorakukka

12. Laura eli Javis

13. Maatiaiskanasen Elämää

14. Rakkautta ja maanantimia

15. Palokankaan pientila

16. Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogi

17. Pienenpieni farmi

18. Iso-Orvokkiniitty

19. Villa Koira

20. Mrs Sinn

21. Torpan Tyttö

22. Ku ite tekee

23. Luomulaakso

24. Saman otavan alla

25. Caramellia

26. Airot ulapalla

Kontrasteja

Avasin ikkunan lämmittääkseni huonetta. Vaati supervoimia saada ruho liikkeelle yön tunteina sängyn lämmenneestä pesästä. Pusikkopissa keskellä yötä on sen arvoista. Yön hiljaisuudessa on jotain älyttömän hienoa ja majesteetillista. Vähän uhkaavaa, mutta silti rauhoittavaa. Tuntee totaalisen yksinäisyyden ja samanaikaisesti tietää olevansa tarkkailun kohteena. Amy Winehouse -dilemma. Rakastan näitä kontrasteja. Koska TIEDÄN että ne ovat valinta. Koska kontrastit saavat minut tuntemaan, arvostamaan, tiedostamaan. Olenko kuitenkin jahtaamassa jotain reippaan mitalia. Mietin Hildaa, joka on täällä vuodet ympäri asunut. Ja mietin kodittomia kaduilla. Olisiko Hilda laittanut instaan hengityksen huuruisen kuvan itsestään aamiaispöydässä #freezing #vehkosuo. Vaikka kaupunkikotimme on kaukana luksuksesta, elämme keskinkertaisessa elintasossa, saamme hanasta lämmintä vettä ja valot napista napsaisemalla. Karuilla olosuhteilla tunnelmointi tuntuu väärältä, todellisuuden vääristämistä. Mietin, onko munkeilla tai muilla yksinkertaista elämäntyyliä noudattavilla ihmisillä jatkuva zen-tila. Onnellisuuden tasapaino. Maallisista asioista piittaamaton tyytyväisyys, jatkuva kiitollisuus elämää kohtaan. Ja jos on, niin miten he osaavat nauttia onnestaan, jos elämä ei vedä välillä diippiin shittiin? Toisin sanoen anna kontrasteja. Mutta sehän se täytyy kengättä kävelemisellä tai kovilla penkeillä tuntikausia takapuolen puuduttavilla rukoilusessioilla olla ideana. Kontrastien haku. Mutta mistä munkit vastapainonsa saavat, lepäilevat iltaisin pehmeillä divaaneilla viinirypäleitä nautiskellen? Tuskin. Minä muistan kyllä huokaista ihastuksesta, kun astahdan esteettömästi sisäklosettiin jäädytettyäni takapuolen huuruisissa pusikossa. Tai hämmästellä hulppeita sähkövaloja haparoituani katkokävelevän epävarmuudella yön pimeydessä. (Munkkien vetäminen tähän tarinaan alkaa tuntua tässä vaiheessa omituiselta, joten lopetan.)
Kävimme perjantaina naapurissa synttäribileissä (he eivät tiedä, että menimme myös lämmittelemään). Naapuri-isännän bändi veti ensikeikkansa, isäntä rummuissa. Setti oli lyhyt, mutta vaikuttava. Bändi, punaiset valot, maaseutu, kotibileet. Sanon vaan, että kontrastit. Lauantaina kävimme Porvoon nepalilaisessa (Khukur) syömässä Vehkosuon YouTube-kanavan 200 tilaajan kunniaksi. Pieni perhe juhli suuria asioita. Eikun suuri perhe... 

Nyin kaikki juurekset maasta kellariin. Satoa tuli kohtalaisesti. Tomaatit jäätyivät yhdessä yössä. En ehtinyt niitä pelastaa sisälle punastumaan.

Seuraavana viikonloppuna takaisin Vehkosuolle. Sato oli korjattu ja saunan runko sateelta paketoitu. Lomaa siis. Kepekin oli vaihteeksi mukana. Kasse lähti lauantaina ystävän luokse yökylään. Tuppe sanoi, että nyt on hiljaista ja täytti höpötyksellään koko tilan. Hän viihtyi kuitenkin pitkiä aikoja yksin. Maalaili huurteisiin ikkunoihin kuvia ja väkersi omia pieniä maailmojaan. Kun pyysin häntä kattamaan pöydän ja valmistamaan kalalle kastikkeen, hän lähti iloisena ja innostuneena työhön. Puolen tunnin kuluttua saavuimme savustetun kalan ja keitettyjen perunoiden kanssa sisälle. Hän oli levittänyt lautaset ja tehnyt kastikkeen, aterimet, juomat, voi ja leivät puuttuivat. Hän oli tehnyt kuitenkin kaksi arvoitusta. Toinen arvoitus oli kirjoitettu paperilautaselle ja se kuului: Arvaa mikä kuvio paperilautasen toisella puolella on. Ja viereen oli piirretty vihje > . Innoissaan hän odotti meidän vastaavan jotain. Minä vastasin silmä ja Keimo vastasi sydän. Oikea vastaus oli kolmio. Toisessa arvoituksessa pöydälle oli pinottu kolme juomalasia ja meidän piti arvata, minkä lasin alla pallo oli. Minä arvasin oikein, alimman, joten sain luvan aloittaa aterian.

Sairaan kaunis maailma

Sunnuntai oli lämmin. Ennätyksiä ympäri maan. Kylmyydestä ei tietoakaan. Iloitsin, enkä edes potenut ilmastonmuutostuskaa. En pode sitä koskaan. Teen valintoja ja katson mitä tapahtuu.

Lisää sadonkorjuuta Vehkosuon YouTube-kanavalla.

KLINKKI

Hiiriä ja ihmisiä

Orpo hiirulaispentu, laatikkoon loukuttunut (pääsi vapauteen).

Mennään niinkin kauas, kuin kahden viikon taakse. Perjantaina vieraana Keimon mummo ja täti kaiken maailman tuliaisineen. Voiko emäntää helpommalla päästääkään, jos tarjoilut tulevat vieraiden puolesta kuppeja ja lautasia myöten. Ei meille aina ole näin tultava kylään, mutta kiitollisna antimista olimme tietenkin. Mummokin jaksaa vuodesta toiseen niin reippaana kuunnella ja osallistua. Saimme lasten toimesta sirkusesitystä seurata ja pelata tuliais pihajazzia. Piti Kikalta kieltää, kun säännöt olivat liian vaikeaselkoiset (noppia ei muun muassa viedä pelialueelta pois ja ne tulee suosiolla luovuttaa seuraavalle pelaajalle).

Maahanmenovuorossa oli härkäpavut, jättikurpitsa, kyssäkaali, pinaatti ja parssasalaatti. Merkitsen niitä sitä mukaan ylös muistikirjaan, jotta vuodet erottuisivat toisistaan. Muistikirjatessani, olenhan muistikirjaihmisiä, minulle selvisi, että toteutan vahingossa "uutta" ilmiötä nimeltä Bullet Journal (#bujo). Voin aivan siis omin käsin tehdä omanlaiseni kalenterin tai muun sellaisen, värittää, koristella  ja merkitä kynällä asioita, kuten tässä tapauksessa kasvimaan istutuksia. Uusi analoginen muistikirja, kuten värityskirjakin, poikkeavat vanhoista sillä tavalla, että niiden sivuista otetaan kuva instaan. Vähemmästäkin innostuu. 

Breakfast at Vehkosuo's

Sunnuntai ja kuumoittava ilma kirvoitti Keimon rakentelemaan kasvihuoneen kastelujärjestelmää. Kyseiseen itsetehtyyn järjestelmään sisältyy rei'itettyä letkua, vettä astiassa, ajastin ja pumppu (200 – 800l/h ja nostokorkeus max. 160cm). Ajastin osoittautui systeemin heikoksi lenkiksi eli risaksi, muuten homma vaikutti oikein käyttikseltä. Ihmettelimme sitä tovin yhdessä.

 

Taimet sinnittelivät kovissa helteissä kolme päivää, selvisivät onneksi. Perjantaina ostin viisi säkkiä á 40 l multaa ja istutin tomaatin, kurkun ja persiljan taimet. Multakerroksia pitää lisätä pikkuhiljaa vuosittain, säästölinja nääs. Josko multa jossain vaiheessa yltäisi laatikon reunaan asti, nyt sitä on lannoitteet mukaan lukien hädin tuskin 40cm. Hyttyset, ne verenpainetta nostavat imijät, meinasivat syödä meidät hengiltä, oli tehtävä ja liikuttava nopeasti.

Ilma oli harmaa ja yksi lapsista menneestä vatsataudista vedoton. Minun voimajuoma, johon kuuluu intiaanisokeria ja ruususuolaa, tuotti voimakkaat takapakit ja pari perääntymisaskelta muilta perheenjäseniltä lautalattialle roiskahtaneesta palautteesta. Mites nyt noin, uloskin olisi voinut mennä, iso tyttö. Äkkiä paperia tänne! Oho, unohtui ostaa. Juoskaa vessasta hakemaan sitten. Tää on sitten ainoa.

 Ensikertaa varten mietintään, josko suolan osuutta (1tl) olisi pienennettävä. 

Lauantai aukesi sateettomana, joskin pilvisenä. Edessä avoimet ovet Usvalaakson tallilla, työporukassa olemista ja valmennus Iivarilla. Parantunut (ehkä voimajuomasta) lapsi kirkkain ilmein groomina mukana.  Illalla tyttöjen ilta kaupungissa. Kiva päivä. 

Iivari Usvalaaksossa kylässä.

Sunnuntai vierähti puutarhahommissa. Leikkasin luumupuiden versoja ja revin vadelmaa vääristä paikoista (oikeista paikoista revin vääriin paikkoihin kasvanutta). Jokavuotinen piina. Mahonia pensas näyttää versovan uutta, se taitaa selvitä kadostaan. 

Edessä on enää viisi päivää kotikotia. Sitten koittaa muutto jee. Ja vähän haikeutta.

Yksi poro kerrallaan

Korjaan aitaa.

Toissaviikonloppu tuli ja meni ja siinä rytäkässä myös viime viikonloppu. 

Olen helpottanut perjantain pakkaamisia jakamalla jokaiselle perheenjäsenelle omat vastuualueensa ikätason mukaan; lapsille ja miehelle mahdollisimman selkeät ja muuttumattomat tehtävät (roskiksen vienti, koiranruuan pakkaaminen, omat vaatteet alusvaatteista päällysvaatteisiin, kissan ja kanojen ruokinta, bioastia, unilelu, tietokone, kamera ja niin edelleen) ja enemmän logiikan tajua vaativat tehtävät itselleni (tyyliin, omat vaatteet ja puhelin). Sitten ajetaan kaupan kautta ja yritän pinnistää muistin varassa puuttuvat ruokatarvikkeet ja muut tarvittavat lasten valikoidessa hartaasti lauantaikarkkeja. Keimo suorittaa kaupassa ollessani eri kaupasta juomaostokset, työkaluihin liittyvät täydennykset, dieseli- ja öljyjutskat. 

Matkalla havainnoidaan, että puusavottaa pukkaa, pelloilla kulotetaan, jonkun hevonen on jolkotellut tiellä, naapurit on kotona, vesi laskenut, silta ehjä, tie mutainen ja talo pystyssä. 

Sitten alkaa purku eli minä kannan kolme kassia sisälle. Alan sytytellä alakerran uuneja ja purkaa kasseja sillä välin kun muut kantavat yhteensä yhden kassin tai ei yhtään ja jäävät fiilistelemään pihalle hiljaisuutta, tuoksuja, hirviä, taivaanvuohia ja mitälie poroja. Itsekin voisin mennä, mutta se (aika) menee vain siellä sisällä.  Vilkuilen ulos kateellisena ja korkeintaan tunnen, miten ne porot menevät yksi kerrallaan nenääni.

Kai se Keimokin jotain uuneja sytytelee, vettä hakee ja saunaa lämmittelee, muttei oikeasti mitään.

Nyt voisi päätellä, että tämä muija on tainnut kyllästyä koko hommaan, mutta sarkasmivapaasti sanottuna, nautin joka hetkestä.

Kaivan kaapelia maahan.

Korjasin sunnuntaina hirven rikkomaa riukuaitaa ja vaihdoin katkenneiden tolppien tilalle uusia. Todistettavasti kuva myös siitä, että kaivoin sähkökaapelin vihdoin maahan poissa silmistä, poissa mielestä -syvyyteen. Asettelin myös seinän vierustalle penkereeksi kasatuista kivistä rappuset tulevan kesän lempikahvittelupaikalle (tarkkasilmäinen havaitsee portaikon alakuvasta). 

Rappuset reunassa.

Tilda-mummonkin lempikahvipaikka?

Perunamaan siirto ja marja–hedelmätarhan projekti käynnistyi niin, että Keimo kaivoi kahdeksan viinimarjapensasta tulevalta perunamaalta ja istutti ne entiselle perunamaalle, josta on tuleva hedelmätarha. Jos siis savimaalla mikään koskaan menestyy. Tuleva perunamaa on heinämaata, joten sen kääntäminen olisi seuraavaksi vuorossa. Nyt meni lapio katkimäsäksi.

Lempikahvipaikka, josta voi tarkkailla jatkossa perunan kukkimista.

Marjapensaiden uusi savikoti (taustalla korjattua riukuaitaa!).

Ghetto. Slummi. Hökkeli.

Meidän ulkokanatarha sortui taas katolta tulleen lumen alla ja jälleen se aiottiin korjata kerralla hyvin, kunnolla ja kestäväksi. Ja miten kävi? (No kun metsästä saa paljon halvemmalla. Ei ehkä hyvää, kunnollista ja kestävää, mutta kertakesäkäyttöistä.) 

Keimo korjasi kanalan, teki puitakin taas, lanasi tietä uudella perälevyllä, mutta sen lisäksi ajeli myös motocrossia pellolla. Muka ei jännitä ensi lauantain kisoja. 

Nuffield ja sen kaveri. (Minä olen menossa korjaamaan aitaa!)

Silloin kun toissaviikonloppuna oli lämmin sunnuntai, lapset kävivät keräämässä sammalta. Väärää sammalta, sanoin minä ja sitten korjasin (liian myöhään), että anteeksi huono ohjeistus, mutta siinä vaiheessa teini meni sisälle lukemaan Aku Ankkoja kiukkuisena. Toisen hakureissun suoritti Keimo nuorimmaisen kanssa ja toi samalla vähän tuohtakin tullessaan. Sammaleilla on tarkoitus tilkitä kasvihuoneen hirren rakosia. Vähän myöhemmin pehmitin teinin tekemään kanssani tikkupullataikinaa. Paistelimme sitten siinä verkkaisesti pullat sämpylöiksi ja söimme edellisen päivän kastikkeen kera. Pannussa kahvivedet valmiina. Semmoinen hyvä hetki. 

Kyllä nyt vähän jännittää. Jos kaikki menee putkeen, Pöpillä loppuu keskiviikkona singlekoiran ajat. Palaan asiaan!