15.10.2018

Kontrasteja


Avasin ikkunan lämmittääkseni huonetta. Vaati supervoimia saada ruho liikkeelle yön tunteina sängyn lämmenneestä pesästä. Pusikkopissa keskellä yötä on sen arvoista. Yön hiljaisuudessa on jotain älyttömän hienoa ja majesteetillista. Vähän uhkaavaa, mutta silti rauhoittavaa. Tuntee totaalisen yksinäisyyden ja samanaikaisesti tietää olevansa tarkkailun kohteena. Amy Winehouse -dilemma. Rakastan näitä kontrasteja. Koska TIEDÄN että ne ovat valinta. Koska kontrastit saavat minut tuntemaan, arvostamaan, tiedostamaan. Olenko kuitenkin jahtaamassa jotain reippaan mitalia. Mietin Hildaa, joka on täällä vuodet ympäri asunut. Ja mietin kodittomia kaduilla. Olisiko Hilda laittanut instaan hengityksen huuruisen kuvan itsestään aamiaispöydässä #freezing #vehkosuo. Vaikka kaupunkikotimme on kaukana luksuksesta, elämme keskinkertaisessa elintasossa, saamme hanasta lämmintä vettä ja valot napista napsaisemalla. Karuilla olosuhteilla tunnelmointi tuntuu väärältä, todellisuuden vääristämistä. Mietin, onko munkeilla tai muilla yksinkertaista elämäntyyliä noudattavilla ihmisillä jatkuva zen-tila. Onnellisuuden tasapaino. Maallisista asioista piittaamaton tyytyväisyys, jatkuva kiitollisuus elämää kohtaan. Ja jos on, niin miten he osaavat nauttia onnestaan, jos elämä ei vedä välillä diippiin shittiin? Toisin sanoen anna kontrasteja. Mutta sehän se täytyy kengättä kävelemisellä tai kovilla penkeillä tuntikausia takapuolen puuduttavilla rukoilusessioilla olla ideana. Kontrastien haku. Mutta mistä munkit vastapainonsa saavat, lepäilevat iltaisin pehmeillä divaaneilla viinirypäleitä nautiskellen? Tuskin. Minä muistan kyllä huokaista ihastuksesta, kun astahdan esteettömästi sisäklosettiin jäädytettyäni takapuolen huuruisissa pusikossa. Tai hämmästellä hulppeita sähkövaloja haparoituani katkokävelevän epävarmuudella yön pimeydessä. (Munkkien vetäminen tähän tarinaan alkaa tuntua tässä vaiheessa omituiselta, joten lopetan.)
Kävimme perjantaina naapurissa synttäribileissä (he eivät tiedä, että menimme myös lämmittelemään). Naapuri-isännän bändi veti ensikeikkansa, isäntä rummuissa. Setti oli lyhyt, mutta vaikuttava. Bändi, punaiset valot, maaseutu, kotibileet. Sanon vaan, että kontrastit. Lauantaina kävimme Porvoon nepalilaisessa (Khukur) syömässä Vehkosuon YouTube-kanavan 200 tilaajan kunniaksi. Pieni perhe juhli suuria asioita. Eikun suuri perhe... 




Nyin kaikki juurekset maasta kellariin. Satoa tuli kohtalaisesti. Tomaatit jäätyivät yhdessä yössä. En ehtinyt niitä pelastaa sisälle punastumaan.




Seuraavana viikonloppuna takaisin Vehkosuolle. Sato oli korjattu ja saunan runko sateelta paketoitu. Lomaa siis. Kepekin oli vaihteeksi mukana. Kasse lähti lauantaina ystävän luokse yökylään. Tuppe sanoi, että nyt on hiljaista ja täytti höpötyksellään koko tilan. Hän viihtyi kuitenkin pitkiä aikoja yksin. Maalaili huurteisiin ikkunoihin kuvia ja väkersi omia pieniä maailmojaan. Kun pyysin häntä kattamaan pöydän ja valmistamaan kalalle kastikkeen, hän lähti iloisena ja innostuneena työhön. Puolen tunnin kuluttua saavuimme savustetun kalan ja keitettyjen perunoiden kanssa sisälle. Hän oli levittänyt lautaset ja tehnyt kastikkeen, aterimet, juomat, voi ja leivät puuttuivat. Hän oli tehnyt kuitenkin kaksi arvoitusta. Toinen arvoitus oli kirjoitettu paperilautaselle ja se kuului: Arvaa mikä kuvio paperilautasen toisella puolella on. Ja viereen oli piirretty vihje > . Innoissaan hän odotti meidän vastaavan jotain. Minä vastasin silmä ja Keimo vastasi sydän. Oikea vastaus oli kolmio. Toisessa arvoituksessa pöydälle oli pinottu kolme juomalasia ja meidän piti arvata, minkä lasin alla pallo oli. Minä arvasin oikein, alimman, joten sain luvan aloittaa aterian.




Sairaan kaunis maailma


Sunnuntai oli lämmin. Ennätyksiä ympäri maan. Kylmyydestä ei tietoakaan. Iloitsin, enkä edes potenut ilmastonmuutostuskaa. En pode sitä koskaan. Teen valintoja ja katson mitä tapahtuu.




Lisää sadonkorjuuta Vehkosuon YouTube-kanavalla.

18.9.2018

Tynnyri (kun en muutakaan keksinyt)




Enpä ole sitten toukokuun harmitellut sitä, että sisällä on kylmempi, kuin ulkona. Enkä harmitellut nytkään. Tai harmittelin, että sisällä oli kylmä, mutta astuessani ulos, tuntui aiemmin viileähkö ulkoilma mukavan lämpöiseltä. Vanha kunnon "lyö vasaralla varpaaseen" -metodi. 

Tynnyrit olivat täynnä vettä. Vettä tulee oikeastaan yli äyräiden. Harvemmin tulee käytettyä sanaa äyräs. "Laitapa se kuuppa roikkumaan siihen tynnyrin äyrääseen!" Saunavetenä käytämme tynnyrivettä. Kaivon vettä saa odottaa kevääseen.

Avasin ulkovessassa istuessani puhelimesta vahingossa etukameran. Miten voi alakulmasta kurkistava kaksoisleukainen minäkuva nolottaa yksinäistä itseä niin paljon, että silmät muualle suunnattuna yrittää poistua sovelluksesta. 
Vessapaperi oli muuttunut kosteuspyyhkeeksi. Se olisi ollut miellyttävää käyttää, jos siinä olisi lukenut kosteuspyyhe, mutta nyt se vain oli kosteaa vessapaperia. Pyyhin ristiriitaisin mielin. 


Lounaan ainekset.

Kahdella lapsellamme kolmesta on erityisiä synnynnäisiä ominaisuuksia ehkä voisi sanoa jopa häiriöitä. Olemme kuitenkin oppineet näiden kanssa elämään kutakuinkin normaalia elämää. Onneksi kolmannen kanssa asiat ovat lutviutuneet kutakuinkin vaivattomasti. Muutta mutta, miten ihmeessä suhtaudun siihen, ettei hän syö sieniä? Kammottava epäkohta. Toiveekkaana aloin lukea Vauva.fi:stä löytämän otsikon "8-vuotias tyttäreni ei suostu syömään sieniä" alla olevia vastauksia, mutta pian sain järkytyksekseni todeta, kuinka vihamielisesti toiset äidit suhtautuivat "8-vuotias tyttäreni ei suostu syömään sieniä" -kirjoittajaan. "Älä pakota, relaa, aiheutat syömishäiriön, älä tee numeroa, itsekään et syö varmasti kaikkea, tyrkyttäminen aiheuttaa syömishäiriöitä, kammo tulee varmasti." 
Voi voi, sääliksi käy aloittajaa. 


Olin varma, että parsa kuoli kuivuuteen. Nyt se pistää kuitenkin pikkuista parsaa tulemaan.

Leikki sikseen. 
En löytänyt oikeasti kuin viisikymmentä puolukkaa. Varmasta puolukkapaikasta en yhtään. Mihnä ne meni? Nyt ei ole puolukkaa eikä mustikkaa. Mutta sieniä on ja tulee olemaan. Kasvimaalla odottavat puna- ja keltajuuret sekä porkkanat, että saisin kellarin siivottua entisistä. Teen kaikkea muuta, jotta ei tarvitsisi alkaa siivota. Odotan sopivaa hetkeä kiristää lapsia tekemään työn puolestani. 


 
Sovitaan, että sä syöt mun sienet. 


Hyvää viikon jatkoa!

🖤

4.9.2018

Kaapista ulos



On siis kesä, kuljen valtatien reunaa,
pyörä ei kulje, mutta jalat vielä jauhaa.
Kesä – pystynkö kauan vielä feikkaa,
työpäivän koin, en haluu tätä myöntää.

Miksi pitää alkaa puhua syksystä tai työstä tai arjesta tai tekoälykkäistä tappajaroboteista tai huonosta sääennusteesta tai vanhuudesta tai mistään epämiellyttävästä, mikä ehkä tapahtuu tai tapahtuu joka tapauksessa? Menee into ja fiilikset. 
Huijaat itseäsi, elät kuplassa, kiellät tosiasiat, he sanovat. Mutta mitä sitten, jos en varaudu syksyn tuloon tai vanhuuttaan rapistuvaan kehooni? Eikö elokuva ole katsomisen arvoinen ellei ole nähnyt siitä traileria tai lukenut arvosteluja? 





Olen löytänyt itsestäni piirteitä. Ensimmäinen seikka liittyy sarjaan Handmaid's Tale, josta olen nyt katsonut kaksi olemassa olevaa kautta. Sarjan katsoneet tietävät, että luvassa on melko piinaavia ja kiduttavia hetkiä. Noin yhden jakson päivässä -vauhdilla ehdinkin aina päivän mittaan miettiä edellisen jakson tapahtumia ja maalailla mielessäni tulevaa jaksoa. Eräänä päivänä juonenkäänteitä miettiessäni tajusin yhtäkkiä, että odotan aivan sadistisen malttamattomana, mitä inhottavaa Frediläiselle taas tapahtuu. Kerroin itsetutkiskelun löydöksistä hieman järkyttyneenä Keimolle, joka tätä kirkastumisen hetkeä ikuisesti odottaneen tavalla totesi lakonisesti, että no älä. 

No tästä toivuttuani, tajusin nauttivani myös toisesta paheesta, nimittäin huomiosta. Sillä tavalla ärsyttävän ylinarsistisesti. Tapahtumaketju meni seuraavasti: Näin Iitissä järjestetyssä "Käy kotihin" tapahtumassa tuntemattoman ihmisen Järvenpäästä, joka sanoi lukevansa minun blogia ja toivoi minun jatkavan samaa mallia. Olin välittömästi My fifteen minutes of fame -tunnelmissa ja leijuin loppupäivän käsittämättömän kevyessä yläpilvessä. Erheellisesti kuvittelin, ettei minua voi mikään tai kukaan horjuttaa, olen ehkä jopa voittamaton. Ja tässä sitä ollaan, tähtikuviot silmissä kirjoittamassa blogia. Itseriittoinen sadisti.

Ja hippi.
Ihan oikeasti olen vain kokeillut olla ilman shampoota, deodoranttia ja kaikenmaailman kemikaaleja ja kasvattanut kainalokarvat. Tämä on vaan pitkään jatkunut koe. Oikeasti hei kaverit!



Se on sadonkorjuun aika.
–Vihdoinkin! sanoi Tirkku, kun koko kesän hautoi.

Kainalokarvakaapista ulos. Kuvasta ja tästä hetkestä kiitos Outille.

Mietin, jos keskittyisinkin nyt hyveisiin ja tekisin korjausliikkeen. Löysin klassisten hyveiden listan:

Käytännöllinen viisaus
Rohkeus
Oikeamielisyys
Kohtuullisuus

 Niin, no jaa. Tuota kaikkeahan minä jo olen.
Ja vaatimaton.




8.8.2018

Estehyppelyä



Me olemme uineet tänä kesänä. Kierrelleet uimarantoja ja löytäneet yhden uudenkin sinilevättömän rannan. Kävimme myös minun lapsuuden uimapaikalla, lammella kallioiden keskellä. Siellä olen käynyt heinätöiden päätteeksi, koulun retkellä tai ihan muuten vain. Lampi on äkkisyvä, joten uida pitää osata. Tuppe turvautui vielä kellukkeisiin, kun uimataito ei ole ihan varmalla pohjalla.

Ufokurpitsat kasvoivat jymy-yllätykseksi syötäväksi. Kasvihuonekurkun vuosi on ollut tämä myös, mutta tomaatit eivät punastu, liekö syy niukan kastelun. Meidän vesi loppui niin totaalisesti (myös kaivosta), että jouduimme hakemaan lähteestä (puolen kilometrin päästä) vettä pesuihin, kasteluun ja eläimille. Mutta kiduttava vesistressi loppui pari tuntia kestävään sateeseen. Oikein mainio syntymäpäivälahja. ♡ 




Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, kaupunkikodissa (kaupunki ei ole totta, ennemminkin kylä- tai taajamakoti) ilmaantui laaja vesivahinko. Laajuudeltaan laajempi, kuin aluksi uskoimme tai toivoimme. Purkuun meni käytännössä alapohja hirsiä myöten, noin 1/3 koko vanhan talon lattiapinta-alalta. Keimo on tehnyt ensimmäisen viikon ja viimeisen lomaviikon aamusta iltaan töitä ja siitä eteenpäin viikonloput ja kaikki illat töiden jälkeen paria päivää lukuunottamatta. Kasse oli mukana lautapoikana. Minä olen pyörittänyt arkea ja yrittänyt tehdä siitä vähän juhlaakin lomalla oleville lapsille. Lopputyöksi pääsin maalaamaan lattiat ja eilen pääsimme jo siivoushommiin ja keittiön kasaushommiin. Huomenna alkaa minullakin työt ja muutto takaisin kotiin alkaa portaittain. Hevonen siirretään talvitalliin, lampaat menevät myös talvikotiin, kissa ja koirat muuttavat kaupunkiin ja kasa tärkeitä tavaroita. 
Tämä oli tällainen kesä, estehyppelykesä. 

Keittiön vaiheista komiikkaa sisältävä video löytyy TÄÄLTÄ.


Jippii, kasausvaiheessa.

Sain syntymäpäivälahjaksi sadetta ja perheeltäni selfietikun. Heidän mielestä tarvitsin sitä (kädet levällään ja kasvoilla kysymysmerkki). Pieneksi kostoksi kuvasin kännykällä videon Vehkosuon kanavalle aamurutiineistamme, joka sisältää tietysti paljon hidasta ja hapuilevaa puhetta in english. 



Ainakin yksi käyttötarve tikulle.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille. 

P.S. Meistä ja Vehkosuosta juttu Maalla-lehdessä ilmestynyt tänään. 

23.7.2018

Huvit ja harmit



Kiitos kaikille osanotoista. Mummi on mielessä jatkuvasti.

Olemme kaikesta huolimatta yrittäneet jatkaa kesää normaalisti. Keimo on lomaillut ja saanut ensimmäisellä lomaviikolla saunaa hieman eteen päin. Tupen 10-vuotis syntymäpäiviä vietimme tutulla porukalla. Tuppe syynäsi säätä viikon verran ja raportoi siitä meille muille lähes tunnin välein. Hän sai syntymäpäivilleen poutaa ja lahjaksi toivomansa kellon sekä muita hänelle tärkeitä juttuja. 

Uuvuttavan kuumuuden vuoksi on ollut myös aivan pakko ottaa rennosti ja viettää päiviä uimarannalla, iloita sukulaisten seurasta ja ristiretkeillä ympäri pitäjää. Teimmepä vielä yhden yön lomareissun Helsinkiinkin, jossa imimme itseemme kuuman kesäkadun tunnelmia, kummastelimme ihmisten paljoutta, söimme ravintolaruokaa, kävimme hotellin suihkussa, ihmettelimme kaupunkilaistuneita koiria, katselimme huvittuneena röyhkeästi jäätelöitä varastelevia lokkeja, kuuntelimme katusoittajia, istuimme puistossa jäätelöllä ja mietimme kaupunkiasumista. Me tytöt kävimme Kiasmassa ensimmäistä kertaa. Kuinka on sattunutkin, että olemme aina olleen maanantaina liikkeellä, jolloin kaikki museot tuntuvat olevan Helsingissä kiinni. Olen tyypiltäni enemmän sellainen katutunnelmaa fiilistelevä, kuin museoissa kävijä, mutta kyllä Kiasman tarjonta teki vaikutuksen. Arvostan sitäkin, että alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaisiksi.

Kasvimaa on tuottanut kohtalaisesti tavaraa syötäväksi. Paljon puhutut perunat ovat vielä peukalonpään kokoisia, mutta punajuurta, keltajuurta, porkkanaa, punaparsamaitetta, sokeriherneitä, pinaattia, salaattia, persiljaa ja sipulia olemme syöneet. Ja kasvihuoneesta kurkkuja. Tomaattit ovat ottaneet lämmössä ison harppauksen, jospa sittenkin tänä kesänä. Paras vihannesten valmistustapa juuri nyt on höyrystää ne yrttien kera pehmeän rapsakoiksi ja käyttää ne pikaisesti voipannulla ennen tarjoilua.


Tuppe 10 vuotta ja aittaherätys.
Salen herkkuosaston parhaat.
Kasse ihastelee Vladislav Mamyshev-Monroen töitä.
Oikeasti olen 170cm.
Porkkanaa, keltajuurta, punajuurta, punaparsamaitetta, sokerihernettä, rakuunaa, oraganoa ja rosmariinia. 

Tämä kesä on tuntunut taas erilaiselta; se on kestänyt jo pitkään, mieli on ollut aika rento, mutta ajatuksissa on ollut paljon myös painavia asioita. Kesäloman alussa Kepen uusi asumiskuvio mietitytti, sitten kaulastani poistettu patti huoletti (se oli hyvänlaatuinen lipooma) ja sitten tietenkin mummin tilan romahtaminen vei voimia. Nyt, kun Keimolla olisi vielä tämä viikko lomaa, keksimme järjestää kotiin vähän isomman remontin. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, keittiön kalusteet on purettu ja lattia aukastu. Epäily heräsi, kun sisätiloissa tapahtui yhtäkkinen kärpäspopulaation lisääntyminen ja sisäilma haisi lievästi ummehtuneelle. Haju jäljitettiin keittiön sokkelin alle ja lattian aukaisu kertoi karun totuuden. Viemäriputken suu harotti poistumisaukon vieressä ja pienelläkin vielkaisulla oli väistämättäkin on selvää, että likaveden ohivuotoa on tapahtunut (ennen Vehkosuolle muuttoa). Jo kertaalleen putken jäätymisen aiheuttamassa vesivahingossa säästetty lautalattia joudutaan nyt purkamaan, eristeet poistetaan ja todetaan alapohjan todelliset kosteusvauriot. Sitten kuivatetaan ja rakennetaan toivottavasti tilalle uutta. Keimo totesi, että tällaista sattuu ja alkoi repiä lautoja irti lattiasta. Minä vaan ripustin pyykkiä ja sysäsin systemaattisesti ongelman mielestä.



 Luckyly I married a raksa-man. 


Näillä mennään siis Keimon viimeinen lomaviikko. Sikasiistiä, että asumme vielä Vehkosuolla. 

Sillä välin, kun jännitätte meidän keittiön kohtaloa, voitte käydä katsomassa Vehkosuon saunaprojektin kolmannen osan täältä. 

Keskiviikkona luvassa myös video Helsinki-lomasta.

Mukavia kesäpäiviä ja yrittäkää välttää silmiin ja suihin lentäviä kärpäsiä!






10.7.2018

Mummi



Mummi

Sinä näytit, kuinka kaunis luonto on.
Opetit minut perkaamaan silakoita.
Saunoin kanssasi ulkosaunassa ja kävelimme pakkasessa pihan läpi lämpimään.
Peittelit minut viileiden puuvillalakanoiden väliin.
Tanssit tohvelit jalassa.
Kerroit, kuinka pyykki pestään puhtaaksi kättä vasten hankaamalla.
Hiihdit niin, että lumi pöllysi kasvoilleni suksien kannoilta.
Silitit kipeää vatsaani.
Tarjosit iltapalalla tytinää.
Poljit pyörällä yli Hallan sillan, minä tarakalla. 
Nauroit itsellesi, kun otit kastikkeen loput suuhusi suoraan kauhasta. 
Kuiskasit korvaani salaisuuden, ajokortti ja itsenäisyys.
Keitit maailman parasta kauravelliä.
"Tämä tästä" -päätit nopeasti keskustelut sinusta itsestäsi.
Kuuntelimme yhdessä, kuinka kauniisti satakieli laulaa.
Kerroit minulle, ettei kuukautisia tarvitse hävetä.
Rapsit peittoja yläkerran ikkunassa.
Opetit kassakoneen käyttöä sairaalan kahvilassa.
Seurasit keittiön ikkunasta pikkulintuja.
Hassutelit ja pelleilit.
Teimme yhdessä veneretkiä saareen.
Opin sinulta liikkumisen ilon.
Olit aina niin nuorekas.
Näen vieläkin, kun vilkutat meille pihatiellä ja myöhemmin kerrostalon ikkunassa 
ja kuulen iloisesti soivan äänesi, kun vastaat puhelimeen.






Sinä lähdit, kun nimeäsi kantavat kukat olivat kauneimmillaan.
Mutta sinä jatkat elämääsi minussa. 
Olet aina olemassa.  

🖤

Daisy Tellervo 
(16.1.1931 – 6.7.2018)


27.6.2018

Hirsiä ja koiria




Melkein kuin katselisi ruohon kasvamista. Kasvilapset kasvaa kituuttavat. Päivittäin syömme salaattia, mutta pitikin mennä laittamaan ufokurpitsaa tavallisen sijaan. Foliohattu päähän, jos ne sitten alkaisivat kasvaa. Kun muistaisi edes ostaa niitä normikurpitsan siemeniä siemenkauppojen suunnalla liikkuessa. Mutta kohta me syömme kurkkuja kasvihuoneesta. Tomaattia ehkä jouluna. 



Ote kirjasta Kuinka aika pysäytetään, Matt Haig (2018)

Sain kirjan loppuun ennätysajassa. Usein lukemiseen ei riitä vain yksi kesä. Tässä kirjassa oli ajatuksia, joista olen samaa mieltä. Ihmiskunta, ihmisen elinikä, aika, mennyt, tuleva, pelot, valinnat, pakko, elämän tarkoitus. Filosofia ujuttautuu tarinaan. Tiedostan ehkä enemmän niitä salamannopeita hetkiä, kun tajuan kirkaasti menneen, tulevan ja tämän hetken. 


Se hetki on tässä. 

Keimo rakentaa saunaa. En saa puuttua siihen. Puutun kuitenkin ja pilaan kaiken. "Miten sä oot aatellu tehä ton..." "Just joo, fiilikset meni, mä teen näistä hirsistä polttopuita. "On myös sitten niitä vitsikkäitä hetkiä: "Sauna on valmis!" Eli se vanha sauna siinä vieressä on lämmitetty. 
Sen lisäksi, että Keimo muokkaa ja siirtelee hirsiä illat pitkät, hän myös tuijottelee niitä ja kehikon alkua. Näin esimerkiksi eilen, kun hän seisoi pitkään kehikon vieressä tuijottamassa. Aikansa tuijotettuaan, hän pääsi tuijottamisen loppuun, koska kääntyi lähteäkseen, ottikin jo pari askelta poistumissuuntaan sitten yhtäkkiä kääntyi palaten tuijottamaan takaisin. Ja minä tuijotin tätä toimintoa ikkunan takana jörähdellen. Olen myös nähnyt hänen istuvan hirsien päällä tuijotellen, paijaillen ja silittellen puun pintaa. Kilpaile siinä nyt sitten. 


Hän.

Sitten koirarintamalle, jossa olen epäonnistunut ja nyt kun olen tarpeeksi asiaa pureskellut ja tutkinut eri kanteilta, voin todeta, että joskus menee pieleen ja virheistä on otettava opiksi.
Tilanne on siis sellainen, että Pöpin (bordercollie) ja Kikan (Viipurin Koira) yhteiselo ei enää laumassamme onnistu. Yritetty on, ajan kanssa. Ongelma on päässyt syntymään pikkuhiljaa vuoden sisällä, mutta viitteitä tulevasta oli jo ennen Soosoon (Balkanin Koira) tuloa. Olisimme tietenkin sille voineet tehdä silloin jo jotain, jos olisimme tajunneet. 
Tapahtuman kulku meni lyhyesti näin: Pöpillä oli tapana komennella Kikka sivuun porukasta tai antaa paimenkoiramaista silmää eri tyyppisissä tilanteissa. Emme tähän yleensä puuttuneet, koska Kikka väistyi ja tilanne raukesi. Ajattelimme myös, että tällä käytöksellä on merkitystä Pöpin oman aseman säilyttämisen kannalta. Sitten eräänä päivänä hampaiden naksuttelu ja hyökkäävä tuijottelu meni Kikan mielestä liian pitkälle ja syntyi tappelu. Saimme koirat nopeasti erilleen ja tilanne rauhoittui. Kuitenkin tämä yhteenotto laukaisi kierteen ja puolen vuoden sisällä se paheni niin, että tilanteita tuli useammin. Pöpi ei enää osannut rentoutua (pelkäsi) ja jäykistely lisääntyi, joka lopulta eskaloitui yhteenotoksi, jossa Pöpi jäi välittömästi alakynteen. Kikka kyllä pääsi näistä yli, se ei halunnut ottaa lauman johtajan roolia, se oli rento oma itsensä, antoi Pöpin olla ja vältteli hankalia tilanteita, mutta Pöpi jatkoi vainoamista. Katsoimme, että lauma ei toimi enää näin, eikä jatkuva tappelun uhka aiheuta kuin stressiä ja lisää tappeluita, joten päädyimme siihen ratkaisuun, että Pöpi on yksin tai Soosoon kanssa ja Kikka vain Soosoon kanssa. Tästä erottelusta huolimatta arkemme sujuu hyvin. Kotona meillä on verkkoaita jakamassa taloa ja vuorottelemme koiria niin että kaikki saa olla yhtä paljon kaikissa tiloissa ja ulkoilla yhdessä ja erikseen. Täällä Vehkosuolla pidämme koiria kahden-kolmen tunnin jaksoissa ulkona juoksemassa ja mukana meidän touhuissa ja vuoroin sisällä lepäämässä. Pöpi nauttii lampaiden ja hevosen vahtimisesta ja saa myös spesiaaliaikaa nukkumalla lasten kanssa aitassa (tai kotona heidän huoneessaan).

  Tiesin otteneeni riskin, kun hankin kolme narttua, 
mutta kokemuksesta tiedän myös, että pelkästään sukupuolijako ei takaa onnistunutta laumadynamiikka vaan se on usean asian summa. Tarkkailin kyllä jo lähtötilanteessa Pöpiä ja mietin sen käytöksen syitä, mutta omaa osaamattomuuttani en puuttunut siihen silloin (tai jo aikoinaan Eva-lagoton aikana). Jälkikäteen ajateltuna Pöpin viestit olivat epämääräisiä ja sen pelokas ja epävarma käytös ilmeni Kikan kiusaamisena. Jos jotain hyvää voin sanoa, olen tässä ohessa saanut seurata kahden tarhoilta tulleen koiran taitavaa kommunikointia ja oppinut jälleen valtavasti asioita. Jonkun aikaa tilanne harmitti, mutta koska arkemme sujuu kuitenkin ihan hyvin, tämä ei ole mikään katastrofi. Tekisin kaiken kyllä uudestaan, mutta ehkä paremmin.

Aiomme siis pitää koirista edelleen hyvää huolta parhaamme mukaan. 

Hyvä kirjoitus (Koiramme-lehti 5/2005.
Teksti: Salme Mujunen) koiran laumakäyttäytymisestä ja kiusaajakoirista löytyy täältä.