16.2.2017

Soosoo




Nytpä on meille tullut uusi koira. Tyttö nimeltänsä Soosoo, iältänsä kaksi (optio vanhempaankin ikään on) ja kooltansa sopivan kokoisen pieni. Soosoo tuli meille Balkanin koirat ry rescue-yhdistyksen kautta Bosnian yksityiseltä Doboj:n koiratarhalta. 
Rescue-koirista kirjoitellaan paljon ja mielipiteitä riittää. Minulle riittää oma mielipide, mikä on sekin hatara. Tiedän, etten onnistu korjaamaan orpokoirien populaatiota missään päin maailmaa teoillani. Enkä todellakaan pysty vaikuttamaan koiranpitopolitiikkaan kyseisissä maissa. Ellei valtio ole konkurssissa tai köyhä, sen pitäisi pystyä hoitamaan omat ihmisensä ja ihmisten koiransa ja niin edelleen. Sellaista uskallan olla mieltä. Jostain syystä, kun on adoptoinut koiran huonoista oloista, alkaa tuntea pahaa mieltä niitä tarhaan jääneitä kohtaan. Yhden pelastaminen ei enää riitä. Se on tieto lisää tuskaa -kierre. Siksi en suosittele rescue-koiran ottoa. Siitä ei tule hyvä- vaan huono omatunto. Niin on käynyt Madonnallekin, jatkuvasti tekisi mieli adoptoida lisää pentuja Afrikasta.

Soosoon adoptointiprosessi meni näin: 

1. Koirien kuvien ja taustatietojen kuumeista katselua, katselua ja katselua nettisivuilta.
2. Jostain tietystä koirasta innostumista. Esitietolomakkeen täyttämistä. 
3. Sähköpostin odottamista. Ja pettymistä (jos varattu). Tai  sitten ilahtumista.
4. Soittoajan sopiminen haastattelua varten.
5. Puhelinsoitto ja keskustelua kaikesta mahdollisesta koiraan liittyvästä (oman päätöksen vahvistamista ja varmistamista, yhdistysaktiivin arviointia perheen ja koiran mätsäävyydestä). Uuden soittoajan sopiminen.
6. Pohdinta-aika
7. Päätös, uusi soitto ja kotikäynnin sopiminen. (Kotikäynti ei ole kaikkien yhdistysten kuvioissa, mutta Balkanin koirilla on. Tällä käynnillä on aikaa miettiä vielä kerran omia aikomuksia ja kysyä tarkentavia kysymyksiä tulevasta koirasta. Yhdistyksen aktiivit osaavat arvioida myös kotona olevien koirien laumakäyttäytymistä.) Tällä kaikella pyritään ehkäisemään koirien uudelleensijoitukset.
8. Maksu (Balkanin koirat, 490€. Summa koostuu koiran valmisteluun ja tuontiin liittyvistä toimenpiteistä ja kulukorvauksista, ks. Balkanin koirat).
9. Tuontipäivämäärän kirjoittaminen kalenteriin.
9. Odottelua ja haaveilua. (Bosniasta tuodut koirat menevät karanteenitarhalle 21:ksi päiväksi, jonka jälkeen vasta saavat matkaluvan EU:n maihin). Saimme väliaikatietoa ja kuvia karanteenitarhalta.
10. Hakupäivä. Koirat matkustivat ammattimaisella koira-autokuljetuksella Tallinnan kautta lautalla Helsinkiin Länsiterminaaliin, josta me 3. päivä helmikuuta koko perheen voimin menimme hakemaan.
11. Kotimatka. Koira kakkasi heti häkkiin ja päätimme ajaa "käryissä" kotiin asti. 
12. Koiran pesu (ja megalomaaninen takkujen selvitys seuraavana päivänä).
13. Kotiuttaminen voi alkaa.

Kiitos asianmukaisten koiriemme, laumaan sopeutuminen on ollut nopeaa. Soosoon varovaisuus ja lievä epäluulo muuttui vuorokaudessa iloisuudeksi ja avoimuudeksi. Koirat näyttävät, missä, miten ja mihin aikaan mikäkin asia meillä tapahtuu. Bordercollie Pöpi ei rodunomaisella tyylillään siedä sekoilua, joten se ilmoittaa jäätävällä tuijottelulla tai hampaiden naksuttelulla että "tääl on vaan yks sheriffi ja se on mä" ja Kikka hoitaa kaveruusasiat. Mutta kyllä Soosoonkin tilanneälyä täytyy ylistää. Se on oppinut nopeasti hyvät, pahat ja rumatkin tavat. Sisäsiisteys on tarhakoiraoletusta parempaa, paperille aina ja ulos mieluiten. Erotilanteissa äänihuulet aukeavat, mutta iltaisin ei enää ollenkaan (jäävät eri huoneeseen) ja aamullakin malttaa paremmin omaa vuoroa odottaa. Laumassa kipuamista on testattu, kuten asiaan kuuluu, mutta sijaa ei ole tullut. Pihalla ulkoillaan aidatulla alueella vapaana, nimeä (huhulua) uskotaan ja hihnassa liikutaan hämmästyttävän hyvin. Vehkosuo-retki viime sunnuntaina, viikko kotiuttamisen jäkeen, testasi luottoa ja uskollisuutta kaikilta osapuolilta. Mutta Free Soosoo operaatio sujui hyvin. Lauma pysyi hyvin kasassa (video retkeltä instagramissa ****).
Kissan kanssa on otettu ystävällisiä ja myös rallimielisiä kontakteja. Harri-kissa kertoo ilmeellään kannattaako alkaa vai ei. Hevoset on käyty katsomassa myös. Pevotti hiukan, Iivarin mielestä oli ihan ookoo. 
Sohvalla alkaa olla siis ahdasta. Pöpihän ei edes välitä ihmisen vieressä kyhnäämisestä. Se odottaa vaan tehtävää, mutta Kikalla on ollut hetkittäin vaikeaa jakaa perheen ainoan rescue-koiran paikka ja myöntää, että tuo kolmas hyypiö on ihan hyvä tyyppi. 

Kauheasti meillä on joka paikassa irtokarvaa.



Satamassa ensikontakti.
Ennen takkujen selvitystä (1. päivä).
Takkujen selvityksen jälkeen (noin 4 tuntia aloituksesta).
Kotikoiraksi opettelua.
Kaveruuden luomista
Pihalla vapaana (4. päivä).
Vehkosuolla vapaana (Yeptzon-jäljitin kaulassa)


Kotiinlähdön aika. Yksi meinasi jäädä. Liikaa koiria? 


P.S. Tuosta nimestä en osaa sanoa paljoakaan. Mietin kyllä, että siitä tulisi joku legendaarinen. Tuli Soosoo. Mutta ilman nimenmietintäretkeilyä en olisi törmännyt Bosnian pyramideihin. Niitä tutkiessa meni monta päivää eikä kukaan tunnu tietävän niistä mitään. Hyvin hyvin mysteeristä. Googleta, jos uskallat. 

P.P.S. Ja kiitos Balkanin koirien Mei sekä Päivi.

29.1.2017

Siiven tyngät



Miten onkaan haikeaa se, kun viisitoistavuotias esikoinen on jo niin iso ja miten onkaan toisenlaista se tunne eri tavalla. Kun on kehitysvamma. Kun vaipanvaihto, pukeminen ja syöttäminen ei lopu ja haluaisi välillä olla ihan tavallinen teini-ikäisen äiti. Taistella kotiintuloasioista, yökylistä, kylillä notkumisista, kotitöistä ja rahan käytöstä. Säästyn siltä. Me emme riitele mistään, kiukuttelemme tahoillamme.  Välillä otan vastaan hienovaraisia läheisyyden osoituksia, itsekkäästi ajattelen niiden olevan minulle, vaikka olen tietenkin hänelle vain läsnäoleva ihminen. Olemattoman vastakaiun äärellä oma kiintymys ja rakkaus voi joskus taipua mekaaniseksi, velvollisuudeksi, jopa harhaiseksi kuvaksi pyyteettömyydestä. Annan häikäilemättä sankaruuden manttelin laskeutua olkapäille. 

On vain jossain vaiheessa osattava luopua ja työntää pois kotoa. Milloin ne ovat valmiita? Milloin minä olen valmis? Olen jo oppinut jakamaan vastuun, osaan irrottaa, olla erillään ja luottaa. Mutta jos siivet eivät kasva, kuten muilla poikasilla. Silloin pitää kurkistaa pesästä toisen puolesta, katsoa miten pitkä matka on maahan, kylmettyä ja tuupata matkaan, niiden olemattomien siiven tynkien varaan.

Että siinä mielessä erilaista. Onneksi on oksia, joita pitkin voi laskeutua ja nousta. Havuja perkele! Ja ollakseen lintu, ei ole pakko lentää. 



Onnea Kepe 15 vuotta. 


Äiti

11.1.2017

Yhdeksän kovaa

Ei tarvitse, kuin selkänsä kääntää, niin jo on bloggeri muuttunut. Kaikenmaailman merkkejä, hymiöitä 👀 ja symboleita on nyt mahdollista liittää blogitekstiin. Merkkejä voi hakea hakukoneelta myös piirtämällä itse piirrosruutuun kuva, jonka perusteella hakukone tarjota vastaavan valmiskuvan. Koklasin piirtää >(I)< ja sain ☼. Njooooo. Hymiömaailma on minun maailman rinnakkaismaailma. Käytän kyllä, mutta varovaisesti ja eniten face with tears of joy :ta 😂. 

Tulin tänne käymään, koska haluan listata myöhempää itsetutkimusta tai -ironiaa harjoittaakseni, tämän hetkiset mielenkiinnon kohteeni. Alan olla siinä vaiheessa elämänviisautta, että kohteet eivät heilahtele suunnattomasti, mutta iän mukaista vakautta saisi olla jopa enemmän. Epävakaus ei välttämättä näy ulospäin, mutta pään sisässä pyörii mahdollisuuksien karuselli. Käy usein niin, että luen vaikkapa inspiroivaa artikkelia lehdestä. En meinaa malttaa istua paikalla jutun loppuun asti, kun tekisi mieli lähteä heti metsään tutkimaan pieneliöstöä, leipomaan leipää, neulomaan villatakkia, ompelemaan salihousuja, joogaamaan, maalaamaan, katsomaan internetistä tietoa, juomaan kahvia, katsomaan avartavia dokumentteja, opiskelemaan ihan mitä vaan tai tilaamaan verkkokaupasta sikatrendikkäitä vaatteita. Tämä päättyy usein niin, että mahdollisuuksien määrä ylikuumentaa ja kaataa systeemin, jonka jälkeen estojärjestelmällä voi tehdä vain normaaliasetuksen hommia, kuten pyykkien ripustusta.

Mutta seuraaviin asioihin olen päässyt käsiksi systeemin ohitusohjelmalla.

1. Ratsastus ja hevonen. 

Käyn valmennuksissa noin kerran viikossa. Hevosen tallipaikassa ei ole kenttää, joten kuskaan  hevosen trailerilla hienolle Usvalaakson maneesille. Tällä systeemillä voi helposti kuvitella olevansa tavoitteellinen harrastaja. Välipäivinä teen harjoitteita sen mukaisesti maastossa. Talli on Iivarille sopiva ja minun on siellä myös hyvä olla. Ja koska tarvitsen valmennukseen mukaan lastauksia varten avustajan, nakitan siihen Kassen ja saan viettää samalla äiti-tytär aikaa. 

 


2. Lukeminen ja tiedon hankinta

Olen aina arvostanut suomalaista kirjallisuutta ja lukenut erityisesti kaunokirjallista proosaa, mutta sitten sain siitä yhtenä päivänä tarpeekseni. Ei vaan lähde. Minua innostaa nyt enemmän tieto, mutta haluan lukea sitä pehmomuodossa (ihmisen näkökulmasta). 



3. Koirien (eläinten) ihmeellinen maailma

Meillä on Pöpi ja sitten on Kikka, mutta kohta saattaa olla myös Jaska (työnimi). Kolmen koiran omistamisessa ei ole mitään järkeä. Silti, se on meidän perheen juttu. Ja se on myös aikuisen ihmisen tapa hankkia elämään actionia ja irrationaalisuutta eli nuoruutta. "Kato nyt tota, ku se tollee!" Ja mikä parasta, voin koiria haalimalla olla oman elämäni Konrad Lorenz. Kolmas koira on myös rescue-koira. Pelastettaviin koiriin alkaa olla huolestuttava päähänpinttymä vaikken tosissani usko tekojeni  paljon kyseisten valtioiden koirapolitiikkaan vaikuttavan.

Konrad Lorenz

4. Tanssi

Hiphop ja nykytanssi pitää pintansa. Käyn tunneilla ja opetan lapsille hiphopia. Katson epäsäännöllisesti Youtubesta, miten tehdään joku breakdance muuvi ja sitten menen ja yritän. Yrittänyttä ei laiteta. Samalla yritän siirtää taka-alalle isovarpaan tyvinivelen nivelrikon. Nivel on niin kipeä ja jo pahasti rustottunut, että scheisse. 



5. Vehkosuo

Se on taas muuttunut haavekuvaksi. Kesän 2017 tavoitteena muurattu pitsauuni. Tanskalainen maajussi, Frank, on edelleen sankarini. 



6. Työ koulunkäynninohjaajana

Muutama huomio; se, missä päivittäin käyn, on työpaikka, jossa teen työtä ja jossa minulla on työyhteisö ja mielekkäitä työtehtäviä. Työstä saa palkkaa. Nämä eivät ole vielä menneet tajuntaan täysin. 

Askartelu voi olla työtä


7. Netflix ja päivän pimeät tunnit kotona

Kotipesässä nyhjäämistä. 



8. Materia

Aina välillä tarvitsen jotain, mitä sitten tuijotan verkkokaupassa moneen otteeseen ja niin kauan, etten enää tarvitsekaan. Viimeisin tarve oli pitkä villatakki, mutta sainkin sitten siskolta sellaisen. 



9. Neulominen

Joka ilta tekisi mieli aloittaa villatakki. Pipoja tulee ryppäyksittäin.




Näillä tänään, huomenna ehkä jo jotain muuta. 


7.11.2016

Puisevaa puhetta

Riikan katutaidetta


Voi kunpa voisin uskoa ihmiskunnan järkiintyvän ja pystyvän pysäyttämään ilmastonmuutos. Säälin itseäni ja pateettisuuttani, etten usko meihin. Uskon kyllä mahdollisuuksiin teoriassa, mutta jos me emme jaksa, jos et sinä vaivaudu ja jos en minä viitsi tehdä sitä nyt, niin kuka ja koska? Minäpoika se kierrätän, jätän lihan syömättä, elän osan vuodesta ilman sähköä, valitsen mielelläni matalapalkkaisen työn jonne voin kävellä tai pyöräillä, kasvatan omat vihannekset, säästän vettä ja säännöstelen sähkön käyttöä, ostan harkiten ja opetan lapsiani tekemään samoin. Mikä minä olen silti mitään sanomaan. Perheessä on kaksi autoa, ikuisesti teollisia vaippoja kuluttava teini-ikäinen, kaasua tuottava hevonen ja moottoripyörä, tiski- ja pyykinpesukone sekä lämminvesivaraaja. Ei tästä tule mitään. Shit shit shit.

Aikuinen ihminen, kuten minä, voi joskus omata mielipiteen. Sellaiselle pitäisi olla vielä perustelut, jos haluaa olla vakavasti otettava eikä ainoastaan vain mielensäpahoittaja. Mutta minä en osaa tätäkään perustella ja lisäksi minulla meni yöunet ja hermot ja sitten tuli vielä tämä yksi dokumentti tähän päälle piinamaan. 

Olen jopa itse yllättynyt, miten sisälläni alkoi sihistä, kun ajoin iltahämärässä Vehkosuolle pari viikkoa sitten. Kun en kuitenkaan ole sellainen klassinen puunhalaajatyyppi. Eli hitot minä puista, niitä kasvaa lisää, mutta metsä ja kaikki ne helvetin metsät, jotka eivät enää KOSKAAN tule entisten tilalle. Anteeksi nyt, mutta kun tämä tunnekuohu taas vahvasti pyrkii päälle. Se metsäkone, joka siellä honkametsissä raivasi yötä myöten on perkeleestä. Ja kun en voi mennä ja raivota ja itkeä ja huutaa ja kiukuta, koska siinä on jonkun toimeentulo, perintö, omistaminen, kirjanpainajatoukkaa täynnä oleva runko, ehkä velan maksu tai pahimmassa tapauksessa sairauden tuomien kulujen kattaminen. Ne puut nyt vaan ovat oleet siellä pitkään, niin pitkään, ettei niitä voi millään perusteella joku yksi ihminen omistaa. Voiko maatakaan loppujen lopuksi omistaa. Ei voi. Ei vaan voi! (Ja kaikki caps lockilla huutaen). Valkoiset oli väärässä ja intiaanit oikeassa; maata ei voi omistaa.

Ei siinä, sotkettuun, revittyyn, ruopattuun ja raadeltuun maahan istutetaan kyllä puita ja saadaan kivaa metsäpeltomaisemaa. Toiminta ei nyt vedä vertoja sademetsän hakkuuseen, mutta paria korppia, pöllöä, kaurista ja muutamaa muuta eläintä saattaa hiukan nyppiä, kun niiden koti lähtee niiltä kysymättä nätisti nipussa kohti metsäyhtiötä. No, onneksi on oikeudet, joten me jokamiehet saamme edelleen rämpiä risukasoissa. Käydään katsomassa sitä ainutta siemenpuuksi jätettyä, joka myrskyssä ottaa sekin kaatuakseen. Metsän poika tahdon olla joo.  

Nyt kaikki metsän omistajat ja tuottajat siellä, että ei taida tyttö ymmärtää metsänhoidosta mitään. No ei ymmärräkään. Olen naiivi ja tunteikas samoaja, joka narisee "ku se yks metsä siin lähel oli mulle tärkee". Varmasti mittailisin itsekin runkoja setelimitalla, jos niitä omistaisin, joten kertokaa, että kannattaako metsän ja sen ekosysteemin kannalta laittaa kaikki kerralla nurin? Painaako vaakakupissa metsästä saatu mielihyvä ja muut arvot koskaan euroja enemmän? 
Tiedän, että Suomen pinta-alasta on metsien peitossa 75% ja puuston vuosittainen kasvu on poistumaa suurempi. Ihmisessäkin on melkein saman verran vettä, mutta muutaman prosentin nestehukka heikentää toimintakykyä ja 20% hukka tietää kuolemaa. Päätehakkuita on vuodessa vain vajaa prosentti metsäpinta-alasta ja uusi metsä on aina istutettava vanhan tilalle. Valtio jopa tukee metsänomistajaa, jotta metsiemme ekologinen kantokyky säilyisi. Monimuotoisuutta yritetään erilaisin toimintaohjelmin suojella, mutta ohjelmiin liittyminen ja niiden noudattaminen on kuitenkin metsänomistajalle vapaaehtoista ja varsinkin eteläisemmän Suomen metsänomistajan piireissä vähemmän suosittua. Tilalle kasvatettu puupelto ei vastaa enää metsää sosiaalisessa eikä kulttuurisessa merkityksessä. Mutta Suomen Metsäyhdistys är yyn, "metsä kuuluu kaikille",  mielestä metsää ei vahingoiteta kuin sen verran, että luonto voi palautua muutoksesta. Toisin sanoen turpaan vaan sen verran, kun keho kestää horjumatta. Onnistuukohan tämä metsien monimuoroisuuden säilyttäminen, kun ostajalle ja myyjälle pitää tulla siinä ohessa hyvä mieli också. Mitä mieltä ovat metsässä eränkävijät? Tuokaa nyt joku vähän valoa tähän pimeään päähäni. 

No, se, minkä takia ne puut tuli mieleen, oli dokumenttielokuva Before The Flood. Katsottavissa kokonaisuudessaan YouTubessa. 




Think:
What you eat
What you buy
How you get your power 




T: Confused treehugger


18.10.2016

Tilinpäätös



Himmeästä (ei niinku sillee himmee) kuvasta alla voinen vetää jonkinlaisen satokauden ynnäyksen ja tehdä päätelmiä kunkin maahan upotetun siemenen menestyksestä ja menetyksestä. Himmeähköstä kuvasta voinen päätellä myös sen, että myöhemmät kylvöt ovat jääneet merkitsemättä. Liekö vajaavaiseksi jääneet merkinnät huolimattomuutta, saamattomuutta vai ajan puutetta, jäänee arvoitukseksi asianomaisen puutteellisen itsekritiikin ja ulkopuolisen painostuksen puutteen vuoksi. Määrät olen arvioinut hatariin muistikuviin perustaen 10 litran ämpärimitoissa. 




Avomaa:

Punajuuri: Laatu ok, mutta kokovaihtelua paljon. Kylvin lisää myöhemmin itämättömäksi jääneen palsternakan ja pinaatin tilalle. Kellariin 2 ämpärillistä (osa maassa vielä).
Lanttu: Laatu hyvä, mutta juuressa kaalikärpäsen toukkia. Leikkasin huonot osat radikaalisti pois kuten viime vuonna sopivaksi menetelmäksi totesin. Kellariin 3 ämpärillistä.
Juuripersilja: Pitkin kesää syömme lehtiosia ruuassa ja leivän päällä, pilkon juuret pieniksi ja kuivaan maustesuolan sekaan, sekä säilön keittojuurekseksi. 1/2 ämpärillistä.
Palsternakka: Ei itänyt.
Porkkana: Hyviä ja isoja keltaisia porkkanoita, säilyvyys niissä hyvä. Osa porkkanoista kuitenkin monihaaroittunut "sumppuja" tai lyhyeksi jääneitä. Kellariin 4 ämpäriä (osa maassa vielä).
Kyssäkaali: Hyvä sato, syöty kuitenkin vähänlaisesti raakana (saamattomuutta). Kellariin 3 ämpärillistä (osa maassa vielä).
Parsasalaatti: Satoa koko kesän. Kun muutettiin pois, aloin ottaa nippuja juurineen ruukkuun viikolla syötäväksi. Lehdet pysyivät hyvänä ja mieli hyvänä, kun saimme omaa salaattia pidemmälle.
Sokeriherne: Luotettava sato, mutta laiskat syöjät. Sato on niin aikaisin, etten säilö mitenkään.
Kesäkurpitsa: Vähensin kylvettäviä siemeniä puoleen, mutta satoa oli vieläkin liikaa. Suorakylvö maahan toimi jälleen hyvin, kun vaan malttaa odottaa maan lämpenemistä. Säilötty vain muutama raastepussi pakastimeen.
Sipuli: Ostin alekorista istukkaat ja sain kiitettävästi satoa. 1 1/2 ämpärillistä.
Leikkopapu: Valmistui aika myöhään. Käytin arviolta noin 3 litraa ja säilöin siemeniksi desin papuja.
Salkopapu: Täysin hoitamatta jääneenä sain litran syötäväksi.
Härkäpapu, jätti: Jokin kärpänen riivasi näitä. Ei hyvä. Vain muutama onnistunut palko.
Jättikurpitsa: Liian myöhään. Viimeksi kun näin, niin kurpitsa oli tennispallon kokoinen. 
Herne: Suoraan syötäväksi 2 – 3 litraa.
Peruna: ämpäritolkulla. Myös säilötty kaksi ämpärillistä kellariin

Kasvihuone:

Tomaatti:  Eri lajeja n. 12 – 15 tainta, omia kasvatteja ja saatuja taimia. 4 ämpärillistä. Vihreistä pimeäkypsytettynä loput 1/2 ämpärillistä.
Kasvihuonekurkku: 1 1/2 ämpärillistä.
Basilika: Nypittäväksi 
Kurpitsa: Joku laji, jonka luulin olevan kasvihuoneeseen kasvoikin jalkapallon kokoiseksi pyöreäksi. Koristeena pihalla.
Munakoiso: Jotain uupui tai oli liikaa, koska kukista kehittyneet alut mätänivät pois.

Metsä:

Kanttarelleja: 3 – 4 ämpärillistä. Syöty, pari litraa pakastettu.
Suppilovahveroita ja mustatorvisieniä: Kuivattuna 5 litraa.
Mustikoita: 1 1/2 ämpärillistä pakastettuna.
 Villivadelmia: 5 litraa pakastettuna.

Kotipiha:

Punaviinimarjamehu: 15 litraa pakastettuna/kellarissa.
Kriikunamehu: 4 litraa kellarissa.
Omenahillo: 4 litraa lasipurkeissa kellarissa.

Tähän meidän omalla painollaan etenevään TuValliseen elämäntapaan eli tuottavaan- ja varastoivaan elämäntapaan (Harmaan torpan emännän blogista pihistämäni termi) voidaan liittää myös kesäkuun lopusta elokuun puoleen väliin pellolta niitetty tuore ja kuiva heinä hevoselle, ruuan valmistukseen ja sittemmin myös lämmitykseen käytetyt polttopuut, lähdevesi juotuna ja kaivovesi pesuun sekä aurinkoenergia jääkaappiin ja pikkuelektroniikkaan (poikkeuksena kesän aikana pyykin pesu kerran viikossa koneellisen verran).


 
 









14.10.2016

Hallitsematonta

Ei tässä sen kummempia ole tapahtunut. Tuttujen elämissä on. Liikaakin. Paljon olisi voinut jäädä tapahtumatta. Yritän asettaa niitä perspektiiviin. Kaikkea ei mieli käsitä.

Syksy on jo pitkällä. Olen töissä koulunkäynninohjaajana. Ryhmässä saan soveltaa. Hajoita ja hallitse ja päinvastoin. Langanpätkiä, joita seurata. Sää on ollut armollinen. Vähän sadetta, paljon sadonkorjuuta. Hevosen on nyt hyvä olla siellä missä on. Minun on nyt hyvä olla (siellä missä olen). Lapset tutustuvat lentokoneeseen syyslomalla. Riika it's gonna be. 


24.8.2016

Tiu tau tiu tau tilitali tittan


Ensimmäinen viikonloppu loman jälkeen vietetty Vehkosuolla. Oli rentouttavaa. Ruoho oli kasvanut parissa viikossa paljon ja paikka näytti vähän koskemattomalta. Kasvihuone ja -maa suoranaisesti tursusi vastaan. Keräilin tovin itseäni, jotta uskalsin sinne inventoimaan. Mitään en haluaisi jäävän hukkaan, mutta säilömiselle ei meinaa jäädä aikaa sadonkorjuulta. Pitäisi ehtiä elää muutakin elämää sen ympärillä. Kiire on kirosana.

Lapsille tuli outo kuumetauti, hourailua peräkkäisinä öinä vaikkei kuume korkealta vaikuttanut. Tuppe näki pelottavia papereita ja isot "jutut" veivät kaiken tilan. Kassen mielestä rappuset alakertaan olivat kilometrin pitkät ja ovi kaukaisuudessa. Yö on se aika, kun realistiminä on vahvimmillaan. Myrkkymarjoja, sieniä, pölyäviä maamunia, hulluruohoa...

Hengissä kuitenkin vielä. Utuiset aamut ja lämpimät päivät sopivat maleksivaan tunnelmaan. Metsässä on niin paljon sieniä, että vähän harmittaa. Askeleen päässä metsässä kasa mustatorvisieniä. Pidän niitä henkilökohtaisesti sienimaailman kuninkaina. Keimo keräsi mustikkaa ja puolukkaa. Hirvikärpäset leikkivät päässä vaikeastitavoiteltavaa. Niitä ei edes saunominen haittaa. Satoi välillä ja sitten taas paistoi aurinko teepaitakeliksi asti. 


Vehkosuon trendsetterit.
 

Elsa kysyi edellisen postauksen kommenteissa Kepestä näin:

Mutta haluaisin kysyä, mitä teidän esikoiselle, erityiselle kuuluu? Hänen vuokseen aloin alunperin blogia lukea. Mutta hän on viime aikoina ollut vähän teksteissä ja kuvissa. Saanko kysyä, asuuko hän kotona? 


Itsellänikin kun on erityinen esikoinen, niin siksi luen mielelläni blogia, joissa on vertaisia. :) 

Ja minä vastasin näin: 

Moikka Elsa! Kiitos, kun olet jaksanut seurata löpinöitäni. On totta, että Kepe on ollut vähemmin kuvissa ja jutuissa. Mietin itsekin, miksi näin on. Kepe on kyllä kotihoidossa ja kesällä varsinkin olen tai olemme lomien takia vielä enemmän "kiinni" toisissamme. Tuo Helsingin reissu tehtiin silloin, kun Kepe oli hoidossa, niitä omaishoidon vapaita, mitä minulla on. Yritetään aina hoitolomien aikana tehdä tavislasten kanssa jotain sellaista, jota muutoin ei Kepen vuoksi pääse tekemään. Ehkä osasyy siihen, että Kepe on jäänyt ulos kirjoituksista on, että yritän elää mahdollisimman tavallista elämää. Ei siis niin että haluan peitellä tai kieltää mitään, mutta kun arki on mitä on, ei sitä itsestäänselvyytenä enää oikein jaksa kirjoittaa blogiin. Ihmisten myötätunto voi kääntyä myös joskus tarkoitustaan vastaan, jolloin tulee tunne, että onhan tämä välillä aika paskaa. Ehkä hiukan vaakakupissa painaa sekin, etten voi saada Kepeltä mitään omaa mielipidettä tai kommenttia kirjoituksiini toisin kuin kahdelta muulta tytöltä. Mutta pidän kuitenkin kommenttisi mielessä eikä se turha ollut, kun se pisti miettimään asiaa. Kepe siis on ja pysyy meidän perheen arjessa. Mihin näistä pääsisi ;) 

Niin se on, mutta Kepe voi ihan mukavasti. Omissa maailmoissaan suurimman osan päivää, mutta mukana siinä sivussa. Pallo ei ole enää pitkään aikaan ollut elämän keskiö, mutta hihat ja niiden vetäminen pitkiksi, kädet peittäväksi tuubeiksi on. Ne nyhrääntyvät jo kertakäytöstä rei'itetyksi pitsiksi. Hiusten repiminen on ollut tauolla ja tilalle kasvaneisiin on tullut voimakas kihara. Päivämme rytmittyy Kepen hoitamisten rytmiin; pukemiset, ruokailut ja vaipanvaihdot sekä siirtymät ja seurustelut. Kepen oma jutteluääni kuuluu aina taustalla, usein öisinkin. Jokainen aina vuorollaan antaa huomiota jollain tavalla koskettamalla tai höpisemällä. Kepe itse sitä harvoin vaatii.  

Noin, kirjoitinpa, ei tämä nyt niin vaikeaa ollut. 




Syksyn tullen sieniä kasvaa Vehkosu-o-olla,
:,:Mörri-Möykky se sateessa istuu kärpässienen alla.:,:
Tiu tau tiu tau...