18.7.2017

Tapahtumia

Noi on hauskoja, kun ne on niin kavereita.


Onpa muuten ollut säiden puolesta hieno kesä ja aikakin on kulunut ihan törkeän hitaasti. Alkaisipa jo työt, harrastukset, sateet, pimeät ja kiireet. Pientä jännitystä ja kipristelyä vatsassa olen onneksi saanut tuntea jännittäessäni milloin Paavo M. Väyrynen omaa sukua Väyrynen ilmoittaa halukkuutensa taistella maamme kuninkuudesta. Pääsin jännittämästä. Nyt aloin jännittää, tuleeko uusi mukilanseeraus.





No leikki sikseen.
Pitäisi varmasti mennä ulos, koska siellä alkoi sataa. Pitkästä aikaa.

Olen tainnut jäädä sarkasmin vangiksi. "Nainen, joka eli sarkasmikierteessä." Onko tähän vieroitushoitoa (anonyymit sarkastiset ihmiset) tai vertaistukea läheisille?

11 ongelmaa, jotka vain sarkastiset ymmärtävät (kopioitu netistä)

1. Ihmiset väittävät usein, että sinulla on asenneongelma.
2. Olet sarkastinen lähes joka tilanteessa, etkä edes huomaa, milloin päästelet suustasi kommentteja sarkastiseen tyyliin.
3. Sinun täytyy kertoa ihmisille, kun olet vakavissasi, koska he ovat niin tottuneita vitsiisi.
4. Kun tapaat jonkun, joka ei ymmärrä sarkasmia, tuntuu kuin puhuisit pienelle lapselle.
5. Ihmiset kuulevat heti äänestäsi innostutko jostain vai et - sama oliko se sarkasmia vai ei. Väärinymmärryksiltä ei voi välttyä.
6. Vaatii paljon saada sinut innostuneeksi. Varsinkin, jos muut innostuvat jokaisesta pikkujutusta.
7. Sanomasi sarkastinen kommentti saa sinut heti paremmalle mielelle, vaikka kukaan muu ei olisi sanomaasi ymmärtänyt.
8. "Se oli vitsi" - kaikki eivät edelleenkään ymmärrä, joten joudut toistelemaan tuota vähintään kerran viikossa.
9. Kun tapaat jonkun uuden ihmisen ja huomaat heti vihaavasi häntä, sinun on todella vaikea pitää mielipidettäsi piilossa. Samoin, jos saat lahjan, josta et pidä - "no onpas kiva".
10. Joskus mietit, että oletko ainoa, jonka mielestä juttusi ja letkautuksesi ovat hauskoja.
11. Mutta ei sen väliä, koska olethan maailman hauskin ihminen!
(Vai oliko tämä juttukin vain sarkasmia?)

Eniten mietin, että eikö kaikilla ole tällaista? 



Onneksi tuli otettua kuvia tuosta Iivarista alkukesän aikana, kun oli vielä harjaa eikä niin paljon mahaa. Nyt on päinvastoin. Kaljun mahakkaan ruunan rakastamisessa on pakko olla jotain aitoa.  

Tästä tuli mieleen, että Keimo ei ole vieläkään päässyt viettämään kesälomaa. Sen pitää saada se kerrostalo valmiiksi. Kolmesta viiteen minuuttia aamuisin ajattelen myötätunnolla häntä hänen noustessaan sängystä raskain elkein. Ajatus vie niin paljon voimia, että nukahdan. 




Olohuoneen pintaremontti sai alkunsa ja loppunsa parahiksi ennen Tuuven syntymäpäiviä. Seinät tuli harmaaksi ja vihreähköksi, sävy on se mikä tuli sekoittaessa. Vahingossa ihan kiva. Ostettiin myös maalia lattiaan ruskean sävyn peittämiseksi, mutta maalausaamuna päätin, että raaputetaan vanha maali esille. Kun siitä ei meinannut tulla minun toimesta mitään, niin lopulta "anna minä" Keimo "ei tartte auttaa" teki sen lähes kauttaaltaan, vaikka silläkin meinasi tulla äitiä ikävä (äitiä on kuulemma joka tapauksessa ikävä). Minä kyllä hioin, rystyset verillä. Tuosta huoneesta taisi tulla meidän lempihuone. Ostin Ikeasta vielä maton ja kehystin muutaman vanhan Seura-lehden seinälle.




Toi kuopus täytti yhdeksän ja halusi sänkyyn aamupalan. Vietiin. Siitä meinaa tulla ihan omanlainen ihminen. Haluaa opiskella taidemaalausta, lempiruokana nuudelit, hiusten pituus 57cm ja uutena taitona voltti trampalla ja perhonen työn alla. 




Toivoin huonoa kasvimaavuotta valittaessani voivani tässä vaiheessa kesää sanoa, että ei sittenkään, hyvä tuli, mutta hyvää siitä ei ole vieläkään tullut. Ei ihan niin huonokaan, miltä ensin näytti. Ainoa korjattava kasvis on tässä vaiheessa sokeriherne ja peruna. Hyvät mahdollisuudet ovat kesäkurpitsalla ja punajuurella ja jollain kaalilla, jota en muista mitä se on. Epävarmoiksi jäävät porkkana, juuripersilja, tilli, jättikurpitsa, salaatti ja avomaakurkku. Kasvihuoneessa ovat ensimmäiset tomaatit punertumassa ja yrttejä löytyy oregano, ruohosipuli, rakuuna, lipstikka plus chili. Metsästä hain jo ensimmäiset kantarellit ja mustikoitakin voisi jo kerätä. Kuten aiemmin, ahdistun tietenkin kaikesta liian paljosta. 

Yksi aurinkopaneeli lisättiin (vaikka aurinko paistaa jatkuvalla syötöllä yölläkin). Sähköä kuluttavat laitteet ovat pysyneet samana. Mustarastaspesue menehtyi, asialla olivat koirat. Harmittaa niin, ettei siitä enempää. Taivaalla lentää joka ilta lehtokurppa tai toinenkin. En ole varma, kun niillä on aina niin kiire. Lehtopöllö duunailee jotain traktorivajassa. Hirvikärpäsiä ei ole vielä, mutta paarmoja ja muita niitä semmoisia on. Hevosmuurahaisia ei enää ole siinä määrin näkynyt, että jaksaisin stressata. Voi olla, että murhasin ne kaikki. Vesisaavit ovat täyttyneet mukavasti jatkuvasta auringonpaisteesta huolimatta. Pesin muutaman maton, kun niistä ei enää värejä erottanut. Kaksi kanaa hautoo kahta munaa vuorotellen ja päällekkäin. Katsotaan onko Terho-kukosta mihinkään. Keimon sahalla ei ole tapahtunut. Sitä ei mies ehdi kaikkea, mutta työleiripaikat ovat eri paikkoja kuin tämä. Kylilläkin on tapahtunut; uusi ihmisen alku ja kaksi uutta asukasta yhdessä vanhassa talossa. Olen kaikkien puolesta iloinen. 



Päivien kulku täällä muodostuu aikaisimpien vuosien lailla erilaisista askareista, joiden väliin mahtuu tapahtumia tai usein ei mahdu. Sytytän uunin aamupalaa, päivällistä tai iltapalaa varten. Tiskaan ja hoidan eläimiä. Käyn kaupassa ja asioilla. Haen vettä ja sanomalehden. Haen puita. Ratsastan. Hoidan tomaatteja. Hoidan Kepeä. Teen laidunta ja niitän heinää. Mietin ääneen tai itsekseni saunotaanko tänään ja kuka lämmittää saunan. Iltapala syödään syntisesti sängyssä netflixiä katsellen. Joku miettii, missä välissä hampaat pestään. No aamulla.  










8.6.2017

Missä laiho?


Eipä aikaakaan, kun ilma ympäristössä näytti alla olevan kuvan kaltaiselta. 
Nyt se näyttää yllä olevan kuvan kaltaiselta. Ei vihannoi silti niityt, voikukat vain. Puut metsän kyllä huminoivat, mutta kasvimaalla ei ole eloa. Kaikki on omituista säässä ja luonnossa. Ei ole ilmaston muutos vaan kuolonvuodet. Pieni jääkausi, nälänhätää, sairauksia, katoa ja kannibalismia.  

No mutta, ottakaamme ilo irti, kun sitä vielä on, harvoin tarjolla. 


Vappu 2017

Pistin ensimmäiset siemenet toiveikkaana toukokuun loppupuolella. Näkyvissä ainoastaan sokeriherne. 



Laitoimme toisen siemenerän kesäkuun 5. päivä. Nyt meni hallanarkoja lajeja, kuten kesäkurpitsa. Saas nährä. Samalla toin tomaatin taimet kasvihuoneeseen. Ihan ovat kuikeloita. 


 


Keimo sahailee illat pitkät lankkua ja hirttä. Kotipihalta kaatui seitsemän puuta, joista haapaa ja lehtikuusta olisi tarkoitus tulevaan saunaan hyödyntää. 




Minä sain riukuaidan korjattua ennen hevosen tuloa. Käytin ihan kauheasti aikaa ja vaivaa korjauksessa, mutta silti en tehnyt hyvää, vaan suttaa. Julistin kaikille ohikulkijoille turhautuneena, että "tästä tulee ihan paska".  




Mutta siellä se hevonen taas on. 

Oli kyllä haikeaa lähteä Elpan tallilta ja erottaa poijjaat toisistaan (hevosilla se suurin ikävä, jooh). Iivari oli onneksi jälleen ihan, että ahaa, kävi moikkaamassa lampaat ja alkoi syödä. Tunnen hieman huonoa omaatuntoa siitä, kuinka ihannetilanne minulla on hevosenpitoon. Talvella ystävän luona, kesällä omissa nurkissa ja oma traileri säännöllisiä valmennusreissuja varten. Pitäisi keksiä tähän joku negatiivinen asia, ettei kuulosta ylpistelyltä... Iivarilla on kesäihottuma. Se on raskasta. Eikä meillä ole eläimille hoitajaa, ei päästä käymään missään kesällä. ⇐ Rekry. 




Seuraamme jännityksellä mustarastaan pesintää kellarin kupeessa. Munista ilmestyi nahkapusseja, jotka näyttelevät kirkuvan punaisia kitojaan. Maapesä on näin kotieläinpetoja omistavalle kauhea stressi. Kohta ne alkavat pitää ääntäkin. Häkkiviritelmää on mietitty, mutta jos emo hylkää. Mustarastaalla ei kyllä kauheasti käynyt asiat mielessä, kun kämppää rakensi. Miksi muutti maalle valtatien viereen tämä hormonihuuruinen mustarastas? 




Teimme yläkertaan harja ja luuttuvoimin suursiivouksen lasten kanssa. Se on kivaa, kun voi harjalla ensin pöllyttää pölyt ilmaan ja odottaa sitten niiden laskeutuvan maahan, jotta voi luututa. Persialaisen "perinnematon" kantaminen ulos ja tamppaaminen lisäsi parisuhteeni lujuutta. Eihän siinä suuren ja painavan ja vetkulimaisesti käyttäytyvän maton putsaamisessa ollut mitään muuta probleemaa kuin se, että toisen oli pakko roikkua mukana ja tehdä yhteistyötä. Siksipä näin mielelläni vähän vaivaa ja tähtiä asetellessani maton takaisin sängyn alle inch by inch (elikkäs 2,54 cm kerrallaan) ihan yksittäspäin.

Hyvää kesän alkua
*urpot heittomerkit sormilla ohimoille kesän kohdalla.



12.5.2017

Kauheasti on ihmisellä kaikkea

 Näistä olen viimeaikoina parhaani ja ajan salliessa innoittunut: 

* Ohjelma tanskalaisesta Fødegordin perheestä – Omavaraista maalaiselämää viettävä perhe (Jaksot 1-2/4 löytyvät Yle Areenasta). Miten kiehtovaa ja hypnotisoivaa. Tässä on vaan jotain, mikä pitää otteessaan. Vähän kadehdinkin tähän elämäntyyliin liittyvää vapautta. Pitää vaan pitää varansa ettei oma aate muodostu rasitteeksi eikä siitä muodostu vankila.

Ensimmäinen jakso löytyy nimellä: Isä, äiti ja lapset.

* Netflixistä Mustageista kertova dokumentti Unbranded. Tämän katsomisen jälkeen olen löytänyt aivan uuden näkökulman hankalissa maasto-olosuhteissa rämpimiseen. Olen suorastaan innoissani, mitä hankalammista paikoista selviän yhdessä luottomustagin kanssa (eli suomenhevosen).

* Toinen Netflix-dokkari Harry and the Snowman. Kertoo Harry De Leyerin hevosmiesurasta ja hevosesta, jonka hän osti 80 dollarilla teurasautosta ja voitti tällä sittemmin Amerikassa isoja estekilpailuja. Snowman osoittautui Harrylle erittäin uskolliseksi ja myös toimi luotettavana perhehevosena vuosia. Tämän dokumentin katsottuaan haluaa vain mennä talliin omaa hevosta rapsuttamaan.

* Kirja: Walden – Elämää metsässä, Henry David Thoreau. Tätä kulttikirjaa olen lukenut ja alleviivaillut. Siis alleviivaillut kyllä. Ihan pimeätä. Mutta kokolailla hämmästyttää, että 1800-luvulla eläneen tyypin ajatukset osuvat niin hyvin tähän päivään. Tämän valossa ihmiset alkavat vaikuttaa melko typeriltä.




Vehkosuolla aloitin istutukset avomaalle, ehkä hätäilin, kun tätä takatalven menoa katselee. Laitoin maahan jo porkkanaa, lanttua, punajuurta, juuripersiljaa ja palsternakkaa. Kotona tomaatit ja kurkut ovat sillä tavalla hyvällä mallilla, etteivät ole vielä liian isoja. Korjasin myös perinneaidan alkupätkää. Tolppien alaosat savimaan rajasta, maan pinnalta, on mädäntyneet. Veistin huonot pois ja iskin uudestaan maahan pareittain, niin, että osa vittaksista pysyi paikallaan.





Keimo on kaatanut uutta saunaa varten puita ja pääsi viime viikonloppuna pääsi kokeilemaan itse rakentamaansa sahalaitosta, jossa hirsiä ja lankkuja on tarkoitus sahata moottorisahallla Logosol-ohjurin avulla (olisipa joku ehtinyt purkaa paremmat kuvat koneelle, alla vain instasta kaapattu).





Lähdevesikaivo on jo kerran tyhjennetty, silti siihen sekottuu pintavettä ja se on harmaata. Olemme hakeneet vettä toisesta lähteestä läheltä.

Viikko sitten perjantaina siirsimme kanat ja kukon Vehkosuolle. Kukko oli mennyt edellisenä iltana huonoksi ja nuokkui todella sairaana. Siirsimme sen kuitenkin kanojen mukana, mutta seuraavana aamuna se löytyi kuolleena. Jää epäselväksi miksi. Ikää sillä oli nelisen vuotta. Nyt meillä on onneksi ystävältä saatu Terho-kukko, joka on satukirjan kukkotyyppiä ja vaikuttaa todella herrasmieheltä. Onko kukaan muuten nähnyt näin pitkiä kannuskynsiä ja onko kukaan tehnyt niille mitään, kun tuntuu hankaloittavan kukon liikkumista?
Sunnuntaina lähdön hetkellä kävi tyhmä juttu. Koirat olivat tiirikoineet itsensä kanalaan ruuan tähteiden perässä ja Soosoo, vielä tietämätön, miten kanojen seurassa sopii meillä käyttäytyä, iski hanpaansa vanhaan symppikseen Nahka-Anneliin. Tämä siis tapahtui meidän selän takana ja tulimme paikalle liian myöhään. Kauhean surullista ja ihan mälsää. Nyt alkaa kanoihin tutustumisprosessi miinusnumerosta.




Mitäs vielä. Uusi ja isompi invertteri oli pakko hankkia, kun edellinen kyykähti. Olisi pitänyt ostaa jo alunperin isompi. Tyhmästä päästä kärsii lompakko.


P.S. Euroviisut ovat tietenkin olleet taas katselun alla. NormaJohnille erittäin paha takaisku, ettei päässyt jatkoon. Pidin kyllä. Nyt suosikkejani ovat Belgia ja Portugali (myös mm. Norja, Bulgaria). Italiahan nämä kisat tulee varmasti voittamaan.


19.4.2017

Terkkuja ja video

Pääsiäislomat Vehkosuolla vietettyämme, heräsi monta asiaa ja ajatusta eloon ja myös blogi saanee heräämisaiheita. 

Olen istutellut maltillisesti siemeniä esikasvatukseen kesää varten; on tomaattia, kasvihuonekurkkua, lehtikaalia ja chiliä. Koulussa oppilaiden kanssa olemme istuttaneet paprikaa, josta riittänee taimia meillekin. Kurpitsojen ja papujen kanssa tiedän jo kokemuksesta, että niiden istuttaminen maahan on paras vaihtoehto, jos sadolla ei ole hirveä hoppu. 

Vehkosuolla oli kaikki paremmin, kuin odotin. Hiiret eivät olleet tehneet juuri mitään tuhoa, olen tainnut siis oppia piilottamaan houkutukset. Oli mukavaa, kun varustelu ja huoneet olivat entisellään meitä odottamassa. En edes lakanoita vaivautunut vaihtamaan, koska niissä ei olla ehditty syksyllä paljon nukkua, ainoastaan peittojen tuuletusta ja kosteuden poistoa piti suorittaa. Ja kaiken vaatekerrosten läpi ei puhtaista lakanoista olisi ollutkaan iloa. Melkoista körttiläiselämää tuli pääsiäisen pyhät vietettyä muutenkin. Ruoka oli melko köyhää, koska varastoja ei vielä viitsi täyttää ja ilma sisällä talossa viileää. Vietimmekin paljon aikaa ulkona puiden karsinta ja risujen siivoushommissa. Illalla saunan kautta sänkyyn peiton alle.

Keimo on alkanut kaavailla hirsisaunan rakentamista. Kellariin emme todennäköisesti saunaa rakenna ainakaan tässä vaiheessa, koska nykyinen saunan paikka on toiminut hyvin. Pieni vanha sauna on kuitenkin niin ahdas, että uusi, hieman isompi olisi paikallaan. Suunnitelma on hyödyntää oman metsän puita mahdollisimma pitkään, joten tämä on oleva pitkähkö projekti. 

Minä korjasin kasvihuoneesta vanhat taimet ja roudasin sinne viimekesäisiä hevosenkakkoja. Siivosin myös kanalan ja rehuhuoneen. Tunkkasimme Keimon kanssa navetan rehuhuoneen oviseinää ylemmäs. Seinän alin hirsi on vajonnut ja lahonnut niin, että seinä oli 10-15 senttiä painunut.

Koirat sopeutuivat nopeasti maalaiselämään ja touhusivat lähietäisyydellä koko kolme päivää, myös Soosoo. Tosi mukava huomata, ettei sillä ole taipumusta lähteä pitemmille reissuille jälkien perään. 

Ennen tulevaa kesää, haistellaan vielä hetki tunnelmia viime kesältä Vehkosuo-videolla. 







Kevään tuoksuisia terkkuja!

♡♡♡

16.2.2017

Soosoo




Nytpä on meille tullut uusi koira. Tyttö nimeltänsä Soosoo, iältänsä kaksi (optio vanhempaankin ikään on) ja kooltansa sopivan kokoisen pieni. Soosoo tuli meille Balkanin koirat ry rescue-yhdistyksen kautta Bosnian yksityiseltä Doboj:n koiratarhalta. 
Rescue-koirista kirjoitellaan paljon ja mielipiteitä riittää. Minulle riittää oma mielipide, mikä on sekin hatara. Tiedän, etten onnistu korjaamaan orpokoirien populaatiota missään päin maailmaa teoillani. Enkä todellakaan pysty vaikuttamaan koiranpitopolitiikkaan kyseisissä maissa. Ellei valtio ole konkurssissa tai köyhä, sen pitäisi pystyä hoitamaan omat ihmisensä ja ihmisten koiransa ja niin edelleen. Sellaista uskallan olla mieltä. Jostain syystä, kun on adoptoinut koiran huonoista oloista, alkaa tuntea pahaa mieltä niitä tarhaan jääneitä kohtaan. Yhden pelastaminen ei enää riitä. Se on tieto lisää tuskaa -kierre. Siksi en suosittele rescue-koiran ottoa. Siitä ei tule hyvä- vaan huono omatunto. Niin on käynyt Madonnallekin, jatkuvasti tekisi mieli adoptoida lisää pentuja Afrikasta.

Soosoon adoptointiprosessi meni näin: 

1. Koirien kuvien ja taustatietojen kuumeista katselua, katselua ja katselua nettisivuilta.
2. Jostain tietystä koirasta innostumista. Esitietolomakkeen täyttämistä. 
3. Sähköpostin odottamista. Ja pettymistä (jos varattu). Tai  sitten ilahtumista.
4. Soittoajan sopiminen haastattelua varten.
5. Puhelinsoitto ja keskustelua kaikesta mahdollisesta koiraan liittyvästä (oman päätöksen vahvistamista ja varmistamista, yhdistysaktiivin arviointia perheen ja koiran mätsäävyydestä). Uuden soittoajan sopiminen.
6. Pohdinta-aika
7. Päätös, uusi soitto ja kotikäynnin sopiminen. (Kotikäynti ei ole kaikkien yhdistysten kuvioissa, mutta Balkanin koirilla on. Tällä käynnillä on aikaa miettiä vielä kerran omia aikomuksia ja kysyä tarkentavia kysymyksiä tulevasta koirasta. Yhdistyksen aktiivit osaavat arvioida myös kotona olevien koirien laumakäyttäytymistä.) Tällä kaikella pyritään ehkäisemään koirien uudelleensijoitukset.
8. Maksu (Balkanin koirat, 490€. Summa koostuu koiran valmisteluun ja tuontiin liittyvistä toimenpiteistä ja kulukorvauksista, ks. Balkanin koirat).
9. Tuontipäivämäärän kirjoittaminen kalenteriin.
9. Odottelua ja haaveilua. (Bosniasta tuodut koirat menevät karanteenitarhalle 21:ksi päiväksi, jonka jälkeen vasta saavat matkaluvan EU:n maihin). Saimme väliaikatietoa ja kuvia karanteenitarhalta.
10. Hakupäivä. Koirat matkustivat ammattimaisella koira-autokuljetuksella Tallinnan kautta lautalla Helsinkiin Länsiterminaaliin, josta me 3. päivä helmikuuta koko perheen voimin menimme hakemaan.
11. Kotimatka. Koira kakkasi heti häkkiin ja päätimme ajaa "käryissä" kotiin asti. 
12. Koiran pesu (ja megalomaaninen takkujen selvitys seuraavana päivänä).
13. Kotiuttaminen voi alkaa.

Kiitos asianmukaisten koiriemme, laumaan sopeutuminen on ollut nopeaa. Soosoon varovaisuus ja lievä epäluulo muuttui vuorokaudessa iloisuudeksi ja avoimuudeksi. Koirat näyttävät, missä, miten ja mihin aikaan mikäkin asia meillä tapahtuu. Bordercollie Pöpi ei rodunomaisella tyylillään siedä sekoilua, joten se ilmoittaa jäätävällä tuijottelulla tai hampaiden naksuttelulla että "tääl on vaan yks sheriffi ja se on mä" ja Kikka hoitaa kaveruusasiat. Mutta kyllä Soosoonkin tilanneälyä täytyy ylistää. Se on oppinut nopeasti hyvät, pahat ja rumatkin tavat. Sisäsiisteys on tarhakoiraoletusta parempaa, paperille aina ja ulos mieluiten. Erotilanteissa äänihuulet aukeavat, mutta iltaisin ei enää ollenkaan (jäävät eri huoneeseen) ja aamullakin malttaa paremmin omaa vuoroa odottaa. Laumassa kipuamista on testattu, kuten asiaan kuuluu, mutta sijaa ei ole tullut. Pihalla ulkoillaan aidatulla alueella vapaana, nimeä (huhulua) uskotaan ja hihnassa liikutaan hämmästyttävän hyvin. Vehkosuo-retki viime sunnuntaina, viikko kotiuttamisen jäkeen, testasi luottoa ja uskollisuutta kaikilta osapuolilta. Mutta Free Soosoo operaatio sujui hyvin. Lauma pysyi hyvin kasassa (video retkeltä instagramissa ****).
Kissan kanssa on otettu ystävällisiä ja myös rallimielisiä kontakteja. Harri-kissa kertoo ilmeellään kannattaako alkaa vai ei. Hevoset on käyty katsomassa myös. Pevotti hiukan, Iivarin mielestä oli ihan ookoo. 
Sohvalla alkaa olla siis ahdasta. Pöpihän ei edes välitä ihmisen vieressä kyhnäämisestä. Se odottaa vaan tehtävää, mutta Kikalla on ollut hetkittäin vaikeaa jakaa perheen ainoan rescue-koiran paikka ja myöntää, että tuo kolmas hyypiö on ihan hyvä tyyppi. 

Kauheasti meillä on joka paikassa irtokarvaa.



Satamassa ensikontakti.
Ennen takkujen selvitystä (1. päivä).
Takkujen selvityksen jälkeen (noin 4 tuntia aloituksesta).
Kotikoiraksi opettelua.
Kaveruuden luomista
Pihalla vapaana (4. päivä).
Vehkosuolla vapaana (Yeptzon-jäljitin kaulassa)


Kotiinlähdön aika. Yksi meinasi jäädä. Liikaa koiria? 


P.S. Tuosta nimestä en osaa sanoa paljoakaan. Mietin kyllä, että siitä tulisi joku legendaarinen. Tuli Soosoo. Mutta ilman nimenmietintäretkeilyä en olisi törmännyt Bosnian pyramideihin. Niitä tutkiessa meni monta päivää eikä kukaan tunnu tietävän niistä mitään. Hyvin hyvin mysteeristä. Googleta, jos uskallat. 

P.P.S. Ja kiitos Balkanin koirien Mei sekä Päivi.

29.1.2017

Siiven tyngät



Miten onkaan haikeaa se, kun viisitoistavuotias esikoinen on jo niin iso ja miten onkaan toisenlaista se tunne eri tavalla. Kun on kehitysvamma. Kun vaipanvaihto, pukeminen ja syöttäminen ei lopu ja haluaisi välillä olla ihan tavallinen teini-ikäisen äiti. Taistella kotiintuloasioista, yökylistä, kylillä notkumisista, kotitöistä ja rahan käytöstä. Säästyn siltä. Me emme riitele mistään, kiukuttelemme tahoillamme.  Välillä otan vastaan hienovaraisia läheisyyden osoituksia, itsekkäästi ajattelen niiden olevan minulle, vaikka olen tietenkin hänelle vain läsnäoleva ihminen. Olemattoman vastakaiun äärellä oma kiintymys ja rakkaus voi joskus taipua mekaaniseksi, velvollisuudeksi, jopa harhaiseksi kuvaksi pyyteettömyydestä. Annan häikäilemättä sankaruuden manttelin laskeutua olkapäille. 

On vain jossain vaiheessa osattava luopua ja työntää pois kotoa. Milloin ne ovat valmiita? Milloin minä olen valmis? Olen jo oppinut jakamaan vastuun, osaan irrottaa, olla erillään ja luottaa. Mutta jos siivet eivät kasva, kuten muilla poikasilla. Silloin pitää kurkistaa pesästä toisen puolesta, katsoa miten pitkä matka on maahan, kylmettyä ja tuupata matkaan, niiden olemattomien siiven tynkien varaan.

Että siinä mielessä erilaista. Onneksi on oksia, joita pitkin voi laskeutua ja nousta. Havuja perkele! Ja ollakseen lintu, ei ole pakko lentää. 



Onnea Kepe 15 vuotta. 


Äiti

11.1.2017

Yhdeksän kovaa

Ei tarvitse, kuin selkänsä kääntää, niin jo on bloggeri muuttunut. Kaikenmaailman merkkejä, hymiöitä 👀 ja symboleita on nyt mahdollista liittää blogitekstiin. Merkkejä voi hakea hakukoneelta myös piirtämällä itse piirrosruutuun kuva, jonka perusteella hakukone tarjota vastaavan valmiskuvan. Koklasin piirtää >(I)< ja sain ☼. Njooooo. Hymiömaailma on minun maailman rinnakkaismaailma. Käytän kyllä, mutta varovaisesti ja eniten face with tears of joy :ta 😂. 

Tulin tänne käymään, koska haluan listata myöhempää itsetutkimusta tai -ironiaa harjoittaakseni, tämän hetkiset mielenkiinnon kohteeni. Alan olla siinä vaiheessa elämänviisautta, että kohteet eivät heilahtele suunnattomasti, mutta iän mukaista vakautta saisi olla jopa enemmän. Epävakaus ei välttämättä näy ulospäin, mutta pään sisässä pyörii mahdollisuuksien karuselli. Käy usein niin, että luen vaikkapa inspiroivaa artikkelia lehdestä. En meinaa malttaa istua paikalla jutun loppuun asti, kun tekisi mieli lähteä heti metsään tutkimaan pieneliöstöä, leipomaan leipää, neulomaan villatakkia, ompelemaan salihousuja, joogaamaan, maalaamaan, katsomaan internetistä tietoa, juomaan kahvia, katsomaan avartavia dokumentteja, opiskelemaan ihan mitä vaan tai tilaamaan verkkokaupasta sikatrendikkäitä vaatteita. Tämä päättyy usein niin, että mahdollisuuksien määrä ylikuumentaa ja kaataa systeemin, jonka jälkeen estojärjestelmällä voi tehdä vain normaaliasetuksen hommia, kuten pyykkien ripustusta.

Mutta seuraaviin asioihin olen päässyt käsiksi systeemin ohitusohjelmalla.

1. Ratsastus ja hevonen. 

Käyn valmennuksissa noin kerran viikossa. Hevosen tallipaikassa ei ole kenttää, joten kuskaan  hevosen trailerilla hienolle Usvalaakson maneesille. Tällä systeemillä voi helposti kuvitella olevansa tavoitteellinen harrastaja. Välipäivinä teen harjoitteita sen mukaisesti maastossa. Talli on Iivarille sopiva ja minun on siellä myös hyvä olla. Ja koska tarvitsen valmennukseen mukaan lastauksia varten avustajan, nakitan siihen Kassen ja saan viettää samalla äiti-tytär aikaa. 

 


2. Lukeminen ja tiedon hankinta

Olen aina arvostanut suomalaista kirjallisuutta ja lukenut erityisesti kaunokirjallista proosaa, mutta sitten sain siitä yhtenä päivänä tarpeekseni. Ei vaan lähde. Minua innostaa nyt enemmän tieto, mutta haluan lukea sitä pehmomuodossa (ihmisen näkökulmasta). 



3. Koirien (eläinten) ihmeellinen maailma

Meillä on Pöpi ja sitten on Kikka, mutta kohta saattaa olla myös Jaska (työnimi). Kolmen koiran omistamisessa ei ole mitään järkeä. Silti, se on meidän perheen juttu. Ja se on myös aikuisen ihmisen tapa hankkia elämään actionia ja irrationaalisuutta eli nuoruutta. "Kato nyt tota, ku se tollee!" Ja mikä parasta, voin koiria haalimalla olla oman elämäni Konrad Lorenz. Kolmas koira on myös rescue-koira. Pelastettaviin koiriin alkaa olla huolestuttava päähänpinttymä vaikken tosissani usko tekojeni  paljon kyseisten valtioiden koirapolitiikkaan vaikuttavan.

Konrad Lorenz

4. Tanssi

Hiphop ja nykytanssi pitää pintansa. Käyn tunneilla ja opetan lapsille hiphopia. Katson epäsäännöllisesti Youtubesta, miten tehdään joku breakdance muuvi ja sitten menen ja yritän. Yrittänyttä ei laiteta. Samalla yritän siirtää taka-alalle isovarpaan tyvinivelen nivelrikon. Nivel on niin kipeä ja jo pahasti rustottunut, että scheisse. 



5. Vehkosuo

Se on taas muuttunut haavekuvaksi. Kesän 2017 tavoitteena muurattu pitsauuni. Tanskalainen maajussi, Frank, on edelleen sankarini. 



6. Työ koulunkäynninohjaajana

Muutama huomio; se, missä päivittäin käyn, on työpaikka, jossa teen työtä ja jossa minulla on työyhteisö ja mielekkäitä työtehtäviä. Työstä saa palkkaa. Nämä eivät ole vielä menneet tajuntaan täysin. 

Askartelu voi olla työtä


7. Netflix ja päivän pimeät tunnit kotona

Kotipesässä nyhjäämistä. 



8. Materia

Aina välillä tarvitsen jotain, mitä sitten tuijotan verkkokaupassa moneen otteeseen ja niin kauan, etten enää tarvitsekaan. Viimeisin tarve oli pitkä villatakki, mutta sainkin sitten siskolta sellaisen. 



9. Neulominen

Joka ilta tekisi mieli aloittaa villatakki. Pipoja tulee ryppäyksittäin.




Näillä tänään, huomenna ehkä jo jotain muuta.