Slummien miljardööri

Ja taas me pääsimme nauttimaan pitkästä viikonlopusta vappuineen kaikkineen. Lapsilla oli koulusta vappupäivän jälkeinen perjantaivapaa ja sehän meitä riemastutti. Viikonlopun säästä nyt ei tarvitse puhua, vaikka ainahan siitä on jonnin verran jauhettava. Yleisen mielipiteen mukaan sää oli siis surkea.

Sisko ajeli Vantaalta perheineen meidän luokse Vehkosuolle. Yhteisestä vapun vietosta kuvia ja tunnelmia siskon Housuissas on -blogissa.

Istutin rohkeasti hyhmäiseen maahan lisää mustajuurta, juuripersiljan ja palsternakan. Sain nyt kasvimaan aidattua lammasverkolla, jonka hinta (myöhäisempää ihmettelyä varten) Agri-marketissa oli 100cm/50m rullasta 89 euroa. Halvemmallakin olisi voinut saada, mutta hätänen ei säästä rahassa vaan ajassa. Sain onneksi lohdutukseksi kinuttua mukaan puureunuksisen puulavan kompostoriksi. 

Sitä kasvimaata aidatessa tuli väistämättäkin sellainen olo, että olisiko sittenkin pitänyt tehdä vielä isompi. Mutta ainahan voin tehdä toisen aidan viereen ja leikkiä siirtolapuutarhalaista. Tarjota Daniel Gottlieb Shreberin aatteen mukaan vähävaraisille lapsille mahdollisuuden terveelliseen kesänviettoon* 

Tein myös portin. Vinoilun ja laadunvalvonnan alaisesta paineesta huolimatta siitä tuli ihan okei. Vino kylläkin, mutta vinous kuuluu minulla takuuseen taulun asennuksesta alkaen. Käytin Frankin (tanskalainen) yksinkertaista saranaideaa, jossa saranapuolen reunapinna jätetään alapuolelta pidemmäksi joka sujautetaan maahan upotettuun peltitölkkiin ja pinnan yläreuna sidotaan aitatolpaan "yläsaranaksi". Kelpaa. Lammasaitaverkon pienin silmäkoko piti ainakin sen lihavimman ja isoimman kanan ulkopuolella. Sen, joka kävi silmieni edessä tunkemassa rintafileensä rakosista niin pitkälle, että näytti hetken enemmän hylje-eläimeltä kuin siipikarjalta. 

Sitten, jatkoimme riukuaitaa, jonka tarkoitus on päätyä pajan sivuseinään eli tulevaan eläinsuojaan. Riukuaidalta sitten poikittain halkoliiterin suuntaan aletaan kasata risuaitaa (Frankilta opittua sekin), sellaista, jossa pareittain upotettujen tolppien väliin tungetaan kaikki turhat risut ja näin päästään niistäkin kätevästi eroon ja saadaan luonnollisen naturelli maalaispiha näyttämään slummialueelta.

Sunnuntaina veimme peräkärrillisen rautaromua avolavalle, jonka bongasin lähikylällä pari viikkoa sitten. Tuollaisen kierrätyspisteessä nykyisin niin harvinaislaatuisen avoimen rautaromulavan menestys ja tulevaisuus onkin sitten toinen asia, sillä kaikki se jäte, mitä minä siellä näin, ei ollut kyllä rautaa nähnytkään. 

Herää siis ihminen, eläinkunnan kruunu! 

Vanha PC ei ole rautaa, vaikka mielestäsi se onkin peräisin "jostain niinku rauta-ajalta". 

Sieltä lavan vierestä otin mukaan vanhan hyljätyn vihreän, pyörivän ja keinuvan 70-luvun tv-nojatuolin (rautaa?).  

Samalla reissulla kävimme Orimattilassa kylässä siskosten, Irinan ja Kirsikan, boheemin persoonallisessa kodissa kahvilla ja kuppikakuilla Ja mikä parasta, kotimatkalle kyytiin lähti vanha sohva, jonka tyylisestä olen haaveillut Vehkosuolle. 

(Sohvasta ja  tyttöjen kodista kuvia vielä myöhemmin.)

* Vähävarainen kaupunkilainen perhe, maatilkku ja työkaluvaja 1800-luvun Saksassa. Perhe viljeli leivän jatketta ja vietti yhteistä aikaa raittiissa ilmassa. Perheen isät pysyivät poissa maallisten ilojen ja paheiden ääreltä.

Lanko vapun keppiheppaestekisailussa voittoasemissa. 

Kasse kouluttaa pikkusiskoa ja serkkua. Istu!

Ajorata navetassa.

Uusi kangas hapertuneen tilalle painoreunukseen tynnyrin päälle.

Pono virtti.

Aita ja koko komeus.

Perinneaitaan jatkoa.

Mies työssä ja adoptoitu vihreä nojatuoli (takana).

Rautaisia hermoja kaikille!