Mitäs me iskä nyt tehdään? |
Hei hulinaa.
Minä olin lähes koko sunnuntain Studio Dance Pit-tanssikoulun kevätnäytöksessä modernin tanssin esityksessä. Sillä välin Keimo suunnisti lasten kanssa Vehkosuolle majantekohommiin.
Vehkosuolla oli vastassa melkoinen yllätys; lähdevesiojan ylityssilta oli sortunut. Majanrakennussuunnitelmat oli siirrettävä väliaikaisesti sivuun sillankorjauksen tieltä. Ojan ylitys onnistui kolmen tunnin uurastuksen jälkeen ja pienen evästauon jälkeen sai majakin perustuksen.
Tästä pari tonnia autoa yli, hop. |
Majan nimeksi oli annettu aloituskokouksessa 15.10.2012 alustavasti Suomi, mutta sittemmin sitä on alettu kutsua Haukansilmäksi. Majan sijainti on valittu niin, että sieltä on hyvä tähyillä kiikareilla pellolla liikuskelevia eläimiä, mutta kuitenkin niin, että se on tarpeeksi lähellä taloa (ruokahuolto) ja pihatietä
(lähestyvät vieraat on helppo havaita).
Hyvältä näyttää.
Hanslankarit |
Haukansilmä alkaa hahmottua. |
Kuvat: Keimo |
Wau mitkä perustukset! Ei kai noin hyvin suunnitellusta voi muuta tullakaan kuin hyvä :)
VastaaPoistaSamaa mieltä olen. Tämä on jotenkin kunnia-asia Keimolle ja maja menee monen muun asian edelle ja hyvä niin. Ei asioilla tarvitse olla aina niin järjellä selitettyjä tärkeysjärjestyksiä.
PoistaVoi vitsi tosta tulee hieno! Ja toi palaveripöytäkirja/hahmotelma saa niin hyvälle tuulelle. :)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaadoptoisitteko minut ja koko perheeni? eihän tuollaisia vanhempia ole kellään :) ihania olette. t. amanda
VastaaPoistaEt sä kestäisi päivääkään meidän seurassa. Se on ihan kauheata, kun kukaan ei osaa normaalilla tavalla kommunikoida. Parhaiten sopu säilyy, kun yks kaivaa kasvimaat, toinen raahaa puita tai tekee ojaa, pari pyöräilee ympäriinsä ja yks leikkii oman lelunsa kanssa. Tervetuloa siis, jos ikuinen loputon kiinnostaa. :) Kiitos kuitenkin mukavista sanoista.
PoistaSiis ikuinen kaaos eikä mikään ikuinen loputon. Ihme sananvalinnan mulla.
PoistaVau! Tulee varmasti upea maja! Mulla on blogissani sinulle tunnustus :)
VastaaPoistaVoih, kiitos!!!
PoistaVoi miten innokkaat hanslankarit ja miten HIENO majasuunnitelma!!!! Meidän kopla vois kans liittyä tohon adoptoitavien joukkoon ;D Kun ei täälläkään kommunikoida ja kaaos on loputon niin se puoli ois jo tuttua, tää vois siis muuttua vain paremmaksi tästä :D
VastaaPoistaEntäs kevätnäytöksen fotot? :)
No tervetuloa teillekin! :D
PoistaNiitä kevätnäytöksen fotoja ei ole, kun itse keskityin vain suoritukseen, eikä mulla ollut henkilökohtaista valokuvaajaa mukana (mutta Dance Pitin Facebook-sivuilla julkaistaan varmasti ripauksittain kuvia.)
No mahtava maja ja hauskat hanslankarit! Entä onko Nulkku jo päässyt tositoimiin?
VastaaPoistaNulkku seisoo vielä kotipihalla odottamassa siirtokilpiä. Alkaisi olla jo tarvetta Vehkosuolla. Ei olisi yhtään haitannut tuossa sillanrakentamisessakaan.
PoistaIhan mahtava maja tulossa flikoille! Tuli heti oma lapsuus mieleen, meidänkin isän kunnia-asia oli noi majan rakentamishommat. Voi miten hienoja laavuja ja kallionkielekkeelle väsättyjä majoja meillä oli. Muistelen että isä jotenkin itse oli niistä ehkä vielä enemmän innoissa kuin me lapset ;) se oikein intoa puhkuen raahasi kaikennäköistä rakennusmatskua vaikka minne korpeen ja teki salaluukkuja vakoilua varten ym.siistiä. Ja samalla tajuan, että T (enkä minä) olla annettu lapsille ollenkaan tällaista majaperintöä! :( apua. Mutta niinkuin sanoit tuo majahomma on kunnia asia C.lle. Meillä se on toi urheilupuoli, meidän lapset ei osais ketään uida pyöräillä, hiihtää, luistella tms ilman T.ia ja se ramppaa kaikki treenit läpi ja valmentaa käsipallojoukkuetta ja istuu taitoluistelunhallituksessa (ainoana miehenä...) ym. Että jokainen kai tavallaan. Mutta kyllä on siis hienot suunnitelmat C.llä ja tytöillä ja aika vaatimaton nimi toi Suomi, kas kun ei Maailma tai aurinkokunta, mutta Haukansilmä kuulostaa jo tosi prolta.
VastaaPoistaMiten meni kevätnäytös? olispas ollut kiva nähdä sut tanssahtelemassa!
Täällä on vietetty vappua ihanassa ilmassa perinteisesti ystävien kanssa vappuillen ja torvisoittoa vappulounaalla kuunnellen. Hauskaa vappua, vaikka se melkest jo ohi onkin..
Mutta teidän pojat on ihan oma-aloitteisesti kovasti rakennelleet majoja, sen tiedän. Ja sinä vanhana partiolaisena olet kyllä siirtänyt niin paljon partiohenkeä lapsille, että!
PoistaKyllä sitä omaa intoa on siinä majan rakennuksessa iso osa, niinkuin teidän isälläkin aikoinaan. Jokaisella on omat luontevimmat tavat tehdä yhdessä. Keimokin on käynyt jo parina vuotena uimassa sekä luistelemassa tyttöjen kanssa, sekä hankkinut välineitä.
Kevätnäytös meni ihan ok. Aina sitä tietysti on niin kriittinen omaan suoritukseen, ettei voi tyytyväinen olla. Nykyään esiintyminen ei enää jännitä kuolemaksi asti, joten fiilikset jää sentään plussan puolelle. Sain vielä kaksi kukkakimppuakin, ihan mahtavaa!
Mä yhdyn majanihaioijohin! Mutta suuren vaikutuksen minuun teki tuo siltaprojekti! Moni muu ois päästäny pari voimasanaa ja kääntyny takaisin. WAU!
VastaaPoistaKyllä se mies pystyy isoihin tekoihin, eikä masennu, kun en ole mukana voimia viemässä...:)
Poista