Jotakin syntyy

 

Ihminen on kumma eläin. 

Vuosi vuoden perään se jaksaa ihmetellä kevättä; 

lumen lähtöä, valoa ja lämpöä, perhosia, lintuja, kärpäsiä, sulaa maata ja kasveja. 

Näitä kaikkia riitti meidän ja Vehkosuon ensimmäisinä yhteisinä kevätpäivinä tänä viikonloppuna. Kotoalähdön hetkenä pinnoja kirrasi ja hermostusta oli ilmassa - erityisesti minulla - sillä edellisestä kunnon käynnistä on jo niin kauan, että päänsisäiset odotukset olivat liiaksi paisuneet ja kasvattaneet tekemisen painetta. 

Lauantai

Kun astuimme autosta pihalle, aika pysähtyi ja alkoi samalla juosta hurjaa vauhtia, kun ymmärsi, ettei täältä halua pois. Lintukuoro tajuttomassa hiljaisuudessa venytti kiristyneet pinnat välittömästi löysemmäksi. 

Kun Porin-Matti ja keittiön liesi lähtivät nyt helposti vetämään, sain intoa tekemiseen. Niin se vain on, että kun liesi toimii, kaikki pelaa. Ja jos liesi ei vedä, mistään ei tule mitään.

 Ensin maalasin ruokahuoneen katon loppuun ja sisustelin hiukan. Seuraavaksi jatkoin yläkerran verannan maalaamista. Maalasin kellertävän puupinnan valkoiseksi ja betonilattian harmaanvihreäksi ja johan tuli raikasta. Maalasin lastenhuoneen hyllykön ja päällystin hyllyt papereilla ja Keimo asensi seinälle (kuvaan sen myöhemmin, kun huone saa enemmän ilmettä). Pesin tiskivedellä alakerran lattiat mustasta noesta puhtaaksi. Keimo raivasi sillä välin laitumen reunustoja ja pilkkoi viime kerran koivukaatoja.

Lauantaina paistoimme pikaulkogrillissä soijamakkaraa ja söimme höysteenä perunasalaattia, kurkkua ja viinirypäleitä. Aurinko paistoi, mutta pellon yli tuuli vielä koleasti selkään.

Kevät toi kevät toi maalarin...

Yläkerran veranta maalissaan.

Eikö tuo lapsi kykene olemaan hetkeäkään paikallaan, minä mietin.

Jotkut ne vaan on ahkeria.

Sunnuntai

Yläkerta odotti siivousta, mutta välttelin sitä viimeiseen asti. Ne hiirenpapanat ja ne ikkunassa lörpösti auringon lämmössä lentelevät kärpäset. Niitä ei tehnyt mieli nyt. Keimo lupasi, että otetaan imuri agregaatin päähän ja siivotaan kunnolla joku toinen kerta. Kyllä manjana kelpaa minullekin, joskus. 

Sen sijaan aloitin kasvimaan käännön. Se on hassua hommaa, sillä sitä tehdessä, sen toivoisi jo loppuvan, mutta sitä ajatellessa, sitä toivoisi pääsevänsä taas tekemään (kyseessä on varmaankin sama luonnonvoima, kuin lapsen synnyttämisessä). 

Keimo puhkaisi pimeän vessakopin seinään ikkunalle aukon ja istutti siihen vanhan ikkunan. 

Jos nyt aamuyön käynneillä hartaasti hijentyy, saattaa nähdä pellolla käppäilevän hirven.

Juhlistimme uudistunutta ruokahuonetta kaurapuurolounaalla. Ulkona olisi ollut kyllä lämpimämpi, kuin kylmän sitkeästi säilyttävien kiviseinien sisällä. 

Tästä se lähtee.

Tuleekohan tosta mitään, miettii Pöpi.

Kuumahan tässä tulee. (Ja loppua ei näy.)

Kepe kurkkaa ikkunasta ja naureskelee, kun lapio kalahtaa kiveen.

Kasse rakentaa esteitä esterataan. Peräkärrissä J & I:lta saadut hetekat lastenhuoneeseen.

Kuva: Kasse

"Hirventähystystorni" 

Moose was here.

Kuvat: Keimo. 

Lisää kuvia täällä.