29.11.2013

Karpaloita otsalla



Mitä minun pitäisi tehdä nyt tai piti tehdä eilen eikä vasta huomenna.

Lasten joulukalenterien ompelu loppuun. 
Joulukalenterin yllätysten osto.
Blogin joulukalenterin valokuvat.
Kansalaisopiston open päiväkirjojen vienti.
Ystävän ponien vuolut.
Siivous.
Talouspaperin osto.
Pipojen neulominen.
Joka päivä kaikki mitä teen.

 Keimo mainitsi kuulleensa radiosta vinkkejä stressin ehkäisyyn. No mitäs ne oli, kysyin. Yks ainakin oli, että on ajoissa menossa siis matkalla sovittuihin tapaamisiin tai paikkoihin. Niin varmaan, vastaan (skeptisyyttä äänessä).

En voi mitään sille, että olen tehokas tiukassa aikataulussa. En oikein pidä luppoajasta, sellaisesta ajasta kiireen ja kiireen välissä, turhaudun. Ripustan mieluummin pyykkiä taksia odotellessa kuin istun ja tuijotan pihalle. Tiedän, että rauhoittuminenkin on taito (eräillä puute). Minulla ei ole taipumusta jättää asioita tekemättä, mutta joskus tulee paljon ja samaan aikaan ja sen vuoksi tekemiset alkavat törmäillä ja läjääntyä. 
Purkaminen alkaa ahdistaa, vaikka kyseessä on vain pieni pato.

Kahdentoista vuoden kotityöskentelyssä alkaa jotkut asiat leipäännyttää; pyykkirumba, kaupassa käynti, siivous, taksin odottelu, ruuan laitto… Siksi teen niitä itseltäni salaa, päällekkäin. Yhden tekemisen sisällä on toinen tekeminen. Ruuanlaiton ohessa imuroin, tanssitunnille ajaessa soitan puhelun, joka on jäänyt, ajan kaupan kautta kotiin, vaikka taksi on jo melkein pihalla, siivoan pihaa, ripustan pyykkiä, hoidan kanoja tai kastelen kukkia taksia odotellessa, 
neulon telkkaria katsellessa. 
Äidit elävät samaan aikaan kerrostalon jokaisessa kymmenessä kerroksessa. 
Eikä missään kerroksessa kunnolla, sanoo se joka tietää paremmin.

Minä pidän hektisyydestä, jos en ole väsynyt ja niin kauan, kun nopeatahtisuus on itseaiheutettua.
Ihmisen tulisi hengästyä ja hikoilla ruumiillisessa ponnistelussa, jos siihen on kykenevä. 
(Erään liikuntarajoitteisen ajatus epäreiluudesta.)




Pesupallo löytyi jo viikkoja sitten. Tupen nunnu eli Haukku kävi testipesulla. Hetken veivattuamme, Haukku tuli ulos puhtaampana. Pallo toimii, miksei toimisi!

Olen saanut tunnustuksen Punaiselta Pihlajalta. Niiaa niksautan syvään. Kiitos. 
Olen hirveän hämilläni, että useampi ja useampi haluaa seurata jorinoitani, alkaa lukijajäseneksi ja vaivautuu kommentoimaan ja kannustamaan. Miten ihmeessä te oikein jaksatte (retorinen kysymys)? 

Ojennan tunnustuksen kaikille niille, jotka ovat tulleet minulle näkyviksi kommenteissanne.





14 kommenttia:

  1. Tässä oli muuten vastaus uusimman postaukseni mietintään, miten jaksaa puuduttavaa arkea, ja miten jopa tehdä siitä mukavaa. Sinulla se on siis kiire... Hmm... Siinä on muuten järkeä!
    Minä olen hyvin järjestelmällinen luonne, joka tekee kaiken aina hyvissä ajoin. Nytkin valmistaudun huomisiin myyjäisiin, ja olen ollut valmiina jo pari päivää. Ystäväni taas suhaa tuotantoa "viimeistä päivää". Välillä tämä oma luonteenpiirre on aika ärsyttävä... (varman myös muiden mielestä.)
    Mukavaa päivää! Listat on muuten kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin jo blogissasi kommentoimassa aiheesta. Minä olen kai lopunperin sellainen just eikä melkein valmiina -tyyppi, mikä ajoittain kuormittaa muita ihmisiä. Rasittavaa ja hiukan itsekästä, tiedän. En kyllä ole sellainen työtä vieroksuva ja ulkopuolisesta menoni näyttää ajoittain katastrofilta ja välillä itsestäkin tuntuu siltä. Silti minulla on melkein aina selvät sävelet (omasta mielestä). Listat ovat kivoja ja jo sellaisen tekeminen selkeyttää hommaa. Samaa mieltä!

      Poista
  2. Itse olen myös huomannut, että hektisessä aikataulussa näyttäisin saavan enemmän aikaiseksi kuin aikatauluttomassa ajassa. Tosin jos deadline on jossain kaukana olen mestari jättämään kaiken viime hetkeen. Monesti olen miettinyt, etten varmaan ikinä olisi valmistunut, jollen olisi tehnyt gradua yhtämatkaa järjestelmällisen ystäväni kanssa... Pidän siitäkin, että kun menen töihin on siellä tiivis rytmi. Ei tarvitse miettiä mitä tekis, kun tekemistä riittää 45min-15min syklissä koko päivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tekeminen on hyvästä. Minä en ole tehnyt gradua, mutta proseminaarityötä erityispedakogiikasta tein Tuppea odotellessa. Synnytystä edellisenä yönä viimeistelin sen ja esitin, kun Tuppe oli pariviikkonen (sain vitosen, wuhuu). Hyvä kun on joku deadline (tai birthline, kuten tässä), vakka rytmitän jo itsestäänkin tekemiäni vähän liikaa. Siitä olen onneksi oppinut vähän pois, sellaiseen itsekurittomuuteen.

      Poista
  3. Täällä, myös asiat hoidetaan heti eikä vähänajan päästä....lieko tuokaan niin hyvä juttu. Joskus ajattelen, että olisi helpompaa, kun ei antaisi jokasen pikkuasian vaivata....mahtuuhan tähän maailmaan vähän epäjärjestystäkin....mutta minkäs sitä itselleen voi...:)
    Mukavaa viikonloppua teille sinee vehkasuolle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu se varmasti on, jos osaa itseään palkita ja armahtaa riittävissä määrin. Usein se kuppi ei ole ihan vaa'assa, kun töitä perheissä jaetaan. Velvollisuudentuntoinen tai suorituskeskeinen ottaa helposti toisenkin hommat joko marttyyriyttään tai ahkeruuttaan, toinen taas sluibii minkä ehtii. Laiskanpulskea usein saa vielä kovasti kehuja, kun "kerrankin" tekee. Tasan ei käy onnenlahjat.

      Poista
  4. Tunnistan itseni tekstistäsi: mää en vaan osaa olla! Koko ajan sata asiaa mielessä. Ihan vasta luin vuosikausiin kirjan (Taivaslaulun), ja mietin, että lukemisessa sitä vaan on paikoillaan ja keskittyy. Netin ääreltäki mää pompin sinne tänne: pyykkejä ripustamaan, laittamaan lapselle iltapalaa jne.. Ja tunnen kyllä itseni lähes aina stressaantuneeksi. Mitenhän sitä osais vaan olla, tekemättä mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samanlainen. Lukeminen ja koneellaolo on niin vaikeaa. Pystyn lukemaan nykyään puolikkaan sivun, kun luen sitä sängyssä ennen nukahtamista. Nukkuessa olen hetkittäin paikallani (levoton siinäkin).

      Poista
  5. Laiskan röyhkeä itsekäs lukija ilmoittautuu. Kaunis kiitos! Pidän blogistasi kovasti.
    t. Näkymätön Ninni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, voi vitsi, kiva kun tulit esiin. Älä mene enää takaisin piiloon!
      Ja kiitos, saa täällä muutakin kuin kiitellä. :)

      Poista
  6. Ihanaa pikkujoulua! Täällä on kokopäivä valmistauduttu pikkujoulun aattoiltaan (jota pidetään meillä meilkein tärkeempänä kuin oikeeta aattoiltaa- tai mä pidän, ei sentään lapset, tää on rennompi- mutta tästä alkaa paras juttu joulussa, joulun odotus) leivottu pipareita, ripusteltu jouluvaloja, SIIVOTTU, riisipuuro porisee padassa hautumassa...ja mä olen ollut viikkoja ihan ylistressaantunut ja liian kiireinen, itkuinen ja väsynyt, mutta nyt tuntuu aika hyvältä. Kohta laitan hyvää glögiä, takan päälle ja annan loppujen villakoirien olla nurkissa mitä en ehtinyt siivoamaan. Mulla on ihan kamala ikävä! Halauksia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis, mä niin tiedän, minkälaisen tunnelman olet saanut siellä aikaan. Kauhea ikävä myös. Ota rauhallisesti nyt sitten loppuaika!

      Poista
  7. Mä tarvitsen kiirettä ja paljon tekemistä ollakseni tehokas. Esim töissä jos on hiljaista, niin omakin vauhti hidastuu niin, että tuntuu, ettei saa mitään aikaan. Tämän olen joskus maininnut heikkoudekseni työhaastattelussakin, että jos on hiljaista, niin passivoidun, kiireessä taas sytyn. Mitä enemmän painetta, sitä enemmän olen tulessa ja tehokas ja ylitän itseni ja se on mahtavaa.

    Muutoin taas olen tyytyväinen siihen, että viime kesänä koin jonkun naksahduksen, että opin yhtäkkiä olemaan vain. Aiemmin se oli ollut lähes mahdotonta. Jos katsoin telkkaria, oli pakko samalla lukea lehteä sekä neuloa. Jos oli aikaa vain olla, enkä katsonut telkkaria, piti lukea. Jossain vaiheessa olin siinä pisteessä, että olin tehnyt niin paljon töitä, että jopa lukeminen alkoi stressata. No, sitten piti neuloa, se sentään rentoutti. Viime kesänä ekaa kertaa koin hetken, että ihan oikeasti en tehnyt mitään ja tulin siitä onnelliseksi. Tuon kokemuksen jälkeen on jotenkin ollut helpompaa silloin tällöin (aika harvoin kuitenkin) nauttia kotonakin jostain hetkestä ilman, että on sata rautaa tulessa. Kuitenkin, mielestäni sekin on jo hyvä, että pystyy edes joskus vain olemaan, vaikka vain harvoinkin, koska arjen pyörittäminen kuitenkin vaatii paljon tekoja ja joka päivä ne on tehtävä, siitä ei pääse mihinkään. Mutta mielestäni on terveellistä pystyä myös hetki sietämään tekemättömyyttä ja myös nauttimaan siitä. Kirjoitin kokemuksestani silloin blogiinikin http://marrasthetics.wordpress.com/2013/07/15/a-human-being-not-a-human-doing/

    Muutoin olen myös sellainen, että en pysty keskittymään yhteen asiaan kerrallaan, siitä ei tule mitään. Kotona pyykkään, tiskaan, laitan ruokaa ja olen netissä yhtä aikaa, niin tälläkin hetkellä. Lisäksi siivoilen hoidossa olevan koiran oksennuksia matolta, taisi iskeä pikku stressi raukalle ja meni masu sekaisin. Samoin töissä teen mielellään kolmea asiaa päällekkäin, koska yhteen keskittyminen on lähes mahdotonta, mutta kun voin vaihtaa jatkuvasti niiden kolmen homman välillä, niin silloin olen tyytyväinen.

    VastaaPoista
  8. Mäkin olen just tollanen multitaskaaja. Pitäisi osata rauhoittuakin, koska muuten käyn ylikierroksilla enkä saa nukuttua. Joskus yritän meditoida, mutta se on niin vaikeaa. Ehkä juuri siksi sitä tarvitsisi. Mutta hei, eihän siitä monen asian tekemisestä mitään haittaa ole jos itse siinä monen asian keskellä viihtyy!

    VastaaPoista