Onnea Taina

Pala Vehkosuota

Juhlimme lauantaina Taina-ystävämme synttäreitä. Koska Taina on elämänsä omistanut koirille ja koiramaailmalle, hänelle ojennettiin paljon koiramaisia lahjoja, mutta oli joukossa yksi kanakin ja luullakseni myös kattoremonttisponssausta. Minäkin sain synttäreitä koskien haasteen maalata osan Tainan rakkaimmista koirista ja tätä varten minulle toimitettiin joukko vanhoja valokuvia, osa hieman haalistuineita jo. Vasta perjantaina matkalla Vehkosuolle muistin Keimolle sanoa, että maalaus tarvitsee huomiseksi kehykset, kiitos. 

Toimeen ryhtyi sitten mies silmiä pyöritellen. Jos olisi tiennyt, olisi työkaluja pakannut mukaan, sanoi hän. Mutta kukapa sitä moottorisahaa, kirvestä ja höylää enemmän tarvitsisikaan. 

Juhlapaikalla maalauksen ojentamista jännitin – ettei nyt liikaa huomiota (taikka kehuja, kun niitä on niin vaikea vastaanottaa). Lahjan hieman liian juhlalliseksikin yltynyt luovutus aiheutti kyllä kohahduksen vieraissa:

 "Hienot kehykset!" "Vautsi, miten hyvin kehykset sopii"..., kuulin useasta suunnasta. 

Ihana Taina

Juhlapaikan kulissien takana salatehtävä.

Arvostan hyvää ruokaa ja seuraa ja sitähän näissä juhlissa saimme riittämiin. Kiitos ja onnea vielä Taina.

Mansikkapipomaan matkaajat

Tallinna on meille suomalaisille luultavasti tutuin ja kotoisin ulkomaankaupunki. Meillä ei ole mannereurooppalaisten tavoin mahdollisuutta piipahtaa rajanaapureiden kaupungeissa, mutta meren hidastavasta vaikutuksestakin huolimatta, Tallinnan lähentelee vastaavia apajia. 

Jo vuonna 1996, kun kävin erikoismaalariopiskelijana Tallinnassa opintomatkalla, oli restaurointi hyvässä vauhdissa. Olen ihmetellyt miten muut tekevän aina kaiken paljon paremmin, kuin me? Siis tyylillä. Meissä suomalaisissakin on visuaalisen silmän ihmisiä, mutta harvassapa kaupungissa se näkyy samanlaisena harmonisena kokonaisuutena, kuin Tallinnassa. Erityisesti tarkoitan rakennuksia. Että vanhat säilytetään, rinnalle rakennetaan uutta vanhojen ehdoilla, kokonaisuus mielessä. Harmittaa meidän suomalaisten puolesta. Virkattuine mansikkapiponemme. Vaikka miksei, jos senkin tyylillä tekisi...

Kävimme Tallinnassa yhden yön reissulla, meidän perhe (Kerttua lukuunottamatta), siskon perhe ja minun vanhemmat. Juhlimme siinä sivussa vanhempieni 40-vuotis hääpäivää. Aloitimme juhlavasti astellen siskon kanssa hotellin käytävää pitkin häämarssia laulaen, ojentaen äidille ja iskälle uudet mökin saunaan tarkoitetut kuoharilasit (heidän hassu tapa) ja kultaisen kuoharipullon.

 Iskän varaama hotelli Baron oli kiva, siisti ja keskeisellä paikalla. Äiti puolestaan oli nähnyt vaivaa, tutkiskellut ravintoloita ja varannut meille pöydän Kohvik Moon (unikko) -ravintolasta. Paikallisten suosima ravintola sijaitsee vanhan kaupungin ulkopuolella, yllättävänkin rähjäisessä ympäristössä, Kalasataman tuntumassa. Ilmapiiri on kodikas ja ruoka hyvistä perusraaka-aineista valmistettua venäläisvaikutteista gourme-ruokaa, joka tavoittelee samalla tavallisuutta ja maanläheisyyttä. Pidin siitä, miten tarjoilija antaa arvokkaan "isäntämäisen" vaikutelman, kuten olisimme hänen kodissaan vieraina, huolehtii meistä rennoin ja varmoin ottein sekä tarjoili ylpein, ei anteeksiantavin elkein. Viihdyin.  

Onnea 40 vuotiaalle liitolle.

Annaa ai lav juu daaling, lav foo juu änd lav foo mii, lav juu dan, lav juu man, hu ha tsatsatsaa… ap tyketö, daun tyketö, lav foo mii.

Ukki otti mäkijuoksuhaasteen vastaan.

Paras Cremé Prulée ikinä. 

Tom of Tallinn

Tallinn marathon 

Parhaat tuliaiset löytyvät aina sataman Norde Cetrumin ruokamarketista. Mustaa leipää, juustoa, viini, bulguria, halvaa ja uusi iso kahvimuki.

Siskon blogissa samasta reissusta. 

Kohta loppuu unelmat

Kassella on ollut jonkin aikaa kolme unelmaa: 

1. Saisi syödä joskus kokonaisen kurkun alusta loppuun ihan yksin. 2. Voisi koskettaa pilveä. 3. Näkisi Vapaudenpatsaan. 

Hiljattain ystävä lahjoitti koko perheelle omat kurkut kuultuaan Kassen haaveesta. Riemu oli rajatonta ja kuulimme korvissamme ensimmäisen puraisun taustalla soivan fanfaarin. Haukku haukulta alkoi kuitenkin valjeta, että kurkku on liian iso yksin kerralla syötäväksi. Ja se siitä. Toisen unelman toteutuminen tapahtui sunnuntaiaamuna, kun tytöt tajusivat, että Vehkosuon pellolle oli laskeutunut pilvi. Siis oikeesti! Miltä sen koskeminen sitten tuntui? Ei oikein miltään ja vähiten odotetunlaiselta. Ehkä yllättävää oli sekin, että sen saattoi kokea tukevasti maan pinnalla seisten. Noh, tämä kuitattu olankohautuksella ja unohdettu kirpeää villiomenaa haukatessa. 

Jäljelle jää unelma numero kolme. * 

Porkkanasato on nyt kellarissa. Yllä kuvassa näkyy ruusukaalin nuppuja, jotka saavat rauhassa odotella pikkupakkasia. Kuinkahan säilöntä onnistuu...Viileämpiä ilmoja saa myös odotella mustajuuri, maa-artisokka ja palsternakka, joista kaikista ajattelin puolet jättää maahan talveksi ja nostaa vasta keväällä. Maa-artisokkaahan ei maasta saa kaikkea, vaikka tahtoisikin (tahtoisin). Juuripersiljan kuivauskoe onnistui hyvin, joten ainakin puolet kuivaan ja loput kellaroin. Ulkotomaateille ei taaskaan aurinko ja lämpö riitä. Runsaasta kosteudesta kielii halkeilu yksittäisissä kypsyneissä tomaateissa. Saunan lauteilla tulikin jo Keimon aloitteesta suunniteltua tarkemmin kasvihuonetta; sen paikkaa, mallia ja toteutustapaa. Ajatuksissa siintää se.

Vielä on kesää jäljellä (mato – anteeksi) eikä hassumpaa ollut kaikkien lasten ratsastaa vuorotellen Iivarilla näissä säissä. Hienoa, että eritoten Kepe jaksoi odottaa vuoroaan ja vuoron mentyäkin säilyttää hyvän mielen. Tämä innostaa minuakin järjestämään useammin yhteisiä ratsastuksia.

No niin, nyt menen ja laitan mehumaijan tulille. 20 litraa kriikunoita odottaa mehustumistaan.

*Ettei nyt vaan loppuisi unelmat kesken.

Meidän yhteinen hetki

Voi Kepe! 

Koko perheellä oli huippuhetkiä Vehkosuolla sinun kanssa viikonloppuna. Niin pitkään aikaan emme ole saaneet näitä katseita, naurua, halailua ja pussailua kokea vaan vastassa on ollut vain kiukku ja sisäänpäinkääntynyt ahdistus. Niin pitkään aikaan, että melkein olemme jo unohtaneet sen persoonan, joka oven taakana asuu. Sinun aloitteesta lähtevä huomio on siinä määrin poikkeuksellista, että pysähdymme sitä koko porukka ihmettelemään pitkäksi aikaa. 

Se on lumoavaa. 

Nauramme sinun jutuille ja sinä meidän. Naurat meille, kun me matkimme ääntelyäsi ja me nauramme kun sinä naurat. Ja meitä naurattaa yhdessä. Huu-u, huu-u, hoet ja tuijotat silmiin.  

"Sanoitko sä, että hullu?", Keimo kysyy ja sinua naurattaa.

Ohimenevää ehkä, mutta me tiedämme, että se on ollut.

Sitä voi valjastaa voimansa, jos uskoo siihen voivansa Ei sil oo välii mist oon tullu Vaan sil et millanen mä oon Ja oonko valmiina mä oon Ei sil oo välii et oon hullu Oo, oo, oo Oo, oo, oo Oo, oo, oo O-oon hullu O-oon hullu Mä o-oon hullu Mä o-oon hullu O-oon hullu

Kertosäkeen sanat: Hullu / Juju

Tiedän mitä teit viime kesänä

Laitoin kuvia pelkästään juuripersiljasta, koska punajuuret ja porkkanat ovat niin isoja,

 että saattaa alkaa naapuri kadehtia. 

Nyt on jo pitkään riittänyt joka aterialle jotain omaa. Omavaraisuusgurut ovat asia erikseen, valovuosien  päässä meistä eikä tarkoituksemme ole tuolle pallille edes pyrkiä. Mutta on se vaan erinomaista rouskutella "tiedän mitä teit viime kesänä" -porkkanoita. Oma viljelty ruoka maistuu pienen mielen huiputuksen läpikäytyään täydelliseltä. 

Äidin oma rakkaudenhedelmä. 

Tässäkin asiassa on siisteintä, kun saa painaa nenä pystyssä vihannes- ja hedelmäosaston läpi ja melkein haistaa rahan homehtuvan lompakkoon. Penni venyy ja tarkan markan taloutemme kukoistaa. Voi olla jopa niin, että kun meidän perhe lakkaan kysymästä, markkinatalous luistelee jääkaudelle. Meidän takia taantuu ja lamaantuu. Nyt meni tästä ajatuksesta yöunet (oikeasti minä ja Pauli Hanhiniemi valehtelisimme, jos väittäisimme, öisin heräävämme murehtimaan maailmaa). 

Mutta ettei se kiinnostaisi minua ollenkaan, valehtelisin silloinkin.

Tuosta juuripersiljasta vielä. Sepä on osoittautunut tähän mennessä mainioksi kasviksi. Harvennuksen yhteydessä saimme lehtinaateista jo aikaisin kesällä persiljat ja vähän myöhemmin pikku juurista oli jo ruokiin makua antamaan. Ennen tulevaa lopullista korjuuta harvensin vielä kertaalleen, pistin lehtivartta pakastimeen ja kokeeksi pilkoin juuret kuivattavaksi. Toivon tuloksen olevan niin kuivaa, että saan jatkoa yrttisuolamyllyyn, muuten sitten vaikkapa suoraan ruokaan liemikuution tapaan. 

Porkkanat, palsternakat ja punajuuret ja myöhemmin vielä mustajuuret säilön turpeeseen kellariin. Keltainen porkkana säilyi viime vuonna kevääseen asti, punajuuri loppui jo varhain, joten sen säilyminen pidempään jää nähtäväksi. Ruusukaalista uskallan sanoa tulevan muutaman aterian verran pikkukaaleja. Kokeilu kannattaa. Haluaisin ensi vuonna kokeilla sipulin kasvatusta siemenestä asti. Onko kellään kokemusta?

Marjatilanne on surkea, kaikki vähäkin kuivui metsään. Punaherukkamehua ja karviaismehua olen keittänyt arviolta 19 litraa. Odotan vielä kriikunoiden kypsymistä, joista sitten mehua. Papuja ja sieniä on syöty tuoreeltaan, yli menevät pavut pakastan (kun nyt tilaa marjoilta näemmä jää) ja suppikset sitten kuivatan. 

Uunin ylle ritilän päälle kuivumaan.

Viikonloppu meni pitkälti oleskellessa, hevoshommissa ja tallitalkoissa. Sunnuntaina saimme käydä penkomassa tuttavan vahasta riihestä aarteita. Niihin palaan ajan kanssa. 

Iivari köhii flunssassa ja viettää toipilasaikaa. Mutta olenpa saanut olla lähellä seuraamassa ystävän hevosenostosuunnitelmia.