Kymmenes luukku

Lisää kuvateksti

Kuvat yllä: Keimo

Ulkosauna
Saunominen on minulle ja Keimolle laatuaikaa. Kun lapset nukahtavat, kipaisemme pihan läpi saunaan. Kerran, joskus kaksikin viikossa. Olutta kaksi per nuppi ja purkillinen Fragatan täytettyjä oliiveja jaettavaksi. Saunomisaika on reilun tunnin yhdellä tai kahdella vilvoittelulla. Joskus teen valmiiksi vaikkapa pitsan, jonka sujautan uuniin saunasta tultuani.

Missä sinä muuten olit, kun kuulit prinsessa Dianan kuolemasta? Minä seisoin pukin päällä maalaamassa ulkosaunan räystäslautoja (tarkalleen ottaen vasemman puoleisen oven yläpuolella).
Päivä oli 31. elokuuta, 1997.

Sauna maalattiin heti ensimmäisenä kesänä perinteisen punaiseksi ja ovet sinisiksi. Maalauksen lisäksi saunassa on ainakin uusittu katto, muurattu piippu, oiottu saunan lattia ja maalattu, uusittu kiuas, vaihdettu saunan eteisen lattia ja maalattu sekä kunnostettu pukuhuone.

Saunan toisella puolella on liiteri ja varastotila sekä kanojen talviasunto. Ulkorakennuksen sisällä oli myös ulkovessa, joka on rakennettu aikoinaan pihan perimmäiseen nurkkaan, mutta tiekaavoituksen muututtua, se paikoittui aivan tontin etureunaan. Tyhjennysluukku sitten siinä aivan postilaatikon kupeessa.

Lähtötilanne vuonna 1997

Keimo maalaushommissa

Maali kirkkaana, talvella 1998 

Kepe saunomassa 2004

Yhdeksäs luukku

Ikkunalistat (ja ovilistat)  Espoon kartanon purkujätettä, ikkunalaudat lattialaudoista.

Makuuhuone

Uudella puolella. Tämä valmistui vuosina 2006-2008. Pinta-alaa tässä huoneessa on noin 40m2, joista osa jää viistokaton alle. Makuuhuoneessa on myös ranskalainen parveke, josta voi aamuisin vilkutella valtatietä pitkin ohi ajaville venäläisille ja muunmaisille (sillä enhän halua suosia jotain tiettyä kansalaisuutta) rekoille. 

Se valtatie on syyllinen siihen, ettei koti ole ihan täydellinen. 

Se valtatie oli toki silloin jo talomme kupeessa, kun teimme kaupat, mutta a) emme kuvitelleet jäävämme tähän ensiasuntoon ja b) valtatien ohitustie on ollut pöydällä, pöydän alla ja sivussa kohta kaksikymmentä vuotta. 

Siispä sitä odotellessa.

Ostimme Vehkosuon.

Maal maal maal. Peruukki päässä?

Sänky on kasattu lasten huoneesta poistettujen(?) hirsien päälle. Päätynä ovi.
Peiton olen tehnyt vanhoista käsipyyhkeistä.

Sänky Antik Annasta, kirjoituspöytä mufalta ja mummilta, lipasto kirppikseltä
ja hevonen Keimon veljen vanhasta talosta.

Kaappi häälahjaksi vanhemmiltani vuonna 1999, Antik Annasta.

Minun vaatehuone. Muilla ei ole.

Hyvää lepopäivää ja Annikan päivää äidin, Kepen ja minun toisille nimille.

Kahdeksas luukku

Olvi-koira testaa tulevaa koppia vuonna 1998.

Koiratarha

Suurin perusteemme muuttaa omakotitaloon oli kaksi isoa koiraa. Silloiset koiramme olivat landseer-rotuisia ja niistä toinen, vielä pentuiässä oleva Lyyti, oli kovin tuhovimmainen tapaus. Päivisin yksin jäätyään se kohdisti tarmonsa tuhoamalla kaiken lattiasta kattoon. 

Kun piha oli aidattu ja todettu, ettei piskit pysyneet aitojenkaan sisällä, alkoi koiratarhan suunnittelu.

 Vuoden päästä muutosta teimme takapihalle koiratarhan, johon saimme turvallisesti koirat ulkoilemaan ja viettämään päiviään.

Myöhemmässä vaiheessa koiratarhasta tuli kasvimaa, jolloin verkot pitivät koirat puolestaan ulkopuolella. 

Viime kesänä tarha somistettiin kanoille sopivaksi. 

Lehtijuttu Landseer-lehdessä vuonna 1998

Kuka milloinkin sisällä ja kuka ulkona. Kanapoliisina Pöpi. Kuva: Keimo

Seitsemäs luukku

Makuualkovi

Aivan kamalan hankala nurkkaus talossamme. Näytellyt kirjastoa ja "musiikkihuonetta", mutta jatkuvasti rojuisen näköinen. Varsinkin rappujen alle jäävällä tilalla ei ole kunnollista funktiota. Siellä säilytetään tulostinta, Keimon valokuvaustarvikkeita, lehtiä ja kaiken maailman piuhoja. Väliseinien purkamista, tai ovien asentamista on harkittu, mutta...

Kun tulen mummoksi, siirrän sängyn alkoviin ja unohdan yläkerran olemassaolon. Näen sängystä telkkarin eikä öinen vessakäynti ole rapuissa lipsuvaa haparointia.

Ikkunanpokissa lp-levynkansia amsterdamilaisesta divarista.

Kuudes luukku

Kellari

Kun ostimme talon, tämä kellari oli hautautunut pihlaja-angervon sisälle takapihan nurkkaan. Kasvillisuutta oli niin paljon. ettei kellaria päässyt 20:tä metriä lähemmäs. Tämän lisäksi oviaukon edessä makasi iso valettu betonilaatta sekä paljon maa-ainesta.

Kun talon laajennusrakentaminen alkoi vuonna 2003, aloin kaivaa kellaria esille. Sain kätevästi rappusiin ja paikkaukseen tarvittavat laastit, kun betonimylly pyöri pihalla lähes päivittäin. 

Toisena kaivuupäivänä alkoi ovensuu ja vanhojen rappusten paikka hahmottua. Maa-aineksessa oli kaikenlaista roinaa lasipulloista muovipusseihin. Siksipä en yllättynyt, kun sieltä löytyi pieniä luunpalasia, joiden kuvittelin olevan jostain kissavainaasta peräisin. Lajittelin "rojut" pihamaalle ja kärräsin maa-aineksen omenapuun juurelle. 

Vähän syvemmällä sitten luita alkoi kuitenkin olla jo siinä määrin enemmän, että minäkin heräsin sitä ihmettelemään. Piirtelin mielikuvaa luiden omistajasta – valtavasta lemmikkikoirasta – edelleen kaivauksia jatkellen. Reisiluun löydettyäni tuli sellainen jännä tunne, että tämä täytyy jakaa jonkun kanssa. 

Hain Keimon ja näytin löydöksen, hidastin kaivuutahtia ja otin pistolapiota pienemmän työkalun käyttöön.

Puhelinpalaveri tutun eläinlääkärin kanssa vakuutti minut siitä, että solisluu ei kuulu koiran anatomiaan.

Tänä mieleenpainuvana perjantaina soitin mieleenpainuvan puhelun poliisille.

Hyvää Itsenäisyyspäivää ja rauha hänen sielulleen.

Viides luukku

 Lastenhuone

Tai ensin se oli Keimon ja minun makuuhuone.

 Puolet vanhan osan yläkerrasta oli aluksi kylmää vinttitilaa, joka sitten eristettiin ja yhdistettiin pikkukammariin.

Lattia on ponttilaudoitettu ja vahattu, seinä- ja kattopanelit maalattu 

ja osassa seinää maalattu sabloonatapetti (oma malli). 

 Keimo rakensi viistokaton alle kaapit. 

Remonteissa mentiin vanhalla kaavalla; Keimo teki pohjat ja minä pinnat. (Jos minä olen pinnallinen, onko Keimo pohjallinen?)

Me muutimme Keimon kanssa uudelle puolelle sen valmistuttua noin vuonna...apua, 2007(?) 

ja lapset saivat vallata vanhan puolen.

Nyt siellä nukkuu kolme tyttöä ainakin toistaiseksi vielä sopuisasti. Kun Kepellä on sellaisia kausia, että ääntä riittää illasta aamutunneille, Kasse ja Tuppe vain nukkuvat. Nukahtaminen on kuulemma hankalaa silloin, kun tutut äänet ympäriltä puuttuvat. Toivon, että näin jatkuu vielä pitkään.

Huone on melko pieni, viistokatot vievät lisätilaa, mutta kuitenkin jollakin tapaa huone on lasten mielestä jännä. 

Siitä on moneksi.

Tuosta ikkuna-aukosta (ennen ikkunaa) on kömmitty muutamaan otteeseen sisälle, kun avaimet on ollut hukassa.

Kuva puhuu puolestaan.

Tyttöjenhuoneen ovenpuolikas.

Sängyt ja pikku yöpöytä ovat Keimon kädenjälkeä, minun maalaus. Verhon taakse voi piiloutua nukkumaan.

Puolapuut Kepen puolen ja Kassen ja Tupen puolen jakajana. 

Kepen päästävedettävä sänky pilkistää oikealta.

Neljäs luukku

Raput

Silloin, kun ostimme talon vuonna 1997, raput menivät yläkertaan elintasosiiven pesutiloista tikapuujyrkästi vinttikylmään tilaan, josta oli käynti pieneen makuukamariin. 

Yläkerran kylmän vinttitilan remontoinnin jälkeen muutimme kulkutien olohuoneen makuualkovin kautta yläkertaan.

Toiset raput 2002. Kepe syntyi parin viikon päästä.
Oikealla seinällä näkyy vanhojen rappujen tuloaukko.

Laajennuksen yhteydessä tuli muutos taas ajankohtaiseksi (n.2005), sillä yläkerran makuuhuoneesta puhkaistiin seinä (taikka katto) uuden osan makuuhuoneeseen ja kulku näihin huoneisiin oli jouhevinta pienen eteisen kautta. Purimme uusien rappujen tieltä pienen komeron, jonka sisältä paljastuikin vanhojen ja todennäköisesti alkuperäisten rappujen jäljet. Vaeltelevien rappujen ympyrä sulkeutui lopulta.

Alkuperäisten rappusten jäljet paljastuvat.

Uusien rakennuslakien velvoittamat huonekorkeudet asettivat haasteita uuden ja vanhan liitoksiin. Jotta katon harja saatiin säilymään vanhan osan kanssa samalla tasolla, uuden osan lattiatasoa oli laskettava vanhan osan lattioita alemmas. Tämän vuoksi lasten huoneesta tullaan puoli metriä alas minun ja Keimon makuuhuoneen tasolle, raput alas keittiön ja olohuoneen tasolle ja taas raput alas uuden puolen kuistille. 

Muistan, kun maalasin vuonna 2007 rappujen viimeistä maalikerrosta. Olimme lähdössä viikoksi kesälomareissuun, auto tavaroilla pakattuna lähtövalmiina. Keimo odotteli ulkosalla kahden lapsen kanssa, kun minä vedin maalia pintaan. Ajattelin, että nyt tulee kerrankin hyvää jälkeä, kun saa vetää kaikki kerralla, eikä kukaan häiritse kuivumista viikkoon.

Kun sain homman päätökseen, Keimo tuli siihen tuskailemaan, että Nunnua (Kassen elintärkeä unilelu) ei löydy mistään pakatuista tavaroista. Ikkunasta kuikuilimme sisälle ja niinhän se sitten oli, että olohuoneen lelulaatikosta se pilkisti. Eipä siinä auttanut, kun kulkusiltaa virittelemään ja paikkausmaalaamaan. 

Vanha eteinen, josta käynti vessaan, uuteen eteiseen, yläkertaan ja keittiöön.

Vanha valkoinen ovi on Espoon kartanon työläisten asuntolasta poistettuja.

Ylös oikealle mennään lastenhuoneeseen ja vasemmalle vanhempien makuuhuoneeseen.
 Vanha sähkökaappi on"koteloitu" laudoista rakennetun kaapin sisään.  

Näkymä lastenhuoneesta. Jokainen lapsi on pyörinyt ainakin kerran nämä alas.

Vanhempien makuuhuoneen ovi. Ovi siirrettiin alhaalta eteisestä yläkertaan.