Homman nimi on se

Että:

Loppui loma

tuli kova

arki.

Kauhea hoppu

ihan loppu

järki.

Väärässä valossa

juoksee talossa 

vesi.

Kaikki tässä

langanpäässä

heti.

Sykkii rytmi

siihen pyri

sekaan.

Riistetty vapaus

tulevasta lupaus

mukaan.

  

Onneksi oli viime viikonloppuna Flow-festivaalit. Sai siirtää ajatusta ja jättää miettimiset muille. 

Nyt tuli mieleen kuitenkin yksi kesän kohokohdista; retki autolla kolikkoa heitellen. 

Kolikonheittoretki:

1. Tarvikkeet: auto (tai muu menopeli), kuski (mies tai vaimo tai ystävä), repsikka eli kolikonheittäjä (vaimo tai mies tai ystävä), matkustajat (lapsia tai muita äänekkäitä), kolikko (kaikki valuutat käy). 

2. Säännöt: Heitä kolikkoa joka risteyksessä. Kuvapuoli – vasen, numeropuoli – oikea.

3. Lisäohjeet: Liittymät tai muut vastaavat; kuvalla suoraan ja numerolla liittymään. Liikenneympyrä: kolikolla selvitetään, jos ehditään, ENNEN ympyrää vastaavasti kuin liittymissä; kuva jatkaa, numero poistuu, kunnes saadaan poistumahaara selville. Jo aiemmin käytyyn paikkakuntaan ei palata vaan otetaan uusintaheitto tai ohitetaan risteys/liittymä.

4. Pysähtymiset (omat tavoitteet): Jäätelökioski, uimaranta, nähtävyydet (saa poiketa kohtuudella reitistä, mutta reitille palataan poikkeamisen jälkeen) sekä ravintola.

5. Päättyminen: Sovitaan kellonaika tai kilometrit, esim. etäisyys kotoa. 

Kartassa punaisella menomatka, jossa ei näy kaikki pienimmät käännökset. Vihreällä merkitty paluumatka tultiin suorinta tietä. Kotimatkalla päätettiin lähteä vielä Nastola Cruisingia katsomaan. 

Kaiken kaikkiaan on sanottava, että suunnan valitseminen kolikolla on hauskaa, kun siihen avoimin mielin heittäytyy. Jokainen risteys on uusi seikkailu. Aluksi omat ennakko-odotukset meinaavat painaa päälle ja vastakkaiset valinnat tuottavat pettymyksiä. Loppujen lopuksi tulee tehdyksi valintoja, joihin ei päätyisi kuin sattumalta. Loviisassa tulisi käytyä muutenkin. 

Kouvola, Käyrälampi   

Verla, vanha tehdasalue.

Jaala, Kelopirtti.

Nastola, Nastola Cruising

Vehkosuolla me vain olimme. Keimo vaihtoi yläkerran ulko-oven toiseen vanhempaan. Kettu vei yhden kanan, Tamaran. Kävi pihasta nappaamassa, senkin. Edellisenä päivänä ihan neniemme edessä näyttäytyi ja seuraavana päivänä palasi poissaollessamme. Se hinta vapaudesta oli kai maksettava. 

Sitten oli syntymäpäivät. Keimo teki lahjaksi wokkia vieraille. Oli kivaa, paitsi että vieraat lähtivät liian aikaisin, kuin lastensynttäreiltä. Suhtauduin siihen, kuin lapsi (nyyh). Kävi sukuakin. Pelasimme krokettia ja purkkista. Ei tullut kuin kaksi haavaa ja yksi epäselvä nyrjähdys. Sen se tekee. 

Sitten oli Helsingin reissu. Yksi yö ja paljon kävelyä. Hietsun kautta K-kauppaan ja hotellin suihkuun. Nenä meni tukkoon ilmastoinnista, mutta en valita. Maanantaina museoiden aukioloajat tarkoittivat suljettua. Kerrankin kun olisi ollut Kiasma-tunne. Ostin kuitenkin täydelliset äiti-farkut Levikseltä. Ratsastan muodin harjalla hetken ja kun ne lakkaavat olemasta, ratsastan ne muuten vaan loppuun. Kun köyhä käyttää rahansa kalliiseen, ne loppuu. (Vehkosuolainen sananlasku.)

Sitten kasvimaalta ja -huoneesta kaikkea. Kurkkuu, tomaattii, punajuurta, perunaa, salaattii, yrttei, kesäkurpisaa, persiljaa, herneit, sipulii. Kasse tienasi mustikoilla kesärahaa. Kahdeksan ämpärillistä  putsattua marjaa ja palkka puhtaana käteen. Kyllä olin vähän ymmyrkäisenä. 

Iivarista tuli kesän aikana pihahevosmaskotti. Tuli aamiaispöytään niin, että piti vähän ojentaa. Ja vähän nauraa. Sen kanssa oli myös paljon maastolenkkejä. Nyt Iivari on Usvalaaksossa, jossa tunnelma on vallan luksus. Maneesissa saa peilailla. 

Kesätöissä.

Se vanha ovi.

Jollain "muullakin" on jano.

Aamuheinät ja asuvalinta.

Hietsu

Kiasma, kiinni

Vuosaari, Aurinkolahden uimaranta

 

Täytin (itseäni).

Tiimipeli

Uudet puitteet

Tämänkin kuvan otti Keimo.

Lähdettävä pois

jotta palata vois

koskaan.

Runo on mun.

Miksi juuri tämä talo?

Suvi Omppula-blogista haastoi minut kertomaan (syyskuussa 2014) siitä, miten päädyimme tähän taloon. Suvi oli itse lukenut Tuuma-lehdestä Joni Rouskun kirjoittaman artikkelin, joka pohjautui Rouskun tekemään graduun "Olen aina halunnut asua täällä." Suomalainen vanha puutalo asumisunelmien kohteena, lohduttajana ja minuuden peilinä 1967 - 2013. (Rousku, J. 2014). Gradu on luettavissa täällä. Gradussa käytetään lähdemateriaalina Avotakka -sisustuslehden kotiesittelyjä vuosilta 1967 - 2013. Koska Avotakan kodeiksi on valikoitu pääosin luovilla aloilla työskentelevien keskiluokan ja ylemmän luokan asuinsijoja, perheemme voidaan katsoa jäävän kohderyhmän ulkopuolelle. Lisäksi tutkimuksen kohteena olivat vanhat puutalot, ei kivi tai betonitalot, kuten meidän, mutta luulen kuitenkin idealismin olevan vanhan talon ostajalla ja maalle haluavilla saman suuntainen.

Tutkimuksen tiivistelmän luettuani, totesin, että kohderyhmän maallemuuttoon oli saattanut johtaa leveoton ja hektinen asuinympäristö taikka henkisesti vaativa ja stressaava työ. Maallemuutto ja vanhan talon remontoiminen on palvellut ihmisten kotiseutukaipuuta (sopeutumattomuutta kaupunkiin), itsensä toteuttamista, minuuden ja luovuuden etsintää ja vastapainon hakemista paineistettuun ja kiireelliseen työhön (Rousku, 2014). Meidän tapauksessa kyse oli aluksi aivan muusta.

Vaikka blogini on perustettu ensisijaisesti Vehkosuohon liittyviä asioita varten, kerron lyhyesti ensin kotikodin hankinnasta, koska sekin on vanha talo. Silloin (vuonna 1997) etsimme pientä taloa ensiasunnoksi, jonne voisimme suurine koirinemme ja taakse jääneine kerrostalokokemuksinemme muuttaa. Ensisijaisena toiveena oli "korpi", jossa naapurit olisivat kaukana ja eritoten me kaukana häiritsemästä naapureita. Sijantitoive oli töiden, tuttavien ja sukulaisten vuoksi Lahti-Kouvola -välillä. Muutamia taloja ehdimme vilkaista kunnes saimme vinkin pienestä mummonmökistä. Muistan vieläkin, kun ajoimme anoppini kanssa talon ohi, hän painoi kaasua todettuaan talon olevan "niin pieni" ja minä venytin ihastuksissani kaulaa nähdäkseni enemmän. Tietenkin halusin päästä katsomaan taloa tarkemmin. Silloin jo parikymppisenä erikoismaalariksi valmistuneena osasin arvostaa vanhoja peiliovia, kuusiruutuisia ikkunoita, pystyuunia ja keittiön puuliettä. Romahtanut välipohja tai 90-luvun muovimatot eivät päätöstä heilauttaneet. Pääasia, että taloon pystyi muuttamaan heti. Periaatteista tärkein, eli naapureiden etäinen sijainti, kumoutui mennen tullen. Vaikka päädyimmekin lasten synnyttyä laajentamaan taloa ja asettumaan asumaan ihan tosissamme, emme lakanneet haaveilemasta hiljaisuudesta ympärillämme. Toisaalta olemme todenneet keskeisen sijainnin olevan erittäin kätevää asioinnin, työn, koulujen ja harrastusten kannalta.

(Jos kotikodin vaiheet kiinnostaa, sivupalkin hakusanoista kannattaa klikata koti.)

Haave vanhasta talosta, kesäasunnosta, keskellä metsää alkoi elää, kun hankin oman hevosen. Pelkkä haaveilu olisi riittänyt vielä moneksi vuodeksi, mutta toteutuikin nopeammin kuin oli tarkoitus. Höpisin aina silloin tällöin ääneen Keimolle, että "joku paikka metsän keskellä, mutta kuitenkin lähellä kotikotia, jotta voisimme matkustaa kaikkina vapaa-aikoina liikenteen ja ihmisten melusta pois, laho ja ränsistynyt, alkeelliset olosuhteet, villiintynyt piha ja äärettömän halpa hinta". Kesällä 2012 tapahtui ensimmäinen askel kohti todellisuutta, kun olin ratsastuslenkillä tehnyt havaintoja parista tyhjillään olevasta talosta ja johdattelin Keimon "vahingossa" autoajelulle samoille suunnille. Tämän jälkeen Keimo alkoi kuunnella, siis oikeasti kuunnella ja tajuta, mistä puhuin. Tietenkään ne kaksi taloa ei ollut myynnissä, koska suurin osa maaseudulla autioina olevista taloista ei vaan ole myytävänä koska niitä ei ole tarve myydä, kun omistajalla ei ole pikkurahan tarvetta, talon alla oleva maa on arvokasta tai talo on jäänyt perikunnalle roikkumaan tunne- tai muusta ratkasemattomasta syystä. 

Seuraava siirto oli "vähän katsella" netistä välityksessä olevia taloja. Siinä saattaa käydä niin, että joku herättää kiinnostuksen eikä jätä enää rauhaan. Niin kävi Vehkosuon kanssa. Pyyntihinta oli aivan liikaa meille ja talo, pellot ja metsä isompia, kuin villeimmissä haaveissamme olimme toivoneet omistavamme. Katsomaan lähdimme kuitenkin siltä istumalta. Melkein kaikki näkemämme oli meitä varten. Otti päähän. Muutama levoton päivä, keskustelua, asian pyörittelyä (onko järkee vai ei), pankkiin soittelua, epäröintiä ja itsensä vakuuttelua, kunnes teimme toiveikkaan tarjouksen. Tarjous ei tietenkään mennyt läpi ja myyjä halusi odottaa seuraavaa virallista näyttöä ennen uusia siirtoja. Ostopäätöksen tehtyämme paineensietokyky oli surkeaa; tiuskimme ja riitelimme turhautuneina kun näyttöä edeltävinä päivinä asia ei tuntunut edistyvän mihinkään eikä sen eteen voinut tehdä mitään. Metsän ja pellon rajojen katselu erilaisista karttaohjelmista oli ainoita konkreettisia asioita mitä kykenimme tekemään. Itse näyttöpäivänä teki mieli hinkua ja kinuta kaikille läsnäoleville ääneen "mutku mä haluan!" (taisin sen tehdäkin). Taas uusi tarjous ja niin kauhea paniikki ja jännitys, että Keimoltakin meni yöunet ja se on jo vakavaa. Itse taisin nukkua kerrankin pelkästä lamaannuksesta.

Mutta miksi juuri Vehkosuo. Vanhaa olemme saaneet remontoida, hakata halkoja ja sytyttää tulta uuneihin, kuunnella lattioiden narinaa, istua vetoisissa huoneissa villasukat jalassa, tehdä lumitöitä ja kerätä marjoja marjapensaista. Vastaus lienee tie, joka vie keskelle metsää, omaan rauhaan. Perillä on talo, piha, navetta, pellot ja metsä – ne kaikki meille ja eläimillemme käyttövalmiina ja mahdollisuuksina. Historia, siihen liittyvät tarinat, edeltäjiemme selviytyminen keskellä metsää ympäri vuoden ja pitkän talven kylmässä ja pimeässä. Pelkistetty asuminen on kiehtovaa ja antaa perspektiiviä, pistää oman itsensäkin koetukselle ja vie asian ytimeen antaen kuitenkin armoa olemalla valinta ja vaihtoehto. Kyllä sitä voi sanoa lohduttajaksi ja minuuden peiliksikin. Perhetasolla Vehkosuo on kuin hiili, johon kaikki haluamme puhaltaa. Se on meidän oma yhteinen juttu ja mitä sitten siellä ikinä teemmekään, teemme omaksi iloksi.

Kiitos Omppulaan tästä muistelumatkasta. Tuli tietenkin järjetön hinku päästä taas Vehkosuolle. Kohta se taas koittaa. Jos innostuit aiheesta ja sinulla on omia muistoja, lukisin mielelläni niistä. Kommenttilaatikossa on tilaa tarinoille!

Ja jos olet Facebookissa, liity seuraamaan Pelastetaan vanhat talot -ryhmää. Mielenkiintoinen.

Kyökki

Citykodin keittiö on nyt melkeesti valmis.

 Lavuaarin puutaso menee vielä vaihtoon ja sähköhellan yläpuolelle laitetaan hylly sekä lamppu katkasijoineen. 

Päätyseinän paperitapetit löytyivät edullisesti oman kylän maalikaupasta – olisinpa mennyt sinne samantien, olisin säästänyt aikaa ja vaivaa. Samainen kauppa myy erittäin monipuolisesti perinnemaaleja sekä tarvikkeita. 

Veistelyä ja kuorintaa

Kasse ja sombrero Artjärven Antiikkiliikkeessä.

Eka yö Vehkosuolla korkattu. Lauantaina ajelimme maalikauppojen kautta etsien tervaöljymaalia saunaa varten, mutta kolmesta paikasta tuli eioota, joten saunan maalaus tältä viikonlopulta jäi. Tervamaalin voisi itsekin sekoitta, mutten siihen nyt vielä ryhtynyt. Pistäydyimme myös Artjärven Antiikkiliikkeessä, josta on pitänyt mainita jo aiemmin. Siellä, liikkeen alakerrassa, on nimittäin muutamia retropaperitapettimalleja (vinyyliäkin löytyy) kymmenen euroa rulla. Malleja on vähälti, mutta jos natsaa, niin edukkaasti sieltä saa. Kotikeittiötä varten ei löytynyt täältäkään sopivaa, mutta Vehkosuolle lastenhuoneeseen ostin kaksi rullaa. 

Vehkosuolla oli kaikki entisellään. Siivoilua, lakanoiden vaihtoa, kirppislöytötekstiileillä sisustamista, varastojen täydentämistä, saunan ja talon lämmiystä, makustelua, tunnustelua ja haistelua. Lämpenevään yläkertaan heräilleet parisataa kärpästä muistuttivat ongelmasta, josta ei olla ratkaistu. 

Puskapissalla illan hämärässä kuuntelimme metsästä kantautuvaa lintujen visertelyä ja tsirpitystä – nyt jo! Nukkumaan mennessä sängyn vierestä yöpöydältä löytyi luontevasti kesken jäänyt kirja, Vanhan rouvan lokikirja (Kyllikki Villa). Sen verkkainen tahti viimeisteli tunteen, että kotona ollaan.

Sunnutain teemana oli polttopuuvajan tai -suojan hirsipuiden veistely ja kuoriminen Keimon johdolla. Minulta jäi hommat ja tämä kaikki vähän niukalle, kun tallissa kului odottamatta aikaa. Iivarilla oli jälleen omituisia vaivoja, jotka todennäköisesti johtuvat, hoidosta huolimatta, vatsasta (hiekkaa tai vatsahaava). 

Puunkuorinnassa alkoi todellisuudessa tapahtua vasta sitten, kun minä pääsin paikalle, eikä työkaluja riittänyt kaikille. Oman vuoron odottelu vieressa toimettomana seisoskellen synnyttää yllättävää motivaatiota. Ja mielellänihän minä työkalun luovutan, jos lapsilla tekemisenintoa riittää. Keimo kommentoi kuvia jälkikäteen:

"Mä kun luulin että lapsuus oli synkkä jos oli puiset lelut mutta entäs kun ainoot lelut on puita."

Kuvat pääosin Keimon.

x=(x+y-x)/y=y

Sanomistahan niistä minun remonttipuuhista tuli. Kyseessä oli ilmeisesti liian spontaani teko keskellä toisen turvallista arkea, mustasukkaisuutta, omistushalua, ammattilainen amatööri -vastakkainasettelua ja sen semmoista. Vietettyäni pari päivää imperiumin ja loiston kaihoisessa, kylmän sodan kaltaisessa jännitteisessä ilmapiirissä, tilanne raukesi neuvottelujen kautta (tekstiviesti), jonka seurauksena molemmat osapuolet hyväksyivät ratifioidun sopimuksen asoiden kulusta.

 Keimon taipumisesta huolimatta, jota ajoittain saattoi innostukseksikin luonnehtia, remontin luonne pysyi hänen toivomuksestaan kevyenä. Siksipä olemme saaneet nimittää sitä vain faceliftiksi, 

jotta muistanmme kyseessä olevan vain piskuinen ehostus, eikä mikään rrrremontti. 

Voi niitä kertoja, kun joku viattomana erehtyi kysymään vaikkapa että, isi milloin tää remontti loppuu taikka ei tällänen pienikään remontti ihan ilmaista ole tai mukavaa yhdessäharrastamista tää remontointi, niin aina sai kuulla kunniansa että MUISTAKAA NYT, SE ON FACELIFT!!!

Rajaton vallankäyttö ja sanojen rajoittamiseen liittyvät pakotteet aiheuttivat aluksi etäisyydenottoa, jopa maineen menetyksen pelkoa, mutta viimein saimme itsemme ängettyä samaan ylähuoneeseen ja saatoimme jopa keskustella aiheesta kevytmielisesti, lähes vitsaillen. 

Muista aina jatkossa:

     (naisen idea + miehen idea – naisen idea)

        naisen idea =    –––––––––––––––––––––––––––––––––––  = miehen idea          

  miehen idea

x=(x+y-x)/y=y 

           

Sananvaltias purkaa.

Naulojen nyppimistä.

Liftauksen haitat.

Laatat siististi irti…ja tuuma seinästä.

Kalsarimaalaaja. Uudet laatat seinässä ja nyt myös ikkunan ympärillä. 

Kun saan päätyseinän tapetoitua, kuvaan koko keittiön.

Katselimme illalla uutta ilmettä, emmekä oikein huomanneet eroa. Se on ehkä hyvä merkki kotoisuudesta. Vanhaa keittiötä voi katsella täällä.