Lastenhuone
Tai ensin se oli Keimon ja minun makuuhuone.
Puolet vanhan osan yläkerrasta oli aluksi kylmää vinttitilaa, joka sitten eristettiin ja yhdistettiin pikkukammariin.
Lattia on ponttilaudoitettu ja vahattu, seinä- ja kattopanelit maalattu
ja osassa seinää maalattu sabloonatapetti (oma malli).
Keimo rakensi viistokaton alle kaapit.
Remonteissa mentiin vanhalla kaavalla; Keimo teki pohjat ja minä pinnat. (Jos minä olen pinnallinen, onko Keimo pohjallinen?)
Me muutimme Keimon kanssa uudelle puolelle sen valmistuttua noin vuonna...apua, 2007(?)
ja lapset saivat vallata vanhan puolen.
Nyt siellä nukkuu kolme tyttöä ainakin toistaiseksi vielä sopuisasti. Kun Kepellä on sellaisia kausia, että ääntä riittää illasta aamutunneille, Kasse ja Tuppe vain nukkuvat. Nukahtaminen on kuulemma hankalaa silloin, kun tutut äänet ympäriltä puuttuvat. Toivon, että näin jatkuu vielä pitkään.
Huone on melko pieni, viistokatot vievät lisätilaa, mutta kuitenkin jollakin tapaa huone on lasten mielestä jännä.
Siitä on moneksi.
Tuosta ikkuna-aukosta (ennen ikkunaa) on kömmitty muutamaan otteeseen sisälle, kun avaimet on ollut hukassa. |
Kuva puhuu puolestaan. |
Tyttöjenhuoneen ovenpuolikas. |
Sängyt ja pikku yöpöytä ovat Keimon kädenjälkeä, minun maalaus. Verhon taakse voi piiloutua nukkumaan. |
Puolapuut Kepen puolen ja Kassen ja Tupen puolen jakajana. |
Kepen päästävedettävä sänky pilkistää oikealta. |
Kyllä teillä on näköjään ollut aikamoiset työt talon kanssa! Mutta on kannattanut - niin kotoisan ja viihtyisän näköistä!
VastaaPoistaKyllä, se kannattaa. Mä en kauhean selkeästi muista noita vaiheita, ehkä se on itsesuojelumekanismi :)
PoistaVoi vitsi toi Karskin koulunurkkaus on ihana. Minua kakattaisi sen äärellä varmaan niin paljon, etten voisi keskittyä läksyjen tekoon. :D
VastaaPoistaVoisin vähän ihmetellä tota kommenttia, ellen tuntisi. :) Tyyppi, jonka blogin nimi on vielä Housuissan on...
PoistaMoro! Sä aiheutat nyt paineita mun miehelle :D Nimittäin olen käyttänyt aina teidän taloa esimerkkinä siitä millaset säilytyssysteemit mäkin haluisin ja nyt sain kertomuksilleni lisää kuvallista vahvistusta! :) Noi on niin ihanat nuo lautaseinät ja siihen yhdistettynä nuo huonetta kiertävät laatikostot!!! On niin inspiroiva huone että voin helposti kuvitella että edellisen kommentin Tiialla käynnistyy varmaan öööh..refleksi ihan puhtaasta innosta :D :D :D t. N
VastaaPoistaKauhean kiva, kun annoit paineenantajan roolin mulle. Mut ei se mitään. Mä voin sanoa, että meillä kaikki on syntynyt vähän niinkun suunnittelematta (vaikka olen piirtänytkin jotain paperille) ja aika impulsiivisella toteutuksella. Vähän vahingossa ja joskus loksahtaa kohdalleen, joskus ei. Terkkuja paineistetulle miehelle!
PoistaNiin just, siis enhän MÄ niitä paineita sille kasaa kun näytän joka päivä sun blogista taas uuden jutun jonka sekin vois "ihan totta ihan ite meille tehdä" :D :D :D t. N
VastaaPoista