Olvi-koira testaa tulevaa koppia vuonna 1998. |
Koiratarha
Suurin perusteemme muuttaa omakotitaloon oli kaksi isoa koiraa. Silloiset koiramme olivat landseer-rotuisia ja niistä toinen, vielä pentuiässä oleva Lyyti, oli kovin tuhovimmainen tapaus. Päivisin yksin jäätyään se kohdisti tarmonsa tuhoamalla kaiken lattiasta kattoon.
Kun piha oli aidattu ja todettu, ettei piskit pysyneet aitojenkaan sisällä, alkoi koiratarhan suunnittelu.
Vuoden päästä muutosta teimme takapihalle koiratarhan, johon saimme turvallisesti koirat ulkoilemaan ja viettämään päiviään.
Myöhemmässä vaiheessa koiratarhasta tuli kasvimaa, jolloin verkot pitivät koirat puolestaan ulkopuolella.
Viime kesänä tarha somistettiin kanoille sopivaksi.
Lehtijuttu Landseer-lehdessä vuonna 1998 |
Kuka milloinkin sisällä ja kuka ulkona. Kanapoliisina Pöpi. Kuva: Keimo |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti