11.10.2012

Palkoilliset


Pihapöydällä kummittelee kurpitsa. Kuvassa oleva hattu on nyt ahneen Eva-lagoton mahassa. Sillä on jostain syystä kurpitsa(kin)himo. Röyh! 
Keittelin sisuksista äklömakeaa hillomehua (koska se ei hyytelöitynyt), jota tungen salaa mehukeittoihin ja puuroon. 

Keitä kurpitsa pehmeäksi, lisää mausteita, (kardemumma, inkivääri, kaneli, vanilja), survo, lisää sitruunan mehu ja sokeria, keitä ja purkita.

Kuin tilauksesta meidän kulmakunnalle on alkanut ilmestyä härkäpapupeltoja. Tai ehkä olen vain avannut silmäni niille, koska olen pitkään ihaillut Bonderövenin (Tanskalainen maajussi - ihan typerä suomennos) hästebönapeltoa.

No, kyläilimme Olgan luona menneenä viikonloppuna saunomassa ja meille tarjoiltiin saunan alkupaloina hyvää härkäpapukeittoa, jossa siis viereiseltä pellolta luvalla haettuja papuja. (Ennen vanhaan papukeiton ilmestyminen pöytään merkitsi pitojen loppumista, jäimme silti jääräpäisesti saunomaan.) Samalla luvalla hain sitten minäkin ja hämmästyin kovasti niiden riittoisuutta. Kahdelta neliöltä huolimattomasti kerättyjä papuja tuli muovikassillinen. Oman lapsityöväen voimat riittivät täpärästi kolmen papulitran perkuuseen, joten omiin tarpeisiin ei montaa hehtaaria kannata varata.

Piparipalkoilliset

 Villapaita on valmis. Peter Gerdehagin dokumentit auttoivat minua ja pieni paine. Tein sen viimeyönä loppuun, kun Vehkosuolla kävi erään sanomalehden toimittaja tekemässä meistä juttua.


Pakko vielä tunnustaa, että minulla on taas lukuvaihe päällä. Sain vihdoin käsiini saman kirjan, jota Bonderövenkin (mikä pakkomielle?) lukee. John Seymourin kirja on minulle oikein osuva: The classic guide for realists and dreamers
Realistina toki tajuan, että talvi tulossa, enkä ihan heti voi tehdä mitään...

The New Complete Book of Self-Sufficiency (2002). London: Dorling Kindersley. (with Will Sutherland.)

9 kommenttia:

  1. Voi vitsi Tessa, IHANA villapaita!!!! Eiks olis kiva laittaa tähän blogiin ohjekin, ehhehehe... Tuleeko juttu Vehkosuolta sinne mihin kirjoitatkin vai muualle? :)(huomaatko muuten että olen ottanut teknisen edistysaskeleen, en ole aiemmin lähettänyt kommentteja millekään blogille :D) t. Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nina, hyvä että olet täällä, jos jossain!
      Tosta villapaidasta, että mä aloitin kahta ohjetta soveltaen (sellaisesta seitkytluvun kirjasta), mutta kun aikaa kului, en enää tiennyt, mitä olin päättänyt tehdä ja mitä en, joten jatkoin omasta päästä. Eli ei mitään hajua. Pahus.

      Juttu tulee Vehkosuosta Kouvolan Sanomien sunnuntaille parin viikon tai jotain päästä. Olen hieman hermona.

      Poista
  2. Hei vaan! ja kiitti juttutuokiosta hepan selästä. Muista ihana Vilma-koira. Ja komppaan edellistä, aivan ihana villapaita! voisit tehdä mullekkin ;) vinksvinks..itseasiassa olisin valmis vieläkin ostamaan L:lle ne säärystimet, olisivat hyvät ja kivat luistelemassa (hänestä kun tulee kuulemma yhtä hyvä kuin Kiira Korvesta).

    Olipas tänne tullut monta postausta siiten viimelukeman. Tekisi mileni maalata teille taulu tuonne isoille kiviseinille , kelpaiskos. mulla on työn alla nyt yksi maalaus, joka lähtee Norjaan! kunpa vaan olisi aikaa enemään tuolle ihanalle harrastukselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilma on puskaradiossa pyörinyt jo. Ja Annakaisa se taulu kiinnostaa todella!!! Olohuoneen seinä huutaa sitä. Mä todella olisin siitä onnellinen ja säärystimet on pienen pieni korvaus siitä, mutta tekisinkin mieluummin jotain vastapalvelusta, kuin pyytäisin rahaa. Ihan mahtavaa, Norjaan! Onnea siitä.

      Ajan puute on kyllä tylsää, tiedän. :/

      Poista
    2. Hei no tulisko tästä Jumpperille uusi elämä, tilauksiahan alkaa varmasti sadella! ;) Vilma-koira kuulostaa kiintoisalta, itsekin yhden sellaisen omistajana :D Uudella paikkakunnalla ollaan saatu ihan mielettömän kauniit lenkkimaastot, löytyy mm. kolmeen eri suuntaan lähtevät tunnin lenkkipolut jotka kiertävät koko ajan ihan rannassa, nam!

      Ehkä mä vielä joku päivä osaan kirjautua myös jotenkin muuten ku Mysteerisenä Anonyyminä :D t. Nina

      Poista
    3. Vilma on rodesiankoira 5 vuotias vailla kotia. Kauniisti käyttäytyvä neitokainen. Välitän kyselyjä eteenpäin :)

      Poista
  3. Hieno villapaita ja voi mikä kirja! Kirjaa joskus etsiskelin myös, mutta sitten unohdin sen. Täytyypä jatkaa etsintöjä. Kiva kun muistutit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka mammukka, tilasin kirjan täältä : http://www.bookplus.fi/kirjat/seymour,_john/the_new_complete_book_of_self-sufficiency-5371783

      Minä maksoin lähetyksineen noin 27€, nyt se oli hiukan kalliimpi jostain syystä, muttei mielestäni vieläkään liian kallis siihen nähden, kuinka paljon "tavaraa" se sisältää.

      Poista
  4. Kiitos kaunis :) säästit minut etsiskelyn vaivalta!

    VastaaPoista