Sunnutaina ensin aamupalaksi hieman riideltiin, kuten peräkylällä asiaan kuuluu, että kuka vie Kassen kylille synttäreille ja kuka saa jäädä tekemään hommia V-suolle. Lopulta minä vein,
koska tajusin ehtiväni synttärien aikana ratsastamaan.
Palattuani pääsin vihdoin ja viimein jatkamaan riukuaidan rakennuspuuhia. Puuhatessa jäi väliin Kausalan helluntairavit, jossa olemme käyneet lähes vuosittain. Jostain se on tingittävä.
Vittakset taipuivat nyt keittämättä, mutta kuusen käsittely on huomattavasti tahmaisempaa touhua.
Alotus on aina jotenkin hankalan oloista, ennenkuin rytmiin pääsee ja lisäksi edessä oli haasteellinen kulma kaarroksella. Minä väänsin vittaksia ja kokosin ja Keimo kantoi riukua ja tolppaa metsästä, sekä kritisoi kaiken väliajan riukujen kulmaa, suoruutta tai rakoväliä. Onneksi Keimon kylään pistäytynyt Soikkeli-täti rohkaisi minua.
Eilen tiistaina olimme iltapuhteina jatkamassa aitaa. Ei ihan sataa metriä pystymettästä pysty yhdessä illassa vetämään, mutta vajaa kymmenen kuitenkin. Taas yksi iisakin kirkko lisää. Keimo ei enää kritisoinut ja huolestuin siitä. Sain kuulla, ettei enää kannattanut, menetetty mikä menetetty. Tarkoitti varmasti minua, ei aitaa.
Kasvimaalle kuului huolia, nauriin taimien kimpussa oli kirppoja. Miksi meninkään ottamaan sen harson pois. Toimenpiteeksi annoin kylmää suihkua ja peittelin uudestaan harsolla, mutta luulen nauriiden olevan mennyttä. Jos näin on, en aio masentua, vaan istutan ensi viikonloppuna uudet, harsotan ja kylvän sinappia väliin houkuttimeksi.
koska tajusin ehtiväni synttärien aikana ratsastamaan.
Palattuani pääsin vihdoin ja viimein jatkamaan riukuaidan rakennuspuuhia. Puuhatessa jäi väliin Kausalan helluntairavit, jossa olemme käyneet lähes vuosittain. Jostain se on tingittävä.
Vittakset taipuivat nyt keittämättä, mutta kuusen käsittely on huomattavasti tahmaisempaa touhua.
Alotus on aina jotenkin hankalan oloista, ennenkuin rytmiin pääsee ja lisäksi edessä oli haasteellinen kulma kaarroksella. Minä väänsin vittaksia ja kokosin ja Keimo kantoi riukua ja tolppaa metsästä, sekä kritisoi kaiken väliajan riukujen kulmaa, suoruutta tai rakoväliä. Onneksi Keimon kylään pistäytynyt Soikkeli-täti rohkaisi minua.
Eilen tiistaina olimme iltapuhteina jatkamassa aitaa. Ei ihan sataa metriä pystymettästä pysty yhdessä illassa vetämään, mutta vajaa kymmenen kuitenkin. Taas yksi iisakin kirkko lisää. Keimo ei enää kritisoinut ja huolestuin siitä. Sain kuulla, ettei enää kannattanut, menetetty mikä menetetty. Tarkoitti varmasti minua, ei aitaa.
Kasvimaalle kuului huolia, nauriin taimien kimpussa oli kirppoja. Miksi meninkään ottamaan sen harson pois. Toimenpiteeksi annoin kylmää suihkua ja peittelin uudestaan harsolla, mutta luulen nauriiden olevan mennyttä. Jos näin on, en aio masentua, vaan istutan ensi viikonloppuna uudet, harsotan ja kylvän sinappia väliin houkuttimeksi.
Tällainen vanha keittiökaappi löytyi navetan vintiltä. Kanteen on koverrettu tiskialtaan paikka, se on petitettävä toisella levyllä. Sisusta, saranat ja ovet vaativat kuurausta, liimausta, öljyämistä ja uusia ruuveja. Vasen kyljestä maalipinta on kovasti hilseillyt, mutta haluan säilyttää tuon pinnan. Väri on hyvä.
Kyllä noissa hommissa haba kasvaa! Wau!
VastaaPoistaTuo kaappi on ihastuttava. Siitä tulee hieno (pienen) puunauksen jälkeen!
Hyötyliikunta on niin parasta, yhdellä iskulla kaksi kärpästä.
PoistaKaappi on kiva kyllä. Vaikkei talossa ole vanhaa jäämistöä oikein mitään, jotain kuitenkin. Tämä olisi ollut monen mielestä jo ihan kaatsikamaa. Mäntysuopa, liima ja CRC autaa moneen. Ja vaaleanpunaiset lasit.
Kyllä teillä on mahoton tekemisen meininki siellä, mahtavaa! Ja ihana tunnelma jotenkin, jotain onnistunutta ootte siellä jo tavoittaneet siis.
VastaaPoistaKiva kuulla, toivottavasti näin on. :)
PoistaRiukuaitaa <3 Kuten taisin jo viimeksi aidanteosta kirjoittaessasi kommentoida, riukuaidat ovat vaan niin wau. Tai siis sanon itse niitä risuaidoiksi. En ole kyllä koskaan tehnyt, mutta tahdon. Ei kun siis joo! Olen joskus pikkusena ollut mukana jossain risuaitatalkoissa. Mutta sitä en muista teinkö mitään
VastaaPoistaRisuaitaakin on tehty, nää on näitä paikkakunta- ja murre-eroja. Sulla on varmasti jossain selkärangassa se aidan tekeminen. Sitten joskus teet omaan pihaan ihan tosta vaan.
PoistaOi, onpa ihana keittiönkaappi! Meillä aihe onkin juuri kuumimmillaan, käynnistellään keittiöremppaa tai pikemminkin vasta kaikkien osien tilausta. Meillä ei valitettavasti löytynyt tollasia aarteita täältä säästettäväksi, miten ollakaan :) Mutta lautapaneelia sentään ja kivilattia, joihin olen kiintynyt. Kaapinovilla lähdetään tavoittelemaan vanhaa tunnelmaa mutta eihän se ole tietenkään aidosti vanhaa...Siinä on sitten kesälomaksi projektia.
VastaaPoistaEihän niitä kaappeja tosiaan silloin mistää löydy tai ilmaannu, kun olisi tarvetta. Etsiskelin itsekin joskus 2000-luvun alussa, kun omaa keittiötä rakenneltiin sellaisia 50-luvun kimpilevykaappeja. Niitä onneksi osataan taas arvostaa joissain piireissä. Paljon on varmasti mennyt kaatopaikallekin tai uuniin. Uusissa kaapeissa on kyllä käytännöllisyyttä ja tekniikkaa enemmän arkikäyttöön. Mukavaa se on se remppa, parisuhteen piristys (jep).
PoistaJoo, meillä oli ekassa kämpässä sellaiset ja sieltä otettiin rempan tieltä pari irrallista laatikkoa talteen (näin viisaita juttuja sitä sitten säästelee että jos joskus keksisi käyttöä). :)
PoistaTäällä sattui olemaan sentään puiset vaaaaaanhat vaatekaapit, niiden kanssa mittelin voimiani ja hioin ja maalasin. Sit taas hioin ja maalasin, hioin ja maalasin, ja kesken on vieläkin. Yhdessä huoneessa vetimet on hajalla ja uusia noihin sopivia ei saa enää mistään, mutta ne puulevyt päätyvät sitten joskus mulle maalausalustoiksi, saahan niistä vielä isoja tauluja sentään :)
Mä niin odotan tiskikonetta, piristyköön parisuhde vaikka kuinka jotta sellanen tulee :D
Heti alkoi kiinnostaa, että millaiset vetimet siinä on?
PoistaMinulle herää niin ihanat muistot mieleen. Edesmennyt isäni teki reenjalaksia tuolla samalla riuduttamissysteemillä ja toki siinä touhussa oltiin lapsena mukana - ainakin katselijana. Muistan vieläkin sen ihanan tuoksun ja ihmetyksen miten kuori taipui. Lampaille tuolla menetelmällä tehtiin myöskin aitaa. Olihan se toki inhimillisempää kuin sen hirvittävä piikilanka joka alkoi sitten tehdä tuloaan.
VastaaPoistaEn tiedä kyllä, onko tuosta aidasta mihinkään pitelemään hevosta ja onko kumossa lahonneena jo vuoden päästä. Aitatolppien nokeaminen olisi auttanut, mutta kaikkeen ei malttamaton pysty. Lampaat siitä kyllä menee ali vielä ja hevosellekin kuusi maistuu. Laitetaan siihen joka tapauksessa vielä sähkö sisäpuolelle.
PoistaUpea aita! Tuo kuka saa tehdä ja kenelle jää tylsät arkipuuhat on niin tuttua juttua! Me tarvittaisiin taloudenhoitaja ja lastenhoitaja kesäksi. Olisi niin upeeta voida keskittyä johonkin puuhaan koko päivän ilman että tarvitsisi miettiä esim. ruuanlaittoa ja joku muu keksisi mukavaa puuhaa lapsille niin, että ei itsellä olisi huono omatunto siitä, että on tekemässä remonttia eikä olemassa lasten kanssa ;) Tsemppiä taas teille!
VastaaPoistaTuo on niin totta, että! Kun edellisen ruuan saa lopetettua, niin jo on seuraavaa alettava suunnittelemaan. Meillä on Kepen syöttämisen ja hoitojen kanssa aina vielä lisätyötä. Kasse ja Tuppehan vetelee lennossa jotkut banaanit pahimpaan nälkään. Kyllä sellainen päivä, että sais aamusta iltaan keskittyä tekemiseen voisi olla rentouttavaa ja tuottoisaa.
PoistaTsemppiä, kiitos, takaisin!