Liian lyhyt pitkä viikonloppu

Pitkä viikonloppu takana. Nyt kotona, mutta ajatukset Vehkosuolla, kehokin haluaisi vielä olla. 

Keskiviikkona Nulkku prutkutteli "kaupungilta" maalle. Kun olen ajanut henkilöautolastia edellä melkein perille, soitan Keimolle että missä olet. Keimo vastaa puhelimeen ikuisuuden jälkeen älyttömän metelin keskellä. Haloo, Keimo huutaa jostain mekastuksen taustalta. Miten menee, kysyn ja Keimo huutaa, että ihan helvettiä tämän ajaminen, vatkaa ja vispaa ja viettää, että nyt lopetetaan ennenkuin olen ojassa. 

Minua vähän hymyilytti. Kuitenkin ihan innosta soikeana ajelee siellä, ajattelin.

Mutta ei se Nulkku mikään maantieajopeli olekaan ja siksi annoimme sille anteeksi pienen vispaamisen ja siksi, että se osoitti olevansa oikein käypä peli työolosuhteissa. Ajoinpa minäkin sillä vihdoin ja heti tuntui omalta.

Keimo rakensi puisen lavetin, jolla veti rankaa ja risuja kaikki päivät. Siskon mies oli torstaina auttelemassa. Sitten perään iskettiin Olgalta lainattu kyntöaura, jolla perunapelto sai alkunsa. Keimo ei siihen tulokseen ollut itse tyytyväinen (ihan perunapelto...), mutta sai kuin saikin perunoita jo pari sarkaa maahan. Loppuosaan on tarkoitus istuttaa lisää perunaa ja härkäpapua.

Nulkku ja hänen alaisensa hommissa.

Se on sanomattakin selvää, mitä minä tein. 

Maan kääntö alkaa jo saavuttaa koomisia piirteitä. Kun olen kaivanut kaivanut ja kaivanut, olen saanut aikaiseksi hädin tuskin 10m2 kasvimaan. Ja vielä puuttuu tavoitteesta. Kaivettava maa on täynnä kiviä ja maalaji multaa ja soraista hietaa. Hietamaan sanotaan olevan hyvää viljelymaata, mutta olen skeptinen. Vesi ei alkuun imeytynyt ollenkaan maahan ja lopulta se imeytyessään jymäyttyi kuohkean maan kivikovaksi. Jos tällä kaudella jotain kasvaa, eikä villieläimet aterioi kasvustoa, olen enemmän kuin tyytyväinen.

Kivet ovat olleet minulle aina ihtohimo. Nyt en tiedä mitä ajatella. Ne hidastavat työtäni, mutta kun lapio kilahtaa kiveen, se on saatava ylös pienen muurin jatkoksi. Tämän kokemuksen jälkeen, kun taas  joskus näen jossain vanhan perinnepellon reunalla pitkän ja korkean kivimuurin, kunnioitan työn tekijöitä olemalla hetken hiljaa. 

Tein salkopavuille salot valmiiksi ja istutin lopulta maahan jotakin: porkkanaa, mustajuurta, pinaattia, kehäkukkaa, valkosipulia ja naurista. Sain Olgan kautta myös maa-artisokan mukuloita. Yksi valmis kaistale odottaa punajuurta ja loppukaivettavaan tulee muun muassa purjo, avomaakurkku ja salaattia. Takapihan metsämaalle istutin kauppareissun tienvarrelta löytynyttä valkovuokkoa, toiveissa valkoinen toukokuinen kukkameri sitten jonain vuonna.

Oikea alakulma: Join kasvimaan osavalmistumisen kunniaksi tölkin bisseä, heitin tölkin olan yli:
Se lensi suoraan peltiämpäriin ja meitä nauratti pitkään.

Koska sisko oli tulossa torstaina perheineen yökyläilemään, meillä oli pakkorako muuttaa vihdoin makuuhuoneet yläkertaan. Siivoustyö jatkui pitkälle torstaiyöhön, mutta kyllä kärpästen raatojen, pölyn ja lian luuttuaminen lopulta kannatti. Yläkerrassa on miellyttävä nukkua. Kaakeliuuni kuivatti tilat mukavasti, eikä lämmitystä muutenkaan tarvittu enää ulkoilman kohotessa. Sisustus saa muokkautua nyt hiljalleen.  

Lastenhuone

Aikuisten makuuhuone 

Illalla saunoimme ja söimme vuohenputkipiirakkaa (Olgan mukaan). 

Piirakka maistui erinomaiselta, mutta jostain syystä aloin arastella tuttuakin tutumpaa vuohenputkea, 

kun olin sattunut lukemaan näköislajikkeista ja niiden myrkyllisyydestä. 

Heräsin keskellä yötä pulssi miljoonaa hakaten hikisenä. Nyt ne oireet alkoivat, ajattelin Erämaan armoille -elokuva takaraivossa jyskyttäen. Kuuntelin kauhusta kankeana Keimon hengitystä vieressä todeten ihan varmaa katkonaisuutta. Soitanko hätäkeskukseen nyt vai koska? En ole voinut erehtyä kasvista... mitä jos olenkin? Mutta jos tämä on myrkytysoire, mieluummin kuolen, kuin että soitan ambulanssin tänne toteamaan minut ja muut terveiksi. 

Aamulla olin väsynyt ja edelleen elossa ja kaikki muutki olivat. Oireet taisivat olla yliväsymyksen, liiallisen saunomisen ja nestehukan aiheuttamia. Se olisi ollut traaginen loppu ensimmäisille yövieraille. Huh!

Tyttöjen pyöräily sai hyppyrilisän. En uskaltanut katsoa montaakaan kertaa. 

Kaivosta tulee vieläkin vettä ja se on nyt niin kirkasta, että harkitsemme sen tutkituttamista, josko se olisi ihan juomakelpoista. Se olisi jo lähes lottovoitto. 

Kolmantena päivänä ruokakomeron viileys alkoi haalistua siinä määrin, että juusto käveli melkein ovelle vastaan. Kellari ei ole ollut vielä käytössä, sillä ovi nitkahtaa avatessa karmeineen syliin ja se ei ole kivaa se. Ovet ovat yksinkertaisesti mätiä ja siksipä niiden kunnostaminen ei ole enää järkevää. Siksipä Keimo teki vain pientä elvytystä vaihtamalla saranapuolen karmista osan uutta puuta, jotta saimme taas maidon viileäksi ja voin kovaksi. 

Kasvissyäjän ei onneksi tarvitse miettiä lihojen säilyvyyttä.

Hotsku 2011!

Pitkän viikonlopun kruunasi äitienpäivä. Eniten olen onnellinen aamupalasta, jonka sain vuoteeseen unenpöpperöisten lasten laulellessa paljon onnea vaan äiti. 

Tytöt olivat liimanneet kivestä, neulasista ja oksista talon paperille.

Keimo hallitsee romantiikkaosaston (tämä oli toivelahja, oikeasti). "Mutta eihän täällä ole sähköä", tuumasi Tuuve. 

En enää halua enempää korostaa, kuinka me kaikki nautimme Vehkosuolla olosta, ettei mene liian siirappiseksi. Sen kuitenkin sanon, että osaltaan hyvä fiilis tulee jo siitä, kun pikkutilan saa elpymään ja se herää eloon pienin askelin.

Tähän loppuun tekemiämme eläinhavaintoja: sisiliskoja, oravia, lepakoita, perhosia, hiiriä (ääni), kurppia, korppi, laulurastas (ehkä), kaksi vuotista hirvenvasaa (100m talosta), palokärki, hanhia, puluja, ukkoetanoita ja muita ötököitä.

Pöpi on tehnyt oravahavainnon. 

Kuvat: Keimo ja Tiia