Kankkulan kaivossa vettä

Vehkosuon vuosi etenee toukokuulle ja kevääseen. Ensimmäisenä vuotena kaikki on uutta. 

Talon käyttäytyminen sateilla, pakkasilla ja kevätauringossa on opiskeltava yhdessä; sen tiedämme jo, että kiviseinän sisällä kylmä pysyy kauan. 

Menneen viikonlopun yöpyminen ja lämmitykset muistuttivat siitä, että kaakeliuuni tarvitsee noin vuorokauden "käynnistyäkseen" ja että keittiöön saa nopeasti miellyttävän lämmön liedestä. Opin, että ruokahuoneen Porin-Mattia voi käyttää keittiön lieden kanssa, jos liedelle avaa uunikierron hormiluukut. Sekin tuli todettua, että alakerran kammari (olohuone) alkaa olla liian pieni meille viidelle nukkuessa hengitellä ja luulenpa, 

että vanhasta levitettävästä sohvasta irronnut romantiikka alkaa olla loppusuoralla; 

Cliffhanger-unet on nyt nähty ja synkronoidut asennonvaihdot vaihdettu. 

Yläkertaan on päästävä muuttamaan.

Keimo riehui koko lauantain pellonreunuksia raivaten. Navetan päätyyn on ilmestynyt koivuklapipino.

 Toivon hartaasti, että Vehkosuon tyhjäkäynti on nyt mennyttä ja tästä lähtien päiväkirjamerkinnät ovat haaveiden sijasta tehtyjä tekoja. Vaikka kuvassa istuskelen kahvikuppi kädessä, sain jatkettua kasvimaan kääntöä noin puoleen väliin asti. Aloitin myös pihamaalla villiintyneen luumupuun juuriversojen kaivuuhomman. Versoja on leikattu muutamaan oteeseen alas ja paksua kantoa, versoa ja juurta ulottuu parille kymmenelle neliölle. 

Työ vaikuttaa toivottomalta. 

Keimo raivasi ihan hullun lailla koko lauantain pellon reunuksia. 

Tytöt jaksoivat taas pyöräillä koko lauantain pihatietä edestakaisin. Jossain vaiheessa he tulivat minun luo ja sanoivat juhlavasti haluavansa näyttää minulle jotain. Että arvaa mitä äiti; Tuppe oppi ajamaan ilman apupyöriä. 

Ohhoh, minä hämmästelin, itseoppivia lapsia.

Lauantai oli mahtavan lämmin ja illalla saunan kuistilla huomasimme ensimmäisen hyttyssatsin saapuneen. Ötökätöntä kevättä ei kauan juhlittu. Löysin kaivon tuntumasta myös kolme isoa etanaa ja pahaa etanahyökkäystä peläten hiillostin klöntit grillissä. Seuraavana aamuna tunnistin puutarhalehden kuvasta grillaamani etanat viattomiksi ukkoetanoiksi. En tiennyt sitä, anteeksi.

Kaivosta puheen ollen. Sehän ei meille annetun tiedon mukaan ole ollut toiminnassa vuosikymmeniin. Kerran olemme sillä pumpanneet mutaisen vesitilkan ja jättäneet asian sikseen. Sen vuoksi olemme miettineet kesäksi vedenkeruujärjestelmiä ja kyselleet vesisäiliöitä. Kävi kuitenkin niin, että Tuomas tuli kylään ja pojat alkoivat väännellä ja ihmetellä kaivon pumppua. Siemenveden lisääminen antoi selkeän imupaineen, mutta putki tuntui olevan tukossa. Ei muuta, kuin pumppu miesvoimin ylös kaivosta, lisää ihmettelyä ja lopulta suodatinosan irroituksen ja putken päässä olevan "härpäkkeen" ronklaus tuotti tulosta: Vesi alkoi virrata ja parinkymmenen sangollisen jälkeen se oli jo melko kirkastakin. Ilosta soikeana kannoin saunaan pesuvedet omasta kaivosta.  

Mahtavaa! 

Sununtaiaamu oli verkkainen. Nautin aamiaisen teosta pitkän kaavan mukaan. Ilma oli harmaa ja kolea, mutta sisällä oli lämmintä. Aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat ja suuntasimme pikku-Torstin ristiäisiin. 

Ensi viikolla pääsemmekin jo keskiviikkona Vehkosuolle. Silloin olisi tarkoitus viedä myös Nulkku "kotiin".