Maltti on valttia

 

Hevonen on vieläkin pihassa, jotta viimevuoden viisi päivää on nyt ylitetty. Laitumesta taitaa olla puolet tallottu ja vain murto-osa syöty, mutta välit lampaiden kanssa on lämmenneet ja karsina navetassa otettu kodiksi. Ihmisten puuhien seurailu ja tutummaksi käynyt ympäristö luo turvallisuuden tunnetta niin, että pää pysyy jo pidempiä aikoja maassa heinää rouskutellen. Sateet ja kylmä ilma näyttäisi olevan takanapäin ja paarman täytteinen ilma tässä. Maailmassa on muuten rapeat 2500 paarmalajia joista vain 37 meillä Suomessa, joten paarmaköyhä maahan tässä ollaan. Sillä välin, kun naispaarmat imevät nisäkkäistä verta, miehet hyppäävät kukasta kukkaan ja ryyppäävät mettä. 

Wikipediasta napatuista otteista saa hevos- eli nautapaarmasta todella veijarimaisen kuvan: 

Suuret silmät kattavat 360 astetta, joten sitä on todella hankala hävittää ja löytää uhrinsa usean aistinsa avulla ja viiltää uhriaan tikarimaisilla suuosillaan ja valuttaa viiltokohtaan sylkeä, joka estää verta hyytymästä paarman aterioidessa ja vielä purema on yleensä varsin kivulias. 

Semmonen pikku paarmuli.

Kuvissa näkyy muuten puomi, jota Keimolle laitumella nököttävästä puhelinpylväästä ideoin. Sen hän toteutti kuullessaan minun kiukkuavan turhautuneena valjastuspuuhissa kiukkuiselle hevoselle ja muistettuaan jälleen, että niin, vaimon ideoinneista on tekemisen vapaaehtoisuus ja tekijän oikeudet toteutusaikatauluun kaukana. 

Tajusin onneksi jälkikäteen kehua puomia erittäin paljon asiallisemmaksi kuin minun käytös oli sekä kuunnella vaiti ja näyränä miten hevosta ja varsinkaan suivaantuvaa ja ymmärtämätöntä yksilöä pitää ja ei pidä kohdella.

Löysin ratsastusreissulla metsätiereitin, jota jokainen hevosihminen osaa arvostaa. Hyvä pohja, mäkiä ja pitkiä suoria, näköaloja eikä rakennuksia tai autoja missään ja kaikki tämä melkein suoraan kotiovelta. 

Tänään oli kuoriutunut kaksi tipua kolmesta haudotusta. Nämä menevät syksyllä jatkosijoituspaikkaan ellei joku vanhemmista päätä päättää päiviään kesän aikana. 

Lopuksi katse kasvimaalle, jonne ei ole sateella paljon tehnyt mieli kahlata. 

Kurkut menivät ja tomaatit kituuttavat vasta pieniä kukkia ja samaa kituutustaan tekevät käynnöspavut. Lantusta ei näkynyt jälkeäkään. Sattui niin, että kun olin useita viikkoja säilönyt kaikki esille ilmestyvät taimet (eli rikkaruohot), enkä useista etsinnöistä huolimatta löytänyt tietokoneen syvyyksistä yhtään järkevää kuvaa lantun taimesta, päädyin eliminoimaan kaiken vihertävän koko saralta. Ei siis tänäkään vuonna lanttua. Tilalle kylvin pensaspapua. Purjo on tuottanut minulle toistamiseen pettymyksen. Se on liian hento. Vaatisi enemmän huomiota, jota minulta ei sille liikene enempää. Joku raja. Ensi vuonna en laita sitä ollenkaan. 

Parasta tulosta näyttää tulevan jälleen punajuuresta, joista osa on jo nostokunnossa sekä porkkanasta ja runsaasti kukkivasta sokeriherneestä. Kivasti ovat nousseet myös mustajuuri ja juuripersilja. Palsternakkaa tulee jonkin verran, siitä olen iloinen. Ja erittäin yllättävää, että esikasvattamani ruusukaali voi vielä hyvin. Pitäisiköhän sitä tukea, kun lehdet meinaavat napsahdella poikki?