5.9.2012

Uuni

leppi.kuvat.fi
Eilen huristelimme lasten muskarin jälkeen iltapuhteisiin Vehkosuolle. Mies oli mennyt jo töistä suoraan jatkamaan pihan ja pihatien raivausta pensaikosta. Talolle vievää kapea tie on yksi tuleva huolenaihe. Sitä on käytetty meidän lyhyen omistuksen aikana varmaan enemmän kuin koko kesänä ja sen pohja on jokseenkin kärsinyt rallista.

Minun missio oli uunin ja keittiön tiskiallaskaapiston maalaus valkoisiksi sekä uuninluukkujen mustaus. Haluan ainakin hetken katsella, miten lattian sinapinkellahtava väri alkaa toimia, sillä maali on lattiassa todella hyvässä kunnossa, mutta räikeän punaiset elementit ovat keltaisen kanssa ihan liikaa. Haveilin ensin, että vanha allas korvattaisi keraamisella ja alle tulisi verholla peitettävä avohylly, mutta kun vilkaisin altaan alle, löysin valmistusleiman, jossa oli vuosiluku 1936 (talo on rakennettu v.1930). En tiedä onko tuolloin harrastettu teräsaltaita, mutta on mukava kuvitella, että se olisi alkuperäinen. Kaapiston poistaminen merkitsisi samalla lattian käsittelyä (lattia on maalattu vain sokkeliin asti) ja olen liian malttamaton ryhtymään nyt siihen.


Ilta hämärtyi aika nopeasti ja viimeiset sutaisut vedin paristokäyttöisen lyhdyn kylmähkössä valossa, joten todellinen tulos on nähtävissä vasta myöhemmin. Valkoinen väri toimi hämärässäkin jo paljon paremmin, mutta voin kyllä sanoa, että "valkoinen" seinä vaatii nyt jonkun sävyn. Pienellä kontrastilla uuni ja valoiset ovenpielet tulevat kivemmin esille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti