13.9.2012

Hääräämisiä


Lasit 4€, Riihimäen lasipurkki 5€, nahkasalkku (vaik läppärille) 6,50€, Finelin kulho 5€ ja Rörstrandin lautaset 4€

Olen saanut uutta intoa kirppiksellä pyörimiseen ja syy on tietenkin Vehkosuo. Nyt varsinkin, kun hommat seisoo, siinä missä ajatuskin, täytän turhautumista turhanpäiväisellä hääräämisellä.


Kävin hakemassa pihaleikkeihin hautautuneen hyllykön maalattavaksi. Ostin tämän hyllyn 15 vuotta sitten, mutta hylly ei ole oikein asettunut mihinkään. Mutta nyt minä näen sen Vehkosuon seinällä (pysyy, ei pysy, pysyy...) kivoja purkkeja täynnä. Värivalinnassa lähdin aivan epämukavuusalueelle, mutta se keltainen lattia ohjaa ajatuksiani voimakkaasti (taisi olla kirppikselläkin mielessä). Oljenkeltainen - ei toivottavasti ala näyttää pimeäkellastuneelta valkoiselta.


Tulipa tehtyä nyt tämä laatikkoprojektikin. Kiinnitykseen käytin nitojaa sekä laimennettua puuliimaa sudittuna kankaan läpi. Nämä sitten lastenhuoneeseen, joskus.


Kiertelin kotona kuvaamassa lasten taidetta (tai tihutöitä). Ihan varmasti katson näitä vielä joskus kaihoisasti.


Tapahtuu Vehkosuollakin. Haimme eilen uuden kompostivessan ja mies aloitteli vanhan huussin purkamista. Kiviseinä on yhteinen navetan kanssa ja huussin takaosassa on navetan lantala, jota on viimevuosina käytetty ihmisjätelantalana. Jep. Meinattiin, että vanhaa harmahtunutta lautaa säilytellään mahdollisuuksien mukaan, mutta mahdollisuudet kutistuivat nollaan, kun mies hetkosen niiden kanssa oleili. Ovat ottaneet itseensä yhdet jos toisetkin hajut. Eli luvassa lautakauppaa ja ihmislantalan tyhjennystä. Pakko kertoa, että mieheltä tippui ruuvipaketti tuonne taakse p.....n. Ei ollut haluja keräillä niitä talteen. Hih.

Eilen oli sateista ja pimeää ja vaikka talo oli sisältä ulkoilmaakin kylmempi ja vaikka keittiön rapautuvien seinien näkeminen ensin masensi, oli kotimatkalla ajatukset jo paremmat. Sain koputeltua pahiten irtoavat laastit seinistä ja paikkailtua ne uudella tasoitteella. Ratkaisu ei ollut hard eikä easy way vaan middle way.  Nyt olen lähtöruudussa täynnä uutta intoa.

9 kommenttia:

  1. Hei Rakas T! Iski ihan kamalankamala ikävä teitä kuin luin kaiken tämän, T ja K kasvaneet niin isoiksi.
    Ihanankamala projekti teillä :) tahtoo tulla katsomaan. Voimia siihens, siis projektiin, ei meidän kyläilyyn.
    Oot tehnyt hyvät kirppari löydöt. Mä täällä yksin tämän illan -todellatodella harvinaista herkkua- äijät lätkämatsissa, L mummilassa...mä siivoan ja juon samalla punkkua ja musat täysillä ;) Postaile ahkerasti...halaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuli mullekin ikävä! Onneksi voin helposti heittäytyä ajatuksissa sinne sun viini-iltamiin. Ja tottakai hyvä laatuaika pitää käyttää siivoukseen ;)

      Poista
  2. Talo tehdään seinistä ja parruista, (tässä talossa tiilistä)
    koti rakennetaan rakkaudesta ja unelmista...
    Olette tekemässä ihanaa taloa itsellenne toiseksi kodiksi, voimia ja onnistumisen tunnetta siihen!
    Ja niin rauhallinen pihapiirikin :) Tais ne Pörriäiset lähteä muualle? T. mehiläishoitaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehiläiset poistuivat edellisten mukana. Mutta tervetuloa kyläilemään salaperäinen mehiläishoitaja, sinulle on silti käyttöä.

      Poista
  3. Heippa Tessa! Ihanalta näyttää! Mä täällä haen tästä blogista tsemppihenkeä, maalailin uudella kämpällä vaatekaappeja ja, öh, sen niinku näkee millon työn on tehny erikoismaalari ja millon ei...!!! Ihan karseelta näyttää! :D Mutta mukava käydä katsomassa kun joku joka osaa, tekee! Nyt taas näistä innostuneena jatkamaan! t. Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet niin lahjakas kuvataiteilija, että vaatimustasosi on isompien pintojen maalamisessa ihan liian korkealla. Ota askel taaksepäin, niin jo alkaa näyttää hyvältä!

      Poista
  4. Heippa Tessa! Ihanalta näyttää! Mä täällä haen tästä blogista tsemppihenkeä, maalailin uudella kämpällä vaatekaappeja ja, öh, sen niinku näkee millon työn on tehny erikoismaalari ja millon ei...!!! Ihan karseelta näyttää! :D Mutta mukava käydä katsomassa kun joku joka osaa, tekee! Nyt taas näistä innostuneena jatkamaan! t. Nina

    VastaaPoista
  5. Mä siis niin kuvittelin että kun suti pysyy kädessä kun maalaa paperille, ni se pysyis sillonkin kun maalaa puuta ja seinää (normaalin puuta-ja-heinää-sijaan), mutt ei!!! :D Nyt aion ajatella lopputulosta tyylisuuntana, elää sen kanssa ja hokea tuota sun "tekemisestä pitää osata nauttia"... :D Kiitos siitä! ;) Ja näkymisiin! t. Nina

    VastaaPoista
  6. Ylistys esineille, niiden elämä on usein paljon pitempi kuin meidän ihmisten. Niiden luonne ja historia mitä ne kertovatkaan aiemmista käyttäjistä. Äiti

    VastaaPoista