2.9.2013

Tipitii, tipitipitipitii

On se ihmeellistä.

Kuten kuvista näkyy, pieni toivonkipinä leimahti liekkiin. Zombi-prinsessan ottomunista oli torstaina kuoriutunut kaksi tipua. Saavuttuamme perjantaina Vehkosuolle, Kasse kopeloi kanan alle pesään hämmästellen, että missä munat. Hetki oli hyytävä - onko siellä hajonnut mätä muna, tipunraato vai mikä, mutta kun siiven alta pilkistikin pää ja hetken päästä toinenkin, riemu oli sanoinkuvaamaton. 

Siivosin lasten kanssa talon vieressä nököttävän vanhan hirsitalon, jolle ei ole vielä ollut käyttöä. Alimmat hirret ovat Keimon kengitystä vailla, mutta sisätiloissa voi hyvinkin puuhailla Löysin viikko sitten kirppikseltä massiivisen mäntysen pirttipöytäkaluston (65€) ruokahuoneeseen. Ajattelin maalata kellastuneen lakkapinnan ja mikäpä olisikaan parempi paikka maalaushommiin, kuin hirsitalo. Siivouksen jälkeen ymmärsin vasta, miten mahtavat tilat meillä on kaikenlaiseen entisöinti ja puuhommiin. Keimo kohotteli kulmakarvojaan, kun intoilin "minun ateljeestani", 
että ai sinun? 


Keimo ja Tuukka ponnistivat yläkertaan tulevan kaminauunin peräkärriin ja nyt se on jo Vehkosuolla. Lisävoimien kanssa se pitäisi vielä puristaa yläkertaan, mutta sitä odotellessa Keimo tasoitti uunin takana olevan seinän ja laittoi nokiluukun entisen savuaukon paikalle. Uusi savuaukko puhkaistaan vasta, kun uuni on hollilla.




Lauantaina vietimme Keimon Impi-mummon 85-vuotispäiviä Orimattilassa. Tänä kesänä on saanut juhlia uskomattomia vanhuksia, nytkin sivusta seurasimme ihaillen, kuinka Impi-mummo pisti jalalla koreasti niin, että meiltä nuoremmilta loppui jo kunto katsellessa.

 


Mukavaa alkuviikkoa.




10 kommenttia:

  1. Ihana hyvä mielen postaus ja kuvista tuli taas hienosti tunnelma esiin. En kestä, miten suloisia noi tiput on! Onko nimet jo?

    Wau, tulipas siisti tosta ateljeesta, kyllä siellä kelpaa puuhastella. Varmaan pölisi aika hyvin siivousvaiheessa. Mulla tulee ehkä ikuisesti tosta tilasta mieleen se hiustukko. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida olla nimiä vielä. Olen ehdottanut Kikkaa ja Kukkoa, saas nähdä.

      Se hiustukko joka siis oli varmasti hevosenjouhia, taitaa olla nyt poltettu. Harmi, olis ollu hyvä joululahja. :)

      Poista
  2. Ateljee oli toiveissa, toive toteutui. Otatko rukin sinne, tuon tyrnipensaan kanssa seuraavalla visiitillä. t.äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meneeköhän se rukki pilalle kosteassa? Tuo mieluummin trukki :D Kiitos!

      Poista
  3. Tipuja! <3 Voi miten suloinen voi olla pieni tipunen!

    Hieno tuo maalaisstudiotila, tuolla tosiaan mahtuu tekemään vaikka mitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aika ihania tipuset juu, mutta ei kauaakaan, kun niistä tulee ihan korppikotkan näköisiä teinejä. Hih.

      Mä jotenkin inspiroiduin tuosta tilasta paljon. Vähän hidasti ajatus, että kohta on kylmä, kostea ja pimeä vuodenaika, jolloin sähköttömänä, ilman uunia ei enää paljon naurata. Mutta kesää odotellessa.

      Poista
  4. Onnea onnea! Turhaan haukuit onnetonta! =)

    Mahtava ateljee. Sähän voit ottaa sinne alivuokralaisia, ts. stressaantuneita kaupunkilaisia maalle lepäämään yksinkertaisiin olosuhteisiin! Katselin ma Havukka-ahon ajattelijaa ja tuollaisessahan se asusteli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, turhaa tosiaan haukuin pöljäksi ja urpoksi. Ihan hyvä äiti se Zombi on.

      Kaupunkilaisilla hermo lepäisi, tai sitten ei. Sitä ei koskaan tiedä, mitä hiljaisuus ja simppeli ympäristö kunkin päässä saa aikaiseksi. :/

      Poista
  5. Mikä on tuo taulu: "Öljyä. Kylään. Ja. Kotio."? Ihmettelee Taina N.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä. Vaikuttaa öljykirjanpidolta. Miksi kylään? Varmaan kylälle, mutta miksi? Ihana se on silti, siellä minun ateljeessa nii.

      Poista