Silence blossoms

Siitä viimekertaisesta, kun tapetit alkoivat kuplia ja vaivuin melkein koko seuraavaksi yöksi katatoonisen kaltaiseen tilaan; vannotin kaikkia kuuloetäisyydelle erehtyneitä muistamaan, jos tulevaisuudessa huurupäissäni visioin, että "tähän kivasti sopisi tapetti", niin  p a k k o p a i t a  m i n u l l e  h e t i  a s e n t a k a a. 

Niin kuin aurinko kerran ehti laskea maillensa lännen puoleisen ikkunan taa, valkeni seuraava aamu itäisen ikkunan takaa valaisten repsottavat vuodat uuden kaltaisin sätein saaden ne laulamaan kuorossa "Ken meidät uudelleen seinään kiinnittää, saa tumpelon maineensa häivyttää.".

Kelle tapettivuotakuoro olisi laulanut ellei minulle? Koska en rohjennut maineen jo muutenkin mentyä kenellekään soittaa ja aiheesta avautua, menin ja sekoitin liisterin, vispilällä, paremmin. Irrotin laulavat vuodat yksitellen, liisteröin päältä ja alta niin, että lopulta hiljenivät yksi toisensa jälkeen. Nyt hiljaa kukkii Cantores Minores. 

Tämän jälkeen hommat etenivät kaikessa hiljaisuudessa siten, että maalasin välimerellistä väriä itäiseen päätyseinään, jonka jälkeen Keimo kasasi tekemänsä kerrossängyn vaienneelle pohjoisseinälle. Eteläisen ja läntisen seinän olin jo aiemmin malannut valkoiseksi. Lopuksi minä maalasin sängyn ja vähän sipistelin huoneessa kaikenlaista. Sunnuntaina haimme kotoa vuosia oikeaa paikkaa odottaneen roskalavakirjoituspöytälöydön.

Niin ne pyramiditkin rakennettiin *

Huomaan olleeni taas liiallisten ärsykkeiden keskellä ja taas Vehkosuolla tajuan, miten paljon ilman on parempi olla. Kuuluuko vetäytyminen ikään vai onko se minun ominaispiirre?  Näinkö se kalkkeutuminen alkaa; melun väistelynä, aikatauluista kärttyisenä, linnunlaulusta ihastuneena ja vapaa-aamuna usva-aikaan heräämisinä? Keimo myöntää tuntevansa samoin, mutta me ajattelemmekin paljosta samalla tavalla.

Maalasin pöydän pariin kertaan ja saimme kannettua sen sunnuntaina ruokahuoneeseen. Minä en ole huonejärjestysten muuttelija, koska kiinnyn kaikkeen niin ja totun uuteen hitaasti. Mutta pidän käytännöstä ja tiedän, että tämä oli hyvä uudistus (mutta kun se vanha pöytä toi lämpöä, sen ympärillä oli tilaa liikkua ja tuoleissa selkänojat). 

Päivänkoitosta iltapuhteeseen.

Tuo pöljä ja varsin jurpo mieheni kantoi sen aiemmin mainitsemani valurautaisen miljoona tonnia painavan kaminan yläkertaan yksin, kun olin tallilla. Että ei sitten tartte auttaa ja näillä avuilla mennään. Lapsille oli sanonut, että pysykää kaukana ja punnersi pernan repeämisen uhalla porras kerrallaan kaminan ylös. Olisi ollut niin rattoisaa tulla takaisin ja löytää miestä muistuttava lettu, vierellänsä kolme orpoa ja itkua tuhertavaa lasta. 

Miesten tuotekehittelyssä on niin paljon tingitty hienosäädöstä. Ihan euroshopperia koko lajike. 

Jos jotain olisi käynyt, olisin koko lopun ikäni syyttänyt itseäni, että menin marisemaan uunia ylös ja pian. 

Kuulemma oikein minulle. 

Mutta nyt jos nämä kauhukuvat kykenee pyyhkimään pois silmistä, on mukavaa todeta, että uuni on ylhäällä ja että lasten ja Keimon välinen yllätys oli suunnitelman mukainen. 

(Minä lähes kirjaimellisesti törmäsin pimeässä tuohon rautaiseen yllätykseen).

(Urpo) mieheni veistää myös tällaista pöytää.

Minun projektit jäävät nyt näiden urotekojen rinnalla varjossa kasveneiksi vaikka toiveissa on, ettei kellariin virittelemäni aurinkokennovalo niin varjoon jää. Clas Ohlsonilta lampun kolmellakympillä investoin ja parin päivän toimivuuteen olen erittäin tyytyväinen. Nyhdin minä myös vähän vattupensaita ja lepikkoa irti maasta, korjasin satoa ja hääräsin kaikkea muuta mitäänsanomatonta. 

Lamppu aurinkopaneelilla, joka johdettu ilmaputkesta sisälle (5 metrin johto). 

Lauantai-illan sirkusnäytös. Siskokset Kasse ja Tuppe.

Öljyssä paistaen ja suolaten valmistuivat nauris ja kaalisipsit. 

Aamuaskareilla

*Kiitos Olga otsikkoideasta 

(Niiden kivien alle liiskaantui ainakin 800 rakentajaa!)

Tipitii, tipitipitipitii

On se ihmeellistä.

Kuten kuvista näkyy, pieni toivonkipinä leimahti liekkiin. Zombi-prinsessan ottomunista oli torstaina kuoriutunut kaksi tipua. Saavuttuamme perjantaina Vehkosuolle, Kasse kopeloi kanan alle pesään hämmästellen, että missä munat. Hetki oli hyytävä - onko siellä hajonnut mätä muna, tipunraato vai mikä, mutta kun siiven alta pilkistikin pää ja hetken päästä toinenkin, riemu oli sanoinkuvaamaton. 

Siivosin lasten kanssa talon vieressä nököttävän vanhan hirsitalon, jolle ei ole vielä ollut käyttöä. Alimmat hirret ovat Keimon kengitystä vailla, mutta sisätiloissa voi hyvinkin puuhailla Löysin viikko sitten kirppikseltä massiivisen mäntysen pirttipöytäkaluston (65€) ruokahuoneeseen. Ajattelin maalata kellastuneen lakkapinnan ja mikäpä olisikaan parempi paikka maalaushommiin, kuin hirsitalo. Siivouksen jälkeen ymmärsin vasta, miten mahtavat tilat meillä on kaikenlaiseen entisöinti ja puuhommiin. Keimo kohotteli kulmakarvojaan, kun intoilin "minun ateljeestani", 

että ai sinun? 

Keimo ja Tuukka ponnistivat yläkertaan tulevan kaminauunin peräkärriin ja nyt se on jo Vehkosuolla. Lisävoimien kanssa se pitäisi vielä puristaa yläkertaan, mutta sitä odotellessa Keimo tasoitti uunin takana olevan seinän ja laittoi nokiluukun entisen savuaukon paikalle. Uusi savuaukko puhkaistaan vasta, kun uuni on hollilla.

Lauantaina vietimme Keimon Impi-mummon 85-vuotispäiviä Orimattilassa. Tänä kesänä on saanut juhlia uskomattomia vanhuksia, nytkin sivusta seurasimme ihaillen, kuinka Impi-mummo pisti jalalla koreasti niin, että meiltä nuoremmilta loppui jo kunto katsellessa.

 

Mukavaa alkuviikkoa.

Liian lyhyt pitkä viikonloppu

Pitkä viikonloppu takana. Nyt kotona, mutta ajatukset Vehkosuolla, kehokin haluaisi vielä olla. 

Keskiviikkona Nulkku prutkutteli "kaupungilta" maalle. Kun olen ajanut henkilöautolastia edellä melkein perille, soitan Keimolle että missä olet. Keimo vastaa puhelimeen ikuisuuden jälkeen älyttömän metelin keskellä. Haloo, Keimo huutaa jostain mekastuksen taustalta. Miten menee, kysyn ja Keimo huutaa, että ihan helvettiä tämän ajaminen, vatkaa ja vispaa ja viettää, että nyt lopetetaan ennenkuin olen ojassa. 

Minua vähän hymyilytti. Kuitenkin ihan innosta soikeana ajelee siellä, ajattelin.

Mutta ei se Nulkku mikään maantieajopeli olekaan ja siksi annoimme sille anteeksi pienen vispaamisen ja siksi, että se osoitti olevansa oikein käypä peli työolosuhteissa. Ajoinpa minäkin sillä vihdoin ja heti tuntui omalta.

Keimo rakensi puisen lavetin, jolla veti rankaa ja risuja kaikki päivät. Siskon mies oli torstaina auttelemassa. Sitten perään iskettiin Olgalta lainattu kyntöaura, jolla perunapelto sai alkunsa. Keimo ei siihen tulokseen ollut itse tyytyväinen (ihan perunapelto...), mutta sai kuin saikin perunoita jo pari sarkaa maahan. Loppuosaan on tarkoitus istuttaa lisää perunaa ja härkäpapua.

Nulkku ja hänen alaisensa hommissa.

Se on sanomattakin selvää, mitä minä tein. 

Maan kääntö alkaa jo saavuttaa koomisia piirteitä. Kun olen kaivanut kaivanut ja kaivanut, olen saanut aikaiseksi hädin tuskin 10m2 kasvimaan. Ja vielä puuttuu tavoitteesta. Kaivettava maa on täynnä kiviä ja maalaji multaa ja soraista hietaa. Hietamaan sanotaan olevan hyvää viljelymaata, mutta olen skeptinen. Vesi ei alkuun imeytynyt ollenkaan maahan ja lopulta se imeytyessään jymäyttyi kuohkean maan kivikovaksi. Jos tällä kaudella jotain kasvaa, eikä villieläimet aterioi kasvustoa, olen enemmän kuin tyytyväinen.

Kivet ovat olleet minulle aina ihtohimo. Nyt en tiedä mitä ajatella. Ne hidastavat työtäni, mutta kun lapio kilahtaa kiveen, se on saatava ylös pienen muurin jatkoksi. Tämän kokemuksen jälkeen, kun taas  joskus näen jossain vanhan perinnepellon reunalla pitkän ja korkean kivimuurin, kunnioitan työn tekijöitä olemalla hetken hiljaa. 

Tein salkopavuille salot valmiiksi ja istutin lopulta maahan jotakin: porkkanaa, mustajuurta, pinaattia, kehäkukkaa, valkosipulia ja naurista. Sain Olgan kautta myös maa-artisokan mukuloita. Yksi valmis kaistale odottaa punajuurta ja loppukaivettavaan tulee muun muassa purjo, avomaakurkku ja salaattia. Takapihan metsämaalle istutin kauppareissun tienvarrelta löytynyttä valkovuokkoa, toiveissa valkoinen toukokuinen kukkameri sitten jonain vuonna.

Oikea alakulma: Join kasvimaan osavalmistumisen kunniaksi tölkin bisseä, heitin tölkin olan yli:
Se lensi suoraan peltiämpäriin ja meitä nauratti pitkään.

Koska sisko oli tulossa torstaina perheineen yökyläilemään, meillä oli pakkorako muuttaa vihdoin makuuhuoneet yläkertaan. Siivoustyö jatkui pitkälle torstaiyöhön, mutta kyllä kärpästen raatojen, pölyn ja lian luuttuaminen lopulta kannatti. Yläkerrassa on miellyttävä nukkua. Kaakeliuuni kuivatti tilat mukavasti, eikä lämmitystä muutenkaan tarvittu enää ulkoilman kohotessa. Sisustus saa muokkautua nyt hiljalleen.  

Lastenhuone

Aikuisten makuuhuone 

Illalla saunoimme ja söimme vuohenputkipiirakkaa (Olgan mukaan). 

Piirakka maistui erinomaiselta, mutta jostain syystä aloin arastella tuttuakin tutumpaa vuohenputkea, 

kun olin sattunut lukemaan näköislajikkeista ja niiden myrkyllisyydestä. 

Heräsin keskellä yötä pulssi miljoonaa hakaten hikisenä. Nyt ne oireet alkoivat, ajattelin Erämaan armoille -elokuva takaraivossa jyskyttäen. Kuuntelin kauhusta kankeana Keimon hengitystä vieressä todeten ihan varmaa katkonaisuutta. Soitanko hätäkeskukseen nyt vai koska? En ole voinut erehtyä kasvista... mitä jos olenkin? Mutta jos tämä on myrkytysoire, mieluummin kuolen, kuin että soitan ambulanssin tänne toteamaan minut ja muut terveiksi. 

Aamulla olin väsynyt ja edelleen elossa ja kaikki muutki olivat. Oireet taisivat olla yliväsymyksen, liiallisen saunomisen ja nestehukan aiheuttamia. Se olisi ollut traaginen loppu ensimmäisille yövieraille. Huh!

Tyttöjen pyöräily sai hyppyrilisän. En uskaltanut katsoa montaakaan kertaa. 

Kaivosta tulee vieläkin vettä ja se on nyt niin kirkasta, että harkitsemme sen tutkituttamista, josko se olisi ihan juomakelpoista. Se olisi jo lähes lottovoitto. 

Kolmantena päivänä ruokakomeron viileys alkoi haalistua siinä määrin, että juusto käveli melkein ovelle vastaan. Kellari ei ole ollut vielä käytössä, sillä ovi nitkahtaa avatessa karmeineen syliin ja se ei ole kivaa se. Ovet ovat yksinkertaisesti mätiä ja siksipä niiden kunnostaminen ei ole enää järkevää. Siksipä Keimo teki vain pientä elvytystä vaihtamalla saranapuolen karmista osan uutta puuta, jotta saimme taas maidon viileäksi ja voin kovaksi. 

Kasvissyäjän ei onneksi tarvitse miettiä lihojen säilyvyyttä.

Hotsku 2011!

Pitkän viikonlopun kruunasi äitienpäivä. Eniten olen onnellinen aamupalasta, jonka sain vuoteeseen unenpöpperöisten lasten laulellessa paljon onnea vaan äiti. 

Tytöt olivat liimanneet kivestä, neulasista ja oksista talon paperille.

Keimo hallitsee romantiikkaosaston (tämä oli toivelahja, oikeasti). "Mutta eihän täällä ole sähköä", tuumasi Tuuve. 

En enää halua enempää korostaa, kuinka me kaikki nautimme Vehkosuolla olosta, ettei mene liian siirappiseksi. Sen kuitenkin sanon, että osaltaan hyvä fiilis tulee jo siitä, kun pikkutilan saa elpymään ja se herää eloon pienin askelin.

Tähän loppuun tekemiämme eläinhavaintoja: sisiliskoja, oravia, lepakoita, perhosia, hiiriä (ääni), kurppia, korppi, laulurastas (ehkä), kaksi vuotista hirvenvasaa (100m talosta), palokärki, hanhia, puluja, ukkoetanoita ja muita ötököitä.

Pöpi on tehnyt oravahavainnon. 

Kuvat: Keimo ja Tiia