21.9.2012

Pitsaperjantai



 Viikonlopun vietto avattu Vehkosuolla. Poistin ulko-ovesta rikkinäisen (keltaisen ja ruman) ulomman lasin, joka pimensi pikkueteistä. Nyt on valoa, muttei lämpöä. Haluaisin tuohon vanhan ikkunapokan laseineen, sillä ovi ei ole oikein talon tyyliin sopiva.

 Kasse ja Tuppe saivat Vehkosuolle pyörät mukaan. Niiden kanssa jaksoi rallitella monta tuntia.

Erityisen kivaa meistä kaikista oli se, että Kepekin tuntui viihtyvän ja olevan normaalia vähemmän omassa maailmassaan.

Eva lagottomummo (12v.) nauttii ihan suunnattomasti olosta Vehkosuolla
Keimo jatkoi huussin parissa. Lattiaan oman metsän puuta, miten siistiä! Mutta kello se vaan sanoo tik ja tak ja pakko pistää pillit pussiin kun tulee pimeää (jo seitsemän jälkeen). 

Laitoin keittiön leivinuuniin ekaa kertaa tulet. Iloinen yllätys, se vetää, toisin kuin hella. Eri kivaa oli paistella pizzoja uunissa rapeaksi ja viettää pitsaaperjantaita Vehkosuolla. Ehdin vihdoin pestä olkkarin lattiankin ja levittää matot. Vielä mennään täysin taloon jääneillä huonekaluilla ja nuo matotkin ovat sieltä, mutta jonkinlaisen kotoisan tunnelman saimme kehiin.







4 kommenttia:

  1. Älä nyt vaan ala päivittämään harvemmin kun tätä on niin ihana lukea! Päivän paras hetki. Elämän makua siellä! T: Laura

    VastaaPoista
  2. Mä olen ihan samaa mieltä edellisen kanssa. Ida

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöhköt. Siis niinku hyvällä. Kun, en halua vaikuttaa tunkeilevalta ja tyrkyltä. Blogimaailma on jotenkin kieroutunutta, mut kai tähän tottuu. Ja ehkä sillee hyvä, kun olen niin muka kiireinen pitämään keneenkään yhteyttä, ni tätä kautta tulee ilmoitettua olemassaolosta (vähän ykspuolisesti joo!).

      Poista
  3. Blogimaailma on kyllä itsekeskeistä mutta jokaisen oma asia lukeeko muiden blogeja. :) Ihania kuvia ja ihana perjantai teillä :)

    VastaaPoista