42 päivää

Tänään herätessäni on hiljaisempaa. Kurjet huutavat pellolla, lampaat määkivät ja kukko kiekuu, mutta karsinasta ei kuulu kopsetta. Ratsastin eilen Iivarin takaisin kotitalliin ja nyt mieli on koko perheellä vähän haikea. Ollaan kuulevinamme tuttuja ääniä, pärskähtelyä ja oksien rasahtelua sekä näkevinämme sen tutun hahmon laitumella. Äsken se oli vielä tuossa, seinässä roikkuvan riimunnarun päässä. 

Matka tallille sujui hyvin, vaikka Iivari olisi halunnut nyt kääntyä takaisin Vehkosuolle, toiseen kotiin, lampaiden ja ihmisperheen luo. Ja vaikka vastaan tullutta hevoskaveria oli pitkästä aikaa hienoa haistella ja ihmetellä, laitumella se halusi vetäytyä muista syrjään, ottaa etäisyyttä ja vähän pohdiskella tilannetta. 

Iivari oli meille oma, kokonainen hevonen, 42 päivää. Sen läsnäolon aisti ja sen touhujen ja mielenliikkeiden seuraaminen oli rauhoittavaa. Se seurasi myös jatkuvasti uteliaana meitä, oppien ja tietäen nopeasti aikeemme. Olen varma siitä, että tämä oli lomaa Iivarillekin sillä vaikka hevonen kuuluukin laumaan ja kontaktiin toisten hevosten kanssa, se vapautui hetkeksi ruuan ja aseman kilpailusta ja rentoutui ihan uudella tavalla. Huomasin itsestänikin, että ratsastuskeskeinen hevosenomistajaelämä muuttui, hevosesta riitti minulle sen läsnäolo. Olen onnellinen, että minä saan kokea kaiken: olla ja omistaa täällä Vehkosuolla, mutta myös nauttia ystävistä ja monipuolisesta harrastamisesta tallilla.

Huomenna alkavat koulut ja eskari, kesä Vehkosuolla on lopussaan. Teen mielikuvaharjoituksia, joissa olen nykykodissa; keitän kahvia kahvinkeittimellä, katson televisiota, kuulen liikenteen melua, elän aikatauluissa, sytytän lampun, vedän vessan, ne kaikki tutut outoudet, joista olen jälleen vieraantunut kesän aikana. 

Täytin viikko sitten 39. En tunne olevani rasittunut iästä vaan ajan kulumisesta ja kaikista pienistä luopumisista. Tämä on luultavasti joku taitekohta nyt elämässä, kun nämä tunteet näin korostuu. 

Silti me suunnittelemme jo uutta kesää. Mietimme, miten laidun jaetaan, minne tehdään risuaitaa ja mistä niitetään ensi kesänä heinää eläimille. Aloitin eilen talon kellarin saunan lattian piikkaamisen. Ensi kesänä tai jonain tulevana kesänä saunotaan siellä. 

Ja onhan onneksi viikonloput, pitkät pimeät syysillat, kun voi piiloutua vielä hetkeksi tänne. 

Kaikilla on ikävä jo nyt sinun huumorintajuista olemustasi, Iivari. 

P.S. Terttu-lammas ystävystyi Iivarin kanssa niin hyvin, että päätimme ensi kesää helpottaaksemme ostaa Tertun omaksi. Se pääsee viettämään talvea rakkaan ystävän perheen luokse lammaskatraaseen ja palaa ensi kesänä laiduntamaan Iivarin kanssa sopeuttaen toivottavasti uudet lampaat nopeasti hevosseuraan.

Maalle (lomakuvat osa 2)

Kulttuurishokista toipuaksemme otimme äkkilähdön etelään.

Kasse kysyi, että näkyykö siellä maata. Siis ei vaan pelkkiä rakennuksia.

Reissun jälkeen Vehkosuolla on taas paras olla. 

Kulttuurishokki (lomakuvat osa 1)

Metrossa, Akateemisessa kirjakaupassa, kaksi yötä hotellissa, ammeessa, Fafa's:ssa, Stockan Herkussa, Espan puistossa, Putte's:ssa, Bar 9:ssä, Loosessa, Tuomiokirkon portailla, Starbucksissa, ikkunaostoksilla ja Teatterissa. Jäitä lasissa, juokseva vesi ja ilmastointi. Palvelua. 

Kassea pelotti maan alle meneminen, meteli, eksyminen ja ihmiset. Meillä muillakin oli syndrooman puhkeaminen lähellä. *

Olimme lasten kanssa ja ilman. Kepe sai lomaa meistä ja me Kepestä.

* Missä on meidän auttava puhelin, kysyn vaan.

Tunnista kulttuurishokki:

1. Kuherruskuukausi: Uuteen kulttuuriin saavuttaessa innostus nähdä ja kokea kaikki ulkopuolisen tarkkailijan silmin. 

Vieras kulttuuri nähdään hyvässä valossa huomaamatta sen huonoja puolia.

2. Shokin kynnysvaihe: Pienet asiat alkavat ärsyttää ja uuden kulttuurin huonot puolet ja käytännön ongelmat tulevat esiin. 

Väsymys, masennus ja koti-ikävä ovat tämän vaiheen yleisiä oireita.

3. Sopeutuminen: Vähittäinen oppiminen, toimeentuleminen erilaisissa tilanteissa ja ymmärrys toimintatapojen syistä auttavat sopeutumaan uuteen kulttuuriin. Olo alkaa tuntua kotoisammalta ja kommunikaatio-ongelmat vähenevät. Yleinen uudesta kulttuurista johtuva stressi vähenee.

4. Paluushokki: Paluu omaan kulttuuriin voi aiheuttaa suuremman shokin kuin kulttuurishokki vieraassa kulttuurissa. Uudelleensopeutuminen omaan kulttuuriin voi viedä aikaa vieraassa kulttuurissa kertyneiden kokemusten ja mahdollisesti muuttuneen omakuvan vuoksi.

Lähde: T. Malinen, Kulttuurishokki, 2008. Turun yliopisto.

Yli esteiden

Puuvajasta tuli hieno. Kehun sen vuoksi, että osallistuin sen tekemiseen niin vähän. Hieno tarkoittaa minun näkökulmastani myös tähän ympäristöön sopivaa ja läheltä saatavien materiaalien hyödyntämistä mikä tarkoittaa myös rahan säästöä. Vajan rakentaminen eteni tästä, tähän ja tänne. Puuvajaan on tarkoitus tehdä vuosittain kotiin tarvittavat polttopuut. Vajan täyttymisasteesta voidaan arvioida vuoden menekki ja lisätä, vähentää tai toistaa tarpeen mukaan.

Minun piti ratsastaa Iivari tänään kotitalliin, sillä olemme muutaman päivän reissussa. Kävi kuitenkin niin, että loistavat naapurit sekä pari muuta ystävää lupautuivat hoitohommiin, minkä vuoksi se voi oleilla täällä koulun alkuun saakka. Iivarin pidennetystä Vehkosuolomasta ilahtuneena, Keimo halusi laajentaa toistamiseen Parhaan Ystävänsä, joksi hän on hevoseni ristinyt, laidunta takapihalle. Meillä on nyt laiduntavien kanssa yhteinen kasvisruokaravintola sillä laidun ulottuu ruokahuoneen ikkunan alle. 

Enpä olisi ratsastanut senkään vuoksi, että sain toissailtana kenkää Iivarilta. Tapahtuma oli monen sattuman summa, koira pyöri jaloissa, Keimo otti riimua pois samalla kun minä livahdin hevosen taakse tarttuen yllättäen häntään hoitotoimenpiteitä varten. Niin… koira jaloissa, livahdin ja yllättäen. Ehdin vetäytyä ja suojautua sen verran, että vauriona ainoastaan nimettömän nivelen kohdan ammottava haava sekä pikkurillin ja käsivarren ruhje. Muistus taas siitä, että eläin, se luotettavinkin, toimii vaistonsa varassa, kun tilanne sen vaatii.

Sattumia on ollut muitakin. Kasse on ollut viimeaikoina normaaliakin levottomampi unieläjä. Monena yönä seurasimme sängyssä säheltämistä ja teilasimme takaisin vaakatasoon ties mistä asennoista, siitä mitenkään viisastumatta sillä viime lauantaiyönä hän sitten lopulta "onnistui" könyämään ja loikkaamaan unissaan yläsängystä päälleen lattialle. Tömähdykseen heräämistä en unohda ikinä enkä yöllisiä hetkiä unesta sekavan lapsen todellisen sekavuuden tilan ja vaurioiden arvioimisen parissa. Kaiken keskellä minäkin aloin voida todella huonosti (luultavasti nestehukka) ja keräilin itseäni sohvalla Keimon hoitaessa koko porukkaa. Kassen poskiluun ympärille nousi heti turvotusta, mutta koska oksentamista, sekavuutta tai päänsärkyä ei ollut, seurailimme kotona läpi yön. Aamulla kuitenkin oksentelu alkoi, joten kävimme päivystävän kautta lääkärissä. Kaikki näytti lääkärin mielestä  hyvältä ja lopulta alkoi jätskikin maistua.

 

Keimo teki "meille" keppariesteet.

Täällä Vehkosuolla olo maistuu sattumista huolimatta hyvältä. Eilen oli ukkosen vuoksi pitkään nettiyhteydet poissa eikä puhelin sallinut kuin hätäpuhelut. Onneksi saimme naapurista iltakahviseuraa korvaamaan ne illan viimeiset tunnit, jolloin katselemme läppäriltä sarjoja. Vertailimme veiraiden kanssa erityisesti lähiseuduilla näkemiämme ja kuulemiamme eläinhavaintoja. 

Tiedän vain sen, etten tiedä

Kattotuolien rakentamista. Laudoituksen päälle ladotaan vanhoja kattotiiliä, jotka ovat päikan päältä löytyneet.

Keimo on tästä päivästä lähtien lomalla ja heti tuli sellainen en tiiä, sie voit vaikka viiä, ni mie vikisen -olo. Kun on niin pitkään, ettei muistakaan, vastannut perhettä koskeviin arjen ja vapaa-ajan järjestely- ja ohjauskysymyksiin sellaisinakin huteran päätöksenteon hetikillä, kuin olis toivonut ulkopuolisen ohjelmatoimiston ottaneen ohjakset käsiin, hanskojen riisuminen ei tuota vaikeuksia. Takkini ei ole ollenkaan tyhjä, päinvastoin ja sen vuoksi tällainen löysääminen onnistuu. En ole tainnut odottaa tältä kesältä mitään. Odotus voi pilata niin paljon. Harvoin odotukset täyttyvät kuvitellulla tavalla ja toteutumisen hetki on odotusten (oletusten) määrästä koettu ennalta niin monta kertaa, 

että h-hetki on joka tapauksessa väärin. 

Odottaja ei voi itse odotuksen määrää sanella. Harjaantuukohan odottamattomuuteen? En tiedä, enkä tiedä miten se minulta on onnistunut vai onko sittenkään. Ihme päättymätöntä tämä tekstikin. 

Tuntuu, että päivissä on niin paljon mukavia hetkiä heti heräämisestä lähtien. Pieniä pyrkimyksiä, pieniä pettymyksiä ja pieniä palkintoja. Parhaita hetkiä on monia, mutta paras se, kun kaikki muut ovat nukahtaneet ja minä nukahtamassa. Jännä rajamaailma.

Jonkun mielestä voisin kai olla yhtä hyvin kuollut. Vaikka kyllä minä valveilla olen mielelläni elossa. 

Sillävälin, kun minun olkapäidenkohautteluolo jatkuu, Keimolla on vastauksia ja suunnitelmia. Rautakauppaan, tarvitko jotain (en tiiä), oisko nyt ruoka (en tiiä), nostetaan perunoita, tarvitko apua johonkin, jos nyt menen rakentamaan (en tiiä), rakentamista, tulitko auttamaan (en tiiä), sahaa noi puoliksi ja niin edelleen. 

En tiiä, mutta ehdinpähän ainakin kerärä punaviinimarjat ennen rastaita kotoa sekä Vehkosuolta. Saattoivat olla vähän raakoja, mutta ehdin, hahaa. Mehua tuli 14,5 litraa, sokeroituna hieman enemmän.  Kuivatut nokkoset pussitin viimein. Kasvimaalta odotan papua. Punajuuri tulee kohta korvista. Ja kuuma on. Kello on 19.47, lähden ratsastamaan.

Hyvä fiilinki. Näillä mennään. 

Pensselöintiä ja sutinaa

Me olemme kyläilleet, suurentaneet laidunta, käyneet uimassa, jäätelöllä, kyläpäivillä, kylätansseilla sekä syöneet kasvimaasta perunaa, porkkanaa, punajuurta, salaattia, sokeriherneitä ja persiljaa. 

Ja sitten me olemme taiteilleet. 

Sahasin meille kolme palaa vanhan kammottavan komeron taustalevystä, keräsin käsillä olevat maalit ja pienimmät pensselit. Aiheeksi annoin hevonen ja suuret linjat.

Kaikki meni, kuten arvata saattaa, toooosi hyvin.

Miksi aina niin, että nuo varsin vähäisen itsehillinnän omaavat ihmisen alut saavat lopulta minut, itse tyyneyden ja pitkäpinnaisuuden perikuvan, näyttämään sirkuksen raivopäiseltä paviaanilta? Kuvitella saatta, miltä näyttäisi tilanne ulkopuolisen silmin. Mutta ainahan minä voin puolustautua, että "noi alotti". 

Kassella meni jälleen hermo, kävi paiskimassa tavaroita yläkerrassa, tuli takaisin, minulta meni hermo ja pakotin maalaamaan loppuun.
Lopulta hän ihastui omaansa.

Lasi puoliksi täynnä

Heräsin tänään kahdeksan maissa. Siis vasta. Yleensä herään paljon aiemmin, kun Keimo lähtee töihin. Tietenkin nukahdan uudestaan sitten kun lampaat ja kukko ovat vaienneet. Mutta tänään normaalista poiketen minä nukuin, 

sillä Keimokin nukkui. 

Mietin, että hassu hölmö hupsu höperö pikku aasi ei ole kertonut, että loma alkaakin jo tänään. Se loma, joka alkoi ehkä viikko sitten tai ehkä viime maanantaina ja alkaakin ehkä ensi maanantaina. Niin tänään.

Venyttelin, tuijottelin ulos, haistelin avonaisen ikkunan kautta hulmahtelevaa aamua ja haaveilin tulevasta päivästä. Katsoin uudestaan kelloa, kahdeksan, join vettä hiljaa lasista, käänsin kylkeä ja piirsin miehen selkään. Syvää unta. Piirsin uudestaan ja vähän ravistelin olkapäästä (siis piirtelyynhän kuuluu herätä). Kysyin verkkaisesti ja muodon vuoksi tajusin jo -äänenpainolla, että monelta olet menossa töihin. 

Seuraavat kolme minuuttia kuluivat seuraavasti:

– Mitäh, paljon kello sit on?

Rykii itsensä puoli-istuvaan asentoon hamuillen samalla puhelinta.

– Kahdeksan.

– No voi v... tää puhelin on taas sammunut. 

On jo tässä vaiheessa pukenut työhousut jalkaan ja pukee nyt päällyspaidan, kiroilee samalla vielä kaksi kertaa, ottaa puhelimen ja kävelee ulos. Lasken sekunteja 1, 2…48, auto käynnistyy ja ajaa pois. 

Haistan aamun sijasta vaatekomeron* joka haisee takapuolelle, siis anukselle. 

Turhia aasinsiltoja käyttämättä eiliseen ruokaan. 

Omasta maasta punajuurta, juuripersiljaa, sokeriherneitä ja salaattia. Vähän kuullotusta, öljyä, mausteita ja keitettyjä täysjyvänuudeleita. 

Kesäruokaa.

Niin vielä, että ihan hyvä, että meni Keimo tälläkin viikolla töihin. Eilen, tiistaina hän pääsi työmatkallaan avustamaan tienpientareelle synnyttävää nuorta naista, joka kuskeineen oli jäänyt samaiseen tietyöpysähdykseen "odottelemaan" kaistan vapautumista. Paikalle sattui jonkun alan lääkäri, joka ehti ottaa juuri ja juuri kopin vauvasta. Keimo rauhoitteli (ehkä)isää ja ohjaili liikennettä. Nopea ja sekava tilanne näytti päättyvän hyvin, kun viimein hätäkeskuksen kymmenen minuutin jonotuksestakin pääsi läpi ja ambulanssi saatiin ajamaan tuoretta perhettä vastaan. On siinä melkoinen tarina kerrottavaksi. 

Onnea myös T & H:lle tytöstä. Taisitte ehtiä oikeaan osoitteeseen.

* Vaatekaapin hyllyt on tehty jostain koirankusemasta levystä.